null Kari Hotakainen kirjoitti keski­luokan synnin­tunnustuksen – ”Minulla on ihan samanlainen ohut ja itsekeskeinen ajatusmaailma kuin muillakin”

– Mietin herkästi, onko jokin oman elämäni hyvä tilanne samaan aikaan poissa joltakulta toiselta, Kari Hotakainen kertoo.

– Mietin herkästi, onko jokin oman elämäni hyvä tilanne samaan aikaan poissa joltakulta toiselta, Kari Hotakainen kertoo.

Kari Hotakainen kirjoitti keski­luokan synnin­tunnustuksen – ”Minulla on ihan samanlainen ohut ja itsekeskeinen ajatusmaailma kuin muillakin”

Kari Hotakaisen uuden romaanin päähenkilö vaatii keskiluokkaa tilille itsekkyydestä ja tekopyhyydestä. Kirjoittamisen aikana Hotakaisen muistikirjaan alkoi ilmaantua rukouksia.

Tuusulanväylältä kantautuva liikenteen humina katkeaa teräviin kilahduksiin, kun golfmailan rauta kohtaa tiheärakenteisen pallon. Kari Hotakainen on valinnut haastattelupaikaksi kotinsa lähellä sijaitsevan Palo­heinän golfklubin kahvilan. Golfaajat etsivät hyvää lyöntiä samalla kun kirjailija pohtii keskiluokkaisen elämäntavan ja maailmankuvan ristiriitaisuutta.

Sinulla on vaihtoehtoja, heillä ei ole edes kunnon kenkiä, sinä harrastat viherpesua samaan aikaan kun heillä ei ole edes vettä, sinun äänetön autosi ei pelasta maailmaa, koska nikkeliä on kaivettava maasta sinun akkuihisi, laskeudu itse kaivokseen sitä louhimaan, lopeta kaunopuhe ja tunnusta, että olet ristiriidan ytimessä, synnin keskiössä, vaikka mitä selittäisit.

Ensimmäinen heräte kesällä ilmestyneen romaanin Opetuslapsi (Siltala 2022) kirjoittamiseen tuli mediasta. Lukiessaan julkisuuden henkilöiden haastatteluja Hotakainen pysähtyi pohtimaan niiden hyveellistä maailmankuvaa.

– Jokainen korosti omaa ekologisuuttaan ja puhui kierrätyksestä. Kaikki kertoivat olevansa suvaitsevaisia, ja oikeasta ruokavaliosta oli tullut uskonnollinen mantra, hän sanoo.

Kauniit puheet jäivät vaivaamaan Hotakaista. Hänen mielestään haastattelut muistuttivat poseeraamista ja ulkokultaisuutta, josta ”filosofi Jeesus” varoitti kuulijoitaan.

– Samaan aikaan, kun ihmiset puhuvat ekologisesta luopumisesta, he valitsevat äly- ja urheilukelloja ja keskustelevat niiden ominaisuuksista. Minulla on ihan samanlainen ohut ja itsekeskeinen ajatusmaailma kuin muillakin. Tein tutkimustyötä neljän kuukauden ajan ennen kuin hankin nykyisen polkupyöräni, Hotakainen sanoo.

Rukoukset yllättivät

Onko kadotettu se, jota ei nähty, nouseeko maasta koskaan se, joka on sinne poljettu, saako katveessa kasvanut nähdä valon? Tasataanko tilit tässä ja nyt vai pitääkö se jättää tuonpuoleiseen? Kerro.

Opetuslapsi-romaani kertoo 30-vuotiaasta Mariasta, joka on päättänyt selvittää välinsä koko siihenastisen elämänsä, häntä satuttaneiden ihmisten ja yhteiskunnan kanssa.

– Maria katsoo ylempää keskiluokkaa ja sen elämäntapaa suunnalta, jolta ei ole mahdollista tehdä valintoja mielihyvän kautta. Näkökulma on täysin osattoman ihmisen. Hänellä on nälkä sanoa kaikki se, mikä on jäänyt vaivaamaan, Kari Hotakainen sanoo.

Maria on viettänyt lapsuutensa sijaisperheessä, jonka piti antaa rikkonaisesti alkaneelle elämälle parempi suunta. Sijoituslapsi ei kuitenkaan saanut ottovanhempiensa hyväksyntää vaan jäi alusta saakka heidän ehjän, sivistyneen ja hyveellisen maailmansa ulkopuolelle.

Marian monologit ovat keskiluokkaisen elämäntyylin ruumiinavaus ja syytekirjelmä. Kirjoittaessaan Hotakainen pohti, onko Marian moraali­paatos lukijoiden kannalta kohtuuton.

– Yleensä nuoret kirjailijat kirjoittavat kohtuuttomia romaaneja, mutta minulla on kestänyt päästää irti. Kirjassa kohtelias ja sanansa huolella valitseva Kari väistyy ja mikrofonin saa vihainen ja kohtuuton Maria, jonka kautta katson itseäni ja kaltaisiani ihmisiä.

Olin syyslomalla perhetuttujen luona, kun rukouksia alkoi tulla vyörynä.

Aloittaessaan Opetuslapsen kirjoittamisen Hotakainen ajatteli, että romaani kertoo kostosta länsimaiselle yhteiskunnalle ja sen tekopyhyydelle ja pöyhkeydelle. Mutta viime vuoden syksyllä hänen muistikirjaansa alkoi kertyä ru­kouksia.

– Olin syyslomalla perhetuttujen luona, kun rukouksia alkoi tulla vyörynä. Kirjoitin niitä ylös ja ihmettelin, mistä on kyse. Sitten ymmärsin, että nämä ovat Marian rukouksia. En ollut suunnitellut niitä, Hotakainen kertoo.

Kirjassa Maria saa vastinparikseen Helsingin poliisin karhuryhmän neuvottelijan, joka huomauttaa, että hän on asettanut itsensä Jumalan asemaan ryhtyessään toisten ihmisten tuomariksi. Maria hyväksyy arvion siltä osin, että kokee olevansa Jumalan tavoin ihmisille näkymätön.

Hotakainen kertoo pohtineensa hengellisyyttä ja Jumalaa siitä lähtien, kun kävi rippikoulun ja toimi isosena lapsuutensa kotipaikkakunnalla Rautalammilla Savossa. Körttiläinen synnintunto ja maanläheisyys välittyivät erityisesti musiikki­perinteen kautta. Kavereiden kautta myös ortodoksinen kirkko tuli tutuksi.

Aikuisena Hotakainen on lukenut uskonnollisten ajattelijoiden esseitä.

Paavo Ruotsalaisen hahmo on ollut minulle tärkeä, ja viime vuosina olen lukenut teologi Juhani Rekolan tekstejä. Tietämykseni näistä asioista ei ole syvällistä, mutta olen kiinnostunut.

Marian kiivaiden monologien äänilajissa on Hotakaisen mukaan vaikutteita Raamatun tekstien rytmistä ja 1980-luvulla vaikuttaneen helluntaisaarnaajan Niilo Yli-Vainion puheista, joita kirjailija on kuunnellut ystävänsä vanhoilta kaseteilta.

Häiritsevä kysymys

Jumala on Kari Hotakaiselle niin iso käsite, että sen kanssa hänen pelimerkkinsä loppuvat ja jäljelle jäävät sanat ovat neuvottoman ihmisen puhetta. Opetuslapsi-romaanissa Maria sanoo Jumalasta asioita, jotka ovat myös kirjailijalle henkilökohtaisesti totta.

Marialle Jumala on hyvä idea ja samalla hänen ajatustensa sisäinen kuuntelija.

– Puhe tuonpuoleisesta häiritsee Mariaa, jonka mielestä tilit pitäisi tehdä selviksi ja omat teot sovittaa jo täällä. Sellainen ajatus minullakin on, Hotakainen sanoo.

Marian tavoin myös Hotakaisesta tuntuisi pöyhkeältä ajatella elävänsä niin, että uskoo pääsevänsä taivaaseen samalla kun toiset ihmiset joutuvat helvettiin.

– Lapsena tällainen ajatus oli minulle suuri taakka. Rippikoulussa yksi papeista sai uskon maistumaan vereltä, miekoilta ja kadotukselta.

Hotakaisen mukaan 65 vuoden iässä on vaikea vastata siihen, minkälaisesta taustasta tai mistä lähteestä jokin ajatus on tullut. Marian esittämässä keskiluokan kritiikissä Hotakainen tunnistaa itseinhon sukuisen tunteen, joka on kulkenut hänen mukanaan lapsuudesta saakka.

Tunne saa omat kiinnostuksen kohteet ja elämän nautinnot tuntumaan tuomittavilta, mutta samalla se näyttää maailmasta jotakin tärkeää.

– Jokainen haluaa nauttia elämästä, mutta minulla näihin kokemuksiin usein sotkeutuu häiritsevä kysymys, miksi kaikilla muilla ei ole tätä. Mietin herkästi, onko jokin oman elämäni hyvä tilanne samaan aikaan poissa joltakulta toiselta.

Mitä arvoja ihminen esittääkin noudattavansa, ne on testattava kylmissä ja kovissa olosuhteissa.

Lapsena Hotakainen pohti, mitä väliä sillä on, valitseeko hän lautaselleen lihapullan vai hauen, kun samaan aikaan Biafran sodasta kärsivillä ei ollut mahdollisuutta valita mitään.

Nyt Gustav Mahlerin sinfonian kuunteleminen saattaa häiriintyä, kun Hotakainen havahtuu kohdassa 9:23 ajattelemaan, ettei hänellä ole oikeutta kokea tällaista, kun Venäjä käy julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Hotakainen kertoo myös hyvästä ystävästään, jonka elämä on taloudellisesti niukkaa. Kun ystävä tuli kylään, Hotakainen pohti ääneen, mihin he menisivät syömään.

– Ystäväni ei osannut vastata mitään. Silloin ymmärsin, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta valita itselleen lounaspaikkaa. Siinä hetkessä kiteytyi jotakin olennaista.

– Yleensä nuoret kirjailijat kirjoittavat kohtuuttomia romaaneja, mutta minulla on kestänyt päästää irti, Kari Hotakainen sanoo.

– Yleensä nuoret kirjailijat kirjoittavat kohtuuttomia romaaneja, mutta minulla on kestänyt päästää irti, Kari Hotakainen sanoo.

Armo puntarissa

Älä anna minulle toivoa, jos sitä ei ole, älä armoa, jos en sitä ansaitse. Älä puhu pehmoisia, jos kovaa on tarjolla.

Armollisesta Jumalasta puhuvat papit saavat osansa, kun Kari Hotakaisen romaanin päähenkilö Maria tekee tiliä ankarien elämänehtojensa kanssa. Opetuslapsen loppuratkaisu vihjaa kuitenkin, että Hotakaisen maailmassa on tilaa myös armolle ja anteeksiantamukselle.

Hotakainen suhtautuu tulkintaan varovaisesti. Hänen mielestään armon ja anteeksiannon kaltaiset sanat hapertuvat ja menettävät merkityksensä, kun niitä käytetään kevyesti.

– Keskiluokkainen ihminen tulee personal trainerin ohjaamasta treenistä ja sanoo, että olenpa itselleni armollinen ja tilaan cafe latten. Kuorrutamme tekojamme tällaisilla sanoilla ja teemme niistä konditoriatuotteita. Samalla näkyvistä katoaa se, että jotkut pyytävät armoa eivätkä saa sitä.

Hotakainen muistuttaa, että armo ja anteeksianto ovat jotakin muuta kuin myyntipuheet. Niissä on kyse siitä, että omia tekojaan katuva ihminen joutuu menemään polvilleen. Tässäkin romaanin Marian ajatukset ovat Hotakaiselle läheisiä.

– Jos haluat elää jonkin arvon todeksi, se tekee sinut haavoittuvaksi. Arvon toteuttaminen tekee ihmiseen reiän. Mitä arvoja ihminen esittääkin noudattavansa, ne on testattava kylmissä ja kovissa olosuhteissa.

Opetuslapsen kirjoittaminen oli Hotakaiselle kiivas, intensiivinen ja samalla terapeuttinen prosessi. Tekstin valmistuttua hänen oli helppo samastua painijaan, joka sanoo, että ”kaikki jäi matolle.”

– Pyrin siihen, että kirjoittaminen olisi mahdollisimman intensiivinen toimi, jonka jälkeen mieli on vapaampi. Siinä mielessä kirja on oma synnintunnustukseni. Näin olen elänyt, ja yritän parantaa tapani.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: