Lähemmäksi taivasta – Viisi paikkaa, joissa pää hipoo pilviä Helsingissä
Toisinaan on hyvä vaihtaa perspektiiviä ja katsoa maailmaa yläilmoista. Nämä kaikille avoimet paikat vievät sinut korkeuksiin Helsingissä.
347 porrasta Malminkartanon korkeimmalle huipulle
Malminkartanon huippu on Helsingin korkein paikka. Se tunnetaan myös Malminkartanon täyttömäkenä, tai tuttavallisemmin ”jättärinä”. Vihdintien läheisyydessä sijaitseva täyttömäki on valmistunut alun perin vuonna 1976 ja se kohoaa yli 91 metriä merenpinnan yläpuolelle. Mäen huipulle kulkee Helsingin pisimmät kuntoportaat, joissa on 347 askelmaa. Huipulle pääsee myös hiekkatietä pitkin.
Ylhäällä voi nauttia pääkaupunkiseudun yli avartuvista näkymistä, istahtaa penkille ja hengähtää. Huipulla on myös Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos Tuulet ja Suunnat.
Myös illalla auringonlaskun aikaan näkymät ja taivaan värit Malminkartanon huipulta ovat upeat. Liikuntaa ja luonnontarkkailua rakastava voi bongailla maamerkkejä.
Linnanmäen ylösnouseva Panoraama
37 vuotta Helsingin siluettia koristanut huvipuistolaite Panoraama on toiseksi korkein paikka, josta Helsinkiä ja pääkaupunkiseudun maisemia voi ihailla. Alppiharjussa sijaitseva huvipuistolaite ja sen näköalatasanne nousevat parhaimmillaan noin 84 metriä merenpinnan yläpuolelle ajelun aikana. Alhaalta ylös nouseva ja laskeva näköalatasanne kiertää ajon aikana itsensä ympäri, jolloin kävijä saa kokonaismaisemanäkymän jokaiseen ilmansuuntaan.
Panorama on gyrotorni, joka rakennettiin Sveitsissä vuonna 1987. Kyyti kestää kokonaisuudessaan 3,5 minuuttia ja tunnissa sen kyytiin mahtuu noin 400 vierailijaa. Laite on rauhallinen ja sopii kaiken ikäisille, mutta pituusraja on 100 cm. Sitä lyhyemmät voivat tulla laitteeseen huoltajan kanssa. Sisäänpääsy huvipuistoon on maksuton ja laitelipun hinta kesäkaudella 2024 on 11 euroa.
Kallion kirkon torni ja neljä maisemaparveketta
Kallion kirkko on ollut pitkään tärkeä maamerkki Helsingissä. Kirkko valmistui vuonna 1912. Kansallisromanttista tyyliä edustavan kirkko on rakennettu harmaasta graniitista ja sen on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Kirkon tornia ei alun perin tarkoitettu yleisölle avoimeksi kohteeksi, mutta keväällä 2024 torni aukesi kesäkaudeksi yleisökäyttöön.
Kallion kirkon tornin parvekkeet ovat 79,5 metriä merenpinnan yläpuolella. Parvekkeita on yhteensä neljä: etelä-, itä-, länsi-, ja pohjoisparvekkeet. Askelmia yläparvekkeille on yhteensä 273 ja ylös kavutessa noustaan erilaisia portaita. Torniin pääsee varaamalla ajan kierrokselle tai jonottamalla lauantaisin, kierrokselle mahtuu noin 10 ihmistä. Tornikierroksen hinta on 10 euroa ja ikäraja torniin on 18 vuotta.
Omaleimainen Olympiastadionin torni
Olympiastadion ja sen korkea, valkea torni on yksi niistä rakennuksista, jonka lähes jokainen Suomessa tietää. Niin paikalliset kuin turistitkin vierailevat vuosittain tornissa, joka on 72 metriä korkea. Hissimatka tornin huipulle kestää 37 sekuntia.
Olympiastadionilla on yli 80-vuotinen historia, sillä stadion torneineen rakennettiin vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten. Toisen maailmansodan vuoksi stadion pääsi olympiakäyttöön vasta vuonna 1952.
Olympiastadion on puhdaslinjaisesti funkkistyylinen, ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti. Olympiastadionin kapasiteetti on yli 36 000 ihmistä.
Lipun stadionin torniin voi varata netistä. Kierroksen hinta on aikuiselle 7,50 euroa ja alennusryhmille 4,50 euroa. Lapsille ja nuorille pääsy on maksuton.
Hotelli Tornin baarissa arjen ja kaupungin yläpuolelle
Helsingin keskustassa Yrjönkadulla sijaitsee Hotelli Torni, jonka ylimmässä kerroksessa komeilee kattobaari sekä ravintola. Vuodesta 1951 toiminut Ateljee Bar on osa Torni-hotellia, joka aukesi vuonna 1931. Tornin korkeus merenpinnasta on 69,5 metriä ja ravintola sijaitsee kahdessa tasossa, 12. ja 13. kerroksissa.
Torni oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä ja korkein rakennus. Sen suunnittelivat arkkitehtiveljekset Jung & Jung ja sen tyylisuuntaus edustaa jykevää klassismia. Tornissa yhdistyvät art deco ja funkkistyyli. Baarin maisemiin pääsee hissillä ja pääsy huipulle on maksuton.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Tämä kierros oli kokemus, jota en edes tiennyt tarvitsevani”– Kallion kirkon tornikierrokset ovat hurmanneet ihmisiä
Hyvä elämäKallion kirkon torni on ollut avoinna yleisölle toukokuusta saakka. Tornikierrokset ovat olleet kesän aikana erittäin suosittuja, ja yleisö on jopa toivonut, että kierroksia lisättäisiin.