null ”Teettekö muuta kuin heitätte liputtomia pois junasta?” – nuorisokonnari Marjo Kujala kohtaa nuoria junissa ja asemilla

Nuorisokonduktööri Marjo Kujala on aiemmalta koulutukseltaan kirkon nuorisotyöntekijä. – Olin innoissani, kun minulle tarjoutui taas mahdollisuus tehdä töitä nuorten parissa.

Nuorisokonduktööri Marjo Kujala on aiemmalta koulutukseltaan kirkon nuorisotyöntekijä. – Olin innoissani, kun minulle tarjoutui taas mahdollisuus tehdä töitä nuorten parissa.

Hyvä elämä

”Teettekö muuta kuin heitätte liputtomia pois junasta?” – nuorisokonnari Marjo Kujala kohtaa nuoria junissa ja asemilla

Konduktööri Marjo Kujala on saanut Nuorisokonnari-hankkeen myötä uutta rohkeutta lähestyä junalla matkustavia nuoria.

1. VR:n nuorisokonduktööri ­Marjo Kujala, 47, mikä on ­nuorisokonnari?

– Kyseessä on hanke, jossa me nuorisokonduktöörit tapaamme junissa ja asemilla liikkuvia nuoria. Teemme yhteistyötä Aseman Lapset ry:n ja Nuorisotyö raiteilla -toiminnan nuorisotyöntekijöiden kanssa. Hanke on pilotoitu kahteen otteeseen: viime kesänä ja nyt talvella. Myöhemmin on tarkoitus muuttaa se pysyväksi toiminnaksi.

– Meitä nuorisokonnareita on ­kahdeksan. Teemme yleensä tavallista lähiliikennekonduktöörityötä, mutta torstai-, perjantai- ja lauan­tai-iltoina teemme nuorisokonnari­vuoroja.

– Olen aiemmalta koulutukseltani kirkon nuorisotyöntekijä. Olen ollut konduktöörinä 20 vuotta, ja olin jo ajatellut, etten enää tee nuorisotyötä. Olin innoissani, kun minulle tarjoutui taas mahdollisuus tehdä töitä nuorten parissa.

2. Miksi nuorisokonduktöörejä tarvitaan?

– Hankkeen tarkoitus on tehdä konduktööreistä helpommin lähestyttäviä nuorille. On tärkeää, että nuoret saavat kokemuksen, että konnareille voi jutella ja meiltä voi pyytää tarvittaessa apua. Olemme keskustelleet nuorten kanssa muun muassa turvallisuus­teemoista. Esimerkiksi radanylittäjille olemme kertoneet, mikä on turvallinen tapa liikkua raiteelta toiselle.

– Nuoret muodostavat ison asiakasryhmän, ja he ovat tulevaisuuden junamatkustajia. Jos pystymme tarjoamaan heille hyvän kokemuksen junalla matkustamisesta, he käyttävät myös tulevaisuudessa meidän palveluitamme.

3. Missä nuorisokonnarin voi tavata?

– Meille on tärkeää mennä sinne, missä nuoret liikkuvat. Meidät voi tavata VR:n lähijunissa R ja Z sekä etenkin asemilla.

4. Miten nuoret ovat ottaneet nuorisokonduktöörin vastaan?

– Nuorisokonnarit on otettu vastaan todella hyvin. Kun nuoret pääsevät yli siitä, ettemme ole pelottavia konnareita, he ovat uskomattoman avoimia. Meillä on ollut hyviä kohtaamisia ja juttutuokioita. Usein nuoret haluavat tietää enemmän konduktöörin työstä. Minulta on kysytty muun muassa tällaisia asioita: Teettekö muuta kuin heitätte liputtomia pois junasta? Kuinka paljon saatte palkkaa? Millainen nuoruus sinulla on ollut?

– On ollut kiva huomata, että ollessani tavallisessa konduktöörivuorossa nuoret ovat tunnistaneet, että "tuo on meidän konnari", ja tulleet juttelemaan. Joskus nuoret saattavat kysyä tietyn konduktöörin perään: missä se konnari on ja milloin se tulee?

– Myös minä olen saanut lisää rohkeutta. Uskallan lähestyä nuoria helpommin ja kysellä heidän kuulumisiaan. Nykyään bongaan nuoret paremmin myös tavallisissa konduktöörivuoroissa.

5. Mikä sinulle on pyhää?

– Minulle pyhää ovat elämä ja ihmiset. Meidät kristityt on kutsuttu menemään sinne, missä ihmiset ovat, ja kohtaamaan heidät sellaisina kuin he ovat: jokainen on arvokas.

– Tunnen pyhyyttä, kun katson lapsiani silmiin. Pyhyyttä voi tuntea myös luonnossa ja kirkossa. Jumala on tietysti pyhä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Espoon Saapas kulkee nuorten parissa, muttei tungettele

Hyvä elämä

Nuorisotyön ammattilaisista ja vapaaehtoisista koostuva Saapas-ryhmä käy esimerkiksi Espoon rannoilla ja kauppakeskuksissa. 




Viimeinen M-juna saa komean saattoväen

Hyvä elämä

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.