”Piispat hukkasivat henkisen johtajuuden” – Onko näin?

”Piispat hukkasivat henkisen johtajuuden” – Onko näin?

Tapio Luoma, Saska Saarikoski ja Hanna Wass ottavat kantaa ajankohtaiseen kysymykseen.

Arkkipiispa Tapio Luoma

Arkkipiispa Tapio Luoma

”Minusta on myönteistä, että että piispoilta ja arkkipiispalta odotetaan henkistä johtajuutta kriisiaikoina. Se kertoo kirkon merkityksestä yhteiskunnassamme. On myös tärkeää saada palautetta ja oppia siitä.

Kriisien aikana odotukset julkisia esiintymisiä kohtaan kasvavat. Nykyisessä monimuotoisessa mediaympäristössä kaikille kaikkialla näkyvää roolia ei taida kuitenkaan saada pelkällä piispallisella päätöksellä, vaikka arkkipiispana yhä pääseekin puhumaan pääuutislähetyksessä yli miljoonalle tv-katsojalle.

Sama pätee uskoakseni henkiseen johtajuuteen: sitä ei oteta, se suodaan. Se ei myöskään ole pelkkää näkyvyyttä vaan ennen kaikkea kykyä kannustaa ja tukea ihmisiä.”

– Tapio Luoma, arkkipiispa

 

Toimittaja Saska Saarikoski

Toimittaja Saska Saarikoski

”Korona oli juuri tullut Suomeen, kun istuimme vaimoni ja neljän lapseni kanssa ruokapöydässä. Olisin halunnut sanoa: saisimmepa aina vain istua näin. Kunpa säästyisimme pahalta.

Mutta olen tottunut puhumaan kiinnostavista ja ajankohtaisista asioista, en suurista ja ihmisen mittakaavassa kohtuuttomista. Minulta puuttuivat sanat. Varmaan moni muukin olisi toivonut sanoja, joilla puhua ahdistuksestaan, peloistaan, rakkaudestaan. Olisiko kirkko voinut auttaa löytämään sanat?

Enhän minä uskoa kaivannut, ­uskonnoton ihminen. Kaipasin kirkkoa, joka on lohduttanut mustaa surmaa pelkääviä, kaatuneen sotilaan vanhempia, tsunamin uhreja. Kaipasin historian ­viisautta. Kaipasin surun ja toivon sanoja.

Niitä sanoja kaipasin, mutta en kuullut. Ehkä en vain osannut ­kuunnella.”

– Saska Saarikoski, Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja

 

Dosentti Hanna Wass

Dosentti Hanna Wass

”Kirkko on ottanut koronakriisissä huiman digiloikan ja järjestänyt tehokkaasti avustustoimintaa. Sen sijaan sanoman välittämisessä näkyy kirkon yleinen identiteettikriisi. Ihmiselämä on läpeensä hauras ja murhe aina lähellä, vaikka sitä ei turvatussa arkielämässä ­havaitsisi.

Kristinuskon ydin on viesti siitä, ettemme ole milloinkaan yksin vaan meille on annettu tulevaisuus ja toivo. Mikäli tämä arkaillaan sanoa ääneen, kirkko laimentuu opillisesti ontoksi hyväntekeväisyysjärjestöksi.

Arvojohtajuus vahvistuisi, jos piispat toisivat vähäsliipatusti, ilman käsikirjoitusta, esiin oman uskon näköalansa hädän keskellä. Lohdutus tulee ylhäältä, mutta se välittyy vaikuttavimmin vertais­tasolta.”

Hanna Wass, Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi