Sotilaspappi Riikosen mukaan kriisinhallintatehtävissä pappi ei muistuta vain kuolemasta, vaan vielä enemmän siitä, että nyt eletään, koitetaan elää kunnolla ja pidetään toisista huolta.
Pappi Teuvo V. Riikonen kertoo pahasta paikasta kriisinhallintatehtävissä – ”Kuulin myöhemmin, että väkijoukossa oli kolme itsemurhapommittajaa”
Noin 55 000 suomalaista on palvellut rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä, joukossa parisensataa pappia. Tosikko ja moralisti ei pärjää pappina kentällä.
Golanin kukkuloilla palvelleille YK-joukoille oli annettu ohje: ”Kun lähestyt pimeässä syyrialaisen sotilaan miehittämää vartioasemaa, sytytä etukäteen auton sisävalo.”
Sotilasdiakoni Teuvo V. Riikonen, 27, lähestyi pimeässä asemaa, eikä löytänyt autoon viritettyä johtoa, jolla valo syttyy. Hän näki, kuinka syyrialainen sotilas tarttui Kalashnikov-rynnäkkökivääriin, latasi panoksen piippuun ja kohotti aseensa. Viime tingassa Riikonen sai valon syttymään.
Yhteensä kahden ja puolen vuoden ajan rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä Libanonissa, Israelissa, Syyriassa ja Afganistanissa diakonina ja pappina palvellut Riikonen kirjoittaa tilanteesta kirjassaan Pahojen paikkojen papit (Väyläkirjat 2025).
– Tavallaan tämä oli ensimmäinen paha paikkani ja toisaalta ei ollut. Syyriassa oli liikennekulttuuri, jossa piti olla varuillaan. Pienet lapset juoksivat holtittomasti tien yli. Meitä oli ohjeistettu, että jos onnettomuus tapahtuu, ei pidä jäädä paikalle selvittämään tilannetta. Silloin voisi joutua koston kohteeksi. Onneksi mitään ei sattunut.
Pahoja paikkoja on hänen mukaansa monenlaisia miinakenttien välissä kiemurtelevista ajoreiteistä jatkuvaan henkiseen kuormitukseen. Kun kaikilla on aseet, pitää olla mieletön luottamus siihen, että kaikkien pää kestää.
Teuvo V. Riikonen palveli sotilaspappina Afganistanissa vuonna 2008. Hänen mukaansa maata sanottiin kolmen v:n maaksi: se on maailman vuoristoisin, vieraanvaraisin ja vaarallisin.
Mikä on pelottavin tilanne, jossa olet ollut, ja miten siitä selvisit?
– Mellakka Afganistanissa, jossa oli hyvin kiihkeä tunnelma ja paikalla itsemurhapommittajia. En siinä tilanteessa edes tajunnut, miten pelottava se oli.
Jätimme rynnäkkökiväärit, suojaliivit ja kypärät autoon.
Tanskalainen Jyllandsposten julkaisi maaliskuussa 2008 pilapiirroksia profeetta Muhammedista. Piirros suututti muslimeita myös Afganistanissa. Suomalaisilla ja ruotsalaisilla kriisinhallintasotilailla oli samantapainen ristilippu hihassa kuin tanskalaisilla.
Suomalaisen ISAF-kriisinhallintojoukon yhteysupseeri majuri Timo Liene oli luonut hyvät suhteet alueen uskonnollisiin johtajiin. Hän lähti Masar-e Sharifin kaupungin Siniseen moskeijaan rauhoittelemaan tilannetta ja otti mukaansa Riikosen ja ruotsalaisen papin.
Sotilaspappeja on ollut vuodesta 1957 asti mukana lähes kaikissa suurimmissa operaatioissa. Teuvo V. Riikonen on ollut rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä neljä kertaa.
– Jätimme rynnäkkökiväärit, suojaliivit ja kypärät autoon. Kävelimme väkijoukon läpi. Menimme moskeijaan ja juttelimme päämullahin kanssa. Tilanne päättyi siihen. Mullah sanoi Lieneelle, että te ette pelkää mitään. Suomessa kerrottiin pikku-uutisessa tilanteen Afganistanissa rauhoittuneen. Vasta Lieneen kirjasta Irtoviiksimies luin, että tiedustelun mukaan väkijoukossa oli kolme itsemurhapommittajaa, Riikonen kertoo.
Sodanomaisia olosuhteita vai sotaa?
Ensimmäisinä vuosikymmeninä suomalaiset sotilaat olivat rauhanturvaajina kahden sotivan valtion välissä valvomassa aselepoa. Sen jälkeen on oltu yhä useammin kriisinhallintatehtävissä olosuhteissa, joita on kuvattu ”sodanomaisiksi”.
– Kriisinhallinnassa vastakkain ei ole ollut kahta valtiota vaan lukuisia riiteleviä osapuolia ja myös rikollisliigoja, jotka hyötyvät sodasta. Kirjassani mainitaan Maimanan mellakka Afganistanissa. Silloin Suomi oli selvästi sodassa kuuden tunnin ajan, kun suomalaisia joukkoja vastaan hyökättiin. Neljä rauhanturvaajaa sai kahakasta mitalin rintaansa, Teuvo V. Riikonen sanoo.
Hän arvioi kirjassaan, että suomalaisia rauhanturvaajia on kuollut, loukkaantunut, haavoittunut tai joutunut vaarallisen uhan alle hämmästyttävän vähän lähetettyyn määrään suhteutettuna. Syyksi siihen on arvioitu koulutusta, varustusta ja kulttuuria, jossa käskyjä totellaan sekä sitä, että kunnioitetaan paikallisia olosuhteita.
– Rauhanturvatehtävissä on palvellut 55 000 suomalaista. 49 on kuollut, heistä operatiivisessa toiminnassa 18 ja suoran hyökkäyksen kohteena kolme. Ensimmäistä ammuttiin Kyproksella, toinen kuoli Libanonissa, kun Israel pudotti 500-kiloisen pommin rauhanturvaajien tukikohtaan, ja kolmas tapettiin tienvarsipommilla Afganistanissa. Määrä on oikeasti pieni. Fyysisesti tai henkisesti vammautuneita on sitten paljon enemmän.
Kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen on yksi kolmesta rauhanturvatehtävissä suorassa hyökkäyksessä kuolleesta suomalaisesta. Hän kuoli kolmen muun sotilastarkkailijan kanssa Libanonissa 25.7.2006, kun Israelin ilmavoimat pudotti 500 kilon pommin heidän tukikohtaansa. Kuvassa hiljentymishetki heidän muistomerkillään.
– Suomi ei ole Afganistanin kokemustaan loppuun asti käsitellyt. Saimme sieltä puolustusvoimille sotakokemusta, mutta myös traumatisoituneita rauhanturvaajia, sotaveteraaneja, vaikka sen sanan käyttäminen on ollut vaikeaa, Riikonen sanoo.
Riikosen mukaan suomalaiset ovat osanneet huomioida paikalliset olosuhteet keskimääräistä paremmin, vaikka eivät aina. Lieveilmiöt ovat liittyneet esimerkiksi alkoholiin, rasismiin ja seksin ostamiseen. Paikallisen kulttuurin kunnioittaminen on oleellista, sillä silloin sotilaat herättävät vähemmän ärtymystä, ja heidän työnsä helpottuu.
Papilta vaaditaan läsnäolon taitoa
Millaisia ominaisuuksia rauhan- ja kriisinhallintajoukoissa toimivilta papeilta kaivataan? Teuvo V. Riikonen kertoo tilanteesta, jossa hän kutsui kirkosta parikymmentä vuotta aiemmin eronneen rauhanturvaajan messuun. Kokemus oli myönteinen.
Kun pappi seuraavalla viikolla käveli tätä vastaan, rauhanturvaaja huusi isoon ääneen: ”Pappi, perkele!” Riikonen vastasi: ”Virka oikein, mutta työnantaja väärä.”
– Uskonnollinen tosikko ei pärjää kriisinhallinnassa, eikä moralisti. Eikä myöskään sellainen pappi pärjää, joka ei kestä räävitöntä kielenkäyttöä.
– Entä minkälaisia ominaisuuksia tarvitaan? Ykkönen on läsnäolon taito. Jumalanpalveluksissa ei yleensä näy sataa palvelustoveria, mutta oleellista on, että itse syöt samoissa pöydissä, käyt lenkillä muiden kanssa, istut saunassa, juot ne sallitut kaksi oluttölkkiä messissä, osallistut juhliin ja olet paikalla, kun pappia tarvitaan.
Jumalanpalvelus tukikohdan kappelissa.
Riikosen mukaan jotkut papit ovat menneet siihen vipuun, että mitä vähemmän hengellisyyttä, sitä parempi.
– Itse en moiseen usko. Kun oli hengellisiä tilaisuuksia, ammuin Jumalan sanaa täysillä. Yksi sotilaspappi oli lopettanut hartaudet, koska halusi olla hyvä pappi. Yksikön vääpeli sanoi hänestä, että perkele, kun se pappi ei osannut edes puhua.
Kirkolliseen toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Vaikka oma vakaumus olisi toinen, pappiin suhtaudutaan silti asiallisesti. Aggressiivista vastustusta ei juuri ole.
– Afganistanissa harjoiteltiin myös sitä, miten toimitaan, jos joku kuolee. Tällöin lääkäri toteaa kuoleman. Pappi laittaa vainajan arkkuun, käy läpi vainajan omaisuuden, kirjoittaa kirjeen omaisille, järjestää muistotilaisuuden ja niin edelleen. Meillä oli leirissä valmiina neljä arkkua varastossa kappelin takana. Joskus minulta kysyttiin, pääseekö niitä katsomaan. Vastasin, että ei. Jos pääsee, silloin niitä käytetään, Riikonen kertoo.
Ei siellä kovin moni tule kysymään, miten pääsen taivaaseen.
Pappi ei kuitenkaan Riikosen mukaan muistuta vain kuolemasta, vaan vielä enemmän siitä, että nyt eletään, koitetaan elää kunnolla ja pidetään toisista huolta.
– Ei siellä kovin moni tule kysymään, miten pääsen taivaaseen. Enemmän kysytään kuraattorilta, miten pääsen ammattikorkeakouluun. Mutta papilta kyllä kysyttiin, onko elämällä tarkoitusta ja miksi maailmassa on pahaa. Papin puoleen käännytään, jos läheinen Suomessa kuolee tai jokin asia ottaa päähän. Oleellista on myös se, että pappi toimii johdon tukena. Komentajan tehtävä on usein yksinäistä puuhaa.
Koska papin rooli on erilainen kuin leirin muiden upseerien, hän myös huomaa herkemmin asioita, joihin pitäisi puuttua. Jos esiintyy kiusaamista, asia pitää nostaa esille.
Teuvo V. Riikonen käytti sotilaspappina merkkejä, jotka kertoivat hänen olevan Isaf-joukkojen Nato-sotilas, suomalainen ja sotilaspappi. Ne kertoivat myös hänen etunimensä ja veriryhmänsä.
Pappi toimii uskonnon asiantuntijana
Miten rauhan- ja kriisinhallintatehtävissä olevat miehet suhtautuivat naisiin kollegoina? Onko asenteissa tapahtunut muutosta?
– Tietenkin on, koska yhteiskunta on muuttunut. Armeijan lasikatto on rikottu, parin vuoden päästä meillä on jo ensimmäinen naispuolinen kenraali. Siitä, mitä ensimmäiset naispuoliset rauhanturvaajat joutuivat kokemaan, on onneksi pitkä matka. He olivat tienraivaajia.
– Kun ihmiset irrotetaan omista viitekehyksistään, he muuttuvat laumasieluiksi. Se näkyy lieveilmiöissä, eli rasismissa, päihteidenkäytössä ja maskuliinisissa asenteissa. Näistä ongelmista on syytä puhua avoimesti rauhanturvaajien kesken, ja olisi myös hyvä, jos asioita tutkittaisiin. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole pahimmasta päästä.
Yksi monilla kriisialueilla erityisen tärkeä papin tehtävä on toimia uskonnon asiantuntijana, joka kouluttaa yksikkönsä sotilaita aiheesta, luo ekumeenisia yhteyksiä ja harjoittaa uskontodialogia eri uskontokuntiin kuuluvien uskonnollisten johtajien kanssa.
– Meillä oli hyvät välit ranskalaisen YK-joukon imaamin kanssa Libanonissa. Muslimit kutsuivat minua fatheriksi ja myös pizzalle, mikä oli minusta korkein uskontunnustus. Kerran muslimien imaami istui takapenkissä kuuntelemassa saarnaa, koska olin itsekin käynyt moskeijassa perjantaisaarnaa kuulemassa komentajamme kanssa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uuden ajan veteraanit säpsähtelevät ilotulituksista, rakastuvat ja tukevat toisiaan vuosikymmeniä kriisialueelta paluun jälkeen – ”Kotona äiti sanoi, että sinä olet Petri muuttunut”
Hyvä elämäEntiset rauhanturvaajat tietävät, että aseenpiippuun tuijottaminen muuttaa ihmistä, eikä mikään ole yhtä tärkeää kuin rauha. Pikkuasioista kitisemistä ei jaksaisi kuunnella.
