Syksy voi olla toimittaja ja kirjailija Asta Lepälle rankkaa aikaa. Silloin auttaa, että voi soittaa ystävälle tai katsoa televisiosta korsettidraamoja.
”Kun kaveri soittaa ja kertoo ongelmistaan, huomaan, etten ole ainoa onneton” – toimittaja Asta Leppä ihmettelee, miksi ihmiset eivät kerro avoimemmin ongelmistaan
Asta Leppä tutkii uudessa podcast-sarjassa ympäristön vaikutusta mielenterveyteen. Hän on huomannut, että nykymaailman vaatimukset ovat ankarat.
Toimittaja ja kirjailija Asta Leppä ei tarkoituksella halua provosoida tai ärsyttää. Niin vain välillä tapahtuu.
– Sanon usein ajatuksia, jotka eivät kirjaimellisesti pidä paikkaansa, mutta jotka ovat ajatusleikkinä ja mahdollisuutena varteenotettavia.
– Olen aina rakastanut tyyppejä, jotka laittavat minussa ajatuksia liikkeelle. Siteeraan usein filosofi Slavoj Žižekiä, jolla on jänniä mielipiteitä, mutta jonka kanssa en ole läheskään aina samaa mieltä.
Syyskuun alussa julkaistiin Ylen verkkosivuilla Lepän kolumni ilmastonmuutokseen liittyvästä keskustelusta. Tekstissään Leppä pohti, mikä saa tietyt ihmisryhmät käyttäytymään aggressiivisesti somepalstoilla. Hän totesi, että se on ainoa väylä, jossa voi saada äänensä kuuluviin, koska kulttuurinen eliitti on vallannut perinteisen mediatilan.
Kolumnista Leppä sai haukkuja sekä oikealta että vasemmalta.
Kohut laantuvat nopeasti, mutta Leppä sai tarpeekseen ja jättäytyi tauolle Ylen kolumnistipestistä.
Somekommentoijien kiihdyttämiseen tarvitaan Lepän mukaan vain tietyt avainsanat. Yksi niistä on juuri ilmastonmuutos.
Myös mielenterveydestä puhuminen kuumentaa tunteita.
Syyskuun lopussa julkaistiin Yle Areenassa Lepän uusin podcast-sarja Asta Leppä ja surujen Suomi. Sarjan kymmenessä jaksossa Leppä käsittelee mielenterveyteen liittyviä aiheita syömishäiriöstä koulukiusaamiseen ja syrjintään.
Mielenterveyttä käsitellään tällä hetkellä paljon niin kirjallisuudessa, mediassa kuin sosiaalisessa mediassakin, mutta näkökulma on usein yksilössä ja hänen kokemuksissaan ja kärsimyksessään.
Leppä pyrkii podcast-sarjassaan näyttämään, millä tavalla ympäristö vaikuttaa yksilön mielenterveyteen.
– Mielenterveydestä voi puhua aika kapeasti. Kaikki eivät halua kuulla, että ympäristössäkin on joskus vikaa.
Syömishäiriö vei parhaat vuodet
Omaelämäkerrallisuus on Asta Lepän tapa tarkastella asioita. Hän lähestyy ympäröivän yhteiskunnan epäkohtia henkilökohtaisen elämänsä kautta.
Niinpä hän ei podcastissakaan ujostele kertoa haastavista elämäntilanteistaan, jotka ovat johtaneet mielenterveysongelmiin.
Nuorena aikuisena Leppä sairastui syömishäiriöön. Se alkoi ahmimishäiriönä, muuttui määrittelemättömäksi syömishäiriöksi ja lopulta riittämättömän ja asiantuntemattoman hoidon seurauksena kehittyi täydeksi anoreksiaksi.
– Sain harjoittaa sitä typeryyttä vuosikausia. Siihen menivät parhaat vuoteni 20–vuotiaasta 35-vuotiaaksi.
Sairaudesta on jäänyt oksentelun seurauksena kuulovamma sekä hammasvaurioita ja osteopenia eli osteoporoosin esiaste. Myöhemmin puhkesi myös suolistosairaus.
Syitä sairastumiselle Leppä on etsinyt ja löytänyt paitsi omasta henkilöhistoriastaan myös ympäristön asettamista vaatimuksista.
Koulussa Leppä oli perinteinen kympin tyttö, joka ei omasta mielestään pärjännyt koskaan riittävän hyvin.
Samaan aikaan ympäristö asetti naisille valtavia ulkonäköpaineita, joista kenties tärkein oli – ja on edelleen – hoikkuus.
Syömishäiriöstä Leppä alkoi parantua tultuaan raskaaksi.
– Venkoilin viikolle 16 syömiseni kanssa, kunnes sain ennenaikaisia supistuksia. Tajusin, että voin menettää lapseni, koska en syö.
– Siitä lähti paranemisprosessi. Minulla oli voimia irtautua oman navan ympärillä pyörimisestä ja suuntautua toiseen ihmiseen.
Tunnen sympatiaa kun huomaan, etten ole ainut onneton
Eikö Asta Leppää koskaan pelota kertoa henkilökohtaisista asioistaan ja laittaa itsensä alttiiksi kaiken kansan edessä?
Kyllä se pelottaa, mutta samalla se tuo suojaa. Nykymaailman vaatimukset ovat Lepän mielestä ankarat.
Silti Leppää on aina ihmetyttänyt, mikseivät ihmiset kerro avoimemmin omista ongelmistaan. Hän itse on kokenut, että kääntyminen muihin ihmisiin päin on auttanut häntä.
– Joka kerta, kun joku kaveri soittaa ja kertoo vaikeuksistaan, kuuntelen ja tunnen sympatiaa. Huomaan, etten ole ainoa onneton.
Leppä ajattelee, että muiden auttaminen lievittää omaakin ahdistusta. Samaan aikaan hän kokee, ettei ihmisiin luottaminen ole helppoa. Se johtuu Lepän mukaan siitä, että hän joutui nuorena koulukiusatuksi.
Epäluottamus näkyy elämässä esimerkiksi niin, ettei Leppä jää mielellään kiitollisuudenvelkaan. Se on johtanut absurdeihin tilanteisiin, kuten silloin, kun hän yritti kantaa sohvan yksin kotiin.
– Jäin jumiin portaisiin. Jouduin pyytämään poikaani hakemaan minulle kännykän, jolla soitin sohvan alta, että apua apua minä römähdän tänne.
– Olen epäluottamuksellani myös tuhonnut orastavan ihmissuhteen, koska olen niin paljon epäillyt sitä, että eihän tuo voi rakastaa minua. Tämä epäluottamukseni satuttaa minua ja on hirveän loukkaavaa toista kohtaan.
Uskonnollinen maailmankuva voisi tuoda lohtua synkkiin hetkiin
Syksyllä Asta Leppään saattaa iskeä haikeus. Niin kävi tänäkin vuonna.
– Syksyn pimeydessä tuntuu, että elämän merkityksettömyys heittäytyy painona päälleni.
– Olisi suurenmoista, jos minulla olisi vahvempi uskonnollinen maailmankuva. Se jeesaisi ja kannattelisi merkityksettömyyden kuopissa.
Leppä kuuluu kirkkoon ja kertoo uskovansa jonkinlaiseen korkeampaan voimaan. ”Oikea usko” vaatisi kuitenkin hänen mukaansa toisenlaisen mielenrakenteen – ja ehkä enemmän luottamusta.
Ystävien kesken ihmissuhteista puhuttaessa eräällä ystävällä on tapana muistuttaa Lepälle, että ensin pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita. Voiko sama päteä suhteessa Jumalaan?
– Monet Jumalan löytäneet ovat kyllä aika repaleisia ihmisiä, mutta en tiedä, mitä usko vaatii, Leppä pohtii.
Television korsettidraamat ja puhelu ystävälle lohduttavat
Tänä vuonna syysmasennus saattaa johtua myös siitä, että meneillään on elämän saranavaihe. Nuorempi Asta Lepän pojista on viikot armeijassa,ja vanhempi asuu avopuolisonsa kanssa.
– Tämä on todella paradoksaalinen tunne. Samaan aikaan olen helpottunut siitä, että huh, duuni on tehty. Lapset pärjäävät ja ovat ihan onnellisia. Samaan aikaan sitä on aivan tyhjä, kuin kuori entisestä.
Etenkin sunnuntai-illat, kun poika palaa armeijaan ja Leppä jää yksin kotiin, voivat olla vaikeita. Niinä hetkinä Leppä tarttuu puhelimeen ja soittaa ystävälleen, joka elää parhaillaan samankaltaista elämänvaihetta.
– Toinen vaihtoehto on, että katson telkkarista korsettidraamoja. Niissä hetkissä ei ainakaan mitään Nietzscheä opiskella, Leppä sanoo.
Kuka?
Asta Leppä, 57, on toimittaja ja kirjailija.
Mitä?
Asta Leppä ja Surujen Suomi -podcast-sarja julkaistiin Yle Areenassa syyskuussa. Kirja Aivan äksänä – kun huomasin kuuluvani sukupolveen (Kirjapaja 2022) julkaistiin kesällä.
Motto
Kysy itseltäsi, oletko onnellinen – ja lakkaat olemasta onnellinen. (John Stuart Mill)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kaikille ei jaeta yhtä hyviä kortteja, mutta ihminen voi valita, ottaako tarjotun avun vastaan
PuheenvuorotIlman minulle tarjottua apua en itsekään olisi tässä pisteessä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
