null Tarinateatterissa jaetaan tuokiokuvia omasta elämästä – leikillinen harrastus myös vähentää stressiä

– Tarinateatteri tuottaa iloa, purkaa stressiä ja siihen liittyy myös leikillisyyttä. Mielestäni leikki kuuluu kaikille, myös aikuisille, Raili Ruotsalainen sanoo.

– Tarinateatteri tuottaa iloa, purkaa stressiä ja siihen liittyy myös leikillisyyttä. Mielestäni leikki kuuluu kaikille, myös aikuisille, Raili Ruotsalainen sanoo.

Hyvä elämä

Tarinateatterissa jaetaan tuokiokuvia omasta elämästä – leikillinen harrastus myös vähentää stressiä

Seurakunnissa voi harrastaa monenlaista, esimerkiksi tarinateatteria, johon ei tarvita aiempaa kokemusta. Lue Espoon seurakuntien vinkit ryhmätoiminnasta.

Tarinateatteri tuottaa iloa ja purkaa stressiä. Näin tiivistää Raili Ruotsalainen harrastuksen hyödyt. Hän toimii Suvelan kappelilla alkavan tarinateatteriryhmän ohjaajana ja on aiemmin ollut myös osallistujana monessa ryhmässä.

– Ryhmän jäsenten kertomat tarinat tai tuokiokuvat esitetään saman tien lyhyinä improvisaatioina. Jokainen valitsee itse, minkä tarinan haluaa kertoa. Se voi olla esimerkiksi leppäkertun näkeminen tai merkittävä lapsuuden muisto, Ruotsalainen sanoo.

– Kaikki ryhmässä kerrotut tarinat ovat merkittäviä ja todellisuudessa tapahtuneita. Toisten esittämänä omaan tarinaan voi avautua uusia näkökulmia. Joskus kamalat oman elämän kokemukset saattavat jopa naurattaa.

– Hyvin usein oman tarinansa jakanut henkilö on ihmetellyt esityksen jälkeen, miten hyvin hänen kokemuksensa onnistuttiin kuvaamaan.

Tarinateatteri on Ruotsalaisen mukaan leikillistä ja hyvin terapeuttista. Yhdessä tekemisessä korostuu myös yhteisöllisyys.

Toisten esittämänä omaan tarinaan voi avautua uusia näkökulmia.

Tarinateatteriryhmään otetaan korkeintaan kymmenen henkeä. Ryhmässä kukin saa vuorollaan olla tarinankertojana, esimerkiksi neljä henkilöä toimii esittäjinä ja loput ovat katsojina. Esityksessä on myös yksi tai kaksi muusikkoa, jotka voivat käyttää erilaisia rytmisoittimia.

Esitykset ovat kestoltaan lyhyitä, muutaman hetken kuvauksia kuullusta tarinasta.

Ruotsalaisen mukaan osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta improvisaatiosta, musiikista tai teatterin tekemisestä. Pelkkä innostus riittää. Ryhmässä opetellaan erilaisia tarinateatteritekniikoita, läsnäoloa ja toisten kuulemista.

Ryhmä kokoontuu syksyn aikana seitsemän kertaa, ja se on tarkoitettu aikuisille.

– Syksyn kokoontumiset ovat lähinnä maistiaisia siitä, mitä tarinateatteri on. Jos kiinnostusta riittää, toiminnalle voidaan miettiä jatkoa, Ruotsalainen sanoo.

Tarinateatteriryhmä Suvelan kappelissa alkaa ti 17.9. klo 18.

Kiinnostaako akvarellimaalaus tai nuorten aikuisen ryhmä?

Syksyllä Espoon kirkoissa ja kappeleissa alkaa paljon eri-ikäisille suunnattua toimintaa. Tässä vinkkejä uusista ryhmistä.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta:

Tarinateatteriryhmä alkaa ti 17.9. klo 18 Suvelan kappelissa. Ryhmä kokoontuu joka toinen tiistai klo 18–20.30 ja yhtenä lauantaina. Ilmoittautuminen 3.9. mennessä marja.malvaranta@evl.fi.

Mitä vielä? -vertaisryhmä alkaa ma 23.9. klo 13–15 Suvelan kappelissa. Äskettäin eläkkeelle jääneille suunnatussa ryhmässä pohditaan uuteen elämänvaiheeseen liittyviä toiveita ja mahdollisuuksia. Lisätietoja pauliina.alanko@evl.fi.

Rentoa akvarellimaalausta. Aikuisten maalausryhmä kokoontuu tiistaisin klo 13–14.30 Suvelan kappelissa. Aiempaa kokemusta maalaamisesta ei tarvita. Ilmoittautuminen marja.malvaranta@evl.fi.

Espoonlahden seurakunta:

Improvisaatiosta iloa arkeen. Ryhmä nuorille ja aikuisille joka toinen torstai klo 17.30–19.30 alkaa 19.9. Espoonlahden kirkolla. Harjoitellaan vuorovaikutusta, toisten kuuntelua ja vaikuttumista luovassa ilmapiirissä. Lisätietoja eveliina.roznovski@evl.fi.

Spotti -näytelmäryhmä keskiviikkoisin 11.9. alkaen klo 17.30–19 nuorisotila Sodessa, Soukantie 13. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Lisätietoja Saija Hiltunen, p. 040 549 6887.

Odotuksen sävyt raskaana oleville keskiviikkoisin klo 17–19 kokoontuu Espoonlahden kirkolla kuusi kertaa. Vertaistukea ja rohkaisua uuden elämänvaiheen äärellä, keskustelua ja harjoituksia sekä ikimuistoinen raskauskuva. Ilmoittautuminen monica.purtilo@evl.fi.

Leppävaaran seurakunta:

Maanantaimusiikit. Monikulttuurinen naisten musiikkiryhmä, jossa kuunnellaan, soitellaan, laulellaan, improvisoidaan ja koetaan musiikkia yhdessä. Ei tarvitse osata soittaa tai laulaa eikä osata suomen tai englannin kieltä. Ryhmä alkaa 16.9. ja kokoontuu viitenä maanantaina klo 18–19.15 KilonRistissä. Lisätietoja outi.noponen@evl.fi.

Food & Hope nuorille aikuisille. Yhteisöllisiä iltoja, joissa tehdään yhdessä ruokaa, syödään ja tutustutaan toisiin. To 26.9. alkavat illat on tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat yhteisöä, eikä ilmainen ateriakaan haittaisi. Kokoontuminen kerran kuukaudessa klo 17.30–20.30 nuortentila Siivessä. Lisätietoja noora.lana@evl.fi.

Kirjallisuuspiiri, joka kerää varoja Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankin hyväksi, kokoontuu 19.9. alkaen kerran kuussa maanantaisin klo 18–19.30 Sellon kirjaston Elina-huoneessa, Leppävaarankatu 9. Lisätietoja harriet.lohikari@evl.fi.

Olarin seurakunta:

Chapple hangout ma–pe klo 13–16 Chapple-tilassa, kauppakeskus Isossa Omenassa. Tarkoitettu erityisesti aikuisille. Tule pelaamaan biljardia, lautapelejä, korttipelejä ja juttelemaan ystävien kanssa.

Minä eläkkeellä -ryhmä äskettäin eläkkeelle jääneille. Ryhmässä voi pohtia yhdessä muiden ikätovereiden kanssa uuteen elämänvaiheeseen liittyviä unelmia, arjen haasteita ja iloa. Ryhmä kokoontuu to 17.10. alkaen viitenä torstaina klo 13–15 Olarin kirkolla. Ilmoittautuminen Anneli Manninen-Landin p. 040 709 4988.

Akvarelliryhmä tiistaisin klo 18–20 Olarin kappelissa. Alkaa 10.9. Ryhmään otetaan max 12 henkilöä. Ilmoittautuminen 3.9. mennessä seurakuntatoimistoon, ma–pe klo 9–15 p. 09 8050 7000.

Tapiolan seurakunta:

Mitä vielä? -vertaisryhmä on suunnattu äskettäin eläköityneille. Tapiolan kirkolla kokoontuvassa kahdessa ryhmässä on mahdollisuus pohtia, mitä muutoksia omassa elämässä haluaisi tehdä ja mihin ryhtyä. Ryhmä 1 alkaa ti 1.10. klo 13–15.30 ja ryhmä 2 ti 29.10. klo 9.30–12. Ilmoittautuminen aaltonenmailis@gmail.com.

Perhekahvila Niittykummun Perhekeskuksen toisen kerroksen aulatilassa tiistaisin klo 9.30–11.30. Perhekahvila toteutetaan yhdessä Olarin seurakunnan kanssa.

Nuortenillat. Rentoa meininkiä, yhdessäoloa, ohjelmaa ja yhteyttä tiistaisin klo 18.30–21 Tapiolan kirkolla.

Espoon ruotsinkielinen seurakunta:

Torsdagsträffen heille, joilla on vapaa-aikaa päivisin. Torstaisin parillisina viikkoina klo 13–14.30 Suvelan kappelissa. Joka kerta eri teema, kahvia ja hartaus. Maksuton. Torsdagsträffen aloittaa 22.8.

Sångbubblan, kuoro 5–8-vuotiaille, jossa nautitaan laulun ja liikkeen ilosta. Tiistaisin klo 18.15–19 Olarin kirkon ruotsinkielisellä puolella yläkerrassa.

Ryhmistä ja kerhoista lisätietoja Espoon seurakuntien, Espoon ruotsinkielisen seurakunnan ja Kauniaisten suomalaisen seurakunnan verkkosivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.