Ahdistelutabu murtuu uskonnollisissa yhteisöissä – uhrit kertovat seksuaalisesta kaltoinkohtelusta K&k:n kyselyssä

Ahdistelutabu murtuu uskonnollisissa yhteisöissä – uhrit kertovat seksuaalisesta kaltoinkohtelusta K&k:n kyselyssä

”Maallikkosaarnaaja kosketteli sielunhoitotilanteessa sekä kaappasi syliinsä ja suuteli, kun olin alle rippikouluikäinen. Poistuin järkyttyneenä ja mies huusi perääni, että tästä ei sitten puhuta.”

“Aluksi luimme Raamattua yhdessä. Henkilö ohjasi usein keskustelut seksuaalisuuteen, jossa totesi minulla olevan ongelmia. Hän sanoi olevansa seksuaaliterapeutti ja tulleensa luokseni Pyhän Hengen johdattamana. Etenimme hänen ohjaamanaan yhdyntään asti. Ymmärsin liian myöhään valheen avuntarpeestani”, kirjoittaa 26-vuotias nainen.

Uhrit avautuvat nyt seksuaalisesta väkivallasta uskonnollisissa yhteisöissä. Kevättalvella valmistuu Katja Niemen Ylelle ohjaama dokumentti Harmageddon olohuoneessa. Se kertoo Josefinasta, jonka piti 11-vuotiaana pyytää anteeksi häntä hyväksikäyttäneeltä mieheltä. Jehovan todistajien oikeuskomitea totesi lapsen vietelleen aikuisen.

Tositarinoita on paljon lisää.

Uskonnon uhrien tuki UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila sanoo, että Jehovan todistajat pitävät miesten kertomuksia uskottavampina kuin naisten. Ellei ahdistelija tunnusta tekoaan, sille on oltava kaksi todistajaa. Syntejä tutkivat sisäiset oikeuskomiteat koostuvat pelkästään miehistä.

– Jos oikeuskomitea katsoo, että tyttö tai nainen on viekoitellut ahdistelijansa eikä osoita katumusta, hänet voidaan erottaa. Sen jälkeen oman perheenkin pitää karttaa häntä, Valkila sanoo.

”Minut erotettiin seurakunnasta ja lähetettiin pois kotoa. Päädyin ulkomaille yksin, kielitaidottomana ja perheen sekä ystävien hylkäämänä”, kertoo 45-vuotias nainen vastauksessaan Kirkko ja kaupungin kyselyyn seksuaalisesta ahdistelusta uskonnollisessa yhteisössä. Hän kertoo karttamisen syyksi raiskatuksi joutumisen 17-vuotiaana Jehovan todistajana.

Uskonnollisissa yhteisöissä on isoja eroja.

– Uskonnon uhrien tuen toiminnanjohtaja Joni Valkila

Valkilan mukaan ahdisteluun liittyy suljetussa hengellisessä yhteisössä erityispiirteitä, kuten yhteisön maineen suojeleminen.

”Mies käytti hyväkseen useaa tyttöä, mutta ei saanut tuomiota, koska Jehovan todistajat eivät halunneet jutun vuotavan poliisille tai lehdistöön. Yhteisön maine oli tärkeämpi kuin me tytöt”, kirjoittaa 45-vuotias liikkeen jättänyt nainen.

39-vuotias nainen kertoo raiskauksesta 18-vuotiaana Jehovan todistajana. ”Jouduin seurakunnan vanhimpien eteen. Minulta kysyttiin kaikkea mahdollista ja kiellettiin puhumasta asiasta poliisille.”

Jos uskonyhteisö kokee olevansa ainoa oikea Jumalan lasten lauma, yhteisössä voidaan ajatella, että pahoja asioita tapahtuu vain sen ulkopuolella. Omien syyttelijää voidaan pelotella Jumalan vihalla tai demonien hyökkäyksellä.

– Uskonnollisissa yhteisöissä on isoja eroja. Kallion kirkossa on huomattavasti helpompi esittää kritiikkiä vaikka hengellisen johtajan käyttäytymisestä kuin liikkeessä, jossa voit valittaa vain johtajalle itselleen tai hänen kavereilleen. Kun seurakunnan johtohahmot muodostavat hyvä veli -verkoston, he eivät välttämättä usko uhria, joka kritisoi yhtä heistä, Valkila sanoo.

Iida Mursulta valmistui viime syksynä Lapin yliopistossa notaaritutkielma Rikos- ja lastensuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisuuksien toteutuminen Jehovan todistajien yhteisössä. Mursu osoittaa, että lakisääteistä ilmoitusvelvollisuutta ei juuri noudateta.

Valkila on kohdannut työssään seksuaalisen väkivallan uhreja erityisesti Jehovan todistajien, vanhoillislestadiolaisten sekä mormonien keskuudessa. Hän on itse entinen Jehovan todistaja.

Helppojen lasten arvostaminen lisää riskiä

”Maallikkosaarnaaja kosketteli sielunhoitotilanteessa sekä kaappasi syliinsä ja suuteli, kun olin alle rippikouluikäinen. Poistuin järkyttyneenä ja mies huusi perääni, että tästä ei sitten puhuta”, muistelee 69-vuotias nainen.

Yli viisikymmentä lukijaa vastasi Kirkko ja kaupungin internetkyselyyn ahdistelusta uskonnollisissa yhteisöissä. Valtaosa vastaajista on naisia ja puolet heistä pari–kolmikymppisiä. Lainaukset artikkelissa on otettu kyselyn vastauksista, joissa kerrotaan ahdistelusta Jehovan todistajien, vanhoillislestadiolaisten ja muiden herätysliikkeiden, evankelisluterilaisten seurakuntien ja karismaattisten seurakuntien piirissä.

Seksuaalisuus on vahva vietti. Mitä enemmän sitä kontrolloidaan, sitä enemmän se voi vinoutua.

 Tietokirjailija Aila Ruoho

Kyselyyn vastanneet kertovat eniten ahdistelusta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä. Lasten seksuaalinen riisto liikkeessä nousi julkisuuteen vuonna 2013, kun yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtigin tutkimus Taivaan taimet ilmestyi.

– Vanhoillislestadiolainen yhteisö on kärsinyt hyväksikäyttökeskustelusta kovasti ja tiedostanut hyväksikäyttöön johtavia riskejä. Ongelma vaatii kuitenkin jatkuvaa valppautta ja yhteistyötä viranomaisten kanssa, nykyisin Kirkkohallituksen asiantuntijana työskentelevä Hurtig toteaa.

Hän ajattelee, että lasten mukautuvuuden arvostaminen ja vähäinen seksuaalikasvatus saattavat altistaa seksuaaliselle riistolle.

– Lapset viettävät lestadiolaisessa yhteisössä usein paljon aikaa keskenään. Tutkimuksessani tuli esiin, että hyväksikäyttö tapahtuu toisinaan monen pojan porukoissa, Hurtig sanoo.

Kyselyyn vastannut 36-vuotias mies muistelee, kuinka isoveli ja serkku painostivat hänet seksuaalisiin tekoihin, kuvasivat niitä ja näyttivät kuvia muillekin nuorille.

Vanhoillislestadiolaiset kertovat insestistä

”Olimme suuri perhe ja lestadiolaisia. Oma isäni käytti minua usein seksuaalisesti hyväksi noin viisivuotiaasta alkaen. En ajatellut, että tässä tapahtuu jotain väärää, koska seksuaalisuus määräytyi alitajuntaani silloin ensimmäisen kerran”, kertoo 23-vuotias nainen. Kahdeksassa kyselymme vastauksessa kerrotaan insestistä vanhoillislestadiolaisissa perheissä.

Insesti mainitaan myös Johanna Hurtigin tutkimuksessa ja teologi Aila Ruohon neljässä tietokirjassa hengellisestä väkivallasta.

– Kaikki uupuneet suurperheen vanhemmat eivät pysty luomaan normaalia kiintymyssuhdetta jokaiseen lapseensa. Isovanhempien on vielä vaikeampi luoda oikeanlainen suhde lapsenlapsiinsa, jos heitä on sata, Ruoho sanoo.

– Suunnaton väsymys turruttaa tunteet. Jatkuvasti raskaana oleva, pahoinvoiva äiti voi olla alitajuisesti jopa helpottunut, jos miehen seksuaalisuus kohdistuu välillä muuhun kuin häneen. Insesti voi tuntua pienemmältä pahalta kuin se on, koska masturbointikin katsotaan vanhoillislestadiolaisuudessa kuolemansynniksi.

Ruoho pitää itsetyydytyksen kieltämistä vaaratekijänä.

– Pojalle voi tulla houkutus hyväksikäyttää sisarta tai muuta nuorta sukulaistyttöä. Seksuaalisuus on vahva vietti. Mitä enemmän sitä kontrolloidaan, sitä enemmän se voi vinoutua.

Myös vahva anteeksipyytämisen ja -antamisen kulttuuri voi Ruohon mukaan madaltaa kynnystä seksuaaliseen riistoon.

Muista maista mallia ahdistelun tutkimiseen

Uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuva seksuaalinen hyväksikäyttö nousi julkisuuteen kunnolla 2000-luvulla, jolloin katolisten pappien väärinkäytökset alkoivat paljastua.

– Kun tekijät eivät jää kiinni, seksuaalisen kaltoinkohtelun uhreja voi tulla paljon ja pitkältä ajalta, Uskonnon uhrien tuki UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila huomauttaa.

Viime vuosilta on hyviä esimerkkejä uskonyhteisöjen tutkimisesta. Valkilan mukaan Australiassa on annettu kymmenille uskonnollisille yhteisöille toimintasuosituksia lasten suojelemiseksi seksuaaliselta väkivallalta. Myös Yhdysvalloissa, Belgiassa ja Alankomaissa ollaan Valkilan mukaan Suomea edellä uskonyhteisöissä tapahtuvan lasten hyväksikäytön tutkimisessa.

– Ilmoita poliisille ja tee lastensuojeluilmoitus. Näin uskonyhteisöjen pitäisi ohjeistaa toimimaan, jos herää epäilys lapsen seksuaalisesta kaltoinkohtelusta.

Kaikille Kirkko ja kaupungin kyselyyn vastanneille ja yhteystietonsa jättäneille on lähetetty ohjeet rikosilmoituksen tekemiseen ja tuen hakemiseen.

Toimintaohjeet seurakunnassa ahdistelluille

• Suomen evankelis-luterilainen kirkko edellyttää seurakunnilta nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle. Seksuaaliseksi häirinnäksi ja hyväksikäytöksi määritellään seksuaalisesti vihjailevat eleet ja ilmeet, härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset ja kysymykset, seksuaalisesti värittyneet aineistot, kirjeet, sähköpostit tai puhelinsoitot, koskettelu, sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ja äärimmillään raiskaus ja sen yritys. Häirintää on myös yksityisyyttä loukkaavien kuvien ottaminen, toisesta otettujen yksityisten kuvien jakaminen ilman lupaa ja seksin kuvaaminen salaa.

• Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ohjeistaa, että jos seurakunnan työntekijälle tulee epäilys lapsen seksuaalisesta ahdistelusta, hänellä on velvollisuus ilmoittaa asiasta viipymättä poliisille ja lastensuojelulle. Työntekijän ei pidä itse haastatella alaikäistä ja arvioida, onko tapahtunut rikos, vaan poliisille on kerrottava epävarmoistakin tapauksista. Ilmoitusvelvollisuus ylittää rippisalaisuuden.

• Jos ahdistelluksi joutuu täysi-ikäinen, Helsingin hiippakunta neuvoo häntä ottamaan yhteyttä poliisiin, esimieheen tai työnantajan nimeämään yhteyshenkilöön. Poliisitutkinta voi käynnistyä, jos täysi-ikäinen ahdisteltu vaatii tekijälle rangaistusta. Seurakunnan työntekijä ei saa kertoa aikuisen kokemasta häirinnästä poliisille ilman uhrin lupaa.

• Jos tilanne on akuutti, kannattaa soittaa poliisilaitokselle tai hätänumeroon 112. Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaoksella on oma puhelinnumero 0295 471 612 ja sähköpostiosoite seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi. Rikosilmoituksen voi tehdä myös internetissä.

• Oikeutta voi hakea, vaikka tapahtumasta olisi vuosia. Syyteoikeus törkeästä raiskauksesta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhenee 20 vuodessa.  Raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat lain näkökulmasta 10 vuodessa.

• Apua seksuaalisen väkivallan uhreille tarjoavat esimerkiksi Naisten LinjaPoikien Talo, Raiskauskriisikeskus TukinainenSeri-tukikeskus seksuaaliväkivallan uhreille, lapsena hyväksikäytettyjä aikuisia tukeva Suomen Delfins ja Tyttöjen Talo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi