Suomalaiset heräsivät kysymään, miksi elämme – vaurauden tavoittelu on kääntynyt ihmistä vastaan, väittää professori Arto O. Salonen
Suomalainen yhteiskunta lähestyy keikahduspistettä, jossa tutut arvot korvautuvat uusilla, uskoo professori Arto O. Salonen. Toivon ainekset ovat lähellä, vaikka emme vielä osaa tarttua niihin.
Muutos tapahtuu ensin huomaamattomasti. Yhteiskunnan murros ei anna selkeää ennakkovaroitusta eikä synnytä levottomuuksia. Lopulta saavutetaan keikahduspiste.
Professori Arto O. Salosen mukaan elämme nyt ratkaisevia vuosia, joiden aikana suomalaisten arvomaailma korvautuu uudella. Tutut ja itsestään selvät uskomukset menettävät hyvää vauhtia merkitystään. Oireilemme monin tavoin sitä, että viime vuosikymmenet vallassa ollut edistystarina on hyytynyt.
– Hyvä tulevaisuus ei enää synny samoista palikoista, joilla olemme selvinneet viime vuosikymmenet. Niiden varaan rakentaminen on kääntymässä meitä vastaan. Tulevaisuutta varjostavat nyt uudet uhkat. Kohtaamme useita väistämättömiltä näyttäviä kehityskulkuja, jotka pitäisi pysäyttää, Salonen sanoo.
Salosen vakavat sanat löytävät kaikupohjaa tilanteessa, jossa koronapandemia on pakottanut suomalaiset sulkeutumaan koteihinsa. Päivästä toiseen toistuvat uutiset sairastuvista, kuolleista ja syvenevästä talouskriisistä muistuttavat enemmän katastrofielokuvaa kuin maailmaa, johon olemme tottuneet.
Kulttuurimme suuri kipupiste on se, että olemassaolollemme ei ole erityisempää syytä.
Salonen ei kuulu synkkää tulevaisuutta lupaaviin romahdusteoreetikkoihin. Sen sijaan hän kaivertaa esiin jotakin, mitä voisi kutsua toivoksi.
Akateemisella kielellä sanottuna kyse on utooppiseen ajatteluun nojaavasta tulevaisuuskuvasta, joka perustuu arvojen muutoksesta kertoviin tutkimuksiin. Tuo kuva tulevaisuudesta löytyy tänä keväänä julkaistusta kirjasta Sivistys vaurautena, jonka Salonen kirjoitti yhdessä taloustutkija Maria Joutsenvirran kanssa.
Tarvitsemme uuden suuren tarinan
Hiljaisen vallankumouksen käynnistymistä edelsi Arto O. Salosen mukaan vaihe, jossa perustarpeiden tyydyttämiseen kuluvan ajan määrä vähentyi huimasti. Vuonna 2015 taloustutkijat laskivat, että suomalaisen tarvitsi työskennellä keskimäärin kymmenen minuuttia ostaakseen kilon leipää tai riisiä.
Kun välttämättömien tarpeiden tyydyttämisestä tuli helppoa, ihmisten huomio siirtyi uudenlaisiin kysymyksiin.
Sotien jälkeen suomalaisten keskeisenä tavoitteena oli päästä eroon äärimmäisestä köyhyydestä ja varmistaa hengissä selviytyminen. Nämä päämäärät saavutettiin poikkeuksellisen nopeasti. Kun yhteiskunnan tarjoamat terveys-, koulutus- ja kirjastopalvelut otetaan huomioon, köyhinkin suomalainen kuuluu maailman vauraimpaan kymmenykseen.
Seuraavana haasteena on Salosen mukaan löytää elämä, joka tuntuu elämisen arvoiselta.
Salosen mukaan kasvava joukko suomalaisia herää siihen, että materiaalinen yltäkylläisyys ei anna olemassaololle tarkoitusta. Samaan aikaan alamme käsittää, että aineellisen vaurauden kasvu ei voi jatkua rajallisella planeetallamme enää pitkään.
– Irtautuminen köyhyydestä oli aikaisempien sukupolvien suuri tarina. Nyt sen antama vetoapu on käytetty loppuun. Kulttuurimme suuri kipupiste on se, että olemassaolollemme ei ole erityisempää syytä. Liian moni kokee, että elämä tuntuu turhalta. Uuteen päivään heräämiselle ei ole mitään sen suurempia syitä.
Ulos työelämästä parhaassa iässä
Vanhan edistyskertomuksen rapautuminen oireilee Salosen mukaan monella tavalla. Mielenterveys- ja elämänhallintaongelmat, huono-osaisuuden kasautuminen ja eriarvoisuuden lisääntyminen sekä vanhusten ja nuorten miesten syrjäytyminen kertovat siitä, että kaikki ei ole hyvin.
Salosen mukaan yhteisen tulevaisuuden rakentaminen on hyytynyt näköalattomaksi talouskilpailuksi, jossa ihminen on ajautunut konemaisen suorittajan rooliin. Kaikkea ympärillämme olevaa, myös ihmisiä, arvioidaan sen mukaan, onko siitä hyötyä.
Kokemus hyödykkeenä olemisesta synnyttää mitättömyyden ja arvottomuuden tunnetta. Moni kokee keskinäisen kilpailun aiheuttamaa riittämättömyyttä. Paikallaan pysyäkseen pitää juosta yhä nopeammin.
Yhä useampi havahtuu siihen, että uudenlainen suhde luontoon on edellytys elämän jatkumiselle.
Vuonna 2018 jäi joka päivä kymmenen parhaassa työiässä olevaa suomalaista työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi. Kymmenen vuoden aikana alle kolmekymppisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on lisääntynyt 30 prosenttia.
– Ainutkertaiset ihmiselämät murskaantuvat järjestelmässä, joka pyrkii ottamaan ihmisen vastaan vain hyödyn tuottajana ja kuluttajakansalaisena, Salonen sanoo.
Emme halua lisää lapsityöläisiä ompelemaan t-paitojamme, tuottamaan kahvia ja kaakaota kuppeihimme tai vaarantamaan henkensä kaivoksissa, joissa louhitaan metalleja älypuhelimiimme. Kukaan ei toivo ilmastonmuutoksen karkaamista tai maailmanlaajuista sukupuuttoaaltoa, jonka kaltaista ei ole nähty 65 miljoonaan vuoteen.
Näitä asioita talousjärjestelmämme kuitenkin tuottaa, ja kuluttajina olemme mukana tilanteen ylläpitämisessä.
– Yhä useampi havahtuu siihen, että uudenlainen suhde luontoon on edellytys elämän jatkumiselle. Suhtaudumme yllättävän alistavasti itsemme ulkopuoliseen elämään, vaikka oma elämämme on täysin siitä riippuvaista. Käytössämme on yksi sininen planeetta, jonka elinvoiman varassa jokainen ihminen elää nyt ja tulevaisuudessa, Salonen sanoo.
Suuret kysymykset tekevät työtä pinnan alla
Tähän saakka kiire on pitänyt meitä etäällä suurista elämänkysymyksistä, mutta pinnan alla ne ovat tehneet työtään. Ihmettelemme, miksi jatkamme elämäntapaa, joka tuhoaa elämän ekologisia edellytyksiä ja heikentää lastemme mahdollisuuksia hyvään elämään.
– Nyt ihmiset kokevat, että vanha edistyskertomus, jonka keskipisteessä ovat talouskasvu, tehokkuus, kilpailukyky ja kuluttamisen maksimointi, on pettänyt meidät, kiteyttää Arto O. Salonen.
Hänen mukaansa erityisesti nuoret ikäluokat kyseenalaistavat tienaamiseen, suorittamiseen ja kuluttamiseen kaventunutta ihmiskäsitystä.
Sellaiset peruskysymykset kuin ”Miksi olen olemassa?” ja ”Voinko löytää täyteyttä tähän hetkeen?” kertovat Salosen mukaan tietoisuuden heräämisestä. Kun riittävän moni pysähtyy pohtimaan niitä, lähestymme kansallista keikahduspistettä, jossa vanhat arvot tekevät tilaa uusille.
Arvot ovat hitaasti muuttuvia periaatteita, joiden varassa teemme jokapäiväisiä arkisia valintojamme. Teollisen ajan materiaalisiin arvoihin kuuluivat muun muassa talouskasvu, elintaso, suorituskeskeisyys, omistaminen, valta, järjestys ja säännönmukaisuus.
Jälkimateriaalisen ajan vastaavia arvoja ovat merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus, koettu hyvinvointi, kaikkien ihmisten tasavertaisuus, hyväntahtoisuus, itsensä toteuttaminen ja joustava tilanne-etiikka.
Jonkun pitää ottaa muutos puheeksi
Arto O. Salosen oma herääminen vanhojen ajatusmallien riittämättömyyteen tapahtui 2000-luvun alussa, kun hän työskenteli Keniassa kehitysyhteistyötä koordinoimassa. Hänen tehtävänään oli kertoa paikallisista tarpeista lahjoittajien kannalta ymmärrettävällä tavalla.
Työssään Salonen näki läheltä sen, miten ilmaston lämpeneminen vaikutti kaikkein köyhimpiin. Päiväntasaajan Afrikalle tyypillinen sadesykli oli mennyt sekaisin. Kun sateet saattoivat viipyä vuoden tai kaksi, paikalliset yhteisöt eivät enää selviytyneet kuivuudesta.
– Keskustelin ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet tilannetta. Jotkut heistä ajattelivat, että jumalat eivät enää olleet niin ystävällisiä kuin ennen. Samaan aikaan seurasin länsimaiden ilmastokeskustelua. Siinä toistettiin yhä uudestaan, että teollisuuden kasvun turvaaminen ei salli radikaaleja muutoksia.
Salonen oli löytänyt elämäntehtävänsä. Palattuaan Suomeen hän alkoi tutkia sitä, miten kestävään yhteiskuntaan siirtyminen, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja merkitykselliseksi koetun elämän tavoittelu kytkeytyvät toisiinsa.
Olemme tottuneet paahtamaan eteenpäin ja lisäämään nopeutta, vaikka päämäärä on hukassa.
Keikahduspisteen jälkeen uudenlaisista, siihen saakka marginaalissa eläneistä ajatuksista tulee valtavirtaa. Emme enää halua tavoitella vaurautta tavoilla, jotka vaarantavat maapallon elinkelpoisuuden. Ymmärrämme, että ihmiskunnan suurin vihollinen on ihminen itse.
Kokemukset arvokkaasta ja merkityksellisestä elämästä nousevat elintasokilpailun ohi tärkeimmiksi poliittisiksi kysymyksiksi. Rahan sijasta hyvän elämän mittariksi nousee aika. Työksi mielletään kaikki, mikä tuottaa yhteistä hyvää. Tavallisen ihmisen rooli yhteiskunnassa kasvaa kuluttajasta aktiiviseksi kansalaiseksi.
Salonen ja Joutsenvirta kuvasivat jälkimateriaalisten arvojen läpimurtoon johtavan kehityskulun ensimmäisen kerran vuonna 2018 julkaistussa tieteellisessä artikkelissa.
– Läpimurrolla on mahdollisuus, mutta muutos täytyy ottaa puheeksi. Jonkun pitää puuttua välinepuheeseen ja aloittaa puhuminen päämääristä, Salonen sanoo.
Koronavirus ajoi meidät tienhaaraan
Muutoksen ajattelemisen vaikeus kumpuaa Arto O. Salosen mukaan siitä, että emme ole tottuneet puhumaan todellisista, syvistä ihmisyyden kysymyksistä. Elämästä on tullut suoritus, jonka onnistumista mitataan numeroilla, mutta emme tunnista asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen.
– Olemme tottuneet paahtamaan eteenpäin ja yritämme lisätä nopeutta, vaikka päämäärä on hukassa. Nyt eteenpäin ei pääse, sillä olemme T‑risteyksessä, johon koronavirus meidät ajoi. Tästä avautuu poikkeuksellinen mahdollisuus kysyä, mitkä asiat elämässä ovat luovuttamattomia ja mitkä sellaisia, joiden voi antaa tulla ja mennä.
Ei tunnu kovin sykähdyttävältä aloittaa uutta päivää, jos elää vain talouskasvun vuoksi.
Tutkimustyönsä ohella Salosesta on tullut kysytty puhuja ja tieteen yleistajuistaja. Matkasaarnaajan tavoin hän haastaa kuulijoitaan miettimään, mikä saa heidät kokemaan itsensä arvokkaiksi. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa? Mikä parantaa ihmisten välistä luottamusta?
– Viime vuonna puhuin näistä asioista kymmenissä seminaareissa ja konferensseissa. Saamani palaute viittaa siihen, että pinnan alla kuplii. Meillä on käsittämättömän suuri valmius puhua jostakin muusta kuin välinearvoista, mutta yhteiskunnassa ei ole ollut väylää sellaiselle puheelle. Toivottavasti tämä kriisi avaa sen väylän.
Perunat pöytään lähimmältä pellolta
Kun yritämme ratkaista monimutkaisia ongelmia, keskeistä on Salosen mukaan kyky yhdistää poikkitieteellisesti eri näkökulmia. Vastakkaiset tavat hahmottaa maailmaa voivat täydentää toisiaan.
Yksi vaikeimmista kysymyksistä on, miten tuotantojärjestelmästä tehdään läpinäkyvä. Tällä hetkellä tuotantoketjujen monimutkaisuus estää kestävien valintojen tekemistä.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että suotuisat asiat suodattuvat, kun kuluttajat tekevät fiksuja valintoja. Emme kuitenkaan tiedä, missä kaikessa olemme mukana. Teemme ostopäätöksiä muutamalla kriteerillä, mutta Salosen mukaan kriteereitä pitäisi olla vähintään 50.
– Menee vaikeaksi. Siksi tuotteiden hinnoissa pitäisi olla mukana niiden tuotannosta ja kuluttamisesta seuraavat hyödyt ja haitat. Tämä on vaikeaa toteuttaa, mutta ei mahdotonta. Yksinkertaisin reitti kohti läpinäkyvyyttä on vahva paikallistalous, jossa peruna tulee pöytään lähimmältä pellolta.
Jos ruoan tuotannon ja kulutuksen vaikutukset sisältyisivät hintoihin, terveellinen ruoka olisi Salosen mukaan halpaa ja epäterveellinen kallista. Roskaruoka muuttuisi kalliiksi, koska terveyssektori joutuu hoitamaan sen syömisestä aiheutuvia terveyshaittoja.
Toinen ratkaisua vaativa ongelma on talouden sovittaminen maapallon rajallisiin luonnonvaroihin. Salosen mukaan talouskeskustelusta unohtuu usein sen pohtiminen, millainen elintaso riittää hyvään elämään.
– Ei tunnu kovin sykähdyttävältä aloittaa uutta päivää, jos elää vain talouskasvun vuoksi. Esimerkiksi konfutselaisuus neuvoo rikkaaksi haluavaa ihmistä määrittelemään, mikä riittää hänelle. Mutta olisiko tyytyväisyyttä päin suuntaava kansalainen uhka kyltymättömän kuluttamisen varaan rakennetulle hyvinvointiyhteiskunnalle?
Suorita, tienaa ja kuluta? Professori Arto O. Salosen mukaan erityisesti nuoret ikäluokat kyseenalaistavat kaventuneen ihmiskäsityksen.
Ei ole samantekevää, kuinka elämme
Arto O. Salonen esittää toistuvasti haastavan kysymyksen elämän tarkoituksesta. Salosen mielestä elämän kokeminen mielekkääksi edellyttää sellaisten yhteisten päämäärien tavoittelemista, jotka jokainen voi jakaa. Arkisten valintojen tulisi kytkeytyä ratkaisuketjuihin, joista tiedetään seuraavan hyvää meille kaikille.
Hiilineutraali yhteiskunta on Salosen mukaan ylväs tavoite, koska siinä on kyse ihmislajin henkiinjäämisestä. Toinen yhtä tärkeä tavoite on, että jokaisen yhteiskunnan jäsen voisi kokea itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi joka päivä.
Kukoistava yhteiskunta rakentuu jokaisessa ihmisessä olevan hyvyyden ja kauneuden varaan.
– Nämä ovat esimerkkejä sellaisista luovuttamattomista päämääristä, joiden puolesta toimiminen antaa minulle syitä elää ja toimia yhteiskunnassa, yrityksissä ja tällä planeetalla. Jos tavoittelen näitä asioita joka päivä, peilistä katsoo tyytyväinen ihminen, joka teki sen, mitä piti tehdä.
Salonen uskoo, että kukoistava yhteiskunta rakentuu jokaisessa ihmisessä olevan hyvyyden ja kauneuden varaan. Hän perustelee näkemystä systeemisellä todellisuudentulkinnalla, jonka mukaan elämä koostuu lukemattomista kytköksistä. Jokainen kohtaaminen ja jokainen yksittäinen havainto muuttavat maailmaa. Siksi jokainen ihminen voi asettua elämässään ratkaisijan rooliin.
– Toivo tulee siitä, että liityn ympäröivään todellisuuteen sitä rikastavalla tavalla. Silloin tämä päivä kannattaa elää, Salonen sanoo.
Henkilökohtaisella tasolla elämän syvistä kysymyksistä puhumiseen tarvitaan lähelle tulevia sanoja. Yksi sellainen sana on rakkaus. Salonen määrittelee sen merkitykselliseksi liittymiseksi itsen ulkopuoliseen todellisuuteen.
– Rakkaus ylläpitää elämää. Olemassaololleni löytyisi lisää tarkoituksia, jos kykenisin näkemään kuukausi kuukaudelta kirkkaammin kaiken sen, mihin arkinen elämäni on yhteydessä. Huomaisin entistä selvemmin, ettei ole samantekevää, kuinka elän.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ihminen kaipaa luontoa ja omaa yhteisöä – Saara Liljan valokuvat pohjustavat Tikkurilan kirkon taidehetkiä
Hyvä elämäSaara Liljan ja Arto O. Salosen vetämissä Osaksi suurempaa -taideilloissa pohditaan yhteisöllisyyden merkitystä muun muassa kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa.
