
Oppilaitospappi Anu Morikawa toivoo, että eri-ikäiset ihmiset löytävät kirkon ja Aalto-yliopiston yhteisen verkkotapahtuman.
Aalto-yliopisto ja kirkko jakavat ilmastotoivon aineksia yhteisessä verkkotapahtumassa
Kaikille avoin verkkotapahtuma pohtii teknologian ja teologian vastauksia ilmastohuoleen.
Vuonna 2017 Aalto-yliopiston oppilaitospappi Anu Morikawa ja opintopsykologi Sanni Saarimäki havahtuivat siihen, että ympäristöahdistukseen liittyvät kysymykset nousivat esille kummankin kohtaamisissa opiskelijoiden kanssa. Pappi ja psykologi yhdistivät voimansa ja järjestivät opiskelijoille ympäristöteemoja käsittelevän keskusteluryhmän.
Viiden tapaamisen aikana puhuttiin muun muassa ilmastonmuutokseen liittyvistä faktoista ja tunteista sekä tunteiden ja toiminnan suhteesta. Lisäksi käsiteltiin epätoivoa ja toivoa omassa elämässä ja maailmankatsomuksessa sekä hyvinvoinnin ylläpitämistä.
– Palautteen perusteella kirkon mukana oleminen antoi opiskelijoille sytykkeen tuoda keskusteluun henkilökohtaisia maailmankatsomukseen, Jumalaan ja kuolemaan liittyviä pohdintoja, Morikawa sanoo.
Vuosi sitten tarkoituksena oli ottaa seuraava askel ja kurottautua kohti ilmastotoivoa tilaisuudessa, jota suunniteltiin piispa Kaisamari Hintikan piispantarkastuksen yhteyteen. Sitten tuli koronakevät rajoituksineen ja tapahtumaa siirrettiin vuodella. Nyt Aalto Sustainability, Aalto-papit ja Espoon seurakunnat toteuttavat kaikille avoimen verkkotapahtuman, jossa etsitään toivon näkökulmia ilmastokeskusteluun ja tulevaisuuteen.
Kirkon mukana oleminen antoi opiskelijoille sytykkeen tuoda keskusteluun henkilökohtaisia maailmankatsomukseen, Jumalaan ja kuolemaan liittyviä pohdintoja.
Teknologian näköaloja avaa Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori ja kansallisen ilmastopaneelin varapuheenjohtaja Peter Lund. Teologian tohtori Pauliina Kainulainen johdattelee osallistujia muutoksen mahdollisuuksiin yksilöinä ja osana yhteisöä.
Alustusten jälkeen osallistujat jakautuvat ryhmiin ja jakavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan Erätauko-säätiön dialogimenetelmän avulla. Järjestäjät ovat valmistautuneet lisäämään dialogiryhmiä, jos osallistujia on runsaasti. Tilaisuuteen voi osallistua myös kuuntelemalla vain alustukset.
– Aalto-yliopistossa on hyvä asiantuntemus ilmasto- ja ympäristöasioista, tekniikasta ja taloudesta. On kiinnostavaa nähdä, mitä teologian ja toivon näkökulmat tuovat tähän keskusteluun. Yhdistelmästä voi syntyä jotain uutta, Anu Morikawa sanoo.
Ilmasto muuttuu – millaisia ovat tulevaisuuden toivon näkökulmat? Kaikille avoin verkkotapahtuma ti 20.4. klo 12.45–16. Lue lisää tapahtumasta ja puhujista ja ilmoittaudu 11.4. mennessä Aalto-yliopiston verkkosivulla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Peruskorjausta odottava Otaniemen kappeli noteerattiin Financial Timesissa
AjankohtaistaLehdessä mainittiin, että juuri kappelin vaatimattomuus ja näkymän avautuminen luontoon on puhuttelevaa.

