Kolumni: The Zone of Interest -elokuvan keskiluokkainen perhe on irvokas kuva nykyisestä eurooppalaisuudesta
Auschwitzin naapurissa asuva Hössin perhe ei juurikaan ajattele kansanmurhaa. Pahuus ei kuitenkaan pysy poissa, kirjoittaa Ella Luoma.
The Zone of Interest -elokuva kertoo Auschwitzin komentajan Rudolf Hössin perhe-elämästä keskitysleirin naapurissa. Hössin perheen idyllisen arjen ja Euroopan suurimman kansanmurhan erottaa muuri, jonka edessä kukaan ei ota valokuvia. Sen takaa kuuluu laukauksia ja huutoa. Krematorio humisee iltaisin, koirat haukkuvat ja ilmassa on savua.
Siitä mitä muurin takana tapahtuu, puhutaan Hössin perheessä kuin säästä tai ei puhuta lainkaan. Se on niin vakiintunut osa arkea, ettei sitä enää edes huomaa.
Rudolf Höss oli lempeä perheenisä, joka luki lapsilleen iltasadun ja välitti eläimistä. Samalla hän oli yksi kansanmurhan pääarkkitehdeista, joka ajatteli päivittäin sitä, miten saisi maksimoitua kuolleiden määrän viikossa.
Ihan sama montako kuolee, olemme turvassa muurin tällä puolen.
Ei se lopulta ole niin ristiriitaista kuin miltä kuulostaa. Ihmiset ovat hyviä vetäytymään omiin kupliinsa ja määrittelemään kaiken niiden ulkopuolisen uhaksi. Me olemme turvassa muurin tällä puolen.
Parhaat elokuvat kuvaavat historian kautta aikaa, jota elämme. Niin myös The Zone of Interest. Elokuvan puutarhassa puuhasteltava keskiluokkainen perhe on irvokas kuva pakolaisten säikäyttämästä tämän päivän eurooppalaisuudesta.
Mitäpä niistä (väärän värisistä) ihmisistä, jotka tarvitsevat apua. Työnnetään ne rajan taakse, erotetaan muurilla, katsellaan televisiosta, kuinka ne ja niiden lapset ammutaan ruokajonoon, puhutaan niistä niinä.
Ihan sama montako kuolee, olemme turvassa muurin tällä puolen.
Hössin perhe sanoo kaiken olevan hyvin, mutta elokuvassa kaikki on hienovaraisesti pielessä. Rudolf Hössin vaimo on levoton ja liikehtii kummallisesti, kenenkään vaatteet eivät istu, kukaan ei kulje ryhti suorassa, perheen vauva itkee jatkuvasti. Pahuus ei pysy poissa sillä, että sitä kieltäytyy ajattelemasta.
Kristittyjä ei ole kutsuttu vetäytymään kuplaan ja rakentamaan muureja. Kristityt on kutsuttu toimimaan muutoksena maailmassa ja näkemään jokainen ihminen lähimmäisenä, purkamaan pelon ja epäluulon rakenteita ja vastustamaan syntiä, jota myös rasismiksi kutsutaan. Pahuuden äärelle pitää pysähtyä.
Luin elokuvan jälkeen Rudolf Hössin lapsenlapsen Rainer Hössin haastattelun. Tutustuttuaan perheensä historiaan Rainer oli päättänyt omistaa koko elämänsä fasismin vastaiselle taistelulle, jota käy edelleen. Minulle antaa valtavasti toivoa se, että jokaista Rudolf Hössiä kohti on myös niitä, jotka katkaisevat rasismin ja väkivallan kierteitä.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Auschwitzin komendantti väärensi elämänsä – satuun uskottiin vuosikymmenien ajan
Hyvä elämäMuistelmissaan Rudolf Höss, teollisen massamurhan johtaja, kertoi onnellisesta lapsuudestaan ja sotasankaruudestaan. Totuus oli toinen. Entä mitä tapahtui hänen viime hetkillään?
