Pitkä pyhiinvaellus sai Waltteri Haapalan katsomaan omaa kutsumustaan uudella tavalla Kuva: Antti Rintala.
Waltteri Haapala käveli viisi viikkoa Santiago de Compostelaan – pyhiinvaellus oli sekä aikuistumisriitti että hengellinen matka
Helluntaipastori Waltteri Haapala halusi kuulla, miten Jumala puhuu toisenlaisessa kristillisessä kulttuurissa. Häneen teki vaikutuksen se, kuinka luontevasti ihmiset elivät uskoa arjessaan.
Metalliaita moottoritien ja hiekkatien välillä jatkui ja jatkui. Siihen oli kiinnitetty tuhansia ristejä, joita reittiä kulkeneet pyhiinvaeltajat olivat kyhänneet risuista ja puupaloista. Aikansa aidan viertä käveltyään Waltteri Haapala pysähtyi ja teki oksista oman ristinsä muiden joukkoon.
– Olin juuri sen aamun ollut aika syvissä vesissä ja ruoskinut itseäni, että mitä minä muka olen – kurja ihminen. Ja sitten yhtäkkiä näen, että risti, risti, risti, risti. Se oli minulle kokemuksena Jumalan puhetta: että hei Waltteri, sinä et kyllä itse riitä, mutta risti riittää, Haapala kertoo.
Viime vuonna toukokuun alussa Haapala lähti matkalle, josta hän oli haaveillut useamman vuoden ajan. Eikä pelkästään haaveillut: koko edeltävän vuoden hän lenkkeili ja pudotti painoaan suunnitelmallisesti. Kaksi Pohjois-Suomen kansallispuistoissa tehtyä koevaellusta saivat hänet vakuuttumaan siitä, että hän selviäisi 800 kilometrin urakasta Camino Francesia eli ranskalaista reittiä pitkin Espanjan Santiago de Compostelaan.
– Läksin etsimään uusia unelmia elämääni. Juuri ennen matkalle lähtöä olin löytänyt lapun, johon joskus 16–17-vuotiaana olin kirjannut silloisia unelmiani, ja ne olivat kaikki täyttyneet, Haapala kertoo.
– Pyhiinvaellus oli myös jonkinlainen riitti. Nelikymmenvuotispäiväni lähestyi, ja ajattelin, että minun pitäisi varmaan jo jollain tavalla aikuistua. Ja koska Espanja ei ollut minulle tuttu, halusin myös nähdä sen kulttuuria ja luontoa.
Mutta ennen kaikkea pyhiinvaellus oli Haapalalle hengellinen matka. Hän kaipasi yksinäisyyttä, rauhaa ja Jumalan äänen kuulemista.
– Halusin myös selvittää, puhuisiko Jumala jotenkin eri tavalla toisenlaisen kristillisen ympäristön keskellä, katolisessa kulttuurissa, sanoo Haapala, joka on helluntaiseurakunnan pastori.
Matkansa varrella hän poikkesi katolisissa kirkoissa ja vaikuttui siitä, miten usko oli osa ihmisten arkipäivää. Kirkkojen ovet olivat auki, ja ihmiset poikkesivat niihin muulloinkin kuin messujen aikaan. He tekivät ristinmerkin, sytyttivät kynttilän ja rukoilivat kuka lyhyemmän, kuka pidemmän aikaa. Joku saattoi itkeä, toinen istui hiljaa.
Kyse ei ole omista kyvyistäni vaan siitä, että Jumala on valinnut minut toteuttamaan omaa suunnitelmaansa.
Vaikutuksen teki myös hänen kohtaamansa katolinen pappi isä Jesus, jolla ei ollut kiire mihinkään. Hän jutteli jokaisen kirkkoon tulevan kanssa.
– Samanlaista levollisuutta haluaisin löytää itsellenikin. Omassa kirkossani on ihan erilainen rytmi – hyvä, jos kerkeää syömään, kun on niin kiire valloittaa ihmisiä evankeliumilla.
Vaellusreitti kulki välillä avarien peltomaisemien halki. Sellaisissa paikoissa Waltteri Haapala huomasi, että hänellä oli tilaa hengittää, nähdä ja ottaa vastaan. Kuva: Waltteri Haapala
Omat voimat eivät riittäneetkään
Viiden viikon matkansa aikana Waltteri Haapala alkoi nähdä kutsumuksensa uudella tavalla. Omien unelmiensa etsimisen sijasta hänen olisi seurattava Jumalan suunnitelmia.
– Aiemmin olin ajatellut, että olen tässä työssä pastorina, koska minulla on tiettyjä kykyjä ja tiettyjä lahjoja. Nyt oivalsin, että kyse ei ole omista kyvyistäni vaan siitä, että Jumala on valinnut minut toteuttamaan omaa suunnitelmaansa. Että ylipäänsä elämässä on kyse Jumalan teoista ja vähemmän meidän ihmisten aikaansaannoksista.
Omien voimien riittämättömyys konkretisoitui vaelluksen puolivälin paikkeilla, kun Haapalan vasempaan sääreen iski sietämätön kipu. Kävelemisestä ei tullut mitään. Hän pelkäsi, että joutuu jättämään matkan kesken.
Jos minulla on elämässä järkyttävä vauhti koko ajan, niin kuinkahan paljon minulta menee ohi siitä, mitä Jumala haluaisi minun näkevän?
Tuntui luovuttamiselta ottaa taksi seuraavaan majapaikkaan ja hurauttaa yhden päivän matka reilussa puolessa tunnissa. Siinä samalla menetti sen päivän maisemat ja kohtaamiset ihmisten kanssa.
Vajaan viikon lepo, kipulääkkeet ja hieronta sekä nolonnäköiset tukisukat auttoivat, ja Haapala pystyi jatkamaan matkaa. Hän, joka oli kulkenut alkumatkan kovaa vauhtia ja pyyhältänyt muiden ohi, köpötteli nyt samaa tahtia muiden hitaiden ja huonokuntoisten kanssa.
– Jumala veti maton alta. Aloin miettiä, että jos minulla on elämässä järkyttävä vauhti koko ajan, niin kuinkahan paljon minulta menee ohi siitä, mitä Jumala haluaisi minun näkevän.
Waltteri Haapala aloittaa nykyisin päivänsä viettämällä tunnin tai puolitoista hiljaisuudessa. Kuva: Antti Rintala
Perillä tuli itku
Kun vaellus alkoi lähetä loppuaan ja Santiago de Compostela oli vain muutaman kilometrin päässä, Waltteri Haapala tunsi olonsa tyhjäksi. Se, mitä hän oli vuosia odottanut ja minkä eteen hän oli tehnyt töitä, olisi ihan pian ohi.
– Kun pääsin perille Santiago de Compostelan katedraalin aukiolle, johon pyhiinvaeltajat kokoontuvat, niin itkuhan siinä tuli. Ja valtava kiitollisuus. Viimeisten viikkojen aikana ei ollut ollenkaan itsestäänselvää, että pääsen perille. Parina viimeisenä päivänä päätin, että vedän tämän sisulla ja vaikka ryömin loppumatkan.
Nykyisin minulle on selvää, että jokainen päivä pitää aloittaa ison rauhan keskeltä.
Viiden viikon ajan Haapalan ratkottavat kysymykset olivat olleet lähinnä sitä, kuinka pitkän päivämatkan tekee, mistä löytää yöpaikan ja mitä syö. Siksi normaali arki perheen kanssa ja työpaikalla tuntui reissun jälkeen aluksi täydeltä. Haapala myös tiesi, että haluaisi tuoda jotakin vaelluksella kokemastaan rauhasta ja tasapainosta pysyvästi elämäänsä.
– Jouduin myöntämään, että kyllä minä olen ollut rauhaton ihminen. Kalenteri oli täynnä, oli aina kiire ja olin usein myöhässä. Oli tunne, että aika ei vain riitä kaikkeen.
– Nykyisin minulle on selvää, että jokainen päivä pitää aloittaa ison rauhan keskeltä. Se tarkoittaa sitä, että ennen kuin teen mitään muuta, vietän tunnin tai puolitoista hiljaisuudessa Jumalan edessä. Toinen asia, josta on tullut tärkeä, on luonto. Koskemattomassa luonnossa näen Jumalan kädenjäljen, eikä siellä ole kiire.
Waltteri Haapala: Pyhä vaeltaja. Aikamedia 2024.
Usein camino-reitti kulki viiniviljelmien lävitse. Kun aurinko paistoi kuumasti, taukopaikka löytyi puun varjosta. Kuva: Waltteri Haapala
Waltteri Haapalan vinkit Santiago de Compostelan pyhiinvaellusta suunnittelevalle
Älä osta paluulippua valmiiksi
”Koko matkaa ei kannata suunnitella ja aikatauluttaa etukäteen. Jätä tarpeeksi aikaa. Kävellessäsi alat huomata, millainen vauhti ja millaiset päivämatkat ovat sinulle sopivia.”
Pakkaa mukaasi niin vähän tavaraa, että hirvittää
”Pärjäät vähällä, mutta varsinkaan kenkien laadusta ei kannata tinkiä. Vuoristossa vaelluskengät ovat hyvät, ja päällystetyillä teillä tarvitsee lenkkareita. Myös sadevarusteet ovat tarpeen.”
Varaa majoitukset etukäteen
”On parikin eri sovellusta, joihin edulliset majapaikat on koottu. Kun löysin sopivan paikan, tein varauksen WhatsAppilla tai soittamalla. Toisinaan yövyin myös hotellissa tai hostellissa, kun halusin olla itsekseni.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun Heikki Nenonen haluaa tuntea itsensä vapaaksi, hän matkustaa laivalla ja bussilla Berliiniin
Hyvä elämäHeikki Nenonen on käynyt Berliinissä säännöllisesti parinkymmenen vuoden ajan. Hän on kokenut, että siellä hän mahtuu olemaan teeskentelemättä oma itsensä.
