Kuvanveistäjä Laila Pullinen ja krusifiksi Nyt näemme kuin kuvastimessa, silloin kasvoista kasvoihin. (Kuva: Laila Pullisen säätiö)
”Lailaa vaivasi se, että barokin taiteessa Jeesus esitetään ristillä usein pulleana ja vaaleanpunaisena” – kuvanveistäjä Laila Pullinen halusi tehdä krusifiksin, joka ei kaunistele Jeesuksen uhria
Vantaan taidemuseo Artsissa esiteltävä Laila Pullinen näytti krusifikseissaan kärsivän Jeesuksen. Hakunilan kirkon muistopihalle hän teki lempeän graniittiveistoksen.
Mustavalkoinen valokuva on 1970-luvun puolivälistä. Työhaalariin pukeutunut kuvanveistäjä Laila Pullinen seisoo kädet puskassa. Taustalla on hänen uransa ensimmäinen krusifiksi, pronssinen Nyt näemme kuin kuvastimessa, silloin kasvoista kasvoihin.
– Minua kiehtoo tuossa valokuvassa hänen ilmeensä ja asentonsa. Ne kertovat, että hän tietää onnistuneensa tehtävässään. Siinä on myös jotain positiivisella tavalla feminististä, että nainen on veistänyt tuon aiheen, sanoo Laila Pullisen poika Jean Ramsay.
Ramsay on kuratoinut Vantaan kaupungin taidemuseoon Artsiin Laila Pullisen (1933–2015) tuotantoa esittelevän näyttelyn, joka on taiteilijan ensimmäinen museonäyttely pääkaupunkiseudulla 25 vuoteen. Siellä ovat esillä erityisesti Pullisen Vantaalla sijaitsevat teokset ja niiden taustat.
Kukaan taiteilija ei synny tyhjästä. Lailan kauneudenkäsitys tuli lapsuudesta.
– Jeam Ramsay
Pullisesta tuli vantaalainen 1980-luvun alkupuolella, kun hän pelasti miehensä Magnus Ramsayn kanssa tämän sukutilan Nissbackan kartanon. Muutamaa vuotta myöhemmin Nissbackassa avattiin Pullisen työtä esittelevä veistospuisto, joka toimii edelleen.
Jean Ramsay uskoo, että Nissbacka oli Laila Pulliselle niin tärkeä siksikin, että hän oli lapsena joutunut lähtemään evakkoon. Kotiseutu Terijoki oli hänelle menetetty paratiisi.
– Kukaan taiteilija ei synny tyhjästä. Lailan kauneudenkäsitys tuli lapsuudesta. Hän sanoi usein, että kun on kerran nähnyt jossakin kauneutta, tunnistaa sen myös muualla.
Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole -veistos Hakunilan kirkon muistopihalla. (Kuva: Marianna Siitonen)
Jeesuksen viimeisessä henkäyksessä taivaat aukenevat
Jean Ramsay pitää Laila Pullisen pitkän uran pääteoksina hänen krusifiksejaan. Valokuvan krusifiksi on nykyisin Tampereella Tesoman kirkon alttarilla. Ramsayn mukaan teoksen synty oli ihmeen kaltainen, sillä Pullinen veisti teoksen kipsiversion kolmessa päivässä pääsiäisen aikaan, pitämättä juuri taukoja.
Artsin näyttelyssä esillä oleva Eli eli, lama sabaktani -krusifiksi on saanut nimensä Jeesuksen sanoista ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
– Lailaa vaivasi se, että barokin taiteessa Jeesus esitetään ristillä usein pulleana ja vaaleanpunaisena. Hän halusi tehdä teoksen, joka näyttää uhrauksen määrän ja mitan. Siksi hän pyysi isääni, joka oli lääkäri, selvittämään, mitä tapahtuu ristinkuoleman hetkellä, Ramsay kertoo.
– Kun kädet on naulattu ylös, keuhkot täyttyvät verellä. Se on kuin hukkuminen. Ja tästä veistoksesta näkyy, miten keuhkot painuvat kasaan. Viimeinen henkäys kääntyy taivasta kohti. Sillä hetkellä pään päälle puhkeava aukko on sädekehä, mutta myös portti tuonpuoleiseen – Jeesuksen kuoleman hetkellä tapahtuva taivaiden aukeaminen.
Ajan henki, aineen vanki sijaitsee Tikkurilassa kaupungintalon vieressä. (Kuva: Vantaan taidemuseo)
Pullinen sai ihailijakirjeen jopa paavilta
1970-luvulla, jolloin Laila Pullinen krusifiksejaan veisti, uskonnolliset aiheet olivat taiteessa erityisen epämuodikkaita. Ramsay arvioi, että Pullisen veistoksiin ne tulivat eri lähteistä. Varhaisimmat vaikutteet hän sai kotona Tyyni-äidiltään, joka oli kiinnostunut ortodoksisuudesta. Myöhemmin Pullinen opiskeli Italiassa ja perehtyi siellä katoliseen taiteeseen.
Taustalla oli myös oma hengellinen kokemus. Kupariräjäytysteosten parissa työskennellessään Pullinen oli saanut myrkytyksen kuparipölystä. Myrkytys oli niin vakava, että hänelle jouduttiin tekemään verensiirto.
– Hän kuoli kliinisesti ja hänellä oli silloin kuolemanrajakokemus. Hän kertoi nousseensa kohti valoa, jossa kaikki oli ihanaa, mutta joku oli vakuuttanut hänelle, että hänellä on työtä tehtävänä maan päällä, Ramsay kertoo.
– Näissä krusifikseissa tihentyy hänen tuolloin kokemansa valoa, kirkkautta ja lämpöä kohti nouseminen. Se näkyy hänen taiteessaan muutenkin.
Laila Pullisen krusifiksin miniatyyriversio lahjoitettiin vuonna 1975 Vatikaanin Modernin taiteen museolle. Paavi Paavali VI kirjoitti tuolloin taiteilijalle kirjeen, jossa hän onnitteli tätä ja ihmetteli, miten joku katolisen kirkon ulkopuolelta ja vieläpä nainen on pystynyt tekemään niin puhuttelevan veistoksen kristinuskon keskeisestä tapahtumasta.
Räjäytysreliefi Aurinko tunturissa edusti Suomea Montrealin maailmannäyttelyssä 1967. (Kuva: Raakkel Närhi / Turun Museoyhtymä)
Ylhäältä tuleva valo rakentaa muodon
Suurin osa Laila Pullisen teoksista on pronssia ja kiveä, mutta Jean Ramsay sanoo, että oikeastaan Pullisen pääasiallinen materiaali oli valo. Hiottu pronssi ja kiillotettu kivi olivat hänelle vain keinoja vangita ja näyttää valo.
– Laila sanoi, että ylhäältäpäin tuleva valo rakentaa muodon. Kuvanveistossa taivaalta tuleva luonnonvalo on kaikkein tärkein. Mutta hänelle ylhäältä tuleva valo tarkoitti myös jotakin ihmistä suurempaa.
Parin kilometrin päässä Nissbackasta Hakunilan kirkon muistopihalla on Pullisen teos Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole. Se poikkeaa muista taiteilijan uskonnollisaiheisista teoksista niin ilmaisultaan kuin materiaaliltaankin. Ramsaylle graniitista veistetty teos kertoo ruumiillisesta kuolemasta.
– Katoava ihminen on siinä kivessä. Henki on jo noussut ylös. Se on ehdottomuudessaan aika lohdullinen teos, kaunis ja pehmeä – jollainen kuolemakin voi olla. Lailalle itselleen kuolema oli armollinen fyysisen kärsimyksen loppu.
Vantaalla liikkuessasi voit nähdä nämä Laila Pullisen julkiset teokset
Ajan henki, aineen vanki, Lauri Lairalan aukio, Tikkurila.
Kaupungintalon viereen sijoitettu parimetrinen pronssiveistos on useimmille Tikkurilassa asioiville tuttu. Se on valmistunut vuonna 1976.
Harju / Herakles, Vantaan kaupungintalon aula, Asematie 7, Tikkurila.
Kiveä ja pronssia yhdistävän veistoksen nimi viittaa kuulantyöntäjä Arsi Harjuun ja kreikkalaisen mytologian sankarihahmoon.
Aurinko tunturissa, Helsinki-Vantaan lentoasema.
Kuparilevystä räjäyttämällä tehty reliefi oli tilaustyö Montrealin maailmannäyttelyyn vuonna 1967. Nähdäkseen sen lentoasemalla on oltava matkalla Schengen-alueen ulkopuolelle.
Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole, Hakunilan kirkon muistopiha, Hakunilantie 48.
Lempeän, melkeinpä pehmoiselta näyttävän graniittiveistoksen ääreen voi pysähtyä muistamaan edesmenneitä läheisiään tai omaa kuolevaisuuttaan. Veistoksen nimi viittaa Vanhan testamentin psalmiin 103.
Nissbackan kartanon veistospuisto, Sotungintie 4.
Sotungissa sijaitseva veistospuisto on kokonaistaideteos, jossa Laila Pullisen teoksia on sekä ulkona kartanon pihapiirissä että taiteilijan ateljeessa ja näyttelytilana toimivassa viljamakasiinissa. Kartanon päärakennuksen alakerta toimii kotimuseona. Nissbacka on talvikauden kiinni ja avataan yleisölle jälleen kesäkuun alussa.
Jean Ramsayn kuraattoriopastukset näyttelyyn sunnuntaisin klo 14, yleisöopastukset torstaisin klo 17.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lohdutuksen puutarha -sururyhmässä saa surra taiteen ja luonnon äärellä: ”Luontokin puhkeaa kukkaan, kukkii ja viimein lakastuu”
Hyvä elämä AjankohtaistaHakunilan seurakunnan järjestämä sururyhmä sopii eri ikäisenä ja eri tavoin kuolleiden omaisille.
