
Meri Saloilan mukaan nuoret kyllä aistivat, onko aikuinen aidosti kiinnostunut heidän kuulumisistaan.
Espoon Saapas kulkee nuorten parissa, muttei tungettele
Nuorisotyön ammattilaisista ja vapaaehtoisista koostuva Saapas-ryhmä käy esimerkiksi Espoon rannoilla ja kauppakeskuksissa.
Elokuu ja koulujen alkaminen tarkoittaa sitä, että eri kaupunkien Saapas-ryhmät aktivoituivat. Saapas on seurakuntien tapa tehdä niin sanottua jalkautuvaa nuorisotyötä.
Nuorisotyönohjaajista ja vapaaehtoisista koostuvat Saapas-ryhmät käyvät moikkaamassa nuoria paikoissa, joissa he viettävät aikaa. Liikkeellä ollaan yleensä perjantai-iltaisin ja esimerkiksi koulujen alkaessa ja päättyessä.
Espoossa nuoret kokoontuvat usein rannoille. Myös kauppakeskukset vetävät nuoria, erityisesti Iso Omena ja Sello.
– Nuoret liikkuvat aika paljon. He saattavat olla jonkin aikaa jossain ja siirtyä sitten muualle, kertoo Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja ja Espoon Saappaasta vastaava ohjaaja Meri Saloila.
Myös skeittipaikoille ja koulujen pihoille kokoontuu nuoria. Näissäkin paikoissa käydään, mutta erityisesti tällöin Saapas-ryhmältä vaaditaan tilannetajua.
– Jos nuoret haluavat olla paikassa, jossa ei ole aikuisia, siihen on yleensä jokin hyvä syy, Saloila sanoo.
– Kun menemme nuorten reviirille, pyrimme antamaan heille tilaa. Jos nuoret eivät halua keskustella, emme tietenkään yritä väkisin.
Nuoret kyllä aistivat, oletko aidosti kiinnostunut heidän kuulumisistaan.
Jokainen murrosikäisen vanhempi tietää, ettei nuorten kanssa keskustelu ole välttämättä helppoa. Meri Saloilan mukaan se ei aina ole helppoa saapaslaisillekaan, mutta hänen kokemuksensa mukaan aito kiinnostus välittyy.
– Jo se helpottaa, että emme ole heidän vanhempiaan. Tyhjän kysymisessä ei ole koskaan järkeä. Nuoret kyllä aistivat, oletko aidosti kiinnostunut heidän kuulumisistaan.
Yleensä nuoret suhtautuvat Saapas-porukkaan ystävällisesti. Heitä moikataan, ehkä vaihdetaan kuulumisia tai käydään jokin pidempikin keskustelu.
Espoon Saappaaseen kuuluu työntekijöitä Leppävaaran, Olarin, Espoonlahden ja Tapiolan seurakunnista. Vapaaehtoisia on kymmenkunta eri puolilta Espoota.
– Lähdemme liikkeelle yleensä iltaseitsemältä joko Leppävaaran seurakunnan nuorten tilasta Siivestä, Espoonlahden nuorten tilasta Sodesta tai Olarin kirkolta. Teemme yhteistyötä kaupungin Nuorisotyö raiteilla -hankkeen kanssa.
Uusia vapaaehtoisia Saapas kouluttaa noin kerran vuodessa.
– Pitää olla sellainen elämäntilanne, että voi tulla mukaan ja sellainen fyysinen kunto, että jaksaa kulkea illan. Noin muuten vaatimuksena on vain täysi-ikäisyys ja se, että on kiinnostunut nuorista.
Lisätietoa Saappaan toiminnasta netistä. Espoon Saapas vastaa päivystäessään numerosta 09 8050 5050. Lisätietoja myös Meri Saloila 040 720 1120 tai meri.saloila@evl.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Teettekö muuta kuin heitätte liputtomia pois junasta?” – nuorisokonnari Marjo Kujala kohtaa nuoria junissa ja asemilla
Hyvä elämäKonduktööri Marjo Kujala on saanut Nuorisokonnari-hankkeen myötä uutta rohkeutta lähestyä junalla matkustavia nuoria.



