”Minulle toivo nousee katumuksesta – siitä, että olen valmis tunnustamaan sen kivun, jota toiselle tuotan”, Erkki Jokinen sanoo.
Pappi Erkki Jokinen kirjoitti yli 400 sivua pahuudesta ja näkee sen taas nousevan – ”Haluamme nukkua hyvin, emmekä ole valmiita ottamaan ihmisen pahuutta todesta”
Muutos parempaan alkaa siitä, että on valmis tunnistamaan ne varjot, joita peittelee omassa sisimmässään tai joita oma yhteisö sietää käytävillään ja kammioissaan, Erkki Jokinen arvioi.
”Olisitteko valmis kuulustelemaan vangiksi siepattua vihollista oman ryhmänne pelastamiseksi väkivaltaa käyttämällä, esimerkiksi repäisemällä häneltä kynsiä irti?”
Näin kysyttiin Erkki Jokiselta aikoinaan, kun hän pyrki armeijan laskuvarjojääkärikoulutukseen.
– Ensin ajattelin, että vastaan myöntävästi, kunhan vain pääsen kouluun. Mitä väliä sillä olisi, sillä enhän minä kuitenkaan oikeasti joutuisi sellaiseen tilanteeseen? Mutta sitten tajusin, että en selviäisi omantuntoni kanssa, jos vastaisin kyllä, Jokinen muistelee.
Tuo tapahtuma noin neljänkymmenen vuoden takaa havainnollistaa Jokisen mielestä hyvin sitä, miten helppoa on vetäytyä vastuusta ja vain totella käskyjä, katsoa sivusta tai päättää olla näkemättä sitä pahaa, mitä ympärillä tapahtuu.
– Me emme halua ajatella. Me haluamme nukkua hyvin. Emme ole valmiita ottamaan todesta ihmisen varjoa ja hyväksymään sitä, että se varjo on meitä jokaista lähellä. Vaikka emme itse olisi suoranaisesti osallisia pahuuteen, niin tilanteessa, jossa meille tarjotaan jotakin pahaa turvallisuuden nimissä, me helposti valitsemme sen miettimättä, keitä se mahdollisesti vahingoittaa, Jokinen sanoo.
Ihminen voi kyllä olla hyväntahtoinen, mutta samaan aikaan valmis katsomaan sivuun, kun miljoona lasta poltetaan.
Muutama vuosi sitten ilmestyi suomeksi Rutger Bregmanin kirja Hyvän historia, jonka keskeinen teesi on, että enemmistö ihmisistä on pohjimmiltaan hyviä. Jokinen luki kirjan tuoreeltaan ja jäi sen herättämänä ynnäilemään elämänsä varrelta ihmisiä, joiden muistaisi tietoisesti tahtoneen hänelle pahaa. Ei niitä oikein löytynyt.
– Mutta ei minulta mennyt kauan, kun tajusin, mikä siinä oli ongelmana. Ihminen voi kyllä olla hyväntahtoinen, mutta samaan aikaan valmis katsomaan sivuun, kun miljoona lasta poltetaan. Tai jopa osallistumaan siihen, kun se on hänen virkatyönsä insinöörinä, junankuljettajana tai vartijana.
Ihmisen pahuus on kiusannut Erkki Jokista, pappia, tietokirjailijaa ja valokuvaajaa, niin paljon, että hän käytti lähes viisi vuotta elämästään sen pohtimiseen. Pohdinnan tuloksena syntyi yli 400-sivuinen kirja Ihmisen varjo – esseitä pahuudesta ja toivosta (Suomen Lähetysseura 2024).
Kirja sai alkunsa vuonna 2019, kun Jokinen uutisia seuratessaan kiinnitti huomiota siihen, että antisemitismi näytti jälleen olevan nousussa Euroopassa. Tuolloin Saksan sisäministeri kehotti juutalaisia välttämään uskonnollisten tunnusten käyttöä, koska poliisilla ei olisi mahdollisuuksia turvata heidän koskemattomuuttaan.
Kirjoittamisurakan edetessä Jokisen käsittelemät teemat tuntuivat muuttuvan yhä ajankohtaisemmiksi. Tammikuussa 2021 mielenosoittajat valtasivat Yhdysvaltain kongressitalon. Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Eri puolilla Eurooppaa äärioikeisto on saanut lisää valtaa. Samoihin aikoihin, kun Jokinen viime syksynä viimeisteli kirjaansa, terroristijärjestö Hamas iski Israeliin, minkä jälkeen Israel hyökkäsi Gazaan.
Jokinen mainitsee myös kotimaan uutisia: viime kesänä otsikoihin nousseet perussuomalaisten poliitikkojen rasistiset kirjoitukset ja nyt heinäkuussa säädetyn poikkeuslain, jonka nojalla Suomen rajalla maahan pyrkiviä turvapaikanhakijoita voidaan käännyttää ilman valitusoikeutta.
– Amerikkalainen historioitsija Timothy Snyder on sanonut, että aina, kun kuulee sanan ”poikkeus”, pitäisi havahtua. Kun säädetään jotakin sellaista poikkeavaa, minkä vuoksi ihmiset ovat valmiita luopumaan jostakin, mikä on ollut aiemmin itsestään selvää, ollaan hämärällä maaperällä.
– Onhan mahdollista, että tuota meillä kesällä säädettyä poikkeuslakia ei koskaan laiteta käyttöön, mutta jo sen hyväksyminen osoitti sen, kuinka helposti esimerkiksi ihmisoikeuksista luovutaan.
Jokainen sana merkitsee
Kun uutisissa näytettiin vuoden 2021 alussa, miten väkijoukko hyökkäsi Yhdysvaltain kongressitaloon, Erkki Jokiselle tulivat mieleen vuonna 1933 Saksan Nürnbergissä kuvatut filminpätkät, joissa ihmiset hurraavat vastavalittua johtajaansa. Hän näki molemmissa tilanteissa joukkohysteriaa ja jonkinlaista täysin pitelemätöntä väkivallan uhkaa.
– Se, mitä yritän kirjallani sanoa, on, että ihmisen hyvyyden varaan on vaarallista rakentaa mitään. Nykyisin helposti ajatellaan, että me olisimme jotenkin suojassa, koska olemme entistä sivistyneempiä tai humaanimpia. Emme me ole. Vuonna 2024 emme esimerkiksi tiedä, missä Euroopan maassa äärioikeisto seuraavaksi nousee valtaan, Jokinen sanoo.
Ihmisellä on hämmästyttävä valmius antaa tilaa pelolle, vihalle ja katkeruudelle silloin, kun hän kokee tulleensa loukatuksi.
Kirjassaan Jokinen puhuu useampaan otteeseen Kainista ja tämän varjosta. Kertomus Aadamin ja Eevan pojista Kainista ja Abelista on yksi Vanhan testamentin tunnetuimpia ja Jokiselle myös tärkeimpiä. Kain, joka kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, surmaa veljensä. Jo ennen veljessurmaa Jumala varoittaa Kainia, että jos tämä ei tee oikein, on synti ovella vaanimassa: ”Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.”
– Kertomus Kainista näyttää, kuinka ihmisellä on hämmästyttävä valmius antaa tilaa pelolle, vihalle ja katkeruudelle silloin, kun hän kokee tulleensa tavalla tai toisella loukatuksi. Kainin varjo saa äänestämään johtajaa, jonka ajatellaan palauttavan sen kunnian, jota esimerkiksi poliittinen eliitti, media tai maahanmuuttajat ovat loukanneet, Jokinen sanoo.
Vielä 1920-luvulla Saksa oli turvapaikka monille juutalaisille, jotka olivat Itä-Euroopassa joutuneet vainojen kohteeksi. Jokinen huomauttaa, että vielä 1930-luvun alussakaan kukaan ei uskonut, että juutalaiset joutuisivat Saksassa häirinnän, saati vainon kohteiksi.
– Mutta pieni joukko saksalaisia, ehkä prosentti tai kaksi, alkoi toistaa juutalaisvastaisia iskulauseita. Suuri enemmistö ajatteli, ettei niissä ole päätä eikä häntää, ja lähinnä naureskeli kiihkoilijoille. Mutta lauseita toistettiin ja toistettiin, ja ne alkoivat elää niidenkin mielessä, jotka eivät pitäneet niitä totena, Jokinen kertoo.
– Sanoilla on siis valtava paino. Tämä tuli vastaan taas viime vuoden kesällä, kun pohdittiin sitä, onko poliitikoilla vastuu siitä, mitä he ovat takavuosina sanoneet tai kirjoittaneet. Ajattelen, että meillä on vastuu jokaisesta sanastamme ja siitä, miten puhumme toisista ihmisistä.
Uskonnon ja vallan kytkös on tuhoisa
Venäjällä ja Yhdysvalloissa näkyy Erkki Jokisen mielestä nyt selvästi se, kuinka tuhoisaa on, kun valtaa käytetään uskonnon ja Jumalan nimissä – kun ortodoksipatriarkka puhuu pyhästä sodasta tai evankelikaalisaarnaajat julistavat sotaa moraalittomuutta vastaan.
– Vaikka historiasta ei voikaan suoraan etsiä vertauskohtia, tulee mieleen Saksa, jossa monet kirkolliset vaikuttajat kehottivat ihmisiä äänestämään Adolf Hitleriä, jotta hän palauttaisi moraalisen selkärangan Saksaan.
Jokinen muistuttaa, että Uudessa testamentissakin näkyy sama vaarallinen uskonnon ja vallan kytkös. Jeesus joutui sen uhriksi – vaikka hänen kuolemallaan toki on kristityille myös syvempi, hengellinen merkitys.
Viime aikoina Jokinen sanoo tulleensa entistä varovaisemmaksi sellaisten totuuksien suhteen, joita jokin yhteisö pitää itsestään selvinä ja jotka ovat vaarassa muuttua ideologiaksi.
– Olen aika kriittinen myös kirkon ja erilaisten hengellisten yhteisöjen suhteen silloin, kun ne myötäilevät valtaa, tai jos kuulen tai näen, että siellä suhtaudutaan johonkin ihmisryhmään heidän ihmisarvoaan loukkaavalla tavalla.
– Minua puhuttelevat aina vain enemmän ja enemmän Jeesuksen sanat ”Totuus tekee teidät vapaiksi”. Voin olla vapaa vain siinä määrin, kun olen valmis tunnistamaan ne varjot, joita peittelen sisälläni tai joita minun yhteisöni käytävillään ja kammioissaan sietää.
Minäkin saan huutaa Jumalalle, että en ymmärrä sinun aivoituksiasi enkä hyväksy sitä, että näin tapahtuu.
Jokinen kertoo kirjassaan myös ihmisistä, jotka totuuden tunnistaminen on ajanut toimimaan oman henkensä uhalla: Saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer nousi Hitleriä vastaan niin julkisissa puheissaan kuin osallistumalla salamurhahankkeeseen. Ortodoksinunna Maria Pariisilainen avasi miehitetyssä Ranskassa yhteisönsä ovet juutalaisille. Ranskan Le Chambonissa kyläläiset piilottivat ja auttoivat pakoon juutalaisia pappinsa Daniel Trocmén johdolla.
Jokinen nostaa esille myös Aleksandr Menin. Hän oli venäläinen ortodoksipappi, joka 1980-luvun lopulla, Neuvostoliiton ollessa romahtamaisillaan varoitti toistuvasti maataan ja kirkkoaan nationalismin vaaroista.
– Men näki jo silloin, että nationalismi johtaa väkivaltaan ja sotaan. Jos kansalle syötetään nationalistista kansallistuntoa vastauksena kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, tilannetta ei lopulta pysty hallitsemaan kukaan.
Menin peloton esiintyminen suututti monet. Syyskuussa 1990 hänet surmattiin kirveellä oman kirkkonsa rappusille.
Toivo syntyy murheen kautta
Tutkimusmatkalla pahaan – ja varsinkin holokaustin kaltaiseen äärimmäiseen pahaan – ei oikein pysty sivuuttamaan kysymystä, voiko tällaisessa maailmassa olla Jumalaa ja jos on, miksi hän sallii kaiken tämän tapahtua.
– Minä en kykenisi elämään tässä maailmassa sen pahuuden kanssa, jos en uskoisi Jumalaan, Erkki Jokinen sanoo.
Jumalan olemassaolon sijasta hän on kyseenalaistanut sen, onko ihmisen mielekästä edes yrittää järjellä selittää tai puolustaa Jumalaa. Samaa ovat kysyneet holokaustin jälkeen myös monet juutalaiset teologit ja filosofit. Heidän innoittamanaan Jokinen on lukenut Vanhaa testamenttia uusin silmin.
– Sekä niin kutsutuissa valituspsalmeissa että Jobin kirjassa kysytään Jumalalta, että miksi sinä olet hylännyt meidät. Minäkin saan huutaa Jumalalle, että en ymmärrä sinun aivoituksiasi enkä hyväksy sitä, että näin tapahtuu. Ja pyytää, että älä hylkää meitä, äläkä anna minun hylätä sinua.
Pahuuden rinnalla Jokinen on halunnut pitää esillä myös toivon näkökulmaa, mutta hänelle toivo ei ole mitään kevyttä optimismia ja positiivisuutta. Hänen mielestään aito toivo on mahdollista vain muutoksen kautta: kun pahuus on tunnistettu ja sitä on kaduttu.
– Kirjoitin vähän runollisesti, että toivo on siemen, joka kylvetään pimeään ja kastellaan kyynelillä. Jeesus sanoo vuorisaarnassaan, että autuaita ovat murheelliset. Ajattelen, että murheellisuus ei tarkoita pessimismiä tai negatiivisuutta. Se on parantavaa murhetta, joka ottaa todesta ihmisen pahuuden. Vasta sen läpi voi syntyä toivoa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Pahuus on ihmisen loinen” – Erkki Jokinen viettää päivänsä rukoilemalla ja pahuuden psykohistoriaa tutkimalla
HengellisyysSisin tyhjenee nopeasti, mutta täyttyy hitaasti, sanoo pappi ja kirjailija Erkki Jokinen. Hän jäi vuonna 2017 pois työelämästä. Viime vuodet hän on pohtinut ihmisen pahuutta, mutta ei ole löytänyt sille selitystä.
