null ”Sen tämä ainakin on kirkastanut, että elämä on hetkellistä”, sanoo Myllypuron elintarvikeavun johtaja Sinikka Backman korona-ajasta

Sekä Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman että piispa Teemu Laajasalo ovat koronakriisin aikana saaneet lohtua ajatuksesta, että elämä on lopulta Jumalan käsissä.

Sekä Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman että piispa Teemu Laajasalo ovat koronakriisin aikana saaneet lohtua ajatuksesta, että elämä on lopulta Jumalan käsissä.

”Sen tämä ainakin on kirkastanut, että elämä on hetkellistä”, sanoo Myllypuron elintarvikeavun johtaja Sinikka Backman korona-ajasta

Piispa Teemu Laajasalo toimitti kirjan korona-ajan kokemuksista. Hänen mukaansa monien ihmisten on vaikea palata etäelämästä takaisin. Se näkyy kirkossakin.

Jos jo yli kaksi vuotta jatkuneessa koronapandemiassa on ollut minkäänlaista valonpilkahdusta, se on Helsingin piispan Teemu Laajasalon mukaan alkuaikojen yhteishenki. Se näkyi naapuriapuna ja nalleina parvekkeilla.

– Se on hyvä muistutus siitä, että meillä kuitenkin on kyky olla samalla puolella ja tunnistaa toistemme ihmisyys, Laajasalo sanoo.

Yksimielisyys tosin loppui melko pian. Alkoivat välillä raivokkaatkin erimielisyydet rajoitustoimista ja rokotuksista.

Pitkään jatkunut kriisi on näyttänyt Laajasalolle myös sen, että ihmisillä on kyky sopeutua poikkeusoloihin.

– On tärkeää huomata, että elämä kantaa myös sellaisessa maailmassa. Itse olen oivaltanut, että kun elämänpiiri pienenee, lähellä oleva kauneus rohkaisee ja riittää.

Laajasalo on toimittanut 11.4. julkaistun kirjan Uusi alku (Kirjapaja). Siinä kaksitoista eri aloilla toimivaa suomalaista kertoo kokemuksiaan koronavuosista. Kirjoittajina ovat muun muassa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, näyttelijä Iina Kuustonen, filosofian tohtori Pekka Sauri ja laulaja Antti Tuisku.

– Ajatuksena oli pohtia, mitä koronakriisistä voisi oppia tulevien kriisien varalle nyt, kun kokemus on vielä tuore. Olihan se aika pysäyttävää, että kun kirja päätettiin julkaista, tuli saman tien uusi kriisi päälle. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Laajasalo kertoo.

Koronapandemian puhkeamiseen liittyi Laajasalon mukaan hänen omalla kohdallaan komiikkaakin. Hän oli ehtinyt vuodenvaihteessa julistaa alkavan vuoden 2020 ilon vuodeksi. Ei mennyt kauan, kun alkoi aika, josta monen on aika vaikea löytää mitään iloista.

Uusi alku -kirjan tekijöitä julkistamistilaisuudessa: vasemmalta Teemu Laajasalo, Sinikka Backman, Seija Kurunmäki, Jari Sarasvuo, Pekka Sauri ja Seida Sohrabi. 

Uusi alku -kirjan tekijöitä julkistamistilaisuudessa: vasemmalta Teemu Laajasalo, Sinikka Backman, Seija Kurunmäki, Jari Sarasvuo, Pekka Sauri ja Seida Sohrabi. 

Poikkeusoloista jäi dramaattisia jälkiä

Kirkko, kuten kaikki muutkin, tuli kriisin yllättämäksi. Tilanne oli piispa Laajasalon mukaan vaikea siksikin, että kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä yhteen. Nyt niin ei voinut tartuntariskin vuoksi tehdä.

– Jouduimme miettimään, mitä varten olemme olemassa ja mikä on välttämättömintä.

Laajasalo sanoo, että raskaalta tuntui esimerkiksi kokoontumisrajoitusten määrääminen kastetilaisuuksiin, häihin ja varsinkin hautajaisiin.

– Mietin, että voiko olla niin, että me täällä määräämme, kuinka moni omainen saa tulla hautajaisiin tai kuinka kaukana arkusta saattoväki voi seisoa.

Laajasalo kiittelee sitä, että hyvä tahto oli seurakunnissa vahva, ja moneen hätään pystyttiin vastaamaan nopeasti. Kun kokoontumisia rajoitettiin, etäyhteydet toimivat.

Samalla hän kuitenkin arvioi, että poikkeusolot jättivät dramaattisia, surullisia jälkiä, joita jälkeenpäin ei voi korjata.

– Oli paljon yksinäisiä vanhuksia, jotka katselivat sukulaisiaan ikkunan takaa. Oli ihmisiä, jotka joutuivat kuolemaan yksin ja joille ei aina saatu järjestettyä edes puhelinyhteyttä läheisiinsä. Toiset eivät päässeet jättämään hyvästejä läheisilleen. Luulen, että tämä on sellainen sukupolvikokemus, joka ei unohdu.

– Lapset ja nuoret ovat nyt eläneet ison osan elämästään pysyvän huolen tilassa. Tiedetään myös, että on paljon ihmisiä, joiden on vaikea tulla etäelämästä takaisin ollenkaan. Elämään on tullut tietynlainen huolipitoisuus, joka hävittää hymyn ja haaveet ja painaa kyykkyyn.

Laajasalo kertoo järkyttyneensä myös siitä, että ensimmäisenä keväänä tiukkojen rajoitusten aikaan jotkut kertoivat, ettei heidän arkensa ole muuttunut ollenkaan. He olivat jo valmiiksi yksinäisiä ja eristäytyneitä.

Filosofian tohtori Pekka Saurin mukaan pandemia näytti, että Suomessa on edelleen yhteisöllisyyttä, vaikka mediassa näkyivät enemmän ristiriidat ja erimielisyydet. Lähi-idän asiantutija Seida Sohrabi  on itse tullut Suomeen pakolaisena. Hän arvioi, että pandemia ja sota ovat muistuttaneet suomalaisia siitä, miten hauraita tärkeät asiat ovat.

Filosofian tohtori Pekka Saurin mukaan pandemia näytti, että Suomessa on edelleen yhteisöllisyyttä, vaikka mediassa näkyivät enemmän ristiriidat ja erimielisyydet. Lähi-idän asiantutija Seida Sohrabi  on itse tullut Suomeen pakolaisena. Hän arvioi, että pandemia ja sota ovat muistuttaneet suomalaisia siitä, miten hauraita tärkeät asiat ovat.

Surua, mutta ei pelkoa

Teemu Laajasalo sanoo, ettei hän ole helposti liikuttuvaa tyyppiä. Mutta kun hän rajoitusten helpotuttua näki ensimmäisen kerran messussa paljon väkeä, kyyneleet nousivat silmiin.

– Oli se ihana hetki.

Tilanne seurakunnissa ei kuitenkaan Laajasalon mukaan ole nyt sama kuin se, missä ennen pandemiaa oltiin. Kaikki ihmiset eivät ole löytäneet takaisin kirkkoon. Jotkut varovat edelleen tartuntaa. Osa on etääntynyt seurakunnan toiminnasta tauon aikana, osa jäänyt etäyhteyden päähän. Jotkut ovat kuolleet.

– Meillä on nyt iso tehtävä etsiä, kutsua, rohkaista ja taluttaa ihmisiä kirkkoon. Kaikki hyvä lähtee alttarilta. Ehtoollisen ihmeeseen tukeutuminen on kristitylle parasta, mitä hän voi saada. Toivon, että ihmiset tulisivat uusin silmin katsomaan ja jälleenrakentamaan yhdessä jumalanpalveluselämää.

Kuluneen kahden vuoden aikana Laajasalo on monien muiden lailla kokenut isoja menetyksiä. Hänen äitinsä ja kolme muuta rakasta ihmistä kuolivat. Surua on ollut, mutta pelkoa Laajasalo ei ole tuntenut.

– Minulla on sellainen vamma tai lapsenusko, että en osaa pelätä kuolemaa. Olen Jumalan kämmenellä, ja hän päättää, miten asiat menevät. Se on mielettömän helpottava ajatus.

– Kriisi on vahvistanut ajatustani siitä, miten ihana lahja usko on. Murheet ja ahdistukset saa antaa Jumalan kannettaviksi. Kaikki tilanteet eivät hoidu maskeilla tai joditableteilla, mutta niissäkin tilanteissa Jumala rakastaa ja auttaa meitä. Kun ihminen on heikko, Jumala on vahva ja lähellä.

– Meillä on toivoa, sillä korona näytti, että voimme muuttaa elämäntyyliämme. On elämänsiivouksen aika: pois turhat tavarat, kissanristiäiset ja hössötys, tilalle merkityksellisiä asioita, sanoi Aktivistimummot-liikkeeseen kuuluvan Seija Kurunmäki. Yrittäjä Jari Sarasvuo kertoi, että häntä pelottaa somen hajotusvoima, joka näkyi esimerkiksi siinä, kuinka vahvaa ja laajaa rokotevastaisuus on ollut. 

– Meillä on toivoa, sillä korona näytti, että voimme muuttaa elämäntyyliämme. On elämänsiivouksen aika: pois turhat tavarat, kissanristiäiset ja hössötys, tilalle merkityksellisiä asioita, sanoi Aktivistimummot-liikkeeseen kuuluvan Seija Kurunmäki. Yrittäjä Jari Sarasvuo kertoi, että häntä pelottaa somen hajotusvoima, joka näkyi esimerkiksi siinä, kuinka vahvaa ja laajaa rokotevastaisuus on ollut. 

Eristys tuntui kohtuuttomalta

– Tuntui aika rajulta ja kohtuuttomalta, muistelee Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman maaliskuuta 2020, kun Suomi suljettiin kertaheitolla koronaviruksen vuoksi.

Backman itse kuului ikänsä puolesta riskiryhmään, joka määrättiin pysyttelemään kotona ja karttamaan lähikontakteja. Hän jatkoi työntekoa etänä sen, minkä voi, ja tunsi samalla syyllisyyttä siitä, että hän on yhteiskunnalle rasite – että yhteiskunta pitää melkein sulkea hänen ikäistensä suojelemiseksi.

Elintarvikeapu organisoitiin pikaisesti uudelleen. Yli tuhannen ihmisen jonottaminen samassa paikassa tuntui silloisessa tautitilanteessa mahdottomalta, joten oli keksittävä jokin muu keino, miten ruoka-apua tarvitsevat ihmiset saisivat sitä. Parissa päivässä seurakuntien ja kaupungin yhteistoimin Myllypurossa pakattiin yli kaksituhatta ruokakassia jaettaviksi eri puolilla kaupunkia.

– Oli hyvä, että saatiin edes se aikaiseksi, ettei kukaan jäänyt ihan tyhjän päälle, Backman sanoo.

Hän lisää, että eiväthän ruokajonot loppuneet. Ne vain siirtyivät muualle. Jälkikäteen hän on sitä mieltä, että elintarvikeavun toimintaa olisi voitu jatkaa normaalisti koronasta huolimatta.

Uhka oli kaikkialla läsnä

Varsinkin alkuvaiheessa Sinikka Backmania pelotti. Koronavirus oli näkymätön uhka, joka tuntui olevan kaikkialla läsnä.

– Minusta tuli vähän kerrostalokyttä. En uskaltanut mennä melkein mihinkään ja roskia viedessä ja lenkillä pelkäsin ohikulkijoita. Pahalta tuntui sekin, että Espoossa asuva tytär kävi minulle kaupassa, mutta ei voinut tulla sisälle.

Sen tämä ainakin on kirkastanut, että elämä on hetkellistä ja meidän matka maan päällä on aika lyhyt.
- Sinikka Backman

Samalla Backmanin elämän puitteet muuttuivat muutenkin. Myllypuron kirkolla, jossa hän oli asunut melkein kaksikymmentä vuotta, todettiin vesivahinko ja Backman joutui muuttamaan.

– Samalla katkesi myös seurakuntayhteys. Tuntui siltä, että tässäkö tämä nyt oli. Minun tilanteeni oli kuitenkin hyvä verrattuna niihin, joilla ei ole läheisiä ja joille kukaan ei soittanut eikä kysynyt mitään.

Kun tuntui vaikealta, Backman noudatti Maria-mummonsa opetusta: kädet ristiin ja rukous yläkertaan.

– Se on meikäläisen ainoa keino. Eiväthän nämä asiat ole meidän käsissämme. En tuntenut niinkään toivottomuutta, mutta pelkäsin läheisteni puolesta. Minulla on ollut niin paljon menetyksiä, että en todellakaan haluaisi niitä lisää.

Piispa Teemu Laajasalo ja Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman vaihtoivat kuulumisia ennen julkistamistilaisuuden alkua. Ovella piispan erityisavustaja Satu Huttunen.

Piispa Teemu Laajasalo ja Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman vaihtoivat kuulumisia ennen julkistamistilaisuuden alkua. Ovella piispan erityisavustaja Satu Huttunen.

Jatkuva jännitystila

Nyt Myllypurossa jaetaan ruokaa entiseen tapaan, mutta jokin on muuttunut. Kun ennen pandemiaa ruuanjakopäivinä ruokaa haki 1500–1900 ihmistä, nykyisin asiakkaita on 800–1100. Kyse ei ole siitä, että jonosta kadonneiden tilanne olisi kohentunut.

– Monet meidän asiakkaistamme ovat iäkkäitä ja sairaita. Pandemian aikana monet ovat varmaan joutuneet hoitolaitoksiin tai kuolleet. Tarkkaa tietoa minulla ei ole, koska emme rekisteröi kävijöitä, Sinikka Backman sanoo.

Backman kertoo, että hän yrittää pitää toivoa yllä, vaikka kriisit tuntuvat kasautuvan. Koronasta ei vieläkään ole päästy. Venäjä aloitti sodan. Myös terveydenhuoltoalan lakko huolestuttaa, kun ei tiedä, saako hoitoa, jos sitä tarvitsee.

– Elämme jatkuvassa jännitystilassa. Kyllä se näkyy esimerkiksi meidän asiakkaissa. Jotkut kiukustuvat helposti ja tulee nahinaa.

– Viimeaikainen hinnannousu on vähentänyt hävikkiruokaa, jonka varassa meidän toimintamme on. Sekin ymmärrettävästi herättää kiukkua ihmisissä, joille leipäjonosta on tullut ainoa tuki ja turva.

Elämä ei ole palannut entiselleen

Toistaiseksi Sinikka Backman on säästynyt sairastumiselta. Elämä ei kuitenkaan vielä ole palannut sellaiseksi kuin se oli ennen koronaa. Töitä hän on tehnyt koko ajan. Hän käy kaupoissa ja asioilla, mutta esimerkiksi uimahalliin hän ei ole vielä uskaltautunut. Kirkossa hän on käynyt kahdesti: poikansa häissä ja seurakuntansa kirkkoherran läksiäisissä. Sukulaisten ja ystävien hautajaisiin hän ei ole päässyt.

– En minä vielä pysty olemaan oikein vapaasti, enkä tiedä, tuleeko sellaista aikaa koskaan.  Sen tämä ainakin on kirkastanut, että elämä on hetkellistä ja meidän matka maan päällä on aika lyhyt. Seuraavasta minuutistakaan ei voi tietää, mitä tulee. Ei voi oikein muuta ajatella, kuin että päivien määrä on laskettu ja ne päättyvät silloin kun päättyvät.

Kun Backmanilta kysyy, mitä hän toivoisi ihmisten oppineen näiden kahden vuoden aikana, hänen ei tarvitse miettiä vastausta.

– Lähimmäisten rakastamista ja kunnioittamista. Pyritään auttamaan niitä, joita pystytään, niin silloin ollaan jo aika pitkällä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: