null ”Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämään” – Sairauseläkkeellä elävä Eija Salo tekee lisätienestejä kirpputorimyynnillä, mutta rahat eivät riitä 

Eija Salon tulot muodostuvat Kelan kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä. Lisätuloja tulee pullojen keräämisestä ja kirpputorimyynneistä. – Myyn kaikkea sellaista, minkä voin yhdellä kädellä kuljettaa kotiin.

Eija Salon tulot muodostuvat Kelan kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä. Lisätuloja tulee pullojen keräämisestä ja kirpputorimyynneistä. – Myyn kaikkea sellaista, minkä voin yhdellä kädellä kuljettaa kotiin.

”Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämään” – Sairauseläkkeellä elävä Eija Salo tekee lisätienestejä kirpputorimyynnillä, mutta rahat eivät riitä 

Rahan puute vaikuttaa kielteisesti niin terveyteen, ajanviettoon kuin ihmissuhteisiinkin. 

Kun lapset olivat pieniä, Eija Salon, 60, kumpikin tytär näytteli Hakunilan teatterissa. Lasten mukana Salokin ajautui mukaan harrastaja­teatterin toimintaan.

Koska Salo ei ole valokeilassa viihtyvää tyyppiä, hän toimi teatterissa yleistoimihenkilönä: myi pääsylippuja näytelmiin sekä hoiti valo- ja äänitekniikkaa näytösten ­aikana.

– Yhdeksän ja puoli vuotta olin mukana, mutta kertaakaan en noussut lavalle. Kukatkin tuotiin minulle takahuoneeseen.

Myös Hakunilan seurakunnasta tuli Salolle tuttu yhteisö lasten kautta. Tyttäret kävivät pyhäkoulussa ja lauloivat seurakunnan kuorossa. Salo päätyi itsekin opettamaan pyhäkoulussa.

Hakunilan kirkko oli paikka, jonne saattoi piipahtaa vaihtamaan kuulumisia tuttujen työntekijöiden kanssa.

Pikku hiljaa lapset kasvoivat ja muuttivat omilleen.

Salo on ollut työkyvyttömänä jo kaksikymmentä vuotta, ja pienituloiselle vuokrakolmio Hakunilassa kävi nopeasti kalliiksi.

Kohtuuhintainen asunto löytyi Vantaan kaupungin vuokratalosta Korson Mikkolasta.

– En ollut koskaan kuullutkaan Mikkolasta ennen kuin muutin tänne, Salo sanoo.

Koska ystävät, harrastukset ja koko muu elämä oli Hakunilassa, Salo olisi halunnut jäädä asumaan sinne. Hänen oli kuitenkin otettava ensimmäinen asunto, jota hänelle tarjottiin.

– Köyhyys riisuu ihmiseltä määräysvallan omaan elämään, Salo sanoo.

Joka kuukausi on mietittävä, mitkä lääkkeet voi ostaa

Vuonna 2020 suomalaisista 12,5 prosenttia oli pienituloisia. Saman vuoden tilastoissa pienituloisuuden raja yhden hengen kotitaloudelle oli 1 277 euroa kuukaudessa, kun suomalaisten me­diaa­nipalkka- tai palkkiotuloksi kerrottiin 3 444 euroa kuukau­dessa.

Tapaturman vuoksi työkyvyttömyys­eläkkeellä olevan Eija Salon tulot ovat yhteensä alle 1 000 euroa kuukaudessa. Tulot muodostuvat Kelan kansaneläkeestä ja työeläkkeestä. Summa on pieni, koska Salolle ehti kertyä työhistoriaa vain joitakin vuosia ennen tapaturmaa.

Eläkkeen lisäksi Salo saa asumistukea, joka menee suoraan vuokranantajalle.

Pöydässä on sitä, mitä satumme saamaan ruoka-avusta.

Eläkkeestään Salon on maksettava vuokran omavastuu, sähkö, puhelin, ruoka, vaatteet ja hygieniatarvikkeet sekä lääkäri- ja lääkekulut.

Pieni eläke ei millään riitä kaikkeen tarvittavaan. Lääkärin määräämiä lääkkeitä Salolla on käytössä useita.

– Minun on mietittävä joka kuukausi, mitkä lääkkeet otan ja mitkä jätän ottamatta.  Peijaksen lääkäri naputtaa minulle aina siitä, etten syö kaikkia määrättyjä lääkkeitä.

– Sosiaalitoimistosta en saa apua, koska tuloni ylittävät juuri toimeentulotuen rajan.

Pienituloisten taloudellinen ahdinko näkyy myös evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyössä. Taloudelliset haasteet on yleisin syy ottaa yhteyttä diakoniatyöhön. Vuonna 2021 kaikista asiakaskohtaamisista 33 prosenttia eli 321 876 tapaamista koski taloudellisia tarpeita.

Joulun ruokalista selviää jouluaatonaattona

Kun lapset olivat pieniä, jouluna koristeltiin koko koti. Viime vuosina Eija Salo ei enää ole joulusta välittänyt.

– Mikkolassa en ole koskaan laittanut joulua mitenkään, Salo sanoo.

Jouluaaton hän viettää lastensa kanssa toisen tyttären kotona Korsossa. Mukana on myös tyttären puoliso.

Jouluateria on monessa perheessä joulun koho­kohta, ja ruokalistaa saatetaan suunnitella viikkokaupalla. Salolle jouluaterian sisältö selviää vasta jouluaatonaattona, eikä hän päätä siitä itse.

– Pöydässä on sitä, mitä satumme saamaan ruoka-avusta.

Useimpina jouluina elintarvikeavussa ei ole Salon mukaan ollut tarjolla jouluruokia.

Myös arkena Salo jonottaa ruokaa Korson ­Helluntaiseurakunnan tai Joosua Mission ruoka-avussa. Toisinaan, kun kunto sen sallii, hän käy Helsingissä Hurstin ruoka-avussa tai Myllypuron elintarvikejakelussa.

Käyn vaikka ostamassa tulitikkuaskin Kampista. Minun on päästävä liikkeelle ja kotoa pois.

Ruokakassin sisältöön ei voi itse vaikuttaa. Moniallergiselle Salolle ei kassista löydy joka kerta juurikaan vatsantäytettä.

– Toisinaan voin syödä kassin sisällöstä vain kaksi appelsiinia. Jonotus ei kuitenkaan mene hukkaan, koska näin voin auttaa myös tyttäriäni, Salo sanoo.

Ruoka-avusta elintarvikkeita hakee vuosittain noin 100 000–200 000 ihmistä. Välillisesti elintarvikeavusta hyötyviä ihmisiä on enemmän, koska ruokakassin sisällöstä pääsevät osalliseksi myös perheenjäsenet.

Korona-aikana ruoka-avun asiakasmäärät ­ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet.

Seutulipulla on myönteinen vaikutus mielenterveyteen

Pieniä lisätienestejä Eija Salo hankkii keräämällä pulloja ja tölkkejä. Lisäksi hän myy erilaisia tavaroita Facebook-kirpputoreilla. Myytäviä tuotteita Salo saa esimerkiksi ystäviltään.

– Myyn kaikkea sellaista, minkä voin yhdellä kädellä kuljettaa kotiin.

Lisätulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen. ­Salo arvioi, että tyhjistä pulloista saattaa kertyä 10–20 euroa kuukaudessa, kirpputorimyynnistä saman verran.

– Kesällä löytyy enemmän pulloja ja tölkkejä kuin talvella. Kirppismyyntikin on hirveän vaihtelevaa. Välillä on myös nollakuukausia.

Ystävät eivät pyydä kahville, koska tietävät, etten voi lähteä.

Rahat Salo sijoittaa useimmiten HSL:n seutulippuun, joka maksaa eläkeläiselle noin 50 euroa kuussa. Salo kokee, että matkalipulla on myönteinen vaikutus mielenterveyteen.

– Käyn vaikka ostamassa tulitikkuaskin Kampista. Minun on päästävä liikkeelle ja kotoa pois.

Vähävaraisuus määrittää paitsi aineellista hyvinvointia myös tekemistä – tai sen puutetta. ­Ilmaista tekemistä ei kirjastoa lukuunottamatta yhteiskunnassa juuri ole tarjolla.

Seurakunnillakaan ei Salon mukaan ole toimintaa hänen ikäisilleen ihmisille.

– Päivät eivät oikein kulu. Jos minulla ei ole kirppismyyntiä, kiertelen katselemassa kirppareita.

– Joku tuttava on joskus sanonut, että mene merenrantaan katselemaan laivoja. Voinhan minä mennä, mutta olen sielläkin yksin.

20 ylimääräistä tuntia vuorokaudessa

Köyhyys vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Eläkkeellä ollessa ei synny luonnostaan työn tarjoa­mia vuorovaikutustilanteita. Olemassa olevista ystävyyssuhteista tulee entistä tärkeämpiä. Suurin osa Salon tutuista ja ystävistä käy kuitenkin kokopäivätöissä.

– Joku paahtaa töitä ja hänellä on vuorokaudessa 20 tuntia liian vähän. Minulla on vuorokaudessa 20 tuntia liikaa.

Yhteinen tekeminen vaatii monissa tapauksissa myös rahaa.

– Ystävät eivät pyydä kahville, koska tietävät, etten voi lähteä. Eikä minulla ole niin rikkaita ystäviä, että he voisivat aina maksaa kahdelle.

Mikkolassa Salo on asunut nyt lähes kuusi vuotta, mutta tuttavia tai omia yhteisöjä ei lähialueelta ole löytynyt.

Valitettavasti ei ole olemassa nappia, jota painamalla kaikki saavat, mitä tarvitsevat, ja happy end.

Salo kertoo, ettei hänen ole helppoa mennä mukaan uusiin, ennalta tuntemattomiin paikkoihin tai tilanteisiin.

– Lasten äitinä oli helppoa mennä toimintaan mukaan. En osaa olla esillä itsenäni.

Kotona Salolle pitää seuraa seitsenvuotias pupupoika nimeltä Mexican Kamikaze, kutsumanimeltään Meksiko.

– Se määrää kaapin paikan. Meksiko vie minua 6–0 ja olen antanut hänelle siihen luvan.

Pupuystävä tuo lohtua toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen

Yhteiskunnallinen huolipuhe köyhyydestä koskee usein lapsiperheiden tai vanhusten toimeentuloa, Salo ajattelee.

– Mutta miten muut ryhmät, jotka saattavat elää vielä pienemmällä rahalla kuin esimerkiksi lapsiperheet? Tuntuu, että meihin ei ole kohdennettu mitään.

Hän ei vähättele minkään ryhmän tarpeita. Ne ovat kaikki todellisia.

– Valitettavasti ei ole olemassa nappia, jota painamalla kaikki saavat, mitä tarvitsevat, ja happy end, Salo sanoo.

En odota ensi vuodelta tai ensi vuosikymmeneltä mitään.

Salo toivoisi yhteiskunnan taholta lisää konkreettisia toimia. Hänen omaa tilannettaan auttaisi esimerkiksi pienituloisille maksuton julkinen liikenne, korkeampi asumistuki ja maksukaton poistaminen lääkkeistä.

Pahinta Salon tilanteessa on se, ettei taloudelliseen tilanteeseen ole odotettavissa muutosta. Se tuntuu toivottomalta.

– En odota ensi vuodelta tai ensi vuosikymmeneltä mitään. Minulla on sellainen kokemus, etten voi saada mitään, joten on pakko olla toivomatta.

Salo yrittää löytää iloa pienistä asioista.

– Ne harvat hetket, kun näen ystäviä, ovat kullan arvoisia.

– Ja mikä sen ihanampaa kuin nappisilmäinen pupu, joka istuu vieressä ja odottaa rapsutuksia.

Lähde: Köyhyysvahti – Suomen köyhyysraportti 2022 ja Kirkkohallituksen tilastot.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: