Kansanperinteen mukaan sananjalan siementen pyydystäjää uhkasivat juhannusyönä pahat voimat ja järkensä menettäminen. Kuva: Jarkko Peltoluhta
Viisi ikivanhaa uskomusta sananjalasta, juhannuksen ihmekasvista
Kasvitieteellisesti sananjalka on itiökasvi, joka ei kuki. Kansanuskomusten sananjalka on kuitenkin ihmekasvi, joka kukkii sinisenä juhannusyönä.
1. Sananjalan on uskottu hoitavan kihtiä
Sananjalka tai taigasananjalka, pteridium pinetorumon, on näyttävä isokokoinen saniainen, joka kasvattaa suuret kolmiomaiset lehdet vaakasuorasta maavarresta. Evolutiivisesti sananjalkoja pidetään yhtenä menestyneimmistä ja vanhimmista saniaisista. Siitä on löydetty yli 55 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja.
Sananjalka voi muodostaa tiheitä kasvustoja ja se viihtyy tuoreissa ja kuivahkoissa harvapuustoisissa metsissä, kulo- ja hakkuuaukioilla, tien- ja radanvarsilla sekä rehevissä purokorvissa. Suomessa sananjalka on erittäin yleinen aluskasvi Etelä- ja Itä-Suomessa. Harvinaisempana se kasvaa lähes koko maassa Etelä-Lappia myöten.
Sananjalka on myrkyllinen, mutta sitä on käytetty kansanlääkinnässä muun muassa kihdin hoitoon. Lisäksi sananjalkaa on käytetty myös esimerkiksi polttoaineena, eläinten kuivikkeena sekä saippuan korvikkeena.
Sananjalka on erittäin yleinen aluskasvi, joka muodostaa tiheitä kasvustoja. Kuva: Wikimedia Commons
2. Sananjalka paljastaa tulevan puolison nimen alkukirjaimet
Suomenkielisen nimensä sananjalka on saanut juurakon poikkileikkauspinnan kuviosta, joka muistuttaa kirjoitusta. Kansanusko kertoo, että jos sananjalan kannan leikkaa viistoon poikki juhannusyönä, leikkauspinnasta näkee tulevan puolisonsa nimen alkukirjaimet.
Sananjalkaa on kutsuttu myös kuolleenkouraksi, koska keväällä kasvin nuoret lehtiversot näyttävät nyrkkiin puristuneilta ihmiskäsiltä. Kasvia on käytetty myös ikään kuin patjana vainajan alla arkussa, minkä vuoksi sitä on kutsuttu kuolleenvuoteeksi. Muita kuolemaan viittaavia vanhoja kansanomaisia nimityksiä sananjalalle ovat kalman kasvi ja kuolleen kukka.
Sananjalat nuoret lehtiversot näyttävät nyrkkiin puristuneilta ihmiskäsiltä. Kuva: Wikimedia Commons
3. Sananjalka kukkii sinisenä ohikiitävän hetken ajan juhannusyönä
Kasvitieteellisesti sananjalka on itiökasvi, joka ei kuki. Juhannusyönä kukkiva sananjalka on kuitenkin ihme, joka esiintyy vanhoissa kansantaruissa, saduissa ja uskomuksissa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Liisa Lehdon mukaan tarinoita kukkivista sananjaloista esiintyy slaavilaisessa ja brittiläisessä kansanperinteessä. Tarinoissa paholainen tai paha henki vahtii sananjalkaa. Yhteistä tarinoille on, että sananjalan siementen on uskottu olevan taianomaisia, ja sananjalan on uskottu kukkivan sinisenä ohikiitävän hetken ajan nimenomaan juhannusyönä.
4. Siementen uskottiin tuovan taikavoimia
Kukkivan sananjalan kukinto ja siemenet tuli poimia äkkiä talteen, sillä niiden haltijan uskottiin saavan rikkautta, terveyttä, kauneutta ja kyvyn kulkea näkymättömänä. Euroopassa uskomus on ollut niin laajalle levinnyt, että vuonna 1612 katolinen kirkko jopa kielsi taikavoimien toivossa tapahtuvan sananjalan siementen pyydystämisen juhannusyönä.
5. Siementen pyydystäjältä vaadittiin rohkeutta
Jos kuitenkin halusi saada sananjalan siemeniä, piti juhannusyönä levittää valkea lakana sananjalikkoon ja odottaa hirvityksiä ja aaveita uhmaten kukan puhkeamista ja siementen putoamista lakanan päälle. Vuotuisessa ajan tiedossa (1973) Kustaa Vilkuna kuvaa, kuinka sananjalan siemeniä on pyydystetty. Siementen pyydystäjältä on vaadittu synkässä metsässä erityistä rohkeutta, koska saniaisten päällä makoilevaa uhkailivat myös pahat voimat: ”Kun lisäksi pahat voimat uhkailivat kuolleen kourilla makaajaa, melusivat ja hyppivät, niin tarvittiin paljon rohkeutta siltä, joka lähti siementä pyydystämään. Mutta suuren taikavoiman ja rikkauksien saavuttamishalu on ollut niin voimakas, että moni on yrittänyt, jopa järkensä menettämisen uhalla.”
Juhannusyön maaginen hetki Sudenmorsiamessa
Sudenmorsian-romaanissaan (1928) Aino Kallas kuvaa juhannusyön maagista hetkeä, jolloin kirjan päähenkilö Aalo löytää sinisenä tulena kukkivan sananjalan tanssivien tarhakäärmeiden, metsän menninkäisten ja tulihäntien keskeltä:
”Niin hän vihdoin saapui suosaarelle, keskelle suota, kussa kasvoi petäjiä ja tuomipuita sekä pihlajia, ja maa oli kovaa ja neulasia ynnä käpyjä täynnänsä ja myös isoja muurahaispesiä. Silloin Aalo muisti vanhan taian, taittoi oksan tuomipuusta ja heilautti sitä kolmasti yli suonsilmän. Ja katso! kohta hän näki, kuinka sananjalka suon reunalla puhkesi siniseen kukkaan, joka siinti niin kuin sininen liekki. Mutta maarahvas sanoo, että sananjalka kukkii vain kerran ajastajassa, aina Juhannusyönä. Ja tämän sinisen sananjalkakukan ympärillä, joka oli sinistä tulta, niin kuin suon sydän olisi syttynyt, tanssivat tarhakäärmeet päät pystyssä elikkä myöskin niin kuin renkaat pyörien, ja heidän lukunsa oli monta sataa. Ja metsän menninkäiset ja tulihännät kumarsivat kukkaa kahden puolen, niin kuin se olisi uhrituli ollut.”
Lähteet: Kallas, Aino (1928): Sudenmorsian. Lehto, Liisa (2018): Kukkiva sananjalka. Artikkeli SKS:n verkkolehdessä Vähän lisiä.
Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toimi.) (2005): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä.
Vilkuna, Kustaa (1973): Vuotuinen ajantieto.
Wikipedia: Taigasananjalka.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkaupunkiseudulla riittää juhannusjuhlia: seurakunnat tarjoavat saunomista, grillausta ja harmonikkamusiikkia
Hyvä elämä AjankohtaistaJuhannustapahtumia järjestetään kaiken ikäisille, ja moni niistä on maksuton. Saareenkin pääsee.
