Vanhemman kuoleman jälkeen perhe saattaa tarvita ammattiapua ja vertaistukea.
Perheiden vertaisleirillä käydään läpi lapsen ja vanhemman surua – ”Kun tapaa muita saman kokeneita, se antaa tukea ja turvaa”
Helsingin seurakunnat järjestävät Terhokodin kanssa vertaisleirin vanhemman menettäneille perheille.
Perheiden vertaisleiri järjestetään ensi syyskuussa Siuntiossa Korpirauhan leirikeskuksessa. Leiri on tarkoitettu perheille, joiden äiti tai isä on kuollut. Aikuiset ja lapset työskentelevät sekä yhdessä että omina ryhminään.
– Leirillä on lapsille ikätason mukaiset ryhmät, joissa käydään läpi surua ja menetystä ja vahvistetaan lasten omia voimavaroja. Aikuisille on oma ryhmänsä, kertoo leirin ohjaajiin kuuluva Terhokodin sairaalapappi Maarit Nissinen.
Leirillä on ohjatun tekemisen lisäksi vapaata yhdessäoloa. Tällöin perheille jää aikaa myös lepoon, ulkoiluun ja tutustumiseen toisten leiriläisten kanssa.
– Lauantai-iltana on saunomista ja makkarapaistoa. Pyrimme mukavaan ja leppoiseen yhdessä olemiseen, jossa on mukana iloa ja toivoa, Nissinen sanoo.
Terhokoti on ollut jo pitkään leireillä Helsingin seurakuntayhtymän yhteistyökumppanina. Terhokoti on tärkeä kumppani, koska sinne keskitetään muun muassa potilaat, joilla on alaikäisiä lapsia.
Perheterapeutti Eija Tuukkanen Terhokodin perhetyöstä on ollut ohjaajana vertaisleireillä yli 12 vuotta. Hänestä vertaistuen järjestäminen on tärkeää, koska moni vanhempansa menettänyt lapsi ja nuori ei tunne ketään toista, jolla olisi sama tilanne.
– Lapsen tavatessa muita vertaisia hän tajuaa, ettei ole ainut ja erilainen kuin kaikki muut. Hän ajattelee, että tuolle, tuolle ja tuollekin on käynyt samoin, eikä sitä näe päälle päin. Kun leirillä tapaa muita saman kokeneita, se tuntuu helpottavalta ja antaa tukea ja turvaa.
Eija Tuukkanen tietää, ettei ole yhtä oikeaa tapaa surra vaan suru voi ilmetä hyvin monella tavalla.
Leirillä syntyy vahva yhteishenki
Eija Tuukkanen kuvailee, miten vertaisleirillä syntyy samankaltaisuuden tunne, ajatus meidän porukasta. Tuossa porukassa ymmärretään, miksi esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa saattaa tuntua juuri nyt vaikealta.
– Kun tutustutaan ja lapset saavuttavat luottamuksen ohjaajiin ja omaan ryhmäänsä, jo 4–6-vuotiaat aistivat, että voivat kertoa vapaasti vanhemman kuolemaan liittyvistä asioista, esimerkiksi mikä oli vanhemman viimeinen sana. He kokevat voivansa puhua samaa kieltä kuolemasta, joka heitä on koskettanut. Joku lapsi sanoikin kerran, että tämä on iloleiri.
Lapsen suru voi ilmetä kiukkuna, psykosomaattisina oireina ja tarpeena olla lähellä toisia perheenjäseniä.
Tuukkanen kertoo, kuinka kerran leirillä oli luettu aiheeseen liittyvää kirjaa, jolloin yksi lapsista oli alkanut itkeä. Silloin muut lapset olivat alkaneet lohduttaa häntä. Ohjaaja puhui sen jälkeen lasten kanssa, millä tavoin voi lohduttaa toista.
Tuukkasen mukaan ei ole yhtä oikeaa tapaa surra vaan suru voi näyttäytyä monella tavalla.
– Lapsen suru ei välttämättä näy heti vaan vähitellen arkisissa tilanteissa vuoden mittaan. Suru voi ilmetä myös kiukkuna, psykosomaattisina oireina kuten vatsakipuna ja unettomuutena ja tarpeena olla lähellä toisia perheenjäseniä. Teini-ikäisellä se voi esiintyä myös yksinolon tarpeena.
– Aikuisen suru voi olla hyvin samanlaista, mutta lapsi harvemmin jää vellomaan siinä pitkään. Lapsen elämänpalo on niin kova, ja arjen kuviot vievät hänet nopeammin mukanaan.
Lapsen suru vaatii vanhemmalta aikaa ja jaksamista. Tärkeää on, että myös päiväkodissa ja koulussa ymmärretään, jos lapsi alkaa oireilla.
Surua voi käsitellä myös leikin avulla
Vanhemman kuolemaa voi Eija Tuukkasen mukaan käsitellä lapsen kanssa puhumalla, muistelemalla, katsomalla valokuvia ja videoita sekä lukemalla surusta ja kuolemasta kertovia ikätasoisia kirjoja. Vertaisleirillä surun tunnetta työstetään usein musiikin ja maalaamisen keinoin.
– Viime leirillä lapset leikkivät vapaa-ajalla hautajaisia. Aikuiset voivat antaa lapsille mallia sanoilla ja teoilla ja mahdollistaa surun käsittelyn myös leikin avulla.
Kuoleman lopullisuus tulee esiin arjen toiminnoissa, jos esimerkiksi menehtynyt vanhempi on yleensä hakenut lapsen päiväkodista.
Tuukkanen sanoo, että jo sylivauva voi ikävöidä äitiään. Lapsella kuoleman lopullisuuden ymmärtäminen voi kuitenkin vaatia aikaa.
– Alle kouluikäinen osaa jo puhua kuolleesta menneessä aikamuodossa. Kun taas lapselle kerrotaan vanhemman kuolevan, on tieto niin pysäyttävä, että tämä alkaa usein jo vanhemman eläessä miettiä tulevaa elämää ilman häntä.
– Kuoleman lopullisuus tulee kuitenkin esiin arjen toiminnoissa, jos esimerkiksi menehtynyt vanhempi on yleensä hakenut lapsen päiväkodista. Se ilmenee myös syntymäpäivien ja muiden juhlapäivien vietossa, kun vanhempaa ei ole enää paikalla. Siinä voi olla hurja ero entiseen.
Perheiden ensi syksyn vertaisleirillä on mukana kaksi Helsingin yliopiston tutkijaa, Annukka Pursi ja Saila Poulter. Heidän huomionsa on ennen kaikkea pienimpien lasten ryhmässä, mutta he osallistuvat myös muuten leirin toimintaan. He pyrkivät selvittämään, miten lapsi elää suruaan.
– On hyvä, että asiaa tutkitaan ja siitä saadaan lisää tietoa ja ymmärrystä. Näin me aikuiset pystymme tukemaan surevaa lasta entistä paremmin, Tuukkanen sanoo.
Helsingin seurakunnat järjestävät yhdessä Terhokodin kanssa perheiden vertaisleirin 20.–22.9.2024 Siuntiossa Korpirauhan leirikeskuksessa. Leirin hinta on 60 e/aikuinen ja 30 e/lapsi. Omat lakanat otetaan mukaan. Leirille on mahdollista hakea diakonista avustusta omasta kotiseurakunnasta. Leirille voidaan ottaa 10 perhettä. Mukaan ilmoittautuneet haastatellaan. Valinnasta tiedotetaan erikseen kaikille ilmoittautuneille perheille kesäkuun alkuun mennessä. Ilmoittautumisaika on 1.–28.4. Leirille ilmoittaudutaan tästä linkistä: https://tinyurl.com/ynxdckez
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lapsen ja nuoren surulla ei aina ole sanoja – ”Surun käsittelyssä ei ole oikoreittiä”
Ajankohtaista Hyvä elämäLäheisen kuolema aiheuttaa suuren surun. Aikuiset, nuoret ja lapset kokevat sen eri tavoin.
