null ”Kun onnistumisten virta on katkennut, muistot tulevat entistä vaikeampina ja vahvempina” – aivokirurgi Juha Hernesniemi ei unohda menetyksiä ja epäonnistumisia

Juha Hernesniemi oli yksi maailman neurokirurgian ykkösnyrkeistä. Työ oli intohimo ja rakas harrastus. 

Juha Hernesniemi oli yksi maailman neurokirurgian ykkösnyrkeistä. Työ oli intohimo ja rakas harrastus. 

”Kun onnistumisten virta on katkennut, muistot tulevat entistä vaikeampina ja vahvempina” – aivokirurgi Juha Hernesniemi ei unohda menetyksiä ja epäonnistumisia

Kuoleman asiantuntijaksi itseään kutsuvan huippukirurgin uraan on mahtunut ennen kaikkea onnistumisia ja menestystä. 

Toisinaan potilaat tai omaiset toivottivat aivokirurgi Juha Hernesniemelle onnea leikkaukseen. Siitä hän ei pitänyt.

– Mutta ”rukoilen käsiesi puolesta” oli minusta hurjan kauniisti sanottu. Sen paremmin ei voi kirurgia tukea, Hernesniemi sanoo.

Ennen jokaista leikkausta Hernesniemi kävi tapaamassa potilasta kahden kesken.

– Muu henkilökunta varmasti ajatteli, etten puhu potilaille koskaan mitään. Odotin aina, että muut olivat lähteneet, ja menin hoidettavan luokse vasta sitten, Hernesniemi kertoo.

Kahdenkeskisissä juttutuokioissa potilaat halusivat puhua leikkauksen kulusta ja siihen liittyvistä mahdollisista riskeistä.

– En missään nimessä pelotellut komplikaatioilla, kuten olen jossain päin maailmaa nähnyt tehtävän. Ennen leikkausta potilaat tarvitsevat tsemppiä ja toivoa siitä, että kaikki menee hyvin.

Leikkaukset eivät hermostuttaneet ainoastaan potilaita. Hernesniemen oli voitettava leikkaamista ja sen seurauksia kohtaan tuntemansa pelko uudestaan ja uudestaan.

Tuoreessa teoksessaan Aivokirurgin muistelmat (Wsoy, 2022) Hernesniemi kuvaa sitä, kuinka sai kannustettua itsensä leikkaussaliin.

”Olet kokenut, olet kokenut, selviät tästäkin.”

Itsevarmuutta lisäsivät tutut, taitavat hoitajat ja anestesialääkärit eli Hernesniemen oma leikkaustiimi sekä vuosien väsymättömän työnteon tuoma kokemus.

Alkuviikosta Hernesniemi lämmitteli helpommilla tapauksilla, jotka suurella todennäköisyydellä sujuisivat hyvin.

Hankalimmat leikkaukset Hernesniemi sijoitti aina viikon puoliväliin.

– Näin vaikeimman leikkauksen kohdalla pelko ja jännitys olivat kadonneet ja tilalla oli vain valtava itsevarmuus.

”En kokenut, että leikkaaminen olisi ollut työntekoa”

Ensimmäinen merkittävä asia Juha Hernesniemen uralla tapahtui vuonna 1966, kun hän epäonnistui Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa eikä päässyt opiskelemaan.

Reputtamisesta sisuuntuneena Hernesniemi haki ja pääsi mukaan 30 opiskelijan ryhmään, jonka silloinen Lääkintöhallitus lähetti vuosittain Zürichiin Sveitsiin opiskelemaan lääketiedettä.

– Sveitsissä pääsin näkemään maailman ykkösnyrkkejä työssään ja ymmärsin, että haluan erikoistua aivokirurgiaan.

Hernesniemi työskenteli Helsingin yliopiston neurokirurgian professorina ja Töölön sairaalan neurokirurgian klinikan ylilääkärinä, josta hän jäi eläkkeelle 68-vuotiaana vuonna 2015.

Hän on leikannut uransa aikana yli 16 500 potilasta Suomessa ja ympäri maailmaa ja saanut lukuisia palkintoja.

Istuin tuntikausia hänen sänkynsä vieressä ja odotin kuolemaa. Halusin nähdä, kuinka se tapahtuu.

Vuonna 2014 hänet valittiin maailman 70 parhaimman neurokirurgin joukkoon viimeisen sadan vuoden ajalta. Tämä on tunnustus, josta hän on erityisen ylpeä.

Eläköitymisensä jälkeen Hernesniemi sai useita työtarjouksia ulkomailta. Seitsemän vuoden ajan hän työskenteli Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa, Perussa, Nepalissa ja viime vuodet Zheinghoussa Kiinassa.

Sitten ”tapahtui ihmistä suurempia asioita”. Ensin tuli koronapandemia ja sen perään Venäjän Ukrainassa aloittama sota, joka sulki nopean lentoreitin Venäjän yli Kiinaan.

– Vähän kaihertaa, että ura loppui tähän. Joskus taas tuntuu, että näin on ihan hyvä. Aivokirurgia on hard contact sport, fyysisesti ja psyykkisesti rankka laji.

– Nautin kuitenkin työstäni enkä kokenut, että leikkaaminen olisi ollut työntekoa. Se oli minulle hieno harrastus. Olin koukussa leikkaamiseen, Hernesniemi sanoo.

Epäonnistuneet leikkaukset ovat kuin Kiinan terrakotta-armeija

Koukuttavaa aivokirurgin työstä tekee jännitys ja onnistumisten virta.

Hernesniemi työskenteli vuosia lähes tauotta, ja työpäivät saattoivat venähtää aamukahdeksasta puoleenyöhön.

Hänet tunnettiin nopeana ja taitavana leikkaajana, joka saattoi päivän aikana tehdä jopa 6–7 leikkausta.

Noin 90 prosenttia kaikista leikkauksista sujui, kuten kirurgien kielellä sanotaan, elegantisti. Potilas toipui ja pääsi jatkamaan elämäänsä tavalliseen malliin.

Maailman parhaatkaan aivokirurgit eivät kuitenkaan säästy virheiltä. Aivoneurokirurgiassa virheen seuraukset ovat erityisen kohtalokkaita: potilaan kuolema tai vammautuminen. Toista tilaisuutta ei tule.

– Komplikaation tuomasta iskusta ja masennuksesta oli pakko selvitä nopeasti, ja leikata heti uudestaan. Harvoin tuli kaksi epäonnistumista peräkkäin, Hernesniemi sanoo.

– Myös maineeni, että olin yksi parhaista, auttoi kestämään.

Hernesniemi kirjoittaa kirjassaan, että neurokirurgit kantavat harteillaan suuria hautausmaita. Hän vertaa komplikaatioita saaneita potilaitaan Kiinan Xi’anin terrakotta-armeijaan. He seisovat hänen edessään eivätkä anna unohtaa.  

– Tuolta meni muisti, tuo kuoli, tuo halvaantui.

– Nyt, kun onnistumisten virta on katkennut, nuo muistot tulevat entistä vaikeampina ja vahvempina.

Kuolemaan ei totu koskaan

Kuolemaa Juha Hernesniemi on nähnyt työssään sen verran, että uskaltaa pitää itseään kuoleman asiantuntijana.

Nuorena lääketieteen opiskelijana Hernesniemi suoritti harjoittelua Ruoveden kunnansairaalassa. Osastolla oli eräs vanha mummo.

– Istuin tuntikausia hänen sänkynsä vieressä ja odotin kuolemaa. Halusin nähdä, kuinka se tapahtuu. Sitten hän vain kuoli, Hernesniemi kertoo.

– Myöhemmin olen nähnyt saman tapahtuman monta kertaa.

Kuolemaan ei totu koskaan. Erityisen järkyttävä se on, kun kyseessä on oma potilas.

– Kauheimpia kokemuksia olivat ruumiin­avauk­set, joissa oli tarkoitus selvittää, johtuiko kuolema minun teknisestä virheestäni vai ei. Minulle ne olivat aina kovia paikkoja.

– Oli kummallinen tunne, kun potilas, jonka kanssa olin jutellut pari päivää aiemmin, makasi pöydällä varpaaseen kiinnitetyn nimilapun kanssa. Muutos ihmisessä elävästä kuolleeksi on niin suuri.

Kuoleman kohtaamista voi helpottaa ajatus, että se ei ole lopullista.

Hernesniemi on pyrkinyt ymmärtämään kuoleman mysteeriä myös lukemalla.

– Moni on kirjoittanut kuolemasta, mutta kukaan ei ole osannut sanoa siitä oikein mitään. Kaikki on vain spekulointia. Kuolema on meitä suurempi, Hernesniemi sanoo.

Nyt 75-vuotiaana kuolemaa tulee ajateltua entistä useammin ja henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Kuolemanjälkeiseen elämään Hernesniemi suhtautuu luonnontieteilijän tavoin.

– En oikein usko, että toisella puolella olisi elämää, mutta voi olla, että elämäni lopussa turvaudun sellaiseen uskontoon, missä sitä luvataan.

– Harva meistä on loppujen lopuksi valmis kuolemaan. Kuoleman kohtaamista voi helpottaa ajatus, että se ei ole lopullista.

Lastenlapset ja kirjat tuovat sisältöä uuteen elämänvaiheeseen

Eläkeläisen elämä hakee vielä muotoaan.

Päivällä Hernesniemi käy kävelyllä ja lukee kirjoja, kaikkein mieluiten klassikkoromaaneja. Viime vuosina hän on oman kirjansa inspiraatioksi lukenut myös elämäkertoja.

– Olen hankkinut korvanapit ja myös kuunnellut äänikirjoja, mutta ei se ole sama asia kuin kirjan lukeminen. Asioihin ei voi samalla tavalla myöhemmin palata.

Kauhuromaaneista tai -elokuvista Hernesniemi ei pidä.

– Minulla on ollut tarpeeksi jännitystä ja säpinää elämässä muutenkin.

Hernesniemi on ajatellut, että neljälle lapsenlapselle olisi eläkepäivillä mukava antaa enemmän huomiota. Vanhimman lapsenlapsensa kanssa hän käy säännöllisillä lounailla, joilla keskustellaan nuorukaisen lukio-opinnoista ja tulevaisuudesta. Kolme pienintä lapsenlasta asuu Sloveniassa, jossa ”Ruba”, kuten lapsenlapset isoisäänsä kutsuvat, vieraili lokakuussa.

Hernesniemen isä eli 92-vuotiaaksi, joten Hernesniemi on laskeskellut, että hänellä on todennäköisesti edessään vielä 15–20 vuotta. 

– Se aika pitäisi täyttää jotenkin. Siihen mahtuisi vielä esimerkiksi yhden newfoundlandinkoiran elämä, Hernesniemi sanoo. 

Kuka? 

Juha Hernesniemi, 75, on neuro­kirurgian emeritusprofessori. Hän jäi virallisesti eläkkeelle vuonna 2015, mutta on työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta eri puolilla maailmaa.

Mitä?

Kirja Aivokirurgin muistelmat (WSOY) julkaistiin syyskuussa.

Motto

Work hard and serve people. Työskentele ahkerasti ja palvele ihmisiä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: