Via Crucis esitetään pääsiäislauantaina kokonaan Senaatintorilla
Suomen suurimman teatteriesityksen ohjaa toista kertaa Markku Arokanto.
Via Crucis on läpisävelletty musiikkinäytelmä, jonka tuoreimman käsikirjoituksen on tehnyt Anna-Mari Kaskinen. Näyttämönä on tänä vuonna Senaatintori sekä sitä ympäröivien rakennusten kuten Tuomiokirkon portaat.
Vaellusreittiä ei kuljeta Säätytalon remontin vuoksi, vaan esityksen pystyy katsomaan kokonaisuudessaan Senaatintorilta. Teoksen musiikin on säveltänyt Pekka Simojoki, ja musiikin sovituksesta ja äänisuunnittelusta vastaa Antti Vuori, joka on myös säveltänyt laulun esitykseen.
Via Cruciksen teemana on ohjaaja Markku Arokannon mukaan ”valosta pimeyteen, pimeydestä kirkkauteen”. Jeesuksen roolin näyttelee toista kertaa Panu Haavisto, jonka Via Cruciksen työryhmä kutsui rooliin.
Via Cruciksen tärkeimpiä arvoja on ollut halki vuosien yhteisöllisyys, niin esityksessä kuin tuotannossakin. Ohjaaja Markku Arokanto nostaa näytelmässä esiin ikiaikaisen kysymyksen ihmisen yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja syrjäytyneisyydestä. Näytelmä käsittelee myös kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä.
Kulttuurin saavutettavuus on tuotantotiimille tärkeää. Tänäkin vuonna esitys kuvailutulkataan näkörajoitteisille suomeksi ja ruotsiksi.
Via Crucista on mukana tekemässä iso joukko ammattilaisia, harrastajanäyttelijöitä, kuorolaisia ja avustajia. Pääsiäisnäytelmää on esitetty Helsingin ydinkeskustassa yli 25 vuoden ajan, ja sitä ovat seuranneet vuosittain tuhannet ihmiset.
Via Crucis pääsiäislauantaina 30.3. klo 21–22.30
Esityksen järjestää Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Esitystä tukevat Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, Johannes församling, Vantaan seurakuntayhtymä, Helsingin kaupunki sekä Vanhan kirkon tuki ry. Vapaa pääsy.
Lisätietoa tekijöistä ja esityksestä: viacrucis.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääsiäisnäytelmä Via Crucis kuljettaa katsojia valosta pimeyteen, pimeydestä kirkkauteen – tällaisia ovat tarinan pahikset
HengellisyysTuhansien ihmisten pääsiäisperinteeksi muodostunut esitys nähdään jälleen Helsingin keskustassa hiljaisen viikon lauantai-iltana.