Nikolas Bailey suorittaa varusmiespalvelusta Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa.
”En halunnut, että äiti joutuu hautaamaan minut tai katselemaan minua kaltereiden takana” – Nikolas Bailey teki elämänmuutoksen
Porukan puolustaminen tappelemalla ja sen jälkeinen somekiusaaminen johtivat Nikolas Baileyn huonoille teille. Virkavallan väliintulo sysäsi nuoren miehen nyrkkeilemään ja rukoilemaan.
Perhe: ”Sain kaksi paikkaa, ja molemmissa minua rakastettiin lujasti.”
– Juureni ovat äidin puolelta suomalaiset, ja isäni on kotoisin Yhdysvalloista. Minä olen syntynyt Ranskassa. Muutimme Pariisista Helsinkiin ollessani parivuotias. Vanhemmat erosivat, kun olin 12-vuotias. Kun iskä muutti äidin luota, minusta tuli kannelmäkeläisen lisäksi myyrmäkeläinen.
– En ottanut vanhempieni eroa raskaasti. Olin fiiliksissä siitä, että sain toisen kodin. Monesti sanotaan, että erot ovat lapsille vaikeita ja surullisia. Minulle ei ollut, koska vanhempani ovat aina rakastaneet minua.
Seiskaluokka: ”Tiesin kyllä, mikä on väärin ja mikä oikein.”
– Yläasteen kävin Munkkiniemen yhteiskoulussa, jossa oli oma koripallojoukkue. Urheilussa koripallo on ensirakkauteni. Aloitin sen seitsemänvuotiaana, ja myöhemmin pelasin muutaman vuoden SM-joukkueessa. Jälkeenpäin olen miettinyt, että koripalloa harrastamalla pysyin elämässä oikeassa suunnassa. Lopetin pelaamisen 18-vuotiaana, kun elämään alkoi tulla kaikkea muuta.
– Seiskaluokalla pyrin vielä suoraselkäisyyteen. Tiesin kyllä, mikä on väärin ja mikä oikein. Kotona kaikki oli hyvin ja koin, että minulla on selkeät sävelet tulevaisuudesta. Sitten pikkuhiljaa koulussa alkoi muodostua porukoita ja alettiin kokeilla rajoja. Joku teki graffitin seinään, poltetiin tupakkaa ja kokeiltiin nuuskaa ja alkoholia. Minä en vielä silloin mennyt siihen mukaan, mutta olin porukassa.
Porukka: ”Jos kavereita pitää suojella ja jos jonkun pitää mennä tappelemaan, se olen minä.”
– Kasiluokalla liityin porukkaan, jossa oli 20–30 nuorta. Koulustamme siinä oli mukana vain muutama ja pääosa oli muualta. Se toimi niin, että joku meistä viesti, että ”hei, mä oon täällä”, ja kohta oltiin koossa.
– Yhtenä iltana meillä oli kaupungilla kränää toisen porukan kanssa, ja joku meidän porukastamme oli lyönyt toisen porukan kaveria.
– Me olimme 13–15-vuotiaita. Ne toiset olivat 17–19-vuotiaita. Minä olin 14-vuotias ja meistä isoin. Koin, että jos kavereita pitää suojella ja jos jonkun pitää mennä tappelemaan, se olen minä.
– Tappelin minua vanhemman kaverin kanssa. En muista siitä paljon mitään, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että minua lyötiin ja tipuin takamukselleni. Ei käynyt pahasti, mutta joku videoi tappelumme, ja video levisi sosiaaliseen mediaan. Siitä tuli iso juttu.
– Videosta tuli poliisiasia, ja minua puhuteltiin. Olin kuitenkin sen verran nuori, etten ollut rikosoikeudellisessa vastuussa.
– Kun tappeluvideo oli nähty somessa, minulle alkoi tulla uhkailuviestejä. Viesteissä oli, että ”tuu tänne, me hakataan sut, sä oot ihan pelle äijä”. Kommentit osuivat minuun nuorena poikana niin, että kilahdin. Löysin muutaman kaverin, joiden kanssa lähdimme sitten tekemään tyhmyyksiä.
Katu: ”Emme vain maistelleet olutta, vaan se meni syvemmälle.”
– Minulla oli vaikka minkälaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Jossain kohtaa aloin miettiä, että liu’unko koko ajan pahemmalle tielle. Sillä hetkellä vastaus oli, että eipä kiinnosta.
– Se johti siihen, että kokeilimme kaikenlaisia päihteitä. Emme vain maistelleet olutta, vaan se meni syvemmälle. Siinä mentiin jo alamaailman puolelle, mutta samaan aikaan kävin lukiota.
– Liikkuessani Helsingin keskustassa se ei enää ollut minulle vain keskusta, vaan paikka, jossa kohtasivat narkkarit, rikolliset ja pahikset. Piti olla valppaana ja valmiina mihin tahansa.
– Vastaan tuli vaarallisia tilanteita. Kavereita katosi ja lähti pois keskuudestamme ja jotkut joutuivat vankilaan. Minä jouduin tekemisiin virkavallan kanssa ja samaan aikaan pitkä parisuhteeni päättyi. Minulla oli aika epäonnistunut olo. Jouduin tekemään päätöksen: elämäni pitää muuttua. En halunnut, että äiti joutuu hautaamaan minut tai katselemaan minua kaltereiden takana.
Itsesyytökset: ”Olin tuhlannut elämääni ja olin pettymys vanhemmilleni.”
– Pahimmat pelleilyt loppuivat, mutta elin edelleen epäterveellisesti ja käytin liikaa päihteitä. Pelasin videopelejä, eikä minua kiinnostanut kunnianhimoisesti mikään. Painoin 135 kiloa. Tuntui, että olin tuhlannut elämääni ja olin pettymys vanhemmilleni. Olin valmistunut ylioppilaaksi ja päässyt opiskelemaan ammattikorkeakouluun, mutta se ei tuntunut merkitykselliseltä.
– Käyttäydyin kuin vanha mies. Kuvittelin, että olin nähnyt ja tehnyt kaiken, vaikka olin vasta parikymppinen. En ymmärtänyt sitä silloin. Sen ymmärsin, että tilanteeni ei kelvannut itselleni, yhteiskunnalle eikä millekään taholle.
Nyrkkeilykehä: ”Koulutus oli aluksi kovaa, ja harjoitukset olivat mieletöntä turpaanottoa.”
– Olin käynyt 18-vuotiaana nyrkkeilyn peruskurssin. Otin yhteyttä tuttuun entiseen ammattinyrkkeilijään ja kerroin hänelle, että minulla on nyt vain yksi vaihtoehto elämässäni, ja se on nyrkkeily.
– Pääsin treeneihin. Lihavana ja huonokuntoisena oli vaikea yrittää jumpata. Koulutus oli aluksi kovaa, ja harjoitukset olivat mieletöntä turpaanottoa. Se kuuluu peliin, miten sitä muuten oppii olemaan hyvä.
– Koin, että minut johdatettiin nyrkkeilyn pariin. Treeneissä en miettinyt mitään ikävää. En edes ymmärtänyt, kuinka paljon rakastin sitä lajia. Menin nyrkkeilysalille ja tuntui, että tämä on sinfoniaa käsillä.
– Meni alle vuosi ja siirryin kilparyhmäpuolelle. Tapasin Olli Kalliuksen, ja hänestä tuli päävalmentajani. Kehitykseni alkoi näkyä ja pääsin ottelemaan. Vuonna 2023 oli ensimmäinen matsi, ja siitä jatkettiin.
– 2024 on ollut paras vuoteni. Sain hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ja voitin kansainvälisen GP-turnauksen. Suomen mestaruuskisoissa ottelin ensin kuusinkertaista Suomen mestaria vastaan ja löin hänet kanveesiin. Finaalissa kohtasin tosi kovan kaverin ja voitin hänetkin. Minusta tuli nyrkkeilyn Suomen mestari toisena kilpavuotenani. Viime vuonna minulla oli pari loukkaantumista ja murtunut nenäni on leikattu, mutta pääsin kuitenkin ottelemaan.
Rukous: ”En tiedä mistä se tuli, sillä meillä kotona ei rukoiltu.”
– Jo ensimmäisessä nyrkkeilyottelussa minua pelotti ja jännitti. Matsissa tehtäväni on voittaa toinen kaveri fyysisellä väkivallalla. Hänellä on sama tehtävä. Se on pelin henki. Nyrkkeily on taidollinen ja kaunis laji, mutta se on myös brutaalia ja armotonta. Nöyryytys pelotti, että olenko kuitenkaan hyvä.
– Taisin rukoilla tai itselleni puhuessa kuvittelin, että meditoin. En tiedä, mistä se tuli, sillä meillä kotona ei rukoiltu.
– Kerran mieleeni tuli, että miksi rukoukseni on aina vain avunpyyntöä. Menen häntä koipien välissä Jumalan luokse, että ”hei auta minua, olen taas ihan kusessa”, ja sitten unohdan sen.
– Kaksi ja puoli vuotta sitten mietin, että mitä ihmettä: olen rukoillut ja joka kerta rukouksiini on vastattu. Ymmärsin, että en voi aina pahassa tilanteessa pyytää Jumalalta apua ja sen jälkeen sanoa vain ”kiitos, moro”. Se on törkeää. Jumala on auttanut minua aina ja pitänyt turvassa. Hän on kävelyttänyt minua kaikkien kokemusteni läpi ja antanut minulle tämän polun. Hän on pelastanut minut pimeydestä ja demonien otteista valoon.
– Tämän tajuttuani romahdin kotona polvilleni. Olin vain, että herranjestas, minä tulin juuri uskoon. Otin puhelimen, ja jotenkin tiesin, mitä etsin, ja laitoin netistä hengellistä musiikkia soimaan. Panin kuulokkeet korviini ja lähdin ulos kävelemään.
– Kävellessäni minusta tuntui, että Jeesus oli vieressäni, ja minä puhuin hänelle. En nähnyt häntä, mutta tiesin, että hän oli siinä. Hän sanoi, ettei minun tarvitse kantaa huolta mistään, sillä hän on vierelläni.
Tinder: ”Sen vähän niin kuin tietää, ettei parisuhteesta tule mitään, jos on erilaiset elämänkatsomukset.”
– Tapasin kumppanini toissa vuonna. Kävimme treffeillä, ja hän kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan kirkkoon. Siitä tuli hyvä fiilis. Vastasin, että lähden. Aloimme tavata joka viikonloppu ja nykyään käymme eri seurakuntien jumalanpalveluksissa.
– Olen aiemmin ollut monilla treffeillä, mutta parisuhteen luominen on ollut vaikeaa. Parisuhteesta ei oikein tule mitään, jos on erilaiset elämänkatsomukset. Nykyisen kumppanini kanssa kävimme läpi jo viesteissä, että hänkin on uskossa.
– Tapasimme Tinderissä. Huomasin kiinnostavan naisen kuvista Viimeinen ehtoollinen -maalauksen. Jossain toisessa kuvassa hänellä oli ristikorvakorut. Se oli hyvä merkki.
Armeija: ”Olen halukas palvelemaan maatamme ja haluaisin tehdä sen urheilukoulussa.”
– Olin aiemmin hakenut ja saanut lykkäystä armeijasta. Vuoden 2023 nyrkkeilyn SM-kisojen jälkeen olin valmis menemään kutsuntoihin. Minulta kysyttiin myös rikostaustasta.
– Kerroin elämänmuutoksestani ja nyrkkeilysaavutuksistani ja että olen halukas palvelemaan maatamme ja haluaisin tehdä sen urheilukoulussa. Kouluttajat sanoivat, että ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden. He kannustivat minua hakemaan urheilukouluun.
– Ensimmäinen hakemukseni ei mennyt läpi, mutta seuraava meni. Vedin pääsykokeissa hyvät tulokset ja minut hyväksyttiin. Oli iso saavutus päästä Puolustusvoimien urheilukouluun.
Kuka?
Nikolas Bailey, 25, on nyrkkeilyn 86-kiloisten vuoden 2024 Suomen mestari. Samana vuonna hän sai kultaa kansainvälisessä GeeBee Boxing -turnauksessa ja hopeamitalin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.
Bailey suorittaa varusmiespalvelusta Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Yhteisöpedagogiopintojen harjoitteluissa Bailey on työskennellyt nuorisotaloilla Itä‑Vantaalla.
Motto
Elämässä on ylä- ja alamäkiä – älä ikinä luovu unelmistasi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Järki ei aina pysty uskoon, mutta sydän kaipaa sitä” – Ursus Factory -yhtyeen Jussi Pelkonen teki teemalevyn hengellisestä etsiskelystään
HengellisyysKristillisessä perheessä kasvanut suomirockin uudistaja erkaantui uskostaan mutta palasi kolmekymppisenä etsimään sitä uudestaan.
