Kuopion piispa Jari Jolkkonen (vasemmalla) uskoo, että Franciscus Assisilaisella (oikealla) on opetettavaa monille.
Ahdistavatko kulutusyhteiskunta, ilmastonmuutos ja sisäinen tyhjyys? Kuuntele Franciscus Assisilaista, kehottaa piispa Jari Jolkkonen
Kuopion piispa Jari Jolkkonen teki dokumentin 1200-luvulla eläneestä saarnaajasta. Jolkkonen tiivistää Assisilaisen viestin näin: ”Me tulemme toimeen niin paljon vähemmällä.”
Jos sattuu olemaan piispa – vaikka niinkin vaatimattomassa kirkossa kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja vieläpä eräässä sen syrjäisemmistä hiippakunnista – saattaa joskus käydä niin, että pääsee tapaamaan paavia.
Niin kivasti kävi Kuopion piispalle Jari Jolkkoselle.
Paavi, jonka Jolkkonen tapasi vuonna 2018, on paavilliselta nimeltään Franciscus. Katolisen kirkon kaksituhatvuotisessa historiassa ei ole aiemmin ollut toista Franciscus-nimistä paavia.
– Minulle heräsi kysymys, miksi hän on vasta ensimmäinen Franciscus-niminen paavi, Jolkkonen kertoo.
– Jorge Mario Bergoglio kuului jesuiittoihin, ei fransiskaaneihin. Silti juuri hän otti ensimmäisenä paavina Franciscus-nimen.
Paavi-Franciscuksen esikuva on 1100- ja 1200-lukujen taitteessa elänyt Franciscus Assisilainen, joka julistettiin pian kuolemansa jälkeen pyhimykseksi.
Assisilaisella on tuskin mitään sanottavaa sellaiselle, joka tyytyy pysymään omassa kuplassaan.
Assisilainen, fanien kesken ”Jumalan köyhä”, ei ollut nuoruudessaan erityisen pyhä tyyppi. Hänen isänsä oli rikas kauppias, ja poika eli railakasta bile-elämää.
Sitten tapahtui jotain.
Franciscus, joka tunnettiin tuolloin nimellä Giovanni di Pietro di Bernardone, hylkäsi yltäkylläisen elämänsä ja ryhtyi saarnamieheksi.
Hän alkoi saada mainetta luomakunnan ystävänä ja yksinkertaisen elämäntavan puolustajana. Hän koki suurta myötätuntoa köyhiä kohtaan, auttoi muista ihmisistä eristettyjä spitaalisia ja kannatti uskontojen välistä ystävyyttä.
Tällaista tyyppiä nykyinen paavi pitää esikuvanaan.
– Myös paavi Franciscus puhuu paljon köyhien ja luomakunnan puolesta. Myös hän välttää mahtipontisia eleitä, Jolkkonen sanoo.
Mitä sanottavaa 800 vuotta sitten eläneellä ihmisellä voi olla?
Piispa Jari Jolkkonen ja ohjaaja Satu Väätäinen tekivät pari vuotta sitten Ylelle dokumenttielokuvan reformaattori Martti Lutherista.
Ylellä oltiin dokumenttiin tyytyväisiä, ja tekijöiltä pyydettiin lisää.
– En aluksi innostunut, sillä ensi-illan huumassa tehdystä jatko-osasta tulee usein floppi, piispa kertoo.
Mutta sitten hän kävi Roomassa, pohti yhtä ja toista Franciscusta ja totesi, että 1200-luvulla elänyt Assisilainen olisi hyvä aihe dokumentille.
Mitä sanottavaa vuosisatoja sitten eläneellä saarnamiehellä sitten on 2000-luvun suomalaiselle kaupunkilaiselle?
– Tuskin mitään sellaiselle, joka tyytyy pysymään omassa kuplassaan, Jolkkonen vastaa.
– Itseään edistyksellisenä pitävä vasemmistolainen liberaali voi torjua Franciscuksen taantumuksellisena arvokonservatiivina. Oikeistolainen voi loukkaantua hänen markkinatalouden kritiikistään. Kirkon työmarkkinalaitos nuhtelisi häntä työturvallisuuslain rikkomisesta, koska hän halasi lepratautisia, sitoi heidän haavojaan, puristi mädän heidän paiseistaan ja suuteli heidän haavojaan.
Jolkkonen kuitenkin uskoo, että joillekuille Franciscus voi olla innostava esimerkki. Vaikkapa niille, jotka ovat kyllästyneet kulutusyhteiskunnan oravanpyörään, ahdistuvat ilmastonmuutoksesta ja kokevat oman elämänsä autioksi.
Tällaisia ihmisiä lienee nyky-Suomessakin muutama.
Franciscus oli sitä mieltä, että veljien pitää olla hilpeitä. On niin paljon syytä iloon ja kiitokseen.
Jolkkonen summaa Franciscuksen viestin näin:
– Me tulemme toimeen niin paljon vähemmällä.
Pyh, sanoo joku. 1200-luvusta on 800 vuotta. Ihmiset ymmärsivät tuolloin maailmasta paljon vähemmän kuin nykyään. Eikö olisi fiksua ottaa opettajaksi joku vähän modernimpi tyyppi?
– Luulen, että monet kysyvät juuri noin. Tuo asenne paljastaa ylimielisyyttä, sivistymättömyyttä ja älyllistä laiskuutta, Jolkkonen vastaa.
– Mieleeni ei tule yhtään nykyajan aatetta, jota ei olisi jo keksitty menneisyydessä.
Kuopion luterilainen piispa Jolkkonen ja Rooman katolinen piispa Franciscus eivät ole ainoita, joita Assisilainen innostaa. Assisin kaupungissa Italiassa käy joka vuosi kolme miljoonaa turistia.
– Kysyin taksikuskilta vähän kiusoitellakseni, mitä turistit tulevat tänne pikkukaupunkiin katsomaan. Taksikuski katsoi minuun hölmistyneenä ja vastasi: ”Franciscusta, tietenkin.”
Lopettakaa mököttäminen, uskonnolliset ihmiset!
Jari Jolkkosen ja Satu Väätäisen dokumentti Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina esitetään televisiossa ja Yle Areenassa pitkänäperjantaina.
Jolkkosen mielestä pääsiäinen on hyvä hetki uppoutua Franciscus Assisilaisen tarinaan.
– Kaikki, mitä Franciscus teki, voidaan ymmärtää ristiä kantavan Kristuksen seuraamisena ja samaistumisena häneen, Jolkkonen sanoo.
– Silti se ei tehnyt hänestä synkkää. Uskonnolliset ihmiset ovat turhan usein putkihurskaita ja totisia torvensoittajia.
Franciscus taas oli sitä mieltä, että veljien pitää olla hilpeitä. On niin paljon syytä iloon ja kiitokseen.
On koronapandemiaa, on ilmastonmuutosta ja on maailma täynnä kipua ja tuskaa. Silti: on niin paljon syytä iloon ja kiitokseen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Anna Kontula astelisi Franciscus Assisilaisen jalanjäljissä ulos fossiilikapitalismista – ”Hänen toiminnassaan yhdistyivät ne kolme asiaa, joita tarvitsemme ekokriisissä”
HengellisyysSiirtymä fossiilikapitalismista kestävämpään järjestelmään on kansanedustaja ja kirjailija Anna Kontulan mukaan mahdoton ilman, että myös maailmankuva muuttuu. Tässä hän näkee myös kristinuskolla olennaisen roolin.
