Petri Stenman (vas.) ja Marco Kosonen Stansvikin rauhassa.
Äijäkävely Itä-Helsingissä sukeltaa nostalgiaan ja oikoo ennakkoluuloja
Marco Kosonen ja Petri Stenman kirjoittivat matkaoppaan Itä-Helsinkiin. Nyt he kertovat, mitä idässä kannattaa nähdä ja tehdä.
Tämän kansainvälisempää paikkaa Itä-Helsingistä tai koko Suomesta tuskin löytyy. Kauppakeskus Itiksen vieressä sijaitsevassa Puotinharjun ostoskeskuksessa eli Puhoksessa voi ostaa vesipiipun, halal-lihaa tai lennot Mekkaan. Ravintolat tarjoavat enimmäkseen kebabia ja falafelia. Marco Kosonen ja Petri Stenman on helppo erottaa ostarilla asioivien ja oleskelevien joukosta.
Kun esimerkiksi Kontulaa alettiin rakentaa 1960-luvulla, omistus- ja vuokra-asuntoja rakennettiin sekaisin, ja niin on tehty uudemmillakin asuinalueilla.
– Petri Stenman
Miehet ovat kirjoittaneet hiljattain julkaistun kirjan Itä meidän (Like), joka on matkaopas Itä-Helsinkiin. Kustantajan nettisivuilla Kososen kerrotaan olevan trumpetisti, baarimikko, elämäntapakulkuri ja kirjailija. Stenman on suomentaja. Nyt he ovat lupautuneet kertomaan, millainen on Itä-Helsinki.
Mutta ensin pysähdytään vihanneskauppiaan kojulle. Stenman ostaa nipun mangoldia.
– Kieltämättä täällä pyöriessä tulee joskus vähän tirkistelyn maku, Stenman sanoo. Hän asuu parin kilometrin päässä Marjaniemessä ja asioi säännöllisesti Puhoksessa.
Äijäkävelyllä kiinni hetkessä
Rapistumaan päässeet ostarit, maahanmuuttajat, metroasemien liepeillä hengaavat päihtyneet ja huumeidenkäyttäjät tai lähiöiden vuokratalokasarmit tulevat monille ensimmäisenä mieleen, kun Itä-Helsingistä puhutaan.
Itä on paljon muutakin, vakuuttavat miehet. Itä-Helsingissä asuu nykyisin noin 130 000 ihmistä, joten joukkoon mahtuu monenlaista väkeä.
– Idän asukkaat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Sosioekonominen skaala on laaja. Kun esimerkiksi Kontulaa alettiin rakentaa 1960-luvulla, omistus- ja vuokra-asuntoja rakennettiin sekaisin, ja niin on tehty uudemmillakin asuinalueilla, Stenman sanoo.
Aake Pesosen puisto Laajasalossa sopii sotaleikkeihin tai maisemien katseluun.
Siksi hypätään autoon ja mennään katsomaan toisenlaista itää. Oikeastaan täällä ei autoa tarvitsisi, sillä metrolla ja sen liityntäbusseilla pääsee joka paikkaan. Kävelläkin voi – niin Kosonen ja Stenman kulkivat kirjaa tehdessään.
Miehet ovat harrastaneet äijäkävelyitä eli äijiksiä parikymmentä vuotta enimmäkseen Itä-Helsingissä, ja usein kävelyitä on leimannut nostalginen fiilistely. Idea Itä meidän -kirjasta syntyi aluksi vähän vitsinä näiden retkien myötä.
– Käveleminen on paras tapa havainnoida ympäristöä. Välillä voi pysähtyä pohdiskelemaan. Nykyisin näkee ihan liikaa sitä, että tuijotetaan älypuhelinta. Me haluamme olla tässä hetkessä ja ajassa, ja se onnistuu parhaiten kävelemällä, Kosonen sanoo.
Kartanoita ja merimaisemia
Mutta nyt siis lähdetään autolla. Ajetaan Stansvikiin, Laajasalon etelärannalle. Siellä kartanon vehreässä pihapiirissä vietetään uneliasta kesäpäivää. Laiturilla muutama ihminen ottaa aurinkoa. Stansivikin niemen kärjessä tuulee kovaa, meri kiehuu vaahtopäinä. On vaikea uskoa, että ollaan Helsingissä.
Kosonen muistuttaa, että Itä-Helsingissä on asuttu jo kauan ennen kuin lähiöt rakennettiin. Alue oli maaseutua kartanoineen, ja monet kartanoista ovat edelleen jäljellä. Laajasalon saarella on Stansvikin kartanon lisäksi kaksi muutakin: Degerön ja Jollaksen kartanot. Kartanoita on myös Herttoniemessä, Kulosaaressa, Vuosaaressa ja Puotilassa.
1970-luvulla Stansvikiin, niin kuin monille muillekin Itä-Helsingin rannoille pääsi vesibussilla. Kososen mielestä Helsingin vesibussiliikennettä pitäisi elvyttää nyt, kun rannoille on rakennettu isoja asuinalueita: on Herttoniemenranta ja Vuosaaren Aurinkolahti sekä uusimpana vielä keskeneräinen Kruunuvuorenranta Stansvikin naapurissa.
Kruunuvuorenrannasta on tarkoitus rakentaa silta, jota pitkin pääsisi suoraan kantakaupunkiin raitiovaunuilla – tai pyöräillen tai kävellen. Kosonen ja Stenman eivät ole sillasta mitenkään innoissaan. Se pilaa maiseman, ja vaikea on kuvitella kenenkään nauttivan pyöräilystä korkealla ja tuulisella sillalla marraskuun räntäsateissa.
Marco Kosonen (vas.) ja Petri Stenman ruokaostoksilla Puhoksessa.
Laajasalo on Marco Kososen lapsuuden ja nuoruuden maisemaa. Viisi ensimmäistä vuottaan hän tosin asui Myllypurossa. Kun Kososen perhe muutti Laajasaloon Gunillanpolulle, talo oli juuri valmistunut eikä katuja ollut asfaltoitu. Lapset keräsivät niiltä pikkukiviä kolikoiksi Roope Ankka -leikkiin.
Kososen lapsuuden jännittävin leikkipaikka oli bunksuskutta, joka kartoista löytyy nimellä Aake Pesosen puisto. Se on metsäinen mäki, jossa on jatkosodan aikaisia ilmatorjuntabunkkereita.
– Se oli autenttinen miljöö leikkiä sotaa. Toisinaan Santahaminan varuskunnasta kantautui vettä pitkin aito soundikin, Kosonen kertoo.
Mäki on yksi Helsingin korkeimmista paikoista, ja sieltä aukeaakin hienot näkymät merelle ja Suomenlinnaan.
Lukitut kirkot ja julkiset veistokset
Turistina idässä kiertelevä ehkä haluaisi nähdä muutakin kuin merta ja kallioita, joita täällä kieltämättä on paljon. Miten on, löytyykö vaikka kirkkoja ja kulttuuria, joita monet haluavat kokea kaupunkilomillaan?
Stenman on huomannut, että idän kirkoissa ovet ovat usein lukossa.
– Halusimme käydä Roihuvuoren kirkossa, jossa Marco on aikoinaan päässyt ripille. Meidän piti erikseen selittää asiamme, että meidät päästettiin sisään.
– Joo, sinne ei ainakaan mennä nukkumaan, niin kuin interraililla aikoinaan Euroopassa tehtiin, Kosonen sanoo.
Puotilan ostarilla sijaitseva Pikkulintu ei ole tavanomainen itähelsinkiläinen lähiöbaari. Oluen ja viskin harrastajat tulevat sinne kauempaakin.
Taiteen äärelle sen sijaan pääsee mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kuvataidetta harrastava Stenman luettelee kirjassa suuren määrän julkisia veistoksia. Erityisen tiheässä niitä on Myllypurossa. Kuriositeettina Stenman mainitsee Puhoksen parkkipaikalla olevan Olli Salon kivisen teoksen, joka kuvaa pakokaasua.
Kulttuuritapahtumia on monenlaisia: Kontulassa esimerkiksi järjestetään elektronisen musiikin Kontula Electronicia ja Roihuvuoressa on omat kirjamessut ja vaihtoehtoista keikkatarjontaa. Teatteria, tanssia, konsertteja ja taidenäyttelyitä tarjoavat kaupungin ylläpitämät Vuotalo ja Itäkeskuksen Stoa.
Ikävä hyppyrimäkiä
Petri Stenman on paluumuuttaja. Hän vietti lapsuutensa ja ison osan nuoruuttaan Puotilassa ja Kontulassa ja asui sitten parikymmentä vuotta Helsingin keskustassa. Nyt, kuusikymppisenä ja marjaniemeläisenä, hän vakuuttaa, että enää ei ole tarvetta lähteä muualle. Pääteasemalla ollaan.
Miehet tuntevat monta muutakin paluumuuttajaa. Keskustassa nykyisin asuva Kosonenkin voisi kuvitella joskus muuttavansa takaisin.
– Paljon luontoa. Palveluitakin on, täältä saa kaiken tarpeellisen. Ja täällä on halvempaa, hän luettelee.
– Ja jos joskus tarvitsee mennä keskustaan, metrolla pääsee nopeasti, Stenman lisää.
Itä-Helsinki on myös metsää ja merta. Äijäkävely vei Stansvikin niemeen.
Silloin kun he olivat lapsia ja nuoria, metroa ei vielä ollut. Bussit kulkivat Rautatientorille. Paljon muutakin on muuttunut. Itä-Helsinki on kasvanut, uusia asuinalueita rakennettu. Paljon on kadonnutkin. Stenmanille tulee ensimmäisenä mieleen hyppyrimäet, joille hän poikana kiipesi. Viimeisin, Herttoniemen hyppyrimäki purettiin tänä keväänä. Myös Vartiokylässä ja Roihuvuoressa on aikoinaan ollut hyppyrimäet.
Kosonen puolestaan ikävöi Laajasalon kirjastoa, joka avattiin vuonna 1976 ja oli silloin huippumoderni: käytössä oli jopa viivakoodinlukijat. Nyt kirjasto on muuttanut uuteen kauppakeskukseen ja vanhaa kirjastorakennusta odottaa purkaminen.
– Hetkittäin sitä voi tuntea itsensäkin aikansa eläneeksi, hän huokaa.
Kososen ja Stenmanin suosikit Itä-Helsingissä
Uimaan: Laajasalon uimaranta, Marjaniemen uimaranta
Piknikille: Tullisaari, Uutelan Skatanniemi
Maisemia ihailemaan: Aake Pesosen puisto ja Koirasaarentien kalliot Laajasalossa, Vuosaarenhuippu eli täyttömäki ja Myllypuron täyttömäki
Syömään: Palma de Pyy Pyysaaressa, Tikke Kebab Kontulan ostarilla
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Petja Lähde löytää inspiraationsa Itä-Helsingistä: ”Täällä kohtaavat köyhyys ja rikkaus, leipäjonot ja kartanot”
Hyvä elämäPetja Lähteen rikosromaanissa liikutaan kirjailijalle tutuissa maisemissa Kontulan ostarilla ja Rastilan kallioilla.
