null ”Yöaikaan luonto näyttää itsestään aivan uuden puolen” – Espoon seurakunnat kutsuvat Velskolaan juhlistamaan Suomen luontoa ja nukkumaan ulkona

Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaajana toiminut Ulla Kakko (vas.) ja Espoon tuomiokirkkoseurakunnan erityisnuorisotyönohjaajana ollut Sari Vikström-Kivioja kehittivät yhdessä idean Espoon seurakuntien Suomen luonnon päivän tapahtumasta ja Nuku yö ulkona -tempaukseen osallistumisesta. Molemmat ovat siirtyneet elokuussa toisiin tehtäviin.

Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaajana toiminut Ulla Kakko (vas.) ja Espoon tuomiokirkkoseurakunnan erityisnuorisotyönohjaajana ollut Sari Vikström-Kivioja kehittivät yhdessä idean Espoon seurakuntien Suomen luonnon päivän tapahtumasta ja Nuku yö ulkona -tempaukseen osallistumisesta. Molemmat ovat siirtyneet elokuussa toisiin tehtäviin.

”Yöaikaan luonto näyttää itsestään aivan uuden puolen” – Espoon seurakunnat kutsuvat Velskolaan juhlistamaan Suomen luontoa ja nukkumaan ulkona

Tapahtuma on peruttu koronarajoitusten vuoksi.

Elokuun viimeisenä lauantaina on kaksin verroin aihetta juhlaan, kun Espoo-päivän lisäksi vietetään valtakunnallisesti Suomen luonnon päivää. Tänä vuonna luonnon juhlimiseen osallistuvat myös Espoon seurakunnat, jotka järjestävät yhdessä Velskolan leirikeskuksessa Suomen luonnon päivän tapahtuman.

Ohjelmatarjontaan kuuluu muun muassa geokätköilyä, polkujuoksua, perinneleikkejä, saunomista ja äänimaljarentoutusta. Päivä huipentuu yön yli jatkuvaan Nuku yö ulkona -tempaukseen, joka on osa Suomen Ladun järjestämää kampanjaa.

– Olisi tärkeää, että seurakunnissa liityttäisiin rohkeasti valtakunnallisiin tempauksiin. Näin voidaan tuoda näkyväksi sitä, että kirkko on osa koko yhteiskuntaa ja haluaakin olla. Emme ole missään omassa lokerossamme, vaan haluamme olla osa ihmisten arkea ja elämää, kertoo Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ulla Kakko.

Kakko on ollut päävastuussa tapahtuman järjestämisestä yhdessä Espoon tuomiokirkkoseurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Sari Vikström-Kiviojan kanssa. Myös idea lähti heiltä.

– Mietin, millaiseen tapahtumaan haluaisin itse osallistua. Luulen, että tällä voidaan tavoittaa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät tavallisesti osallistu seurakunnan toimintaan. Olen havainnut, että luontohengellisyys on nouseva trendi, jonka potentiaalia voisimme hyödyntää seurakunnissa enemmänkin, Kakko kertoo.

Nuku yö ulkona -tapahtuma on Kakon mukaan hyvä tilaisuus kokeilla ulkona nukkumista erityisesti, jos ajatus jännittää. Seurakunta järjestää osallistujille yöpymispaikaksi teltan tai riippumaton ja vertaistukea paikalla riittää. Retkeilyä ahkerasti harrastava Kakko nukkuu itse ulkona säännöllisesti ja on sitä mieltä, että jokaisen tulisi tehdä niin.

– Ulkona nukkuu pääsääntöisesti hyvin, kun on raikas ilma ja helppo hengittää. Silloin pääsee myös askeleen lähemmäs luontoa. Aistit valpastuvat ja voi nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä ei päiväsaikaan koe. Yöaikaan luonto näyttää itsestään aivan uuden puolen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi