Urkurakennuspajassa lapset oppivat, miten urut toimivat – Töölön iltapäiväkerholaisten mielestä pienoisuruilla voi soittaa ainakin lastenlauluja
Pienoisurut eroavat isoista uruista ainakin siten, että niiden soittamisessa tarvitsee kaverin apua.
Uskomatonta mutta totta: kirkkourut voivat mahtua muutamaan suuren matkalaukun kokoiseen arkkuun. Ainakin, jos kyseessä ovat hollantilaisen urkurakentamo Verchueren miniurut. Sellaiset saapuivat Töölön seurakuntaan joulukuussa, ja kohta ryhmä Töölön seurakunnan iltapäiväkerholaisia saa koota ne.
Neljä vuotta sitten Västeråsin urkupäivillä Ruotsissa Töölön seurakunnan kanttori Tuomas Karjalainen näki, kuinka Helsingissä kanttoriksi opiskellut Kira Lankinen veti lapsille urkurakennuspajaa. Syntyi ajatus: tämä voisi toimia meilläkin.
Nyt Töölön seurakunta voi järjestää lapsille urkurakennuspajoja, ilmeisesti ensimmäisenä seurakuntana Suomessa. Urkurakennuspaja sopii hyvin vaikka osaksi uskonnon tai musiikin oppituntia.
– Ideana on tutustua urkujen rakenteeseen ja mahdollisesti myös oikeisiin urkuihin, Tuomas Karjalainen kertoo.
Pienoisurut eroavat vaikkapa Töölön kirkon uruista siten, että niitä soittaessa ei käytetä jalkoja, vaan ilma urkuihin tulee käsin paineltavista palkeista. Koska soittajan kädet ovat koskettimilla, hän tarvitsee siis kaverin apua. Muitakin eroja isoihin urkuihin on.
– Pienoisurkujen soundi on barokkimainen ja yllättävän kova. Äänikertoja on kaksi ja koskettimia 24, Tuomas Karjalainen kertoo.
Iltapäiväkerholaiset ryhtyvät hommiin. Tehtävää helpottaakseen Tuomas Karjalainen on koonnut urkujen kehikon valmiiksi. Lapset jaetaan ryhmiin: osa asettelee koskettimia oikeaan järjestykseen, osa rakentaa koneistoa ja osa järjestelee pieniä metallisia abstrakteiksi kutsuttavia osia numerojärjestykseen.
Kun koskettimet on saatu oikeaan järjestykseen, ne asetellaan urkukehikkoon. Sitten ovat vuorossa abstraktit. Lopuksi niin sanottuun pillitukkiin asetellaan urkupillit, tiettyyn järjestykseen ja kahteen eri riviin.
Mutta kas, joku pilleistä on mennyt väärään paikkaan. Intoa ja vauhtia taitaa olla liikaa. Iltapäiväkerhonohjaaja Hanna Ristola laittaa lapset jonoon, ja homma jatkuu paremmassa järjestyksessä.
– Hanna, voisitko tulla opettelemaan palkeiden käyttöä? kanttori Karjalainen pyytää.
Kerhonohjaaja suoriutuu tehtävästään mallikkaasti, ja Karjalainen soittaa Pienen pieni veturi -kappaleen.
Nyt on kerholaisten vuoro. Jokainen saa kokeilla, millainen ääni uruista lähtee.
– Oli tosi kivaa soittaa niitä, ensimmäisenä vuorossa ollut tokaluokkalainen Ines Puustell kertoo.
Urkuja hän ei ollut ennen soittanut, mutta pianonsoitosta on kokemusta.
– Ääni kuulosti vähän erikoiselta. Erilaiselta kuin kuvittelin, hän jatkaa.
– Urkujen ääntä olen kyllä kuullut aiemminkin, pikkuveljeni ristiäisissä.
Urkujen rakentaminen oli hänen mielestään hauskaa, mutta abstraktien laittaminen järjestykseen ei ollut ihan helppoa.
– Niissä oli niin pienellä numerot. Numeroista näkyi aluksi vain osa. Luultiin, että yksi osa on neljä, kun se olikin neljätoista.
Kun kaikki ovat saaneet soittaa, on lopullisten arvioiden aika. Urkujen rakentaminen oli ryhmän mielestä hauskaa, mutta pillien laittaminen järjestykseen vähän vaikeaa. Pienoisurkujen ääni sopii iltapäiväkerholaisten mielestä esimerkiksi lastenlaulujen soittamiseen.
Oikeasti kanttorit eivät sentään joudu rakentamaan urkuja itse. Siinä olisikin turhan paljon työtä.
– Emme me urkuja rakenna, mutta virittämään joudumme. Cembalon olen itse rakentanut, Tuomas Karjalainen kertoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leppävaaran kirkon urkurentoutuksessa saa pötkötellä kirkon lattialla
HengellisyysUruissa on rauhoittavia ääniä, jotka resonoivat ihmiskehossa fyysisesti, diakoni Noora Lana kertoo.