Juha Tarvaisesta tuli Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio lokakuussa. Itsenäisyyspäivän ekumeenista juhlajumalanpalvelusta on valmisteltu pitkin vuotta, Tarvainen tuli mukaan loppuvaiheen valmisteluun.
”On upeaa, että perinteiset instituutiot kohtaavat sanan äärellä” – pääsuntio Juha Tarvainen valmistautuu ensimmäiseen itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen Tuomiokirkossa
Traditiot luovat yhtenäisyyttä ja levollisuutta, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan uusi pääsuntio ajattelee.
1. Juha Tarvainen, aloitit työt Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntiona lokakuussa, kun tehtävää yli 40 vuotta hoitanut Petri Oittinen jäi eläkkeelle. Miltä uusi työ on tuntunut?
– Lähtökohta oli hurja, onhan edeltäjäni henkilö, joka oikeastaan loi kirkon palvelutyön perustan ja vei sitä eteenpäin yli 40 vuotta. Kaikki on kuitenkin lähtenyt hyvin liikkeelle. Petri Oittinen perehdytti minua jo kesällä. Koko työyhteisö on ollut kultainen, ja minua on pyritty tukemaan monella tavalla. Olo on ollut ihmeen kotoisa alusta asti.
– Ennen tätä olen ollut 19 vuotta kirkon töissä, yhdeksän vuotta seurakuntamestarina ja kymmenen vuotta ylivahtimestarina Kirkkonummella. Alun perin tulin tekemään puolen vuoden viransijaisuutta vuonna 2006. Elämä kirjoittaa itseään, näin tässä on käynyt.
2. Tuomiokirkkoseurakunnassa valmistaudutaan televisioitavaan ekumeeniseen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen. Millainen tilaisuus se on pääsuntion näkökulmasta?
– Prosessi on pitkä ja monipolvinen, sillä itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen suunnittelu alkoi jo ennen kesää. Minä tulin mukaan loppuvaiheeseen. Kun lokakuussa aloitin, meneillään oli ohjelman työstö, ja siinä pääsuntiolla on keskeinen rooli. Yhteistyötahojen kanssa on paljon kokouksia, ja pohdimme esimerkiksi turvallisuuskysymyksiä. Olen pitänyt siitä, että pääsee tähän kaikkeen mukaan näkemään, kokemaan, tekemään ja oppimaan.
3. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen Tuomiokirkossa osallistuu myös Suomen valtionjohtoa, kuten presidentti. Mikä sen merkitys mielestäsi on?
– On upeaa, että perinteiset instituutiot kohtaavat sanan äärellä. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus on koko kansakunnalle merkittävä kokoava hetki. On ilo, että kirkon tilat palvelevat juuri yhteistä tarkoitusta. Isänmaalliset asiat ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta tilaisuus on myös hieno viesti. Tällaiset traditiot luovat yhtenäisyyttä, levollisuutta ja yhdessä jakamista.
Juha Tarvainen on työskennellyt aiemmin ylivahtimestarina Kirkkonummella. Itsenäisyyspäivä on usein mennyt töissä, mutta illalla ehtii juhlistaa päivää myös perheen kesken.
4. Millaisia itsenäisyyspäivän traditioita sinulla on ollut?
– Itsenäisyyspäivä on ennenkin mennyt usein työn merkeissä. Olen kokenut sen hyvänä sekä työroolin vuoksi että muutenkin. Päivä on ollut ilo jakaa muiden kirkonpalvelijoiden kanssa. Traditioon on kuulunut myös Kirkkonummen sankarihaudoilla käynti.
– Työtehtävien jälkeen päivää on vielä jäljellä, joten ehdin juhlistaa sitä myös perheen kanssa. Katsomme Linnan juhlia ja syömme vähän paremmin. Kynttilät palavat rintamamiestalossamme, suon reunassa peltojen keskellä. Liekit luovat itsenäisyyspäivään tunnelmaa.
5. Mikä on sinulle pyhää?
– Sanoisin, että syvät, pysyvät arvot – rakkaudellisuus, lähimmäisistä välittäminen, avunanto ja yhteisvastuullisuus. Meidän tehtävämme on täällä huolehtia itsestämme ja toisistamme. Arkisissa tilanteissakin voi nähdä pyhän kosketuksen. Pyhä ei ole ihmisen muokattavissa eikä määräysvallassa. Se on jotakin meille annettua, jotakin, mistä ei aktiivisella hakemisella välttämättä saa kiinni.
Itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus 6.12. klo 12. Sisäänkäynti yleisölle klo 11.10–11.30 Tuomiokirkon etelä- ja pohjoisovista. Jumalanpalvelus televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä klo 11.55–13 ja radioidaan Yle Radio 1:ssä klo 12–13. Jumalanpalveluksessa saarnaa Turun hiippakunnan piispa Mari Leppänen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääsuntion jäähyväiset – Helsingin tuomiokirkko on ollut Petri Oittiselle työpaikka ja koti
Hyvä elämä HengellisyysPetri Oittinen on saanut 45 työvuotensa aikana olla kirkon kasvoina, linkkinä eri organisaatioiden välillä ja läsnä monissa historiallisissa hetkissä.