Jeesuksen rooli sai transtaustaisen Miiko Toiviaisen kysymään neuvoa piispa Irja Askolalta – ”Lähimmäisen rakastaminen ei ole pyyntö, vaan käsky”
Miiko Toiviainen on saanut kiitosta erityisesti transsukupuolisuutta käsittelevästä Kepeä elämäni -monologistaan.

Miiko Toiviainen on saanut kiitosta erityisesti transsukupuolisuutta käsittelevästä Kepeä elämäni -monologistaan.

Jeesuksen rooli sai transtaustaisen Miiko Toiviaisen kysymään neuvoa piispa Irja Askolalta – ”Lähimmäisen rakastaminen ei ole pyyntö, vaan käsky”

Vuoden teatterinäyttelijäksi valittu Miiko Toiviainen tahtoo kertoa tarinoita, jotta maailma näyttäisi juuri niin moninaiselta kuin se on.

Viime kesänä Kajaanin runoviikoilla järjestettiin kirkkoilta, jossa puhui Irja Askola. Näyttelijä Miiko Toiviainen esiintyi samassa tilaisuudessa ja kuunteli, mitä eläkepäiviä viettävällä piispalla oli sanottavanaan. Sitten hän koki jotakin odottamatonta.

– Ihan yllättäen se kosketti minua tosi syvältä. Istun kirkossa, ja tuntui siltä, että entinen piispa puhuu minun kieltäni ja minulle tärkeistä asioista, Toiviainen kertoo.

Toiviaisen suhde kristinuskoon ja kirkkoon oli pitkään vaikea ja etäinen. Työ on kuitenkin pannut hänet tarkastelemaan asiaa uudestaan. Ensin Toiviainen sai roolin Teatteri Takomon Ensimmäisen käsky -näytelmästä, jossa käsitellään Vanhaa testamenttia ja jumaluutta taiteen tekemisen kontekstissa. Sen jälkeen ohjaaja Minna Harjuniemi tarjosi Toiviaiselle Jeesuksen roolia Via Cruciksessa.

– Otin nämä tilaisuuksina tutkia kristinuskoa, ymmärtää asioita syvemmin ja tehdä omasta katseestani lempeämmän. Ja kun otin vastaan Jeesuksen roolin, ensimmäinen ajatukseni oli ottaa yhteyttä Irja Askolaan.

Kristinuskon avaruus yllätti

Irja Askola tapasi Miiko Toiviaisen mielellään. He puhuivat esimerkiksi siitä, millaisessa ajassa Jeesus eli ja siitä, mitä merkitystä ristiinnaulitsemisella oli. Kotiinviemisiksi Toiviainen sai muutaman kirjan, joiden avulla hän on valmistautunut Jeesuksen rooliin.

Hän alkoi kuunnella myös amerikkalaista Queer Theology -podcastia, jossa puhutaan Jeesuksesta ja Raamatusta queer-tulkinnan kautta. Queer-ajattelutavassa kyseenalaistetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden pysyvä luonne ja tiukat määrittelyt.

–  Se on ollut minun tapani löytää omaa yhteisöäni ja kieltäni ja sitä, mikä on minulle tärkeää. Yllätyin, kuinka paljon sitä olikin. Ymmärsin, että kristinuskon ja uskovien maailma voi olla myös moniääninen ja avara.

Minulle Jeesus edustaa jyrkkää ei:tä väkivallalle ja ehdotonta empatiaa.

Jeesus alkoi näyttäytyä Miiko Toiviaiselle ihmisenä, jonka tavassa elää ja kohdella muita oli paljon sellaista, minkä takana hän voi seistä.

– Minulle Jeesus edustaa jyrkkää ei:tä väkivallalle ja ehdotonta empatiaa. Minua koskettaa se, että lähimmäisen rakastaminen ei ole mikään pyyntö, vaan käsky.

Näyttelijälle Jeesus on haastava hahmo. Hän on kenties maailmanhistorian tunnetuin ihminen, jota kukaan meistä ei kuitenkaan tunne.

– Lähestyin Jeesusta hänen inhimillisyytensä kautta. Myyttien ja kiiltokuvien takana on mies ja ihminen, jolla oli heikkouksia ja joka kärsi ja murtui.

Miiko Toiviainen Ensimmäinen käsky -näytelmän lavasteissa Teatteri Takomossa. Näytelmän ensi-iltaa on siirretty koronavirustilanteen vuoksi.

Miiko Toiviainen Ensimmäinen käsky -näytelmän lavasteissa Teatteri Takomossa. Näytelmän ensi-iltaa on siirretty koronavirustilanteen vuoksi.

Teatterissa sai kuulua joukkoon

Queer-teologia kiinnostaa Miiko Toiviaista hänen oman elämäntarinansa vuoksi. Pietarsaaressa kasvanut Toiviainen havahtui kouluiässä siihen, ettei hänen sukupuolensa vastaa sitä, miten hänet syntymässä määriteltiin.

Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin hän osasi antaa asialle edes nimeä, sillä transsukupuolisuudesta ei silloin vielä puhuttu.

16-vuotiaana Toiviainen muutti Pietarsaaresta Ouluun musiikkilukioon, sillä musiikki ja teatterimaailma tuntuivat omilta jutuilta.

– Missään muaalla ei ollut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lukion jälkeen minulle kirkastui, että tätä haluan tehdä.

Kaikissa ammateissa sukupuolella ei ole niin väliä, mutta teatterimaailmassa sellaiset asiat kuin oma ääni, keho ja ulkonäkö ovat olennaisia asioita ja työvälineitä.

Kun Toiviainen lukion jälkeen opiskeli musiikkiteatteria Lahdessa, hänen sisäinen ristiriitansa kasvoi. Roolit ja tehtävät jaettiin oletetun sukupuolen mukaan, ja opiskelijat viettivät paljon aikaa peilin edessä tanssien ja ja laulaen.

Toiviainen ymmärsi, että hänen on pakko lähteä sukupuolenkorjausprosessiin ennen kuin hakee Teatterikorkeakouluun. Se oli pelottavaa, mutta väistämätöntä.

–  Teatteria on tosi vaikea tehdä, jos jokin asia pelottaa. Siitä ei synny mitään hyvää, Toiviainen toteaa.

Vanhempien hyväksyntä on elämän ja kuoleman kysymys

23-vuotiaana Miiko Toiviainen haki ja pääsi Teatterikorkeakouluun, vihdoin omana itsenään. Edes yksi hänen pahimmista peloistaan, lauluäänen menettäminen, ei toteutunut.

– Äänen löytäminen vei useamman vuoden, mutta onneksi ei käynyt niin, etten olisi enää pystynyt laulamaan. Päinvastoin, nyt vasta pystynkin.

Sukupuolenkorjaus oli henkinen, sosiaalinen, juridinen ja lääketieteellinen prosessi, joka meni lopulta paremmin kuin Toiviainen osasi odottaa. Siihen vaikuttivat ennen kaikkea Setan vertaistukiryhmä ja se, miten läheiset ihmiset, erityisesti hänen vanhempansa, suhtautuivat asiaan.

Vanhempien suhtautuminen on Toiviaisen mukaan ”elämän ja kuoleman kysymys”.

– Vanhemmilla on suuri valta, kun lapsi tulee niin sanotusti kaapista. On valtava luottamuksenosoitus, kun lapsi kertoo vanhemmilleen, mistä on kyse. Silloin vanhempi tekee valinnan, kuuleeko, näkeekö ja hyväksyykö hän lapsensa, vaikkei edes ymmärtäisi.

– Se, että asia ei ollut minun vanhemmilleni ongelma, pelasti minut masennukselta ja monelta pahalta.

Tarvitsemme lisää tarinoita siksi, ettei kukaan yksin edustaisi kokonaista ihmisjoukkoa.

Kun Miiko Toiviainen oli nuori, tarinat transsukupuolisuudesta olivat täynnä hylkäämistä, väkivaltaa ja syrjintää. Vasta Setan vertaisryhmässä hän kuuli muunlaisia kokemuksia. Omaa tarinaansa Toiviainen on jakanut kiitetyssä monologinäytelmässään Kepeä elämäni.

– Tarvitsemme entistä enemmän tarinoita, emmekä vain tietynlaisia tarinoita. Tarvitsemme lisää tarinoita siksi, ettei kenenkään tarvitse yksin edustaa kokonaista ihmisjoukkoa.

Toiviainen on halunnut jakaa totuttua valoisampaa transtarinaansa, mutta korostaa, että kyseessä on vain hänen kokemuksensa.

– Vaikeimpina aikoina eläneet tienraivaajat ovat tehneet valtavan työn, ja on heidän ansiotaan, että minä olen saanut näin hyvät eväät.

– Olen valinnut julkisen ammatin, ja se tuo mukanaan valtaa ja vastuuta. Jos en olisi täysin sinut itseni ja transtaustani kanssa, en puhuisi tästä julkisesti. En puhuisi pelkästä velvollisuudentunnosta.

– Jos en olisi täysin sinut itseni ja transtaustani kanssa, en puhuisi tästä julkisesti, Miiko Toiviainen sanoo.

– Jos en olisi täysin sinut itseni ja transtaustani kanssa, en puhuisi tästä julkisesti, Miiko Toiviainen sanoo.

Epävarmuuden keskellä on toivoa

Kun Miiko Toiviainen oli päässyt rooleihinsa valmistautumisessa hyvään vaiheeseen, koronavirus pani kevään työt uusiksi. Via Crucis peruttiin, Ensimmäinen käsky -näytelmän ensi-iltaa siirretään. Toiviaisen kaltaiselle kulttuurialan freelancerille elämä on nyt entistäkin epävarmempaa.

– Ei ole mahdollisuutta itsesääliin, vaan tämä on kaikille yhteinen tilanne. Jo nyt tämä on luonut myös jotain hyvää, solidaarisuutta, välittämistä ja kekseliäisyyttä. Siinä on jotain kaunista. Ihmiset tuntuvat pitävän huolta toisistaan ja miettivän prioriteetteja.

– Toisaalta se ei tietenkään poista huolta niistä ihmisistä, jotka ovat nyt huonossa asemassa. 

Tulee uusia rooleja, tulee uusia pääsiäisiä. Ehkä Jeesuksen esittäjääkin vielä tarvitaan.

– Vielä ei olla keskusteluja käyty, mutta olen toiveikas! Ainakaan omasta kiinnostuksestani se ei ole kiinni.

Kuka?

Miiko Toiviainen, 30, on helsinkiläinen näyttelijä. Valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2018. Opiskellut musiikkiteatteria Lahdessa ja Lontoossa.

Mitä? 

Vuoden nuori lausuja 2018 ja vuoden teatterinäyttelijä 2019. Nähty mm. Maailma on tehty meitä varten -musikaalissa Peacock-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin Kaasua, komisario Palmu! -näytelmässä sekä Stella Polaris -improvisaatioryhmässä.

Motto?

”Teatteri – maailman vakavinta ja samaan aikaan aikuisten ihmisten perseilyä.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi