”Kenen puolella Jeesus on?” ja seitsemän muuta kysymystä joulun synttärisankarista
Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski puhuu Jeesuksesta ja siitä, miksi Raamatun lukijan tulisi olla myös sen kriitikko.
Kirkon nelivuotiskertomuksesta käy ilmi, että kristinusko puhuttelee monia oikeistokonservatiivisia nuoria miehiä samaan aikaan kun punavihreät naiset ottavat siihen etäisyyttä. Mitä ajattelet tästä?
– Molemmat ryhmät luovat suhdettaan siihen hämärään mielikuvastoon, jota tarjoamme heille Jeesuksesta. Jos Jeesuksesta halutaan tehdä arvokonservatiivisuuden turva ja auktoriteetti, silloin hänet on ymmärretty tietyllä tavalla. Kyseessä on yksi Jeesus-kuva, ja punavihreät naiset reagoivat tätä vastaan.
– Tulkinta on aina kuvien leikkiä. Punavihreillä naisilla voisi olla myös toisenlainen Jeesus-kuva, joka on tulkinnanhistoriassa hyvin mahdollinen ja perusteltavissa.
Onko perusteltua sanoa, että jokin Jeesus-kuva on uskollinen Uuden testamentin teksteille ja toinen ei?
– Teologi ja humanisti Albert Schweitzer, joka vaikutti 1960-luvulle asti, vertasi Jeesusta vesikasviin, joka kuolee, jos sen riuhtaisee erilleen ympäristöstään. Hän on tässä oikeassa, ja sama koskee myös muita historian hahmoja. Emme voi ymmärtää heitä, jos emme tunne heidän aikaansa sävyttäneitä poliittisia asetelmia ja intohimoja. Kun alamme ymmärtää niitä, voimme luoda rakenteellisia, psykologisia tai sosiaalikriittisiä analogioita Jeesukseen ja sanoa, että Jeesus näyttää nyt olevan tämän tai tuon asian puolella.
Kaikkeen tunteita herättävään Jeesus-puheeseen kannattaa tutustua tarkemmin.
– Meillä ei ole Jeesusta tässä sanomassa, miten asiat ovat. Siksi kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toiselle, että sinun Jeesuksesi on huonompi kuin minun.
Monissa kirkollisissa kiistoissa taitetaan peistä siitä, kenen puolella Jeesus on. Mitä ajattelet siitä?
– Yksi tapa lähestyä tätä on katsoa Jeesuksen hahmon solidaarisuutta ja pohtia, keitä ovat ne ihmiset, joiden puolesta hän antaa itsensä.
– Emme voi siirtää tähän päivään sitä joukkoa, jolle hän alun perin puhui. He ovat kuolleet ja heidän unelmansa ja toiveensa ovat kadonneet. Samaten ovat poissa monet muut, jotka ovat seuranneet häntä. Mikä yhdistää näitä kaikkia? Heille ei ole yhteistä mikään poliittinen ohjelma, historiallinen asetelma, psykologinen tulkinta ihmisestä tai uskontunnustus, vaan ainoastaan se, että he ovat ihmisiä.
– Jos Jeesus oli jonkun puolella, minulle tulee ensimmäisenä mieleen se tavallisista tavallisin. Jeesus oli tavallisen ihmisen ja hänen ihmisyytensä puolella, mutta ei hänen intohimojensa puolella.
Mitä voimme tehdä, kun erilaiset Jeesus-kuvat törmäävät?
– Jos tulkintojen välillä on jyrkkä ristiriita, niin kuin minulla on esimerkiksi Donald Trumpia kannattavien evankelikaalien kanssa, silloin pitää paneutua siihen, millaisesta taustasta nämä ihmiset tulevat, miksi ne ajattelevat Jeesuksesta kuten ajattelevat ja mitä kaikkea muuta siihen kytkeytyy kuin se, mitä näen omassa viholliskuvassani.
– Kaikkeen tunteita herättävään Jeesus-puheeseen kannattaa tutustua tarkemmin. Jos emme pyri ymmärtämään itsellemme vierasta Jeesus-tulkintaa, meillä ei ole mitään keinoja selittää, mistä sen kannatus, voima ja sisältö tulevat.
– Jos otamme jonkin asian pelkästään kritiikin kohteeksi, sen ymmärtämisestä ei tule mitään. Ymmärtäminen edellyttää aina sitä, että meillä on kohteeseen vuorovaikutussuhde, jossa kritiikin kohde myös antaa tulkitsijalle jotain.
Uudessa testamentissa Jeesus on eskatologinen hahmo, joka puhuu pian koittavista lopunajoista. Mitä nämä tekstit antavat tähän aikaan?
– Yksi tapa tuoda eskatologian tulkinta nykyaikaan on ajatella, että Jeesus puhuu ratkaisuhetkistä, joita ihmisen elämä on täynnä. Jokainen elämä on eskatologinen siinä mielessä, että ihmisen täytyy kohdata viimekätinen rajallisuutensa.
Ei ole olemassa sellaista kuuliaista raamatuntulkintaa, joka vain ottaa vastaan.
– Kristillisen eskatologian historia on hirvittävän masentava. Kahdentuhannen vuoden ajan on riittänyt suurisuisia saarnaajia, jotka ovat ennustaneet Jeesuksen paluuta ja pikaista loppua, ja aina on ajauduttu pettymykseen. Heidän lisäkseen on ollut kriitikkoja, jotka ovat kysyneet, missä on merkki hänen tulemisestaan, ja joita on pidetty rienaajina.
– Usein lopunaikojen odotus on vieraannuttanut ihmiset heidän todellisista läsnä olevista ongelmistaan. Silloin lopun odotuksesta on tullut pakopaikka, joka on aina osoittautunut harhakuvitelmaksi.
Olet puhunut siitä, että Raamatun lukijan on oltava myös sen kriitikko. Avaisitko tätä ajatusta?
– Kun sanotaan, että Raamattu saa olla meidän kriitikkomme, silloin meillä pitää myös olla oikeus olla Raamatun kriitikkoja. Ei ole olemassa sellaista kuuliaista raamatuntulkintaa, joka vain ottaa vastaan. Se on mahdottomuus. Jotta kirjoitukset saisivat kritisoida meitä, meidän täytyy siinä vuorovaikutuksessa saada myös kritisoida niitä.
– Esimerkiksi Ilmestyskirjan kirjoittaja käyttää vanhoja juutalaisia apokalyptisia traditioita ja sovittaa niitä yhteen tietyllä tavalla. Teksteistä voi päätellä, että niiden kirjoittaja on psyykkisesti hauras ja hänellä on ongelmia mielenterveyden kanssa. Tämä näkyy siinä, miten hän janoaa kostoa: hän ja hänen kaltaisensa kärsivät, ja lopulta Jeesus tulee ja kostaa heidän puolestaan.
– Tällainen ei ole suositeltavaa kristillisyyttä, ja meidän tulee sanoa se suoraan. Sama koskee niitä Vanhan testamentin psalmeja, joissa rukoillaan vihollisille kostoa, ja varhaiskristillisten kirjoitusten antisemitismiä.
Ihmisen ei pitäisi uskoa mihinkään sellaiseen, mistä ei voi iloita.
– Raamatussa on paljon tekstejä, joita emme voi moraalisesti hyväksyä, mutta minusta se ei ole mikään huoli, harmi tai ongelma. Samalla kun luemme näitä tekstejä kriittisesti, meidän on hyväksyttävä ne osaksi ihmisyyttämme. Meidän tulee hyväksyä se, että nämä tekstit ovat siellä, ja meillä on vuorovaikutussuhde niiden kanssa.
Matti Myllykoski on selvittänyt omissa tutkimuksissaan muun muassa Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumia. Kuva: Jussi Männistö
Miten omaa henkilökohtaista mielikuvaa Jeesuksesta tulisi arvioida?
– Tässä palaamme siihen, miten reformaatio vapautti raamatuntulkinnan kirkon ohjauksesta. Reformaatioaikana luterilaisuudessa ja sen ulkopuolella käytiin mielenkiintoisia keskusteluja siitä, miten evankeliumien arvovaltaan tulisi suhtautua. Nopeasti heräsi kysymys, keitä Martti Luther tai John Calvin ovat sanomaan, miten Raamattua pitää tulkita. Mistä he sen tietävät?
– Roomalaiskatolinen kirkko on aina sanonut, että Luther on länsimaisen subjektivismin isä. Jos kirkko ei päätä tätä asiaa, sen jälkeen meillä on yhtä monta totuutta Jeesuksesta kuin on puhujiakin. Tämä on se hinta, jonka me protestantit olemme maksaneet: tulkintamme Jeesuksesta ovat väistämättä subjektiivisia ja kertovat meistä itsestämme.
– Minulle ratkaiseva kysymys on se, tuoko usko iloa ihmisen elämään. En kysy, onko jokin tulkinta oikea tai väärä, vaan tuoko se elämään toivoa, lohtua ja muita hyviä asioita. Ajattelen, että ihmisen ei pitäisi uskoa mihinkään sellaiseen, mistä ei voi iloita.
– Kysy itseltäsi rehellisesti ja paljaana, tekeekö usko sinulle hyvää. Jos se ei tee hyvää, niin etsi toinen usko. Jos taas vastaat myönteisesti, pysy uskossasi. Tämä on mielestäni ainoa tärkeä kysymys.
Miten kristillisen tradition pakettiin kääritty Jeesus voi tulla meille eläväksi?
– Apostoli Paavalin teologiassa keskeinen teema on Kristuksessa oleminen, ja sama koskee käsitykseni mukaan koko varhaiskristillistä aikaa. Kyse on siitä, että kristitty tulkitsee elämää ja siinä vastaan tulevia asioita Jeesuksen hahmon kautta. Tähän sisäiseen dialogiin Jeesuksen kanssa sisältyy mielestäni kristinuskon ydin.
– Dialogiin voi osallistua myös muita ihmisiä, juuri niin monta kuin sinä tai minä haluamme, tai voit käydä sitä kahden kesken Jeesuksen kanssa. Jeesus itse piti parhaana kahdenkeskistä tapaa: hän opetti, että kun rukoilet, älä kuuntele muita, vaan mene omaan huoneeseesi ja ole itsesi kanssa. Suomalaiseen kristillisyyteen on kuulunut pitkään samankaltainen juonne.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Puhuiko Jeesus hyvän elämän aineksista, poliittisesta vastarinnasta vai valaistumisesta? Näin zenpappi ja kaksi luterilaista pappia lukevat vuorisaarnaa
HengellisyysVuorisaarna on zenpappi Mitra Virtaperkolle, pappi ja kirjailija Kai Sadinmaalle ja kasvatustyön pappi Tarja Korpelalle tärkeä teksti. Kirkko ja kaupunki kysyi kaikilta kolmelta, mistä siinä on kyse.
