Myyrmäessä lauletaan joululauluja otsalampun valossa
Joululaulut nostattavat sielunmaiseman rauhaan, tulevaisuuteen ja toivoon, pappi Jere Hämäläinen sanoo.
Pappi Jere Hämäläinen, mitä ovat Kauneimmat joululaulut?
– Kauneimmissa joululauluissa on läsnä jotain tavallista laulua syvempää. Ne maalaavat joulun sanomaa eri tavalla kuin tonttulaulut.
– Joululaulut koskettavat, koska ne sanoittavat ihmisenä olemisen keskeneräisyyttä ja merkitystä maailmassa, jossa moni asia voisi olla paremmin. Joululaulut nostattavat sielunmaiseman rauhaan, tulevaisuuteen ja toivoon, ajatukseen siitä, että meistä pidetään huolta.
Minkälainen on Valon kirkon Kauneimmat joululaulut -tilaisuus?
– Laulamme Myyrmäen kirkon pihalla. Myyrmäen kirkon kuoro on antamassa pontta yhteislaululle. Toivomme, että tilaisuuteen tulevat toisivat mukanaan valonlähteen. Jokainen loistakoon omaa valoaan: mukaan voi ottaa taskulampun, otsalampun tai pienen lyhdyn, että näkee lukea laulujen sanat. Valot luovat myös tunnelmaa.
Mikä on oma suosikkijoululaulusi?
– Heinillä härkien kaukalon on kyllä hyvä. Siinä on rosoisuutta, joka puhuttelee. Usein ajatellaan, että hyvän kristityn pitäisi olla stereotyyppinen kiiltokuva. Totuus on se, ettei tällaista ihmistä ole olemassa.
– Elämän rosoisuus on läsnä meissä kaikissa ja niin kuuluu olla. Ihmisiä me kaikki olemme. Joulu on sen takia kova juttu, että juuri tästä rosoisuudesta käsin voimme liittyä suureen kertomukseen.
Valon kirkon Kauneimmat joululaulut to 30.11. klo 18 Myyrmäen kirkon pihalla, Uomatie 1. Muut Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet: vantaanjoulu.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaupunkisaamelaiset tapaavat Kauneimmissa joululauluissa – ummikotkin ovat tervetulleita kuulemaan saamen kieltä
AjankohtaistaHelsingin Tuomiokirkossa joululauluja lauletaan kolmella Suomessa puhuttavalla saamen kielellä.