”Helsingin pojillamme on eräs valitettava puute: he eivät saa kasvaa työn keskellä” – Näin Kirkko ja kaupunki on ohjannut kaupunkilaisia parempaan elämään jo vuodesta 1942
Makupalat vuosikymmenten varrelta näyttävät, mitkä asiat ovat herättäneet Kirkko ja kaupungissa huolta. ”Ihminen tulee maailmaan ilo mukanaan. Valitettavasti vain monilta ilo kaikkoaa ikävuosien lisääntyessä. Alkaa viihteen aika. Uhrataan suuria rahasummia huvituksiin.”
Helsinkiläisen perheenäidin jokapäiväinen taloudenpito vaatii nyt vuonna 1942 lisääntynyttä työtehoa. Eipä olekaan ihme, että perheenäidit, missä toisensa tapaavatkin, keskustelevat etupäässä kokemuksistaan tuotantokamppailun merkeissä.
Milloin on keskustelussa valittava ja huolestunut sävy, milloin taas kertoillaan toivehikkaista saavutuksista. Ollaan kerta kaikkiaan jouduttu entistä aineellisempaan ilmapiiriin, jossa jokapäiväisellä ravinnolla on määräävä asema.
Tämä on vallan luonnollista ja välttämätöntäkin. Vaarana kuitenkin on, että kaiken touhun keskellä menetämme tasapainomme, sisäisen rauhamme ja lujan luottamuksemme siihen, että taivaallinen Isä näkee hätämme ja antaa meille tarpeemme, kun sitä pyydämme ja teemme samalla rehellisesti työtä.
Jouduin menneenä talvena kokemaan kaikkein suurimman tuskan, kahden pojan menettämisen, ja olen joutunut tekemään kaiken aikaa ankarasti työtä. Ellei Jumala olisi antanut sisäistä rauhaa ja ellen olisi uskaltanut kaikessa luottaa Häneen, en totisesti olisi jaksanut kestää.
Tässä on eräs sananparsi, jota usein käytämme kodissamme: ”Älä huolehdi, kenties se ei tapahdukaan.”
Lyhennelmä Kaisu Snellmanin artikkelista, joka julkaistiin Kirkko ja kaupungin edeltäjän, Helsingin Kirkkosanomien, ensimmäisessä näytenumerossa sota- ja pula-aikaan 12.9.1942. Tämän juttukoosteen väliotsikot ovat alkuperäisten, historiallisten artikkelien otsikoita.
Sulkuja rakentamaan nuorison villiintymistä vastaan
Viimeaikaiset kauhistuttavat tapaukset ovat nostaneet huomion polttopisteeseen nuorisotyön – ja koulun, kirkon ja yhdistykset.
Eikö koulujen kasvatustyöllä ole mitään merkitystä? Lapset olivat koulussa monta vuotta ja kuusi päivää viikossa. Tulos: entistä pitemmät viinajonot, entistä kauhistuttavammat viinalaskut – lähes 3 000 miljoonaa – ja entistä suurempi naisten ja nuorten juopottelu.
Kylmien numeroitten heittämä valokeila paljastaa verille raastetun omatunnon polttavaa tuskaa. Tuossa joukossa on nuorukaisia, jotka eivät vielä ole rintamakelpoisia, ja nuoria naisia, joiden kehitysvuodet kuluivat tanssisaleissa silloin, kun heidän olisi pitänyt valmistautua elämäntehtäväänsä.
Helsingin pojillamme on eräs valitettava puute: he eivät saa kasvaa työn keskellä. Maalaispojat sen sijaan kasvavat isiensä jaloon ammattiin.
Kova kuri ja kova työ ovat kaksi tehokasta kasvatuskeinoa. Koulu takoo tietoa, tietoa, tietoa. Koulun teho pojan aktiiviseen olemukseen ei luo sitä luonnetta, minkä työ voi kodin opastamana antaa.
Lyhennelmä Sulo Karpion artikkelista, joka julkaistiin Helsingin Kirkkosanomissa sotavuonna 21.5.1943.
Vaimollani ja minulla oli vapaa käsitys avioliitosta.
Miksi heidän avioliittonsa purkautui?
Kun avioerot ovat meidän päivinämme lisääntyneet valtavasti ja monet kodit sen tähden joutuneet sekasortoon, ”Kirkkosanomat” haastattelee eronneita.
Nuori nainen kertoo lähteneensä miehensä luota maaseudulta Helsinkiin kahden pienen poikansa kanssa.
– Olin monta kertaa sanonut miehelleni, että lähden, ellei hän muuta tapojaan. Hän oli kaiket illat poissa juopottelun takia.
– Ajatteletteko avioeroa?
– Yritän hänen kanssaan vielä, jos hän tulee tänne. Maalla asuimme erillisessä rakennuksessa, ja se oli kauheaa, kun mieheni oli humalapäissään niin väkivaltainen. En uskalla mennä sinne enää.
Löydämme myös miehen, joka suostuu keskustelemaan yksityisasioistaan.
– Vaimollani ja minulla oli vapaa käsitys avioliitosta. Harrastettiin flirttiä muiden kanssa, tanssittiin ja juotiin. Kuitenkin oli luottamus siihen, ettei mennä suoranaiseen uskottomuuteen. Kerran vaimo sai minut kiinni valheesta, ja hänen luottamuksensa romahti.
– Kun koti oli mennyt, minusta tuntui, että tie onneen käy seksuaalisten seikkailujen, viinan ja rahan kautta. Pian huomasin olevani näitten asioiden orja.
– Lopulta jätin elämäni Jumalalle. Sain syntini anteeksi, mutta silti tunnen, että on tapahtunut jotain hirveää ja peruuttamatonta.
Lyhennelmä artikkelista, joka julkaistiin Helsingin Kirkkosanomissa 9.4.1952. Tuona vuonna lähti viimeinen sotakorvausjuna, Helsingissä pidettiin olympialaiset ja Armi Kuusela kruunattiin maailman kauneimmaksi naiseksi.
Annatteko lapsenne adoptoitavaksi?
Sinä, kanssasisareni, elät ehkä parhaillaan elämäsi vaikeinta aikaa. Uusi elämä versoo sisälläsi, mutta tunnet kauhua. Jos olet ajatellut antaa lapsesi pois, harkitse tarkoin.
– On katsottu parhaaksi, että kun lapsi adoptoidaan, eivät oikeat vanhemmat saa edes tietää, keitä heidän lapsensa uusi isä ja äiti ovat, kertoo maisteri Margit Koskikallio Helsingin Lastensuojeluvirastosta.
– Suurin osa adoptoitavista pienokaisista on syntynyt avioliiton ulkopuolella, loput yleensä ovat rikkinäisten kotien tai vastuuttomien vanhempien lapsia.
Suomessa ei ole tutkittu, kuinka monet äidit katuvat adoptiota. Ruotsissa kuusi äitiä kymmenestä haluaisi lapsensa takaisin jo muutaman kuukauden kuluttua sen luovutuksesta. Vuosiakin jälkeenpäin tulee viranomaisten puheille onnettomia äitejä, jotka kaipaavat lastaan tai haluaisivat ainakin tietää hänen olinpaikkansa. Mutta viranomaisten huulet ovat sinetöidyt samoin kuin Suomessa.
Kestäisitkö tällaista epätietoisuutta? Harkitse vielä. Mitä lapsesi ajattelee Sinusta saatuaan kuulla, että olet vapaaehtoisesti luopunut hänestä? Onko päätöksesi takana vain toive päästä itse helpommalla vai todella toive lapsen parhaasta?
Lyhennelmä artikkelista, joka julkaistiin nimensä nykymuotoon muuttaneessa Kirkko ja kaupungissa 3.7.1963. Suomalaislasten adoptiotoiminta oli tuolloin vilkasta, ja ottolapsia välitettiin erityisesti kotimaahan, Ruotsiin ja Tanskaan. Adoptiot vähenivät selvästi, kun abortti sallittiin sosiaalisista syistä vuonna 1970.
Psykologit voisivat sanoa yhtä ja toista Sävelradion taukoamattomasta kuuntelusta.
Kun aina soi
”Harmistuneiden kansalaisten” purkaukset Sävelradiosta ovat jokapäiväisiä. Jossakin soi ehkä paraikaakin levy, jota joku kuuntelee onnellisesti hymyillen, toinen kärsivästi korviaan pidellen.
Pari vuotta sitten oli vain suurimmilla tavarataloilla tarjottavanaan sävelviihdettä, nykyään päivän tavallisimmatkin ostokset tehdään musiikin tahdissa. Emmekä ole välttyneet törmäämästä keskellä katua pitkätukkaiseen henkilöön, joka nojaa päätään transistorivastaanottimeen!
Psykologit voisivat sanoa yhtä ja toista Sävelradion taukoamattomasta kuuntelusta. Vastustajat sanovat Sävelradiota – yleisönosaston kirjoittajaa siteeraten – ”epämusiikin ja rautalankarytkytyksen pakkosyötöksi”.
Itse olen sitä mieltä, että asia on liian uusi, jotta sen vaikutuksesta suureen yleisöön voitaisi sanoa mitään.
– Sävelradio on perustettu lähinnä viihteen vuoksi, kertoo Sävelradion päällikkö Erkki Melakoski.
Akateemikko Joonas Kokkonen, professori ja säveltäjä, ei näe siinä juuri mitään myönteistä:
– Sävelradio on musiikin vihollinen numero yksi. Kuunnellaan valikoimatta, ja se aiheuttaa korvan turtumisen. Pahinta on, että aina soi.
Lyhennelmä U.L.:n artikkelista, joka julkaistiin 9.12.1964. Yle aloitti edeltävänä vuonna Sävelradion, jossa soitettiin kevyttä musiikkia ennätykselliset kuusi tuntia päivässä, myöhemmin vielä enemmän.
Koska alkoholi mietonakin juomana nautittuna on terveyttä ja moraalia hävittävä tekijä, varoitus on ajankohtainen.
Enemmän iloa!
Vuosi alkoi, ja kymmenen miljoonaa pulloa keskiolutta lähti liikkeelle. Kansalle tuli kova jano keskellä talvipakkasia.
Koska alkoholi mietonakin juomana nautittuna on terveyttä ja moraalia hävittävä tekijä, varoitus on ajankohtainen. Kirkon ei ole syytä muuttaa nautintoaineiden käyttöä hillitsevää asennoitumistaan.
Raittiit elämäntavat riippuvat ratkaisevasti henkilökohtaisesta mielentilasta. Jos meillä on ilo elämässämme, emme kaipaa keinotekoisia kiihokkeita. Jos olemme päässeet sovintoon Jumalan ja ihmisten kanssa, emme tarvitse vaikeuksiemme unohduttamista luonnonvastaisella tavalla. On nautittava elämästä eikä kiihoitusaineista.
”Nautinnonhimo kasvaa”, ilmaisi muuan lenkiltä palaava innokas urheilija. ”Se on halu nauttia elämästä.” Kerrankin luvallinen nautinto! Voimme myös kokea sitä autuutta, jonka Katekismus sanoo olevan seurauksena syntien anteeksi saamisesta.
Ihminen tulee maailmaan ilo mukanaan. Valitettavasti vain monilta ilo kaikkoaa ikävuosien lisääntyessä. Alkaa viihteen aika. Uhrataan suuria rahasummia huvituksiin.
Nyt on entistä tietoisemmin kaivauduttava elämänilon lähteille. Tämä tie ei ole suljettu keneltäkään. Enemmän Iloa!
Lyhennelmä Toivo Seppälän artikkelista, joka julkaistiin 8.1.1969. Keskiolutta sai ostaa elintarvikeliikkeistä vuoden 1969 alusta.
Ihmiset tulevat yhä itsekeskeisemmiksi ja vaipuvat taikauskoisen pelon valtaan.
Horoskooppien estottomat lupaukset
Sanottiinpa astrologiasta mitä hyvänsä, se on kiehtonut ihmismieliä muinaisuuden hämärästä alkaen.
Astrologia perustuu uskoon, että auringon, kuun ja seitsemän planeetan säteily vaikuttaa ihmisen luonteeseen ja kohtaloihin. Syntymähetki määrää paljon.
Kuu Jupiterin kanssa konjuktiossa merkitsee menestystä ja mahtavia ystäviä. Asianomainen on jalomielinen hyväntekijä. Kuu neljännessä talossa merkitsee onnea kotielämässä ja huoletonta vanhuutta. Planeetta Mars on mitätöity härässä, mikä merkitsee rauhaa rakastavaa maanviljelijää ja suurta inhoa sotaa kohtaan.
Kuka sitten oli syntymähetkensä perusteella tällainen erinomainen perheenisä ja rauhaa rakastava hyväntekijä, joka elää vanhaksi onnellisena? Hän oli Aadolf Hitler.
Kun kristillinen usko hellittää otteensa, on kenttä vapaa kaikenlaisille taikauskoille. Kristityn pitäisi aktiivisesti vastustaa horoskooppiuskon leviämistä.
Astrologia johtaa kannattajansa kohtalonuskoon: kun kaikki on määrätty, en voi tehdä muuta kuin katsoa horoskoopista, milloin on sopiva hetki toimia. Kysytään omaa onnea ja menestystä, jolloin ihmiset tulevat myös yhä itsekeskeisemmiksi ja vaipuvat taikauskoisen pelon valtaan.
Kristitty on kutsuttu Jumalan lasten vapauteen, ei hämärään tähtiorjuuteen.
Lyhennelmä Maunu Sinnemäen artikkelista, joka julkaistiin 28.4.1971. Samana vuonna Apollo 14 laskeutui kuuhun ja Urho Kekkosesta tuli Suomen ensimmäinen presidentti, joka tapasi paavin.
Minulla on vain hyödyllisiä ihmissuhteita. Ainoa poikkeus ovat vaimoni ja kaksi lasta.
Menevän miehen tie
Elän yötä päivää liike-elämän kiihkeässä maailmassa. Saan palkan siitä, että homma toimii. Pääjohtajakin on huomannut kykyni ja lupailee ylennystä.
Minulla on vain hyödyllisiä ihmissuhteita. Ainoa poikkeus ovat vaimoni ja kaksi lasta. Kun näen tyylikkäitä ja sivistyneitä naisia, vertaan väkisinkin heitä vaimooni, jonka elämä on täynnä lastenvaatteita ja siivoamista ja puheet sen mukaisia. Että voi kun nuo lapsetkin itkee sun perääsi.
Nukun huonosti, pääasiassa konjakin avulla. Joskus tulee vihlova päänsärky tai puristava tunne rintaan. Olen kuin jännitetty teräsjousi, ja se alkaa tuntua sietämättömältä.
Tapasin yllättäen opiskeluaikaisen kilpailijani, meitä oli kaksi menevää miestä. Kaveri oli edennyt nopeasti johtavaan asemaan, käyttänyt liikaa henkisiä voimavarojaan, saanut yhä parempaa palkkaa, vapaan auton ja edustusmäärärahat… Ja luopunut vapaaehtoisesti kaikesta.
Kaveri valitsi kahdeksan tunnin työpäivän ilman matkoja, edustustehtäviä, luontaisetuja ja arvostettua asemaa. Ja hitto soikoon, mies on nyt vapautuneen ja tyytyväisen näköinen.
Mies puhuu Jumalan siunauksesta, jonka saa terveiden lasten ja elämänmyönteisen vaimon kautta. Väittää elintasonsa nousseen, kun sen laskee rahan ja vapaa-ajan summana. Hän kertoo lasten kerhoista, hyvistä naapureista ja muusta elämänsä sisällöstä. Asioista, joita minulla ei ole.
Illalla kotona katson nukkuvaa lastani. Hengitys salpautuu, kyyneleet tulevat silmiin. Kädet hapuilevat ristiin.
Ja sinä yönä menevä mies kuolee. Tilalle syntyy aviomies, jota esimiehet ja työtoverit pitävät idioottina, joka menetti paljon. He eivät tiedä, että tilanne on täysin päinvastainen.
Lyhennelmä EMN:n artikkelista, joka julkaistiin 9.1.1974. Samana vuonna presidentti Urho Kekkonen aloitti poikkeuslailla mahdollistetun nelivuotisen jatkoajan ja ruotsalainen ABBA voitti Euroviisut kappaleellaan ”Waterloo”.
Onko yksilapsisuus ongelma?
Kaupunkimme lapsiperheistä noin joka kolmannessa on vain yksi lapsi. Emme kysy toisiltamme, paljonko sinulla on säästöjä tai miten avioliittonne sujuu, mutta mikään ei estä kysymästä, että koska toinen lapsi tulee.
Jututin kolmea yhden lapsen vanhempaa. He tunsivat olevansa erilaisia tässä kaksilapsisten suunnitelmaperheiden maassa.
Tavallisin ja melkein syytökseltä tuntuva väite lienee: ainoasta lapsesta tulee epäsosiaalinen, sopeutumaton ja itsekäs. Eräs yhden lapsen vanhempi totesi: ”Jos ennen aikaan peräkylän pirttiin syntyi se ainokainen, ja ympärillä oli vain vanhaa äijää ja muijaa, niin kai siinä lapsi kasvoi erilaiseksi. Mutta nykyään on lapsia kuin meren mutaa, ihmiset asuvat kasassa ja kavereita riittää.”
Väitetään myös, että lapsesta tulee yksinäinen aikuisena, jos hänellä ei ole sisaruksia. Tekeekö sukulaisuus sitten syvän ystävyyden helpommaksi? Tuskin aina.
”Parempi yksi hyvä lapsi kuin kolme huonoa”, totesi isä, joka on itse yksi kolmesta sisaruksesta. Hän mietti, että kun kerran tuo yksi on, niin vaikea siitä on mitään kielteistä keksiä. Yhdelle lapselle voi tarjota taloudellisestikin enemmän kuin useammalle.
Lyhennelmä Taru Matikaisen artikkelista, joka julkaistiin 14.6.1978. Noihin aikoihin ihmiskunnan kulutus ylitti ensi kertaa maapallon kestävän kantokyvyn.
Nyt juppikin saa olla uskovainen.
Kirkolliset trendit: mikä on in ja mikä out?
In:
Tulosvastuuajattelu kirkossa. Liike-elämästä lainattua tavaraa. Mutta onko kirkko sittenkään liikeyritys?
Katolisuus. Paavikin tulossa Suomeen.
Iloinen ja kevyt usko. Nyt juppikin saa olla uskovainen. Koska mikään ei ole syvällistä, miksi usko olisi sitä?
Teologikato. Nuoret, vastavalmistuneet teologit diggaavat enemmän muita kuin kirkon hommia.
Diakoniatyö. Oljenkorsi hyvien ihmisten kirkon ja syrjäytyvän B-kansan välillä.
Out:
Seurakuntien yhdistäminen. Seurakuntalaiset ovat hyvin, hyvin vihaisia.
Feministiteologia. Mitä sitä enää jauhamaan, naisesta tulee pappi ja sillä sipuli.
Avioerot: Tänä kunnollisuuden ja aidsin aikana jaksetaan vielä yrittää parisuhteen eteen.
Uskoontulleet julkkikset. Niitä alkaa olla jo niin paljon, että uutisarvo kärsii.
Raskasmielinen usko: Ei soinnu yhteen muotivaatteiden kanssa. Körttikampaus ja Luther-nuttura kuuluvat maailmaan, jota ei enää ole.
Lyhennelmä Olli Seppälän artikkelista, joka julkaistiin 6.1.1988. Samana vuonna Suomen Pankki varoitti Suomen rahamarkkinoiden ylikuumenemisesta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Aidsia ei voi pitää Jumalan rangaistuksena” – Kirkko ja kaupunki on aina tarttunut kiistanalaisiin aiheisiin
Hyvä elämäMakupalat menneistä lehdistä näyttävät, mikä puhutti 1980-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin: uskovaiset ketkut, sunnuntaikauppa, New Age – ja tietysti homoseksuaalisuus.
