Pauliina Kainulainen viettää suurimman osan kesästään Enonkosken luostarissa.
Pauliina Kainulaiselle rukous ja kansalaisaktivismi ovat osa samaa syvyydenkaipuuta
Retriittipappi Pauliina Kainulainen on huomannut, että Jeesuksen seuraaminen voi saada luopumaan monista asioista, joita ennen on pitänyt tärkeinä.
Tänä kesänä Pauliina Kainulainen viettää paljon aikaa luostarissa. Nunnaksi hän ei ole ryhtymässä, sillä sellaisia ei Enonkosken luterilaisessa luostarissa ole. Sen sijaan hän aloitti keväällä 2,5-vuotisen pestin luostariyhteisön pappina.
Kainulainen saa majailla luostarissa enimmäkseen yksin, sillä vakituisia asukkaita siellä ei nykyisin ole. Se on retriittitalo, joka tarjoaa myös majoituspalveluja.
Luostari sijaitsee vanhassa koulurakennuksessa hiljaisessa Ihamaniemen kylässä. Elämä itäsuomalaisessa maalaismaisemassa on Kainulaiselle tuttua lapsuudesta, sillä hän on maalaistalon tytär Tervosta, Pohjois-Savosta. Jo silloin hän hakeutui luontoon olemaan yksin hiljaa.
– Jo lapsena koin, että Jumala on kohdattavissa luonnossa – metsässä ja rannoilla, hän kertoo.
Luonto, erityisesti Höytiäinen-järvi, oli syynä siihen, että Kainulainen ja hänen miehensä aikoinaan asettuivat asumaan Pohjois-Karjalan Kontiolahdelle. Rakas on myös toinen suuri järvi, Pielinen, jonka rannalla Kainulaisilla on mökki. Sen vastarannalla kohoaa Koli.
– Kesäöinä vain seisoskelen mökkirannassa, katselen yön värejä ja kuuntelen lintuja.
Rukouksessa ihminen voi saada kosketuksen egoa ja arkiminää laajempaan itseensä.
Sisäisen eheyden etsijä
Pauliina Kainulainen innostui hiljaisuuden retriiteistä parikymppisenä opiskelijana, ja hän on kouluttautunut myös retriitinohjaajaksi. Hänen mielestään juuri hiljainen rukous olisi vastaus monen kaipuuseen ja antaisi elämään sellaista syvyysulottuvuutta, jota nykykulttuurissa ei helposti ole tarjolla. Juuri se olisi sitä, mitä kirkko voisi arkiseen tohinaan väsyneille etsijöille antaa.
– Minusta kristinusko on aika käsittämätön, jos se mielletään vain tiettyjen oppilauseiden totena pitämisenä. Kirkolla ei ole tulevaisuutta, jos sillä ei ole yhteyttä hengelliseen ytimeensä, Kainulainen sanoo.
Kainulainen on huomannut, että hänessä itsessään on herännyt entistä vahvempi syvyyden kaipuu nyt keski-iässä. Hän näkee sen olevan sukua sille mielenmuutokselle, johon Jeesus kuulijoitaan herätteli.
– Rukouksessa ihminen voi saada kosketuksen egoa ja arkiminää laajempaan itseensä. Jeesuksen vertaukset ja valinnat havainnollistavat sitä, miten voi päästää irti sellaisesta, mikä ei enää olekaan tärkeää sitten, kun on löytänyt sen kallisarvoisimman helmen. Se helmi on sisäinen integriteetti, eheys, Kainulainen sanoo.
– Irti päästäminen ja antaumuksen asenne voivat viedä Jeesuksen seuraajan ihan mihin vain – eivät välttämättä menestykseen ja entistä tehokkaampaan ja tuottavampaan elämään vaan joskus aikamoiseenkin luopumiseen. Silti se sisäinen eheyden kokemus voi olla niin ihmeellinen, että sen vuoksi on valmis luopumaan monista asioista, joita on ennen pitänyt tärkeinä.
Kilvoittelua kohtuullisuuden kanssa
Mielenmuutos ja syvyydenkaipuu eivät ole vain oman sisäisen elämän vaalimista. Niissä on kyse myös arvojen muuttumisesta ja teoista. Kainulaiselle se tarkoittaa kansalaisaktivismia ja pyrkimistä kohtuulliseen elämäntapaan.
Vuonna 2006 Enossa, Kainulaisen kotikulmilla, alettiin etsiä uraania. Uraanikaivosta vastustamaan nousi kansanliike, johon Kainulainenkin lähti mukaan. Kamppailu kansainvälistä rahaa vastaan tuntui toivottomalta, mutta päättyi voittoon: ainakaan toistaiseksi kaivosta ei olla perustamassa.
Kainulainen on mukana myös muutamaa vuotta myöhemmin perustetussa Kohtuus vaarassa -kansanliikkeessä, joka etsii kohtuullisempaa elämänmuotoa ja pohtii esimerkiksi talouteen, liikenteeseen, ruokavalioon ja kulutukseen liittyviä kysymyksiä.
Omassa arjessa kohtuullisuus tarkoittaa hänelle esimerkiksi kierrätystä, lihansyönnin vähentämistä ja sitä, ettei lomamatkoja tehdä lentäen. Toisaalta kahden työssäkäyvän aikuisen perhe tarvitsee liikkumiseen kaksi autoa.
– Se siitä kohtuudesta siis. Oman elämäntavan kohtuullistaminen on jatkuvaa kilvoittelua ja jatkuvaa epäonnistumista, Kainulainen huokaa.
Länsimainen kulttuuri taas erottaa ruumiin ja mielen ja leikkaa ihmisen irti luonnon kokonaisuudesta.
Taju luonnon pyhyydestä
Alkuperäiskansojen, kuten saamelaisten ja bolivialaisen aimarakansan, ajatteluun tutustuminen on ollut Pauliina Kainulaiselle silmiä avaavaa, kun hän on pohtinut länsimaissa vallalla olevaa elämäntapaa ja sen kestämättömyyttä.
– Aimaroiden kulttuuri on sekä–että-kulttuuri toisin kuin moderni länsimainen kulttuuri, jossa asiat ovat joko–tai. He näkevät ihmisen ruumiin ja sielun kokonaisuutena. Länsimainen kulttuuri taas erottaa ruumiin ja mielen ja leikkaa ihmisen irti luonnon kokonaisuudesta.
Usein länsimaisen ihmisen luontosuhteen vääristyminen on nähty kristinuskon syyksi. Kainulainen arvioi, että syytöksissä on perääkin. Hänen mukaansa kristinusko tuli esimerkiksi Suomeen jokseenkin ylimielisessä muodossa, eikä luterilainen reformaatio ainakaan parantanut tilannetta.
– Mutta kristinusko yksin ei hävittänyt tajua luonnon pyhyydestä. Siihen tarvittiin länsimainen tieteellis-tekninen vallankumous ja sen tuoma mekanistinen, konemainen maailmankatsomus. Kirkko on liiaksi myötäillyt sitä. Niinpä nyt pitäisi ottaa uusiksi vanhan kulttuurin ja kristinuskon kohtaaminen.
Siinä, missä nykyinen länsimainen ajattelu on lineaarista ja edistysuskoista, vanha kotoperäinen näkemys maailmasta oli Kainulaisen mukaan tasapainoa hakeva ja erilaisia luonnon ja elämisen syklejä kunnioittava. Jonkinlaista paluuta siihen hän toivoisi.
– Silloin ihminen ei pelkästään oman hyötynsä ja mukavuudenhalunsa vuoksi ottaisi luonnosta kohtuuttomasti vaan tajuaisi, miten ihmeellisiä luonnon suuret kierrot ovat ja kunnioittaisi niitä. Meillä Suomessa on tehty tässä ihan hirveitä virheitä esimerkiksi ojittamalla soita, kun ei ole kunnioitettu vesien luonnollista kiertoa, Kainulainen sanoo.
– Uskon myös, että ihmiselle olisi hyvästä elää vuodenaikojen kierrossa ja kunnioittaa työn ja levon rytmiä.
Kuka?
Pauliina Kainulainen, 49, on pappi ja teologian tohtori, joka on perehtynyt erityisesti vapautuksen teologiaan ja ekoteologiaan.
Kainulainen aloitti keväällä työn Enonkosken luostarin toiminnasta vastaavana retriittipappina. Hän pitää luostariyhteiso.fi-sivuilla Sammaleenhiljainen-blogia ja viimeistelee ensi vuonna ilmestyvää kirjaa, jossa pohditaan kristillistä mietiskelyperinnettä ja luontosuhdetta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Paavi Franciscus: Luonto on joutunut ihmisen orjaksi – muutos alkaa mielestä, sanoo teologi Pauliina Kainulainen
Hyvä elämä AjankohtaistaPaavi Franciscus julkaisi kehotuskirjeen, joka vaatii marraskuun lopussa kokoontuvalta YK:n ilmastokokoukselta nopeita ja radikaaleja toimia. Teologi Pauliina Kainulainen kiinnittää huomiota ekologisen siirtymän sisäiseen puoleen.
