null Uuden ajan veteraanit säpsähtelevät ilotulituksista, rakastuvat ja tukevat toisiaan vuosikymmeniä kriisialueelta paluun jälkeen – ”Kotona äiti sanoi, että sinä olet Petri muuttunut”

Hyvä elämä

Uuden ajan veteraanit säpsähtelevät ilotulituksista, rakastuvat ja tukevat toisiaan vuosikymmeniä kriisialueelta paluun jälkeen – ”Kotona äiti sanoi, että sinä olet Petri muuttunut”

Entiset rauhanturvaajat tietävät, että aseenpiippuun tuijottaminen muuttaa ihmistä, eikä mikään ole yhtä tärkeää kuin rauha. Pikkuasioista kitisemistä ei jaksaisi kuunnella.

Kirkkorakennuksen kiviseinät ­olivat osittain sortuneet, mutta alttari ja risti seisoivat paikoillaan. Kattona toimi Israelin musta taivas, jonka tähtiä ei mikään ihmisten tuottama valo himmentänyt.

− Tuntui ylevältä seistä ensimmäisen ­joulun tapahtumapaikoilla, kertoo Auli Myyrinmaa, 62.

Hän palveli rauhanturvaajana Israelin Golanin kukkuloiden lääkintäjoukoissa vuonna 1993. Viisi vuotta aiemmin Petri Välimaa, 59, oli katsellut taivasta samasta pyhätöstä, jota sotilaspappi kutsui Avoimen yhteyden kirkoksi. Myyrinmaa ja Välimaa tutustuivat ja avioituivat myöhemmin Suomessa.

Välimaa hoiti rauhanturvaajana Golanilla muonitusta, joten hän valmisteli joulua laittamalla suomalaisia perinneruokia.

Koti-ikävä vaivasi. Sijainti teki joulusta kuitenkin erityisen.

− Pappi oli esitellyt Jerusalemin-retkillä kristinuskon keskeiset tapahtumapaikat. Pääsin koskemaan niitä itse, Välimaa kertoo.

Avoimen yhteyden kirkko Israelin Golanissa kuvattu vuonna 1993.

Avoimen yhteyden kirkko Israelin Golanissa kuvattu vuonna 1993.

Pariskunnan ystävä, rauhanturvaajana Libanonissa joulukuusta 1992 joulukuuhun 1993 työskennellyt Marja-Leena Pihlajamaa muistaa komennusajan joulustaan erityisesti Sylvian joululaulun.

− Lauloimme sitä isolla joukolla univormut päällä.

Rauhanturvaajien työhön joulurauha ei ulottunut. Historia tuntee kuitenkin tapauksia, joissa sotilaalliset yhteenotot ovat lientyneet joulun ajaksi. Kuuluisin niistä oli ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914, jolloin rivimiehet sopivat useissa paikoissa omin päin ase­levon. Tarina kertoo, että eräällä rintamaosuudella eri puolilla olleet brittiläiset ja saksalaiset sotilaat pelasivat jouluna keskenään jalkapalloa.

Ihminen muuttuu tuijottaessaan aseenpiippuun

Libanon, vuosi 1989. Kyläläisiä pakkovärvättiin asejoukkoihin: Värvääjät olivat ajaneet paikalle mukanaan nimilista nuorista miehistä, jotka he aikoivat viedä mukanaan. Tunteet kuumenivat, ja aseilla ammuskeltiin ilmaan.

Rauhanturvaajien piti asettua värvääjien ja kyläläisten väliin.

− Siinä ei todellakaan leikitty. Mietin, milloin aseet kääntyvät suuntaani. Pelotti niin, että jalat eivät kantaneet. Oli pakko istua maastoauton etupuskurille, Petri Välimaa muistelee.

Mies pyrki ensimmäisen kerran rauhanturvaajaksi jo alle parikymppisenä. Hän halusi itsenäistyä ja nähdä maailmaa.

Rauhanturvaaja Petri Välimaa kokkasi esikunnan keittiössä Israelissa vuonna 1988.

Rauhanturvaaja Petri Välimaa kokkasi esikunnan keittiössä Israelissa vuonna 1988.

Nuorukainen pääsi rauhanturvaajaksi kolmesti: Libanoniin vuonna 1983, Israeliin vuonna 1988 ja uudestaan Libanoniin vuonna 1989. Niinä vuosina tapahtui paljon.

− Minua on osoitettu ladatulla aseella, jossa ei ole varmistinta. Hengen lähtöön ei olisi tarvittu kuin yksi liipaisimenveto. Sellainen tuntuu pahalta.

Palvelustoverin kuolema oli toisella tavalla vaikeaa.

− Hän kaatui uudenvuodenaattona pyörällä, ryömi siltarumpuun nukkumaan ja kohmettui. Siinä oli alkoholinkäyttöä taustalla.

Rankka tilanne oli myös puhallus-painelu-­elvytys, jossa Välimaa yritti pelastaa paikallisen miehen.

− Mies kuoli elvytyksestä huolimatta. Minä pesin sen jälkeen hampaita kymmenen kertaa päivässä kahden viikon ajan unohtaakseni pahat tuntemukseni.

Välimaa sai rauhanturvaajavuosiltaan myös paljon hyvää, kuten ystäviä. Hän on tavannut Israelissa yhtä aikaa palvelleita rauhanturvaajia jo 32 vuoden ajan. Hän hankki Israelista myös uuden Mersun, koska rauhanturvaajat saivat silloin tuoda ulkomailta verovapaan auton.

Petri Välimaa kävi partioretkellä Libanonissa vuonna 1983.

Petri Välimaa kävi partioretkellä Libanonissa vuonna 1983.

”Ai sä lähdet kenttäpatjaksi?”

Kun eduskunta avasi vuonna 1991 koulutuksen rauhanturvaajaksi muillekin kuin miehille, siihen haki yli 3 800 naista. Heistä valittiin 34. Auli Myyrinmaa ja Marja-­Leena Pihlajamaa kuuluvat heihin.

Ensimmäisiä rauhanturvaajanaisia kutsutaan Elisabethin enkeleiksi naisten rauhanturvakoulutusta ajaneen puolustusministeri Elisabeth ­Rehnin mukaan.

Rauhanturvaaminen oli miehinen linnake, jonka avautuminen naisille herätti keskustelua, myös vastustusta ja ennakkoluuloja.

− Yksi kollegani sanoi, että ai sä lähdet kenttäpatjaksi, Pihlajamaa muistelee.

− Tosiasiassa hellyydenosoitukset oli komennuksellani ­kielletty välittömän kotiuttamisen uhalla.

Pihlajamaan mukaan kieltoa kunnioitettiin. Palvelus, siihen valmistava koulutus ja tapaamiset jälkeenpäin ovat olleet hyviä kokemuksia.

− Hain rauhanturvaajaksi, koska halusin tehdä jotain paremman maailman puolesta, Marja-Leena Pihlajamaa kertoo. Hän on iloinen, että lähti.

− Hain rauhanturvaajaksi, koska halusin tehdä jotain paremman maailman puolesta, Marja-Leena Pihlajamaa kertoo. Hän on iloinen, että lähti.

Tuomas Muraja haastatteli rauhanturvaajanaisia tuoreeseen kirjaansa Elisabethin enkelit (Vastapaino). Kirjan nimestä huolimatta haastatelluista valtaosa on palvellut myöhemmin, ei ensimmäisten rauhanturvaajanaisten joukossa. Osa kuvaa huonoa kohtelua: ei tervehditty ja levitettiin perättömiä huhuja, eikä nainen välttämättä saanut ylennystä samasta suorituksesta kuin mies.

Kirjan esipuheessa Rehn muistelee, miten lehdistö pyrki mehukkaisiin otsikoihin, kun rauhanturvaajakoulutus avattiin naisille.  ”Kohu kuitenkin ajan myötä hiljeni, ja näistä naisista tuli rauhanturvaajia siinä missä muistakin osaavista suomalaisista eri operaatioissa”, Rehn kirjoittaa.

Jos rauhanturvaaja on muu kuin mies, hän on kuitenkin yhä poikkeus. Muraja kertoo, että viime vuosina kriisinhallintatehtäviin hakeneista alle viisi prosenttia oli naisia.

Kaikkiaan sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä on työskennellyt vajaa 800 naista.


Suomessa elää lähes 51 000 entistä rauhanturvaajaa

Ennen puhuttiin rauhanturvaajista. Nykyään tehdään kansainvälistä kriisinhallintaa.

Myös työn sisältö on muuttunut. Aiemmin rauhanturvaajien paikka oli sodan kahden osapuolen välissä. He yrittivät auttaa valtioita tai muita kiistan ­osapuolia luomaan edellytykset pysyvälle rauhalle.

Nykyinen kriisinhallinta on laajennettua rauhanturvaamista. Osapuolia voi olla useita, erimielisyydet ovat usein valtioiden sisäisiä ja niissä kärsivät monesti eniten naiset ja lapset. Nykyään kriisinhallintajoukkoja vastaan voidaan hyökätä.

Suomalaisia sotilaita on ollut rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä siitä saakka, kun presidentti Urho Kekkonen lähetti ensimmäiset matkaan vuonna 1956. Heissä on myös sotaveteraaneja.

Ulkomaankomennukselta palanneita kriisinhallintaveteraaneja on Suomessa lähes 51 000, suunnilleen saman verran kuin porvoolaisia.

Kriisinhallintaoperaatioissa on menehtynyt noin 50 rauhanturvaajaa. Vammautuneita ja eri tasoisesti traumatisoituneita on lukuisia.

Rauhanturvaajien asuun kuuluu vaaleansininen baretti. Petri Välimaa, Auli Myyrmaa ja Marja-Leena Pihlajamaa palvelivat YK:n operaatioissa.

Rauhanturvaajien asuun kuuluu vaaleansininen baretti. Petri Välimaa, Auli Myyrmaa ja Marja-Leena Pihlajamaa palvelivat YK:n operaatioissa.

Tyhjyys tuli vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä

Operaatio tilinteko oli Marja-Leena Pihlajamaan rankin kokemus rauhanturvaajana Libanonissa. Israel tulitti viikon ajan aluetta, jolla hän ja muut suomalaiset työskentelivät.

− Juoksimme pommisuojaan kaikkina vuorokaudenaikoina. Olin niin väsynyt, että haaveilin vain hiljaisuudesta, jonka aikana saisin nukkua edes vähän. Mietin, lähdenkö kotiin sinkkiarkussa.

Pihlajamaan lentokone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle joulukuussa 1993 Libanonin vuoden jälkeen. Vastassa olivat pimeys ja vesisade.

− Kun matka-arkku tömähti märälle lentokentälle, tunne oli tyhjä. Ajattelin, että tässäkö tämä nyt oli.

Mitään jälkihoitoa ei ollut. Pihlajamaa huomasi äkkiä, että vanhat ystävät, lapsuudenperhe ja työkaverit eivät käsittäneet alkuunkaan, mitä hän oli kokenut ja kävi parhaillaan läpi.

− Uuden vuoden ilotulitusten äänet ja savun haju saivat minut säpsähtelemään. Mistä päin nyt ammutaan? Missä palaa? Pamaukset nostivat tunteet pintaan.

Myös Auli Myyrinmaasta kotiinpaluu tuntui tyhjältä. Aiemmin työterveydessä työskennelleellä terveydenhoitajalla ei ollut työpaikkaa odottamassa.

− Palasin keskelle lamaa. Vanhempani olivat juuri menehtyneet. Ystävien kanssa oli vaikea keskustella kokemuksistani. Rauhanturvapalveluksessa olin ollut osa tiivistä joukkoa, ja nyt yhtäkkiä yksin.


Myyrinmaa pohtii miehensä Petri Välimaan kanssa, että rauhanturvaajana on helppo laitostua. Työnantaja huolehtii komennuksella niin ateriat, pyykkihuollon kuin seurankin. Yhtäkkiä kaikki arjen askareet on hoidettava itse: pitää miettiä, mitä tänään söisi, mennä kauppaan ja kokata.

− En ole ollut vankilassa, mutta voin kuvitella, että siellä on vähän samanlaista kuin kriisinhallintatehtävissä. Elät piikkilankojen sisällä, et poistu omin päin mihinkään. Teet työtä ja vietät vapaa-aikasi samassa paikassa. Sinulla on työnantajan tarjoamat vaatteet, ruoat ja päivärytmi, Välimaa vertaa.

− Kotona äiti sanoi, että sinä olet Petri muuttunut.

Ylivireys ja säpsähtely voivat kertoa traumasta

Porin prikaatin Kriisinhallintakeskus Säkylässä on paikka, jossa rauhanturvaajat koulutetaan. Viime vuosina he ovat myös palanneet samaan paikkaan kotiutumishaastatteluun. Aloite tuli entisiltä rauhanturvaajilta.

Kotiutumistilaisuudessa on valtionhallinnon työntekijöitä, joku kirkon ammattilainen ja vapaaehtoisia, kuten Petri Välimaa.

− Kyselen, miten komennus sujui, miten esimiessuhteet toimivat, millaista oli paikallisten kanssa. Tapahtuiko jotain ikävää? Mihin meinaat suunnata seuraavaksi? Onko työpaikkaa, entä parisuhdetta? Miten käytät alkoholia?


Palaajille opetetaan posttraumaattisen eli traumanjälkeisen stressihäiriön merkit: järkyttävään tapahtumaan liittyvät painajaiset, takaumat, tunteiden latistuminen, eristäytyminen, ylivireys, säpsähtely, masennus, ahdistus ja itsemurhayritykset. Oireet alkavat usein muutaman kuukauden sisällä tapahtumasta ja häviävät ajan myötä – mutta eivät aina hoitamatta.

Moni kriisialueelta palaava kokee jonkinlaisia vaikeuksia sopeutua siviilielämään. Kovat kokemukset eivät jää kuitenkaan vaivaamaan jokaista.

Välimaa ohjaa avuntarvitsijat eteenpäin. ­HUSin psykiatrinen poliklinikka palvelee heitä ilman lähetettä, Valtiokonttori korvaa palvelukseen liittyviä sairauskuluja ja Vammautuneet kriisinhallintaveteraanit -yhdistys antaa vertaistukea esimerkiksi pysyvästi invalidisoituneille.

− Joskus mietin, muuttuuko maailma koskaan paremmaksi. Vaatii sinnikkyyttä uskoa siihen. Sitten ajattelen, millaista nyt olisi, jos kukaan ei toimisi rauhan hyväksi. Pienistä teoista muodostuu suuri kokonaisuus, Marja-Leena Pihlajamaa sanoo kotonaan.

− Joskus mietin, muuttuuko maailma koskaan paremmaksi. Vaatii sinnikkyyttä uskoa siihen. Sitten ajattelen, millaista nyt olisi, jos kukaan ei toimisi rauhan hyväksi. Pienistä teoista muodostuu suuri kokonaisuus, Marja-Leena Pihlajamaa sanoo kotonaan.

Rauhanturvaajaliiton vertaistuki­puhelimessa päivystävät tehtävään koulutetut, vapaaehtoiset kriisinhallintaveteraanit. Yksi heistä on Marja-­Leena Pihlajamaa, joka kutsuu ympärivuorokautista puhelimeen vastaamista harrastuksekseen. Hän omistaa sille kahdeksasta kymmeneen viikkoa vuodessa. Takana on jo 12 vuotta päivys­tystä.

− Osa soittajista on epätoivoisia. Jos palveluksessa tapahtuneita asioita ei ole saanut käsiteltyä, kriisi voi puhjeta pitkänkin ajan päästä, kun elämään tulee muita vaikeuksia. Olen ollut kuulevana korvana monelle ensimmäisistä rauhanturvaajista.

− Jos Suomen valtio lähettää rauhanturvaajia maailmalle, sen pitäisi huolehtia jälkihoidostakin. Aivan kuten sotaveteraaneista kuuluu huolehtia, Pihlajamaa sanoo.

Rauhasta ja riisivalikoimasta kiitollinen ei jaksaisi narinaa

Helsingin katujen vapaus tuntuu Marja-Leena Pihlajamaasta yhä huikaisevalta, vaikka kriisialueella elämisestä on jo aikaa.

− Olen kiitollinen, että voin liikkua turvallises­ti. Naisten asema on Suomessa paljon ­parempi kuin monessa maassa. Kotiin tulee lämmin ­vesi. Kaupassa on metritolkulla esimerkiksi erilaisia riisejä, joista valita.

Kiitollisuuden kääntöpuoli on kärsimättömyys muiden kitinää kohtaan. Miksi valittaa vaikka työpaikalla tarjottavasta kahvilaadusta, kun kahvia sentään saa?

Vuosi rauhanturvaajana mullisti Pihlajamaan arvot pysyvästi. Hän arvostaa korkealle hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka ansiosta Suomessa ei ole jyrkkää rajaa köyhien ja rikkaiden välillä. Se edesauttaa rauhaa. Ja rauha mahdollistaa kaiken, aivan kaiken muun hyvän.

Auli Myyrinmaa on onnellinen, että saa elää kaikessa rauhassa omassa kotimaassaan.

− Ymmärrän pakolaisia. Suurin osa lähtee varmaan mahdottomasta elämäntilanteesta.

Petri Välimaalla on tapana muistella erityisesti jouluna asioita, joita hän on itse tehnyt rauhan eteen.

− Minulla on niistä helkkarin hyvä mieli.

Petri Välimaa ja Auli Myyrinmaa kohtasivat ex-rauhanturvaajien Ruotsin risteilyllä.

Petri Välimaa ja Auli Myyrinmaa kohtasivat ex-rauhanturvaajien Ruotsin risteilyllä.

Työ teho-osastolla kuuluu jouluperinteisiin

Töölön sairaalan teho-osastosta on tullut Marja-Leena Pihlajamaan perinteisin joulunviettopaikka. Hän työskentelee apulaisosastonhoitajana tulevanakin jouluna, jolloin henkilökunnasta on pulaa koronapandemian vuoksi.

Yksin elävä Pihlajamaa nauttii juhlapäivistä tutussa työporukassa.

− Ylilääkärillä on ollut tapana toivottaa hyvää joulua henkilökunnalle ja potilaille. Ennen hän otti lapset mukaansa, nyt paikalle saattaa tulla lapsenlapsiakin.

Kriisinhallintaveteraani Marja-Leena Pihlajamaa pitää työpaikkaansa Töölön sairaalaa pienenä ja kodikkaana. Hän työskentelee apulaisosastonhoitajana.

Kriisinhallintaveteraani Marja-Leena Pihlajamaa pitää työpaikkaansa Töölön sairaalaa pienenä ja kodikkaana. Hän työskentelee apulaisosastonhoitajana.

Joulumieltä auttaa luomaan myös sairaalapappi. Työkaverit kutsuvat Pihlajamaatakin pastoriksi.

− Lempinimi liittyy siihen, että kun Facebookissa kiersi testi sopivimmasta ammatista, minä sain papin. Työhöni kuuluu kuolemasta puhuminen potilaiden, heidän omaistensa ja henkilökunnan kanssa. Siviilielämässä minulla on usein kunnia laskea seppele sotaveteraanien ja lottien hautajaisissa Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin ja Helsingin Rauhanturvaajien edustajana.

Kotona Pihlajamaan jääkaappia koristaa ”Tehon tuholaisten” esimiehelleen myöntämä diplomi. Työkaverit kuvailevat häntä Töölön hengelliseksi johtajaksi, tunnolliseksi ja perusteelliseksi, lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja isänmaalliseksi.

Jos Pihlajamaa on poikkeuksellisesti vapaalla jouluna, hänellä on tapana vierailla sankarihaudoilla ja osallistua kunniavartioon.

− Kun seison Hietaniemen hautausmaalla kunniavartiossa, katson merelle ja Finlandia-hymni soi. Se on tapani hiljentyä joulunviettoon.

Rauhanturvaajat rakastuivat, ja kavereille kävi samoin

Ruotsinlaivalta se lähti. Auli Myyrinmaan ja Petri Välimaan katseet kohtasivat ensimmäisen kerran entisten rauhanturvaajien risteilyllä vuonna 1994. Myyrinmaa oli paennut lama-Suomea töihin sairaalaan Ruotsiin, Suomessa asuva Välimaa eronnut kahden lapsensa äidistä.

Kun pari kohtasi uudelleen ex-rauhanturvaajien kokoontumisissa, vetovoimaa ei voinut väistää. Myös yhteisymmärrys oli alusta asti syvä.

Petri Välimaa ja Auli Myyrinmaa sanoivat nelikymppisinä toisilleen ”Tahdon”. 

Petri Välimaa ja Auli Myyrinmaa sanoivat nelikymppisinä toisilleen ”Tahdon”. 

– Tiedän kymmenkunta paria, joissa on kaksi ex-rauhanturvaajaa, Myyrinmaa kertoo.

– Kaikesta ei voi puhuta, jos paikalla on ulkopuolisia. Puhun avoimesti vain vanhojen palveluskaverien kesken, Välimaa sanoo.

Parilla ei ole lapsia, mutta yhteinen kummilapsi on. Tämänkin vanhemmat ovat ex-rauhanturvaajia.

Kun häitä juhlittiin vuonna 2003, vieraana oli useita kriisinhallintaveteraaneja. Pappina toimi sama kenttärovasti Seppo Kangas, joka oli esitellyt sulhaselle Jerusalemin pyhiä paikkoja vuonna 1988 ja jonka katottomasta kirkosta morsian oli katsellut tähtiä viisi myöhemmin.

– Pappi vihki meidät sotilaspuvussa kaikki arvomerkit esillä. Moni häävieras oli ihmeissään, Myyrinmaa nauraa.

Kriisinhallintakokemus näkyy parin elämässä niin, että he arvioivat mahdollisia uhkia pikemminkin koulutettujen sotilaiden kuin siviilien silmin. Varsinkin Välimaa tarkkailee ympäristöään valppaasti. Hän ei koskaan unohda tarkastaa häkävaroittimen toimivuutta tai lukita ulko-ovea illalla pientaloalueella Vantaan Korsossa.

Mies katsoo vaimoaan hellästi. Takkatuli rätisee, tähtitortut paistuvat uunissa.

– Olen muuttunut enemmän tämän avioliiton kuin ulkomaankomennusten myötä. Hän on tehnyt minusta hyvän ihmisen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.