Yöllä uruilla harjoitellessaan kanttori Petri Koivusalo voi päästellä palkeet auki ilman, että häiritsee ketään.
”Välillä uruilla pitää soittaa niin lujaa, että äänen voimakkuus ylittää työsuojelulliset arvot” – kanttori Petri Koivusalo harjoittelee öisin Espoon tuomiokirkossa
Kun kello lähestyy iltayhdeksää, lopettavat tulevien konserttien esiintyjät ja kanttorit treenailunsa Espoon tuomiokirkossa – yhtä lukuun ottamatta. Valvontakamerat tallentavat kanttori Petri Koivusalon useinkin urkujen äärestä.
Jos on aina ollut yökyöpeli ja iltakukkuja, kuten Espoon tuomiokirkkoseurakunnan A-kanttori Petri Koivusalo, on juuri tämä kohta vuorokaudessa mitä tehokkainta toiminta-aikaa. Kirkon ollessa suljettuna voi uruilla harjoitellessaan päästellä palkeet auki ja rymyyttää rauhassa ketään häiritsemättä.
– Päivällä, kun kirkko on avoinna, ihmiset tulevat tänne monesta eri syystä hiljentymään ja penkkiin istumaan. Jos he joutuisivat kuuntelemaan harjoitteluani, se ei välttämättä sopisi yhteen heidän senhetkisen mielentilansa ja elämäntilanteensa kanssa, Koivusalo miettii.
Koivusalon öinen harjoitteluvuoro säästää myös kirkossa päiväsaikaan työskentelevien vahtimestarien korvia.
– Välillä uruilla pitää soittaa niin lujaa, että äänen voimakkuus ylittää työsuojelulliset arvot, Koivusalo toteaa.
Erityisen voimallisesti urkujen tuuttauksen tuntee niitä virittävä, joka pillien luo päästäkseen kömpii soittimen sisälle.
– Siellä trumpettien, pasuunoiden ja muiden kieliäänikertojen pillit huutavat kasvoille lähietäisyydeltä. Meidän soittimessamme on peräti 42 äänikertaa eli pilliriviä. Kaikkiaan pillejä on siis 2800. Niistä viikoittain me kanttorit kukin vuorollamme viritämme kielipillit, joita on kolmisensataa, Koivusalo kertoo.
Ilta- ja yöaikaan harjoitteleminen on Koivusalolle käytännön ohella myös tunnelmakysymys. Vaikka jotakuta voisi öinen, pimeä kirkko jopa pelottaa, viihtyy hän sen hämäryydessä.
– Joskus alkuyöstä pidän taukoa, rentoutan käsiä ja venyttelen, otan sakastista kupin kahvia ja menen kävelemään hautausmaalle. Se on rauhallinen ja rauhoittava, jopa kotoisa paikka, kuvailee noin 3000 hautajaisissa soittanut Koivusalo.
Koivusalo pitää välillä taukoa harjoittelusta ja menee ulos raittiiseen ilmaan nauttimaan hautausmaan rauhallisuudesta ja tarkkailemaan siellä liikkuvia eläimiä.
Jänikset katsovat syyllistävästi
Vaikka Petri Koivusalo on työnsä puolesta vuosien saatossa nähnyt monenlaista, sulaa hänen sydämensä öisen kirkkomaan satunnaisia eläinvieraita katsellessa edelleen.
– Hautausmaalle kerääntyy yöllä monenlaisia eläimiä, jotka ovat oppineet, että yöaikaan siellä on rauhallista. Jänikset katsovat minua monesti syyllistävästi aivan kuin kysyen, että mitä ihmettä teet täällä meidän salivuorollamme, Koivusalo naurahtaa.
Tienoolla oleilee yölläkin paljon lintuja. Joskus siellä tapaa peuroja, mutta harvoin ihmisiä, sillä alueella on tietty suositeltu poistumisaika.
Koivusalon kokemuksen mukaan ihmiset tosin käyvät haudoilla toisinaan melko myöhäänkin. Tästä huolimatta Koivusalo ei koko työuransa aikana ole törmännyt hautausmaalla järjestyshäiriöihin. Hänen mielestään paikka on öisin yksi rauhallisimmista koko Espoossa.
– Joskus kesällä on tuolta vastarinteestä kuulunut ihmisten iloista laulua. Mutta eivät he tänne ole tulleet koskaan. Tähän alueeseen liittyy tietty kunnioitus. Joku on ehkä ollut täällä vaikkapa oman isoäitinsä hautajaisissa. Ei silloin tule mieleenkään tulla tänne heilumaan.
Taivas repesi kirkon yläpuolella
Vaikka tuomiokirkko hautausmaineen on Petri Koivusalolle työn puolesta tietyllä tavalla arkinen paikka, hiljentyy hän välillä pohtimaan sen monisataavuotista, suomalaiselle kirkkorakennukselle poikkeuksellisen pitkää historiaa.
– Täällä on pidetty jumalanpalvelus joka ainoa sunnuntai 540 vuoden ajan. Ajallisesti sitäkin kauempaa on yksi kirkon kattoa kannattelevista ristipalkeista, joka on peräisin edeltävästä kirkosta ja iältään yli 700 vuotta vanha.
Urut, joita suunnittelemassa Koivusalo on itsekin ollut, ovat huomattavasti tuoreemmat. Vuonna 2012 käyttöön otetun soittimen ääntä kuvaillaan “laulavan täyteläiseksi sekä klassista loistoa ja voimaa soivaksi”. Urkujen matalin ääni on 16 hertsiä ja liikkuu ihmisen kuulokynnyksen alarajalla.
– Näistä lähtee melkoiset jytinät, kun vetää niin sanotusti ”kaikki kepit ulos” eli ottaa kaikki äänikerrat käyttöön, Koivusalo kuvailee.
Vaikka Espoon tuomiokirkon urkuihin luodaan ääntä kaikkiaan 2800 pillin voimin, jää se Petri Koivusalon kokemuksen mukaan toiseksi, kun luonto ottaa ohjat ja ukkonen pauhaa.
Hän muistelee erästä kertaa, jolloin hän saattoi ulkopuolisen silmin muistuttaa kliseistä kauhuleffan hullua tiedemiestä, joka tuuttaa täysin palkein yhtä maailman kuuluisimmista urkuteoksista eli Johann Sebastian Bachin Toccataa ja fuugaa d-mollissa.
– Soitin menemään jotain vyörytysmusiikkia, kun yhtäkkiä aloin kuunnella, että onhan näissä uruissa makeat bassot, mutta ei sentään näin hienot. Ukkonen oli tullut niin suoraan kirkon päälle, että salaman lyödessä se näkyi yhtäaikaisesti kaikista ikkunoista. Ja sitten välittömästi taivas repesi siinä yläpuolella.
Koivusalo sammutti kirkosta loputkin valot, meni salin etupenkkiin istumaan ja kuunteli jytinää, jonka rinnalla ihmisen rakentamien urkujen komea soundi jäi toiseksi.
– Tuli mieleen, että tämä kirkko on ollut tässä 540 vuotta, jona aikana moni ukonilma on ehtinyt käydä kolisuttelemassa ovia. Mutta ehkä näitä seiniä rakennettaessa on mietitty, että pannaan nyt kaksi metriä paksut ja graniitista, niin kestävät sitten ainakin. Ja ovat kestäneet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leppävaaran kirkon urkurentoutuksessa saa pötkötellä kirkon lattialla
HengellisyysUruissa on rauhoittavia ääniä, jotka resonoivat ihmiskehossa fyysisesti, diakoni Noora Lana kertoo.
