Kivikaupasta ostettuja kiviä. Kuva: Laura Riihelä
Uushengelliset nuoret naiset harrastavat nyt kiviä, mutta niillä on ollut merkitystä uskonnoissa kautta aikojen – tunnettuja kiviä löytyy Stonehengestä, Saudi-Arabiasta, Suomesta ja Raamatusta
Onko kivissä voimaa? mietti pappi Kaisa Kariranta ja kokeili. Samalla hän kertoo, minkälaisia merkityksiä kivillä on ihmisille eri aikoina ollut.
Kuulin kivikaupasta työkaverilta, vaikka olin kyllä havainnut puodin jo aiemmin. Kirkkaasti valaistu näyteikkuna keskustan kalliiden putiikkien keskellä.
Työkaveri oli avannut oven ja astunut sisään. Hän kertoi kuulemastaan. Nämä kivet eivät olleet vain kauniita, vaan niitä ostettiin muissakin tarkoituksissa: hoitavaa energiaa, voimia erilaisiin tilanteisiin.
Ei siinä mitään niin kummallista ole, sillä on näitä kiviä näkynyt siellä täällä. Mutta tällä kertaa oli kivilajineuvon lisäksi tarjoiltu suositus yhdistää kiven käyttö Isä meidän -rukoukseen.
Voisikohan kivien voimaan uskoa? mietin. Olisipa kätevää, jos luovuuden tukokset, stressihuiput tai vaikkapa menneisyyden haavat voisi hoitaa rahalla, ostamalla sopivan kiven.
Oman hengellisen perinteeni tarjoaman sitkeän kilvoittelun sijaan voisi asettaa kauniin kiven värähtelemään energiaansa lipaston päälle tai vasemmanpuoleiseen taskuun. Ainoa, mitä shoppailun jälkeen tarvitsisi tehdä, olisi kiven lataus auringon tai kuun valolla silloin tällöin.
Kivien käyttäminen tällä tapaa uskomuksellisesti kuuluu uushengellisyyteen, joka on suosittua erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Kivet ja kristallit ovat suorastaan sen kentän symboli, määrittelee Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg, mutta kuuluvatko kivet kristilliseen uskoon sitoutuneen uskomusmaailmaan? Vaikka niiden tueksi suositellaan rukousta?
Stonehengen kivikehä ei ole ainoa laatuaan. Muotoon aseteltuja kivirinkejä löytyy muualtakin Euroopasta. Kuva: Istock
Kivillä on ollut merkitystä uskonnonharjoituksessa kautta aikojen.
Englannissa, keskellä peltoja ja kumpuilevaa maastoa, on myyttinen kivikehä. Stonehengen kivien käyttötarkoitusta ei ole enää kukaan viiden tuhannen vuoden jälkeen kertomassa, mutta paikan tunnelma on turistilaumoista huolimatta kummallisen seesteinen.
Teorioiden mukaan kivikehä on voinut olla aurinko- tai kuukalenteri. Yhtä mahdollisia tulkintoja ovat temppeli tai kulttipaikka.
Valtavasti vaivaa sen rakentajat ovat joka tapauksessa nähneet. Kivet ovat suuria, ja kivilajitutkimuksen mukaan osa niistä on kuljetettu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista.
Nykyisin kivikehien keskellä pääsee kulkemaan vain kesäpäivän seisauksen aikana. Silloin aurinko nousee kivien välistä ja houkuttelee paikalle nykyiset muinaisuskonnon harjoittajat ja nykydruidit.
Sanon, etten oikein ole kivi-ihmisiä, mutta naisen mielestä olen.
Yksi maailman tunnetuimmista kivistä on Saudi-Arabiassa. Se on nimeltään Kaaban musta kivi, ja se liittyy keskeisesti islaminuskoon.
Pyhiinvaellus Mekkaan sisältää monenlaisia rituaaleja kuten paholaisen kivittämisen, köyhien ruokkimisen ja hiusten ajelemisen. Siihen kuuluu myös Kaaban mustan kiven kiertäminen seitsemään kertaan.
Jos tungokselta mahtuu, kiveä kuuluu suudella tai koskettaa. Perimätieto kertoo, että kivi oli alkujaan valkoinen, mutta ihmisten synnit muuttivat sen mustaksi.
Kiveä kunnioitetaan profeetta Muhammedin esimerkin mukaan: se on Jumalalta saatu lahja ja Muhammed itse kiinnitti sen Kaaban muuriin.
Tässä tutkimisen ja analyyttisen tiedon maailmassa Kaaban kiveä on epäilty meteoriitiksi, mutta muslimeille se on niin pyhä, ettei mineraalien määrittäminen tule kysymykseen.
Pyhiinvaellus Mekkaan on yksi viidestä islaminuskon peruspilarista. Kuva: Istock
Myös juutalaisuudesta ja kristinuskosta löytyy tärkeitä kiviä. Raamattu kertoo jopa kivilajeista.
Vanhan testamentin Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala antaa ohjeistuksia ylipapin asua varten. Sen rintakilpeen tuli kaksitoista korukiveä – karneoli, topaasi, smaragdi, turkoosi, safiiri, kalsedoni, hyasintti, akaatti, ametisti, krysoliitti, onyksi ja jaspis – yksi kutakin Israelin heimoa kohden.
Lisäksi ylipapin rintakilvessä piti olla paikat urimille ja tummimille, kiville, joita heittämällä kysyttiin Jumalan tahtoa.
Vanhassa testamentissa kerrtotaan myös, miten Jaakob käytti matkallaan päänalusenaan kiveä ja näki erikoisen unen. Siinä oli maasta taivaaseen ulottuvat portaat, joita pitkin enkelit kulkivat edestakaisin. Jumala lupasi Jaakobille sen maan, missä kivi ja mies makasivat. Pyhyydestä vaikuttuneena Jaakob teki päänalusestaan patsaan ja lupasi rakentaa pyhäkön kiven paikalle.
”Jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”, tiesi Jeesus vastata fariseuksille, jotka kielsivät hänen seuraajiaan huutamasta ylistystä Jumalalle.
Juutalaisen ylipapin vaatetus on kuvailtu Toisessa Mooseksen kirjassa. Kuva: Istock
Kristillisistä mystikoista tunnetuin kivien käyttäjä on 1100-luvulla vaikuttanut Hildegard Bingeniläinen, luostarin johtaja, profeetallinen näkijä, parantaja, säveltäjä ja teologian tekijä.
”Jos ihmisellä on kuumeita, hänen tulisi tehdä topaasilla kolme kohtuullisen kokoista vakoa pehmeään leipään, ja kaataa puhdasta viiniä niihin”, Hildegard neuvoo ja jatkaa:
”Tämän jälkeen hänen tulisi katsoa kasvojansa viinissä, jonka hän kaatoi näihin vakoihin, kuin hän katsoisi peiliin ja sanoa: ’Katson itseäni, aivan kuten kerubit ja serafit katsovat Jumalaan peilissä, jotta nämä kuumeet poistuisivat minusta’.”
Kun tätä ohjetta noudattaa riittävän usein, paranee.
Monilahjakas Hildegard sai myöhemmin paavilta kirkonopettajan arvonimen. Näitä harvinaisia titteleitä on jaettu vain neljälle naiselle ja yhteensä 37 henkilölle, joiden opetuksesta on ajateltu olevan hyötyä koko kristikunnalle.
Kivien käyttö parantamistarkoituksissa saattaa kuulostaa melko maagiselta. Hildegardin aikaan lääketiede oli hyvin toisenlaista kuin nyt. Bakteereja ei tunnettu, ja ihmisen anatomian tietämys oli arvailun tasolla. Ihan yleisesti vaivojen ajateltiin tulevan kehon eri elementtien epätasapainosta. Tuota tasapainoa hoidettiin muun muassa paitsi kivillä myös päästämällä verta, yrteillä, loitsuilla, rukouksilla ja ruokavaliolla.
Kivien voima perustui Hildegardin mukaan siihen, että niissä oli luonnostaan ominaisuuksia, jotka auttoivat paranemisessa. Saatana, ihmisen kiusaaja, puolestaan karttoi kiviä, sillä ne muistuttivat tätä Jumalan luomistyöstä aikojen alussa ja siitä tulesta, jossa tämä kärsisi lopullisen tuomionsa.
Toki teologi Hildegard muistutti, että lopulta terveeksi tuleminen on aina Jumalan käsissä.
Pieni kivi muistuttaa minua paikastani tässä universumissa.
Pyhiä kiviä ja kivisiä paikkoja on myös Suomessa. Saamelaisten seidat olivat erityisiä, maastosta erottuvia kiviä tai joskus puisia palvontapaikkoja. Niitä ovat myös Ukonsaari Inarinjärvessä ja useat tunturit.
Kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju kirjasi ylös 1900-luvun alkupuolella tietoa seidoista ja niihin liittyvistä rituaaleista.
Hänen mukaansa seitojen luona käytiin pyytämässä saalisonnea ja sitten kiittämässä siitä. Peuranpyytäjillä oli omat kivensä ja lahjansa niille. Kalaseidalle vietiin puolestaan kalaiset kiitokset. Jos seitaa ei kunnioittanut, se antoi epäonnea saaliin kanssa.
Vielä viime vuosisadalla Paulaharjulle kerrottiin, että joku pororikas isäntä saattoi kadota erämaahan salaiselle palvontaretkelle ja kun poromies ei enää päässyt itse seitansa luo, hän saattoi ottaa siitä pienen palan kotiinsa kunnioitettavaksi.
Kunnioituksesta saamelaisten pyhää paikkaa kohtaan Ukonsaareen ei viedä enää turisteja. Nykyisin turistiristeilyt kiertävät saaren ympäri. Kuva: Wikimedia Commons
Pienen kivikaupan hyllyillä on sinisiä, punaisia ja mustanpuhuvia sekä paljon hiottuja ja rosoisia kiviä. Kivien voimasta saa maksaa muutamasta eurosta satoihin euroihin. Myyjän luona käy tasainen virta asiakkaita.
Vien tiskille pienen ja halvan sinisen kiven, johon olen päätynyt. Maksaessani siitä suustani livahtaa kysymys, että kai ostamani pikkuinen kivi sopii vahvistamaan oman äänen kuulemista, jota kipeästi kaipaan.
Myyjänaisen rituaalit ovat vakuuttavat. Hän kysyy nimeni ja metallista y-kirjaimen muotoista lankaa apuna käyttäen hakee vastauksen: pieni sininen kivi on minulle kauneudeksi, mutta punaisesta kivestä voisi olla apua. Muistan, että minulla on sellainen kotona, ja hän neuvoo laittamaan sen vasempaan taskuun, sillä olen herkkä ja otan muiden ihmisten energiat itseeni.
Sanon, etten oikein ole kivi-ihmisiä, mutta naisen mielestä olen. Kun jatkan, että olen muilla hengellisyyden aloilla, hän tokaisee, ettei niiden tarvitse sulkea toisiaan pois.
Kotona käyn läpi kaikki esillä olevat, matkoilta tuodut kivimuistot. Pyöreä kivi Hythen rannalta, litteitä sileitä Nizzasta, pienen pieniä Kreetalta.
Punaista kiveä en löydä ennen kuin kaivan esiin kellarin kivikokoelman. Näitä matkamuistoja minulla on paljon.
Punnitsen punaista kiveä muutaman viikon taskuni pohjalla. Energiavaikutuksia en huomaa. Lopulta punainen kivi päätyy ikonini eteen ja tekee kotialttarini asetelmasta kauniin.
Mutta mustan, valkoraidallisen pikkukiven kanssa olen kulkenut pitkään. Sen viileys kättä vasten tyynnyttää kuumottavaa jännitystä. Sen sileys tuo mieleen aaltojen laiskan liikkeen hiekkarantaa vasten. Sen kämmenpohjaan sopiva muoto saa ihmettelemään, miten monin eri tavoin Luoja tukee ihmisiään heidän elämänpolulla tallustaessaan.
Pieni musta kivi muistuttaa minua paikastani tässä universumissa. Ihmiset, kivet, koirat, meret, puut ja pilvet. Kaikki me olemme osa rakkaudella luotua luomakuntaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kommentti: Onko hullumpaa uskoa kiviin kuin Jeesukseen?
PuheenvuorotTaipumus uskoa yliluonnolliseen ei ole kadonnut. Moni ilmiö tuntuu keskittyvän omaan henkiseen kehitykseen ja itsetuntemukseen.
