null Lohdutuksen puutarha -sururyhmässä saa surra taiteen ja luonnon äärellä: ”Luontokin puhkeaa kukkaan, kukkii ja viimein lakastuu”

Hakunilan seurakunnan pappi Tiina Palmu alkaa vetää Lohdutuksen puutarha -sururyhmää toukokuun lopussa.  Kuva: Antti Rintala

Hakunilan seurakunnan pappi Tiina Palmu alkaa vetää Lohdutuksen puutarha -sururyhmää toukokuun lopussa.  Kuva: Antti Rintala

Lohdutuksen puutarha -sururyhmässä saa surra taiteen ja luonnon äärellä: ”Luontokin puhkeaa kukkaan, kukkii ja viimein lakastuu”

Hakunilan seurakunnan järjestämä sururyhmä sopii eri ikäisenä ja eri tavoin kuolleiden omaisille. 

Hakunilan seurakunta aloittaa toukokuun lopussa uuden sururyhmän, joka kokoontuu kauniilla ilmalla Laila Pullisen veistospuistossa ja sateen yllättäessä Pullisen kotimuseossa.

1. Hakunilan seurakunnan pappi, Tiina Palmu, alat pian ohjata Lohdutuksen puutarha -sururyhmää, mistä on kysymys?

– Idea sururyhmään syntyi yhteistyössä Laila Pullisen veistospuiston omistajien kanssa. Ajattelimme, että puisto sopisi hyvin surevien ihmisten kokoontumispaikaksi. Luonto ja taide voivat lohduttaa surussa ja antaa voimaa. 

– Sururyhmän on tarkoitus kokoontua puistossa vantaalaisen kuvanveistäjän Laila Pullisen (1933–2015) veistosten äärellä. Sateisena päivänä voimme mennä pihapiirissä sijaitsevaan kotimuseoon.

2. Olet vetänyt sururyhmiä jo usean vuoden ajan. Mikä Lohdutuksen puutarha -ryhmässä on erityistä?

– Useimmiten sururyhmien keskiössä on omien kokemusten ja tuntemusten jakaminen. Tällä kertaa jokainen saa olla ja liikkua puistossa omalla tavallaan. Kaikkien ei tarvitse tehdä samaa asiaa, vaan alueelle voi hajaantua. Puistossa voi jopa puuhastella pieniä puutarhatöitä. Ryhmän aloitus ja lopetus tehdään aina yhdessä. Silloin voi myös jakaa  kokemuksiaan. 

– Ensimmäisellä tapaamiskerralla jaan osallistujille muistikirjat. Niihin voi piirtää tai kirjata ajatuksiaan ylös.

Kuvanveistäjä Laila Pullisen (1933–2015) kotimuseo ja veistospuisto sijaitsevat Vantaalla Nissbackan kartanon mailla. Pullinen käytti mieluiten veistostensa materiaaleina kiviä ja pronssia.  Kuva: Sirpa Päivinen

Kuvanveistäjä Laila Pullisen (1933–2015) kotimuseo ja veistospuisto sijaitsevat Vantaalla Nissbackan kartanon mailla. Pullinen käytti mieluiten veistostensa materiaaleina kiviä ja pronssia.  Kuva: Sirpa Päivinen


3. Kenelle ryhmä on tarkoitettu?

– Koska tämä sururyhmä ei perustu puhumiseen ja vertaistukeen, se sopii eri ikäisenä ja eri tavoin kuolleiden ihmisten läheisille. Toivon, että ryhmään löytävät tiensä erilaiset ja monenlaisen menetyksen kokeneet ihmiset.

– Silläkään ei ole väliä, milloin on läheisensä menettänyt. Jos ihminen kokee tarvitsevansa lohdutusta, ja suru on tiukasti kiinni mielessä ja kehossa, on tervetullut ryhmään.

4. Sururyhmä kokoontuu kerran kuussa toukokuusta syyskuuhun. Onko vuodenaikojen vaihtumisella jokin vertauskuvallinen merkitys?

–  Uskon että ajankulun havainnoiminen voi tuntua surun aikana merkitykselliseltä: luontokin puhkeaa kukkaan, kukkii ja viimein lakastuu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: