null Kommentti: Monen nuoren naisen elämässä ystävyys on pyhää, ja se voi olla osasyynä sinkkuuteen

Puheenvuorot

Kommentti: Monen nuoren naisen elämässä ystävyys on pyhää, ja se voi olla osasyynä sinkkuuteen

Naisten välinen ystävyys on parhaimmillaan korjaava kokemus, joka kantaa läpi epävarmuuksien, huolten ja kolhujen.

Lähipiirini on täynnä itsenäisiä, säkenöiviä naisia, omien alojensa asiantuntevia priimusmoottoreita. Tekeviä, pelottomia ja pysähtymättömiä valonkantajia. Moni myös sinkkuja.

He ovat sinkkuja joko siksi, ettei aikaa tai kiinnostusta parisuhteen havittelemiseen löydy tai siksi, että toistuvat pettymykset pariutumisrintamalla ovat saaneet deittailuinnon laantumaan. Tai siksi, että he saavat omista, naisten välisistä ystävyyssuhteistaan kaikkea sitä, mitä tarvitsevat: kumppanuutta, yhteisöllisyyttä, ehdotonta rakkautta sekä ymmärretyksi tulemista. Parisuhteen etsimiseen käytetty aika ja energia voivatkin siksi tuntua lähestulkoon tyhjältä arvalta.

Tutkimuksessa selvisi, että läheiset ystävyyssuhteet ovat naisille tärkeämpiä kuin oma puoliso.”

Tämä ole vain oma empiirinen havaintoni. Viestintätoimisto Tekir julkaisi kesäkuun lopulla tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten elämän kaikkein tärkeimpiä asioita. Kyselytutkimuksessa selvisi, että läheiset ystävyyssuhteet ovat naisille tärkeämpiä kuin oma puoliso, kun taas miehille ystävyyden merkitys oli vähäisempi ja puolison merkitys oli suurempi.

Deittailuun pettynyt ystäväni uhoaa, kuinka olisi helpompi elää ja vanheta ystäviensä kanssa romantiikasta viis veisaten. Kokemus on yllättävän universaali: Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain Japanissa yleistyneestä ilmiöstä, ystävyysavioliitoista. Kyseessä on siis valtion silmissä pätevä liitto – siitä puuttuu vain seksi ja romantiikka.

Deittisovelluksiin voi nykyään laittaa muiden tietojen ohella oman rakkaudenilmaisun muodon eli tavan, jolla tyypillisesti osoittaa toiselle rakkautta tai jolla toivoisi itse saavansa rakkautta muilta. Rakkaudenilmaisun muotoja ovat huomaavaiset eleet, lahjat, kosketus, kohteliaisuudet ja kauniit sanat sekä yhteinen laatuaika. Vastausvalinnat ja ajatus rakkaudenilmaisun muodoista pohjautuvat Gary Chapmanin vuonna 1992 julkaistuun Rakkauden kieli (The Five Love Languages) -kirjaan. Chapmanin jaottelua viiteen rakkauden osoittamisen ja vastaanottamisen alalajiin on pääsääntöisesti sovellettu romanttisiin rakkaussuhteisiin, mutta yhtä hyvin niitä voisi ja kannattaisi mielestäni peilata myös muihin lähisuhteisiin, kuten ystävyyteen.

Annan esimerkin: kun istuin hiljattain ystävieni kanssa kahvilla, yksi heistä muisteli vuosia sitten tapahtunutta tilannetta, jossa hän meni käymään pitkäaikaisen ystävänsä luona sydän musertuneena. Kun ystäväni istui lattialla ja purki sydäntään, hänen ystävänsä kuunteli, lohdutti ja harjasi hellästi tämän hiuksia.

Ystäväni muisteli, kuinka tilanteessa, jossa hänen ystävänsä lohdutti häntä tällä tavoin, oli jotain käsinkosketeltavan intiimiä, sisarellista ja herkkää. Niin spesiaalia, että vielä vuosia myöhemmin hän muisti tilanteen elävästi. Miksi? Tilanteessa ystäväni kohtasi rakkauden kielistä lähes jokaisen, kosketusta, huomaavaisia eleitä, kauniita sanoja ja laatuaikaa, vieläpä pyytämättä.

Naisten välinen ystävyys, sisarellinen rakkaus, voi siis olla parhaimmillaan korjaava, suorastaan pyhä kokemus – voimavara, joka kantaa läpi epävarmuuksien, huolten, kolhujen sekä onnistumisten.

Hahmotan ihmissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen liittyvät tarpeet Abraham Maslow’n tarvehierarkian kaltaisessa kerrostetussa pyramidissa. Kokemukseni mukaan ystävyyssuhteet täyttävät ja vastaavat usein nuoren naisen elämässä pyramidin alimpiin, suurimpiin kerroksiin ja tarpeisiin. Silloin romanttisen rakkauden tarpeet jäävät pyramidin huipulle, pienimpään rooliin.

Jos siis lähes kaiken tarvittavan saa ystäviltä, on mielestäni relevanttia pohtia, mitä tarvetta ja virkaa romanttinen parisuhde täyttää nuorten naisten elämässä?

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.