Purjehtija Tapio Lehtiselle purjehtiminen on tapa ottaa kantaa ilmastokriisiin. – Pystyn lisäämään ihmisten tietoisuutta merten tilasta.
Meillä on velvollisuus nauttia elämästä ja tehdä siitä nautittavaa myös muille, ajattelee purjehtija Tapio Lehtinen
Tapio Lehtisen Asteria-vene upposi marraskuussa kesken maailmanympäripurjehduksen. Lehtinen lähtee uudelle purjehdukselle syyskuussa ja on siitä yhtä innoissaan kuin aina ennenkin.
Maailmanympäripurjehtija Tapio Lehtinen on valinnut haastattelupaikaksi Kaivopuistossa sijaitsevan Café Ursulan, koska kahvila ja sitä reunustavat maisemat ovat toimineet Lehtisen elämän näyttämönä monissa elämän vaiheissa.
Hän osoittaa ikkunasta meren takana sijaitsevaa keltaista rakennusta.
– Opiskelin Suomenlinnan Pikku-Mustalla sijaitsevassa Merisotakoulussa. Siihen kuului pitkä talviosuus, joten iltaisin saatoin hiihtää meren yli Kaivopuistoon ja sen ympäri.
Joitakin vuosia myöhemmin Café Ursulassa juhlittiin Lehtisen nyt jo aikuisten lasten, Siljan ja Laurin, koulutodistuksia ja kesälomien aloitusta.
Ja sitten on tietysti kahvilan ikkunasta näkyvä meri.
– Olen aina ajatellut, että Helsinki on purjehtijan kannalta maailman hienoin pääkaupunki. Se on rakennettu niemennokkaan, ja meri ja saaristo ympäröivät kaupunkia kolmelta puolelta.
Lisäksi Lehtinen on asunut suurimman osan aikuisiästään Kaivopuiston naapurikaupunginosassa Ullanlinnassa.
Yksinpurjehdus keskeytyi dramaattisesti
Jos kaikki olisi sujunut niin kuin oli suunniteltu, Tapio Lehtinen ei istuisi nyt helsinkiläisessä kahvilassa antamassa haastattelua vaan purjehtisi Kap Hornin tietämillä Golden Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailussa.
Syyskuussa Ranskan Les Sables-d’Olonnen satamasta alkanut yksinpurjehdus keskeytyi marraskuun 18. päivänä dramaattisesti Intian valtamerellä, kun Lehtinen heräsi Asteria-veneensä punkassa kovaan räsähdykseen. Vettä tulvi sisään koskena veneen takaosasta.
Lehtinen nappasi veneen säilytyslokerosta mukaansa hätäradion ja pelastautumispuvun. Lääkkeet, hätäruoka ja lukulasit jäivät alukseen veden noustessa parissa minuutissa yli vyötärön.
Kuudessa minuutissa Lehtinen selviytyi pelastuslauttaan. Siinä vaiheessa Asteriasta oli näkyvillä enää parikymmentä senttiä. Vene upposi Intian valtamereen perä edellä.
– Se oli suoraviivaista toimintaa. Nuo minuutit olivat onnettomuuden vaarallisimmat. Jos olisin töpeksinyt, olisi voinut käydä huonosti.
Tapahtumat tuntuvat edelleen kipeiltä. Kun Lehtinen puhuu Asterian uppoamisesta, ääni takertuu kurkkuun ja silmät kyyneltyvät.
– Kun veneen kanssa elää merellä tiiviissä yhteydessä vuorokauden ympäri, sitä alkaa ihan huomaamattaan kirjoittaa lokikirjaa me-muodossa.
Olen nöyrän ja vilpittömän kiitollinen omasta elämänlahjastani – on se sitten saatu mistä vain.
Lehtiselle kilpailun keskeytyminen oli musertava pettymys. Keskeytyminen kirpaisee erityisesti siksi, että vuonna 2018 Lehtinen osallistui samaan purjehduskilpailuun. Tuolloin hän saapui maaliin viidentenä ja viimeisenä, koska purjehtiminen oli sujunut hitaasti veneen pohjaan tarttuneiden barnakkeleiden eli äyriäisten takia.
– Nyt olimme kilpailussa toisena. Purjehtimista Kap Horniin oli jäljellä enää noin sata päivää. Tätä isompaa tikkaria ei suustani voi vetäistä pois.
Runsaan vuorokauden kuluttua tapahtuneesta Lehtisen pelasti omaan veneeseensä eteläafrikkalainen kilpakumppani Kirsten Neuschäfer. Sitten Lehtinen pääsi Darya Gayatri -rahtialukselle ja sen kyydissä kahdessa ja puolessa viikossa Intian valtameren yli Jakartaan ja sieltä jouluksi kotiin.
Pahinta pettymystä lievitti nopea paluu Helsinkiin rakkaiden luokse.
– Pääsinpähän aiemmin pussaamaan lapsenlapsiani, kolmivuotiasta Emiliä ja vuoden vanhaa Fridaa. Heidän tapaamisensa oli minulle suurin lohtu.
Lehtinen on lapsirakas, ja se näkyy ja kuuluu. Haastattelun aikana viereiseen pöytään istuu aasialainen perhe, jonka mukana on noin vuoden ikäinen lapsi. Lehtinen vilkuttaa lapselle.
Pian siirrytään lentosuukkoihin.
”En lakkaa ihmettelemästä maailmankaikkeutta”
Yksinpurjehduksessa hienoa on Tapio Lehtisen mukaan paitsi itse purjehtiminen myös se, että ehtii lukea. Asterian mukana Intian valtamereen päätyi kasseittain kirjoja.
– Purjehduksella pääsee irrottautumaan some- ja digimaailmasta. Kun purjeet on säädetty vaihtelevien olosuhteiden mukaan, ehtii lukea monta tuntia.
Kirjat ovat aina olleet Lehtiselle intohimo. Lukioaikana hän mietti vakavissaan kirjallisuuden opintoja.
– Käytin puolet opintolainastani siihen, että kiersin divareissa ja ostin kirjoja.
Asterian kyytiin oli pakattu paitsi meri- ja purjehdusaiheista kirjallisuutta myös klassikoita. Niiden lukemisesta Lehtinen pitää erityisesti. Mukana olivat muun muassa merisotakoulun aikoihin luettu Leo Tolstoin Sota ja rauha sekä Herman Melvillen Moby Dickin alkuperäisversio, jonka kieli on 1800-luvun englantia.
– Tällä kertaa halusin lukea myös nykykirjailijoita, joten mukana oli myös säkillinen Finlandia- ja Nobel-voittajia.
Lehtinen oli harkinnut ottavansa mukaan myös Raamatun, Koraanin ja kenties Bhagavad Gitan. Häntä kiinnostaa, millaisia yhtäläisyyksiä eri uskonnoissa on.
– Kun mikä tahansa uskonto keitetään kasaan, pohjalle jää käytännöllisiä ohjeita, kuten: ole kiltti. Tai: ole osa ratkaisua. Eletään ihmisiksi ja ollaan kavereita keskenämme.
Purjehtiminen on minun tapani ottaa kantaa ilmastokriisiin.
Rahtilaivalla, jonne hänet pelastettiin Asterian uppoamisen jälkeen, Lehtinen tarkkaili sitä, miten eri uskontokuntiin ja yhteiskuntaluokkiin kuuluvat miehistön jäsenet tekivät töitä, ruokailivat ja viettivät vapaa-aikaa yhdessä sulassa sovussa.
– Hankalinta taisi olla laivan kokilla, koska erilaisia uskontoihin liittyviä ruokavalioita oli niin monta.
Lehtisellä itsellään ei ole uskonnollista vakaumusta. Hän kutsuu itseään elämäuskovaiseksi.
– Olen nöyrän ja vilpittömän kiitollinen omasta elämänlahjastani – on se sitten saatu mistä vain.
– En lakkaa ihmettelemästä maailmankaikkeutta ja sitä, miten uskomattoman hienoa on ollut saada olemisen välineiksi tämä tietoisuus ja tämä keho.
Lehtinen ajattelee, että pohjimmiltaan “elämän tarkoitus on murheen karkoitus”. Näennäisen kepeään teekkarisanontaan kätkeytyy hänen mukaansa syvällistä viisautta.
– Elämästä on lupa ja velvollisuus nauttia, mutta meidän pitää myös muistaa ottaa vastuuta muista ihmisistä. Murhe pitää karkottaa myös heiltä.
Seuraavalle maailmanympäripurjehdukselle mukaan lähtee tiimi
Syyskuussa Tapio Lehtinen on lähdössä uudestaan maapalloa kiertämään, kun hän osallistuu Ocean Globe Race -purjehduskilpailuun.
Galiana-alukselle lähtee Lehtisen lisäksi 11-henkinen – ei miehistö – vaan tiimi. Lehtinen puhuu tiimistä kahdesta syystä. Toinen on se, että mukana on myös kolme naisoletettua.
– Ja toiseksi: miehistö viittaa hierarkkiseen ja autoritääriseen toimintatapaan. Meidän tavoitteenamme on tehdä asioita modernin tiimityön mukaan, eli asiat voidaan sopia ja hoitaa yhdessä päättämällä.
– Toki merellä pitää olla valmis yllättäviin käänteisiin. Silloin astuu voimaan se, että kaikki tietävät, mikä on järjestys ja komentoketju.
Ocean Globe Race on maailman ainoa Eteläisellä valtamerellä kulkeva purjehduskilpailu, jossa miehistö ohjaa venettä itse. Tietokoneita tai muita sähköisiä navigointilaitteita ei saa käyttää, vaan paikanmääritys tehdään perinteiseen tapaan sekstantilla. Säätäkin tulkitaan itse, ja ulkopuolisten reititysohjeiden vastaanottaminen on kiellettyä.
Jeesuksen aikana silmäleikkaus olisi mennyt ihmeiden joukkoon.
Lehtisen mielestä jokaisen meistä tulisi olla huolissaan maailman kaikkien merten – ei vain Itämeren – tilasta.
– Koen, että purjehtiminen on minun tapani ottaa kantaa ilmastokriisiin. Pystyn lisäämään ihmisten tietoisuutta merten tilasta.
Tuntuuko maailmanympäripurjehdukselle lähteminen erilaiselta Asterian uppoamisen jälkeen?
– Olen lähdössä innosta puhkuen kuten ennenkin. Onnettomuus ei ole jättänyt traumoja. Se on analysoitu ja perattu läpi.
Myös perhe suhtautuu uuteen maailmanympäripurjehdukseen myönteisesti. Lehtisen lapset ovat itsekin purjehtineet kilpaa ja ymmärtävät isänsä intohimon.
Keväällä yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä äiti on Lehtisen mukaan ”alistunut kohtaloonsa”. Lehtisen pikkuveli Eero Lehtinen on purjehtinut maailman ympäri kolme kertaa, ja hänet on kerran pelastettu ylösalaisin kaatuneen veneen pohjalta.
– Maailmalta ei varmasti löydy monta äitiä, jonka pojat ovat purjehtineet maailman ympäri viisi ja puoli kertaa ja selvinneet kahdesta haaksirikosta.
”Vielä ei tarvitsekaan alkaa odottaa kuolemaa”
Tällä hetkellä Tapio Lehtinen iloitsee siitä, että haastattelua edeltävänä päivänä hänelle on tehty silmäleikkaus. Lukulaseille ei enää ole tarvetta. Kädet hakeutuvat kuitenkin tottumuksesta etsimään laseja taskuista, kun Lehtinen haluaa näyttää lastenlastensa kuvia kännykästä.
– Olin vähitellen tulossa puolisokeaksi. Olen innostunut ja hämmästynyt siitä, ettei vielä tarvitsekaan hiipua pimeyteen ja alkaa odottaa kuolemaa.
Lehtinen kokee suureksi etuoikeudeksi sen, että on saanut syntyä juuri tähän maailman aikaan.
– Vastaavaa leikkausta ei olisi voinut tehdä 50, 100 saati 2000 vuotta sitten. Jeesuksen aikana se olisi mennyt ihmeiden joukkoon.
Jo nimenikin sen sanoo: Tapio oli metsän kuningas. Vaikka ehkä minut olisi kuitenkin pitänyt ristiä Ahdiksi.
Seuraavaa maailmanympäripurjehdusta odotellessa on aikaa tehdä muutakin kuin purjehtia.
Lehtinen käy lastenlasten kanssa kävelyllä Kaivopuiston rannoilla. Emil opettelee jo purjehtimista optimistijollalla eli juniorikevytveneellä.
Viimeiset parikymmentä vuotta Lehtisen on ollut Uunisaaren talviuintiseuran jäsen. Uunisaaressa Lehtinen käy saunomassa ja pulahtamassa avannossa. Hiihtolenkki Kaivopuiston ympäri on 40 vuoden jälkeen edelleen mieluisaa puuhaa.
– Tykkään hiihtää myös muualla kuin Kaivarissa. Hiihtäminen metsässä on melkein yhtä hieno kokemus kuin purjehtiminen avomerellä.
– Jo nimenikin sen sanoo: Tapio oli metsän kuningas. Vaikka ehkä minut olisi kuitenkin pitänyt ristiä Ahdiksi.
Kuka?
Tapio Lehtinen, 65, purjehtija ja eläkkeellä oleva tuotantotalouden diplomi-insinööri.
Mitä?
Osallistuu syyskuussa alkavaan Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehdukseen Galiana-veneellä 11-henkisen tiimin kapteenina.
Motto
Elämän tarkoitus on murheen karkoitus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lähempänä taivasta ymmärtää oman pienuutensa – vuorikiipeilijä Lotta Hintsan mielestä merkitys löytyy silti matkalta, ei huipulta
Hyvä elämä HengellisyysVuoria ei voi valloittaa, mutta niiden kanssa voi lähteä tanssimaan, kokenut huiputtaja ajattelee.
