”Anna, Toivo, Usko – miten ihmeessä suomalaisilla on näin paljon namibialaisia nimiä”, nauraa piispa Veikko Munyika
Piispa Veikko Munyika kertoo, että hänet vietiin ensi käynnillään Suomessa heti kauppaan vaateostoksille. Pakkasta oli yli 30 astetta. Pikku pakkanen ei häntä enää pelota ja Suomi tuntuu toiselta kotimaalta.

Piispa Veikko Munyika kertoo, että hänet vietiin ensi käynnillään Suomessa heti kauppaan vaateostoksille. Pakkasta oli yli 30 astetta. Pikku pakkanen ei häntä enää pelota ja Suomi tuntuu toiselta kotimaalta.

”Anna, Toivo, Usko – miten ihmeessä suomalaisilla on näin paljon namibialaisia nimiä”, nauraa piispa Veikko Munyika

Piispa Veikko Muniyka Namibiasta osallistui Kaisamari Hintikan piispanvihkimykseen. Hänen mukaansa suomalaisilla ja namibialaisilla on erityinen side, joka tuottaa hyvää molemmille.

Yksi Kaisamari Hintikan piispanvihkimykseen osallistuneista ulkomaalaisista piispoista oli Namibian evankelis-luterilaisen kirkon läntisen hiippakunnan piispa Veikko Munyika.

Hänen mukaansa Espoon tuomiokirkon tilaisuus oli kaunis ja hyvin järjestetty, mutta namibialaisittain lyhyt.

– Meillä kirkolliset juhlat alkavat kello 9 ja kestävät vähintään kahteen iltapäivällä. Aiemmin ne saattoivat kestää viiteen tai kuuteen. Ihmisiä on todella paljon, myös lapsia ja nuoria. Espoossa oli vain kaksi kuoroa, meillä niitä on yleensä ainakin viisi. Saarna oli hyvä ja korosti sitä, että olemme ihmisiä kaikista eroista ja rajoista riippumatta, tuumii Munyika.

Munyikalle Suomi on kuin toinen kotimaa.

– En enää edes pysy laskuissa, montako kertaa olen ollut Suomessa. Sen muistan, että ensi kokemus oli hyytävä. Oli talvi 1987. Se oli kai kylmin sataan vuoteen. Vuonna 2017 olin mukana Teemu Laajasalon virkaan vihkimisessä. Espoon ja Helsingin hiippakunnat ovat meidän ystävyyshiippakuntiamme ja tärkeitä kumppaneita meille, kertoo Muniyka.

Suomella ja Afrikan eteläosassa sijaitsevalla Namibialla on historiallinen side, josta kertovat myös monien namibialaisten suomalaiset nimet. Toki asian voi nähdä myös toisin päin.

– Kun eräs tuntemani namibialainen kävi ensi kertaa Suomessa, hän ihmetteli kovasti, miten suomalaisilla voi olla niin paljon namibialaisia nimiä. Sellaisia kuin Anna, Toivo ja Usko, nauraa Munyika.

Ensimmäiset Suomen Lähetysseuran lähettämät suomalaiset lähetystyöntekijät lähtivät Namibiaan 150 vuotta sitten. Matka Namibian pohjoisosissa sijaitsevalle Ambomaalle kesti pitkään, joten Martti Rautanen kumppaneineen saapui perille heinäkuussa 1870. Yhteisen taipaleen 150-vuotisjuhlaa vietetään Namibiassa ensi vuonna.

Yksi Namibian ensimmäisistä suomalaisista lähetystyöntekijöistä oli Karl August Weikkolin. Hän työskenteli Ambomaalla vuodet 1870–1891. Piispa Munyika kertoo saaneensa suomalaisen etunimensä Veikko hänen mukaansa, joskin hieman mutkan eli perhetutun kautta.

Namibiassa nimiä annetaan niin, että ne pitävät yllä historiaa ja rakentavat siltoja ihmisten välille. Kaimasuhde on tärkeä.

– Namibian itsenäistymisessä oli iso rooli Martti Ahtisaarella. Siksi monet ovat antaneet lapsilleen nimen Martti tai jopa Ahtisaari. Suomalaiset nimet ovat kristityillä hyvin tavallisia.

Espoon hiippakunnalla ja Namibian läntisellä hiippakunnalla on ystävyyssuhde. Piispa Veikko Munyika tuntee Kaisamari Hintikan, sillä molemmat ovat toimineet Luterilaisessa maailmanliitossa. Namibian kirkossa on naispuolisia pappeja ja kirkko pyrkii Muniykan mukaan tukemaan naisia johtotehtäviin, ennen pitkää myös piispaksi.

Espoon hiippakunnalla ja Namibian läntisellä hiippakunnalla on ystävyyssuhde. Piispa Veikko Munyika tuntee Kaisamari Hintikan, sillä molemmat ovat toimineet Luterilaisessa maailmanliitossa. Namibian kirkossa on naispuolisia pappeja ja kirkko pyrkii Muniykan mukaan tukemaan naisia johtotehtäviin, ennen pitkää myös piispaksi.

Jos ei käy kirkossa, asiaa ihmetellään suuresti

Munyika johtaa kirkkonsa läntistä hiippakuntaa, johon kuuluu noin puoli miljoonaa jäsentä. Loput kirkon runsaasta 800 000 jäsenestä kuuluvat itäiseen hiippakuntaan. Kun ensimmäiseen kasteeseen meni 13 vuotta, ja vuonna 1913 jäseniä oli vasta 2 873, on kirkon viime vuosikymmenten kasvu ollut huikea tarina.

Munyikan mukaan kirkolla on Namibiassa hyvä maine ja vahvat juuret ja se on kiinteä osa ihmisten elämää. Viime vuosina kirkkoon on liittynyt myös rajan toiselta puolelta Angolasta muuttaneita siirtolaisia.

– Rajalla on heimoalue, jonka raja katkaisee kahtia, vaikka ihmiset kuuluvat samaan heimoon.

Jumalanpalveluksissamme on usein enemmän lapsia kuin aikuisia.

– Piispa Veikko Munyika

Kirkon elämästä on Munyikan mukaan tullut osa kulttuuria. Jos joku ei käy kirkossa, ihmiset ihmettelevät, mikä häntä oikein vaivaa. Jos vanhemmat eivät ehdi itse kirkkoon, he lähettävät sinne ainakin lapsensa.

– Jumalanpalveluksissamme on usein enemmän lapsia kuin aikuisia. Kirkot ovat täynnä, varsinkin kaupungeissa. Lapset pitävät laulamisesta ja musiikin kuuntelusta ja musiikkia on paljon.

Afrikassa messuun mennään perheenä eikä lapsilla ole asiaan vastaansanomista. Toisaalta vaikka olisikin, niin useimmat varmasti lähtisivät, sillä seurakunta on mitä suurimmassa määrin yhteisö. Varsinkin maaseudulla kirkko on elämän keskipiste ja tärkeä kasvattaja.

– Toisaalta ei siellä ole paljon muitakaan vaihtoehtoja, sanoo Munyika ja ennakoi sitä, että kaupungeissa yhtä vahvan roolin säilyttäminen tulee olemaan vaikeampaa.

Muniyka kastettiin lapsena ja hän kasvoi kirkollisessa ilmapiirissä. Kun namibiassa käytiin itsenäisyyssotaa sissiliike SWAPO:n ja eteläafrikkalaisten joukkojen välillä, monet namibialaiset pakenivat Angolaan. Niin tekivät myös Munyikan vanhemmat ja sisarukset.

Hän päätti jäädä kotimaahansa, jotta maassa olisi joku joka huolehtii muista perheenjäsenistä, kun he joskus palaavat. Munyika kävi koulua ja majoittui lomien aikana pappien kodeissa. Opiskeluaikoina hän toimi kristillisessä opiskelijajärjestössä ja se toi hänet ensi kertaa Suomeen.

– Hengellisyys toi lohtua elämääni sodan ja yksinäisyyden keskellä. Varmaan papiksi päätymiseen vaikutti myös oman seurakuntani nuoria arvostanut pappi.

Lähetystilanne on vaihtunut tasaveroiseen kumppanuuteen

Vuonna 2014 Munyikasta tuli piispa. Hän kertoo hiippakuntansa kehittävän kirkon työtä monenlaisten projektien kautta. Tässä haetaan malleja myös Suomesta.

Hiippakunta on muun muassa aloittanut palvelevan puhelimen tapaisen verkkoneuvonnan, sillä Namibiassa moni nuori on päätynyt itsemurhaan, alkoholin väärinkäyttö on yleistä ja liian moni avioliitto päätyy eroon.

Meillä on paljon yhteistä historiaa ja opittavaa toisiltamme, korostaa piispa Veikko Munyika.

Meillä on paljon yhteistä historiaa ja opittavaa toisiltamme, korostaa piispa Veikko Munyika.

Emme tarvitse enää suomalaisia lähetystyöntekijöiksi, vaan yhteistyökumppaneiksi.

– Piispa Veikko Munyika

– Haluaisimme myös kehittää diakoniatyötä kaupungeissa. Siinä meillä on paljon oppimista teiltä. Tutkimme mahdollisuutta aloittaa Suomen tapaisen diakonian koulutuksen, josta saisi samalla pätevyyden sosiaalityöhön. Teidän rippileirinne kiinnostavat meitä myös. On tärkeää, että nuorilla on mahdollisuus käsitellä kristinuskon perusasioita ja tavata toisiaan normaalin elinympäristönsä ulkopuolella, mainitsee Munyika.

Suomen ja Namibian kirkkojen välinen suhde on hänen mukaansa syytä säilyttää.

– Emme tarvitse enää suomalaisia lähetystyöntekijöiksi, vaan yhteistyökumppaneiksi ja konsulteiksi. Koemme kirkkoina yhdessä, että suomalaiset tarvitsevat myös meitä. Meillä on paljon yhteistä historiaa ja opittavaa toisiltamme.

Erityissuhde oli jo hiipumassa, koska Suomessa ajateltiin, että Namibian kirkko on itsenäinen ja kykenee huolehtimaan itse asioistaan. Sitten avautui uusi ovi.

Arkkipiispa Jukka Paarma ja Namibian silloinen piispa Apollos Kaulinge allekirjoittivat vuonna 2001 kirkkojen välisen yhteistyösopimuksen. Lisäksi Espoon, Helsingin ja Tampereen hiippakunnilla on omat sopimuksensa yhteistyöhiippakuntiensa kanssa.

– Olemme Espoon kanssa sopineet työntekijävaihdosta. Eli suomalaisia nuoria pappeja voi tulla yhdestä kuukaudesta kuuteen kuukauteen Namibiaan ja päinvastoin. Uusi suhde kirkkojemme välillä on tasavertainen suhde, enkä voi kuvitella tilannetta, että se katkeaisi. Ystävyysside on vahva.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi