Useimmat ihmiset ovat kunnollisia ja hyväntahtoisia. Ilman sitä jokapäiväinen elämä ei toimisi.
Historioitsija Rutger Bregman väittää, että ihminen on mainettaan parempi – onko meissä enemmän hyvää kuin pahaa?
Hyvyys on pahaa suurempi voima, väittää historioitsija Rutger Bregman. Mitä sanovat oikeuspsykiatri Hannu Lauerma ja pappi ja psykoterapeutti Leila Valtonen?
Historia, uutisotsikot ja sosiaalisen median keskustelut kertovat usein ihmisen pahuudesta. Filosofi Thomas Hobbes katsoi, että pahuuden kahlitsemiseksi tarvitsemme Leviathanin, rajoittamatonta valtaa käyttävän vallanpitäjän. Kirkko opettaa, että syntiinlankeemuksen seurauksena meihin vaikuttaa perisynti, taipumus pahaan.
Vaan onko paha sittenkään vallitseva ominaisuus ihmisessä? Jos näin olisi, miten sujuisi jokapäiväinen elämämme? Se, jossa ihmiset osoittautuvat yleensä luottamuksen arvoisiksi.
Pitäisikö historiaa katsoa uusin silmin? Jos paha johtaa pahaan, niin myös hyvä johtaa hyvään. Kumpaa haluamme vahvistaa?
Hollantilainen historioitsija Rutger Bregman kyseenalaistaa käsityksen ihmisestä olemukseltaan pahana. Hän katsoo ihmisen toimintaa uudesta näkökulmasta. Bregmanin teos Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa on myyntitilastojen kärjessä monessa maassa.
Eikä syyttä, sillä näkökulma on virkistävä: Bregman väittää, että useimmat ihmiset ovat kunnollisia. Eivät kaikki eivätkä aina.
Bregman ei ole naiivi. Hän ei kiellä pahaa, vaikka uskookin hyvän olevan pahaa suurempi voima. Kirjassaan hän perustelee, miksi hän ajattelee niin.
Väkivalta on useimmille luontaisesti vastenmielistä
William Goldingin romaanissa Kärpästen herra autiolle saarelle haaksirikkoutuneet koulupojat päätyvät tappamaan toisiaan. Rutger Bregman nostaa esille tositarinan koulupojista, jotka karkasivat seikkailuretkelle kristillisestä koulusta. He viettivät autiolla ja karulla saarella yli vuoden. Pojat aloittivat jokaisen päivänsä laululla ja rukouksella, pystyivät sovittelemaan riitansa ja selvisivät hengissä yhteistyöllä.
Ihminen on eläin, joka on menestynyt muita paremmin siksi, että luonnonvalinta on suosinut ihmisen sosiaalisuutta, Bregman väittää. Olemme ystävällisiä eläimiä, jotka oppivat toisiltaan matkimalla. Väkivalta on useimmille ihmisille luontaisesti vastenmielistä. Esimerkiksi toisessa maailmansodassa suurin osa sotilasta ampui tarkoituksella ohi.
Totta kai on olemassa pahuutta ja pahoja ihmisiä. He ovat usein niitä, jotka raivaavat häikäilemättömästi tiensä valtaan. He manipuloivat, valehtelevat ja käyttävät hyväkseen sekä ihmisten hyväntahtoisuutta että ryhmähenkeä, joka pitää ensisijaisesti lähimpien puolta.
Bregman osoittaa, että psykologian historiassa kuuluisa sähköiskukoe, jossa ihmiset olivat valmiita antamaan koehenkilöille kuolettavia sähköiskuja, perustui siihen, että ihmiset uskoivat kokeen ohjaajan sanaan. Holokaustin keskeisenä organisaattorina teloitettu Adolf Eichmann puolestaan oli fanaatikko, joka teki pahaa, koska uskoi tekevänsä hyvää.
Sekä kyky hyvään että pahaan ovat meissä sisäänrakennettuina
Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, dosentti Hannu Lauerma, on työssään paljon tekemisissä pahuuden kanssa. Hän on tehnyt aiheesta myös kirjoja. Hän ei ole vielä lukenut Rutger Bregmanin kirjaa, mutta kertoo laittavansa sen heti lukulistalle.
Tarvitsemme hyviä asioita pystyäksemme lisääntymään, ollaksemme osa yhteisöä ja pysyäksemme hengissä
– Hannu Lauerma
– Näkökulma on virkistävä ja oleellinen. Sellaiset asiat kuin kyky yhteistyöhön, anteeksiantoon, suvaitsevaisuuteen, rakkauteen ja altruismiin ovat meille yhtä luonteenomaisia kuin aggressio ja kilpaileminen. Ne ovat mahtavia vastavoimia aggressiolle. Tarvitsemme noita hyviä asioita pystyäksemme lisääntymään, ollaksemme osa yhteisöä ja pysyäksemme hengissä, Lauerma sanoo.
Hänen mukaansa eri ominaisuuksien vaihteluväli ihmislajin sisällä on huomattava. Ääripäässä ovat psykopaatit, jotka eivät kykene tuntemaan myötätuntoa ja aitoa rakkautta.
Ihmisen epäsosiaalisuudesta ja väkivaltaisuudesta puolet selittyy nykytutkimuksen mukaan geeniperimällä. Lauerma muistuttaa, että ihminen ei silti ole geeniensä armoilla, sillä toinen puoli määrittyy ympäristöstä. Toisaalta, jos elää koko lapsuutensa perhehelvetissä, sieltä voi olla hankala nousta.
– Ihminen, samoin kuin lähisukulaisemme kädelliset ja isot apinat, on kilpailullinen laji. Koko ihmiskuntaa ei olisi ilman tappamalla saalistamista, Lauerma sanoo.
Hänen mukaansa ihmisessä on sisäänrakennettuna kyky sekä hyvään että pahaan ja meidän kannattaa yleensä, olematta naiiveja, luottaa hyvään. Esimerkiksi liikenteessä mikään ei sujuisi, jollemme voisi luottaa siihen, että liikennevaloilla on merkitystä.
Hyvyys on pahaa suurempi voima, väittää historioitsija Rutger Bregman.
Kultainen sääntö ei vielä riitä
Pappi ja psykoterapeutti Leila Valtonen on Rutger Bregmanin kirjasta innoissaan. Hän nostaa esille Bregmanin havainnon, ettei kultainen sääntö ”tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän” riitä, sillä silloin katsomme helposti asioita vain omasta näkökulmastamme.
Pitää kysyä, mikä toiselle on hyvää ja mikä pahaa. Valtosen mukaan vain kysymällä näitä huomaamme myös sellaisia rakenteellisia asioita, jotka aiheuttavat esimerkiksi syrjintää.
– Oleellisempaa kuin kysyä, onko ihminen perusolemukseltaan hyvä vai paha, on pohtia, onko oma toimintani juuri nyt hyvää vai pahaa. Rakennanko ihmisten välistä luottamusta ja oikeudenmukaisuutta? Toisiin kannattaa suhtautua lähtökohtaisen myönteisesti, koska sillä on suuri vaikutus. Siitä Bregman kertoo paljon hyviä esimerkkejä ja tutkimustuloksia.
Perisiunaus on ollut ensin ja on tärkeämpi kuin perisynti.
– Leila Valtonen
Entä perisynti – onko se hyödyllinen käsite kuvaamaan ihmistä?
– Ajattelen, että perisiunaus on ollut ensin ja on tärkeämpi. Ensin oli luominen. Jumala loi kaiken hyväksi. Vaikka asiat ovat menneet pieleen, ei se tyhjennä sitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jos pitää käyttää sanaa perisynti, ajattelen sitä jonkinlaisena ihmiskunnan yhteisenä syyllisyytenä. Väärä toiminta tuottaa murheen ja kärsimyksen aaltoja, joskus hyvinkin laajasti ja pitkään, Valtonen pohtii.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Pahuus on ihmisen loinen” – Erkki Jokinen viettää päivänsä rukoilemalla ja pahuuden psykohistoriaa tutkimalla
HengellisyysSisin tyhjenee nopeasti, mutta täyttyy hitaasti, sanoo pappi ja kirjailija Erkki Jokinen. Hän jäi vuonna 2017 pois työelämästä. Viime vuodet hän on pohtinut ihmisen pahuutta, mutta ei ole löytänyt sille selitystä.
