Mielipide: Kirkko tekee hartiavoimin työtä vähempiosaisten kanssa ja vaikuttaa yhteiskuntaan
Martti Paldanius kritisoi Kirkossa ja kaupungissa kirkon osallistumista ekumeenisen neuvoston vetoomukseen inhimillisemmän maahanmuuttopolitiikan puolesta (K&k 18.4.). Kritiikki ei kestä merivettä.
Kirkko on keskeinen toimija maahanmuuttotyössä. Yhteiskunnallisena toimijana kirkon on luontevaa ottaa kantaa asioihin, joissa se on osapuolena. Samoin esimerkiksi kunnat ja valtion alla toimivat tahot, kuten vaikka ministeriöt, lausuvat politiikan vaikutuksista omasta näkökulmastaan ja omaan asiantuntemukseensa nojaten. Miksei siis kirkkokin.
Kirkon työn ytimessä on työ heikommin pärjäävien, esimerkiksi pakolaisten, parissa. Kirkko tekee hartiavoimin lapioiden sitä hommaa vähempiosaisten parissa, mikä valtiolta jää tekemättä, vaikka se sille kuuluisi.
Lisäksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko on demokratiassaan aivan eri tasolla minkä tahansa muun Suomessa toimivan uskontokunnan kanssa. Toimijoita piispoista seurakuntien päättäjiin valitaan vaaleilla ja kirkon sisällä tehdään monenlaista vaikuttamista ja politiikkaa. Tästäkin näkökulmasta tarkasteltuna olisi hyvin outoa, jos kirkko ei saisi pyrkiä vaikuttamaan sitä ympäröivään yhteiskuntaan arvojensa pohjalta.
Salla Merikukka
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen, Paavalin seurakuntaneuvoston jäsen
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: