”Ei voida tuudittautua siihen, että kyllä ne poliitikot hoitavat asiat. On saatu karvaasti kokea, etteivät he hoida”, sanoo tyttärensä Jemina Nylundin innostamana Elokapinaan liittynyt Raili Nylund. Heidät kuvattiin Jeminan kotona Helsingissä.
Äiti seurasi tytärtään Elokapina-liikkeeseen: ”Toiminta auttaa epätoivoon”
Ensin luontoaktivistiksi ryhtyi Jemina Nylund. Pian ilmastokriisi herätti myös hänen äitinsä Raili Nylundin.
Jemina Nylundin, 30, Itä-Helsingissä sijaitsevan kodin seinällä on kokoelma maalauksia, julisteita ja valokuvia. Yhdessä Jeminan maalaamassa taulussa on hän itse, hänen siskonsa sekä äitinsä Raili Nylund, 63. He ovat Mannerheimintiellä osoittamassa mieltä vuoden 2022 Ylikulutuskapinassa, jossa vaadittiin luonnonvarojen ja energian käytön vähentämistä kestävälle tasolle.
Seinällä on myös kehystetty ja suurennettu valokuva, jossa Raili istuu retkituolissa Snellmaninkadulla ja poliisi seisoo hänen edessään selin kameraan. Vuosi on 2021 ja käynnissä on Elokapinan mielenilmaus, jossa vaadittiin Sanna Marinin hallituksen budjettiriiheltä ilmaston priorisointia. Poliisi keskeytti mielenilmauksen ennen kuin Raili ehti pitää valmistelemansa puheen.
– Päättäväisesti pidin kuitenkin puheeni, vaikka sitten niille poliiseille, hän kertoo.
– Olen sairaseläkkeellä. Sairastan reumaa, joka oli tuolloin pahassa vaiheessa. Siksi istuin tuolilla.
Raili kannettiin poliisin koppiautoon. Putkareissua ei tällä kertaa tullut, vaan hänet päästettiin sakon kanssa vapaaksi Kisahallin poliisiputkan luona.
Sekä äiti että tytär ovat aktivisteja. Ilmastokriisin ja luontokadon pysäyttämisen lisäksi he ovat olleet mukana muun muassa vastustamassa Palestiinan kansanmurhaa, puolustamassa ihmisten toimeentuloa ja edistämässä kestävää kaupunkisuunnittelua.
– Meillä kotona ei opetettu aktivistiksi, mutta kotona opittiin välittämään ihmisistä ja maailmasta, Jemina sanoo.
Jemina Nylund on freelance-graafikko ja viestinnän asiantuntija. Vapaaehtoistyönä hän tekee grafiikkaa muun muassa aktivisteille ja järjestöille.
Miksi aktivismi on tärkeää?
Jemina: Demokratiaan kuuluu vaikuttaminen ja toimiminen muutenkin kuin vain kuluttajana ja äänestämällä neljän vuoden välein. On pelottavaa, jos antaudutaan ajatukselle, että asioille ei voida tehdä mitään.
– Aktivismi ei ole mikään uusi asia. Esimerkiksi Suomessa saavutettiin suurlakkojen myötä naisten äänioikeus ja kahdeksantuntinen työpäivä. Monet asiat, joita pidämme nykyään itsestään selvinä, on saatu aikaan aktiivisten ihmisten kovalla työllä.
– Mielenosoituksissa kutsumme välillä kansanedustajia dialogiin kanssamme. Yksi heistä sanoi minulle suoraan, että eduskunta osaa kyllä kirjoittaa lakeja, mutta harvemmin siellä syntyy uusia ideoita ilman, että kansalaiset nostavat ne esille. Itselleni on selvää, että muutos lähtee aina ihmisistä. Siitä, että joku uskaltaa vaatia parempaa.
Raili: Päättäjiltä löytyy ymmärrystä aktivisteille. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kansanedustaja on tullut sanomaan, että ”kiitos, että olette täällä”. Aktivismi on myös paljon muuta kuin mielenosoittamista. Se voi olla esimerkiksi metsien kartoitusta, jota vapaaehtoiset tekevät, jotta vanhat metsät saataisiin suojeltua hakkuilta.
– Eduskuntatalon pylväiden maalaus nosti dramaattisella keinolla esiin ja keskusteluun sen, kuinka turvetuotantoa jatketaan vastoin juhlapuheita.
– Ei voida tuudittautua siihen, että kyllä ne poliitikot hoitavat asiat. On saatu karvaasti kokea, etteivät he hoida. Esimerkiksi Helsingissä satamatunnelista päätettäessä tunnelin linjaukseksi valittiin vaihtoehto, jota kannatti vain 2 prosenttia kyselyyn vastanneista kaupunkilaisista. Linjausta, joka olisi säästänyt eniten luontoa, kannatti 77 prosenttia vastanneista. Kansalaisilta kysytään, mutta heitä ei kuunnella eikä vastauksista välitetä.
Raili Nylund on koulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaaja, mutta pisimpään hän työskenteli yhdistyksessä, jossa tarjottiin apua yhteiskunnasta syrjäytyneille.
Mikä sai sinut toimimaan?
Raili: Venäläisen toimittajan Anna Politkovskajan murha vuonna 2006 sai minut lähtemään kadulle ensimmäisen kerran. Olin silloin Turun tuomiokirkon portaiden luona muiden mukana kunnioittamassa Politkovskajan muistoa.
Jemina: Minulle ratkaiseva hetki oli vuonna 2015, kun ennen eduskuntavaaleja luvattiin, että koulutuksesta ei leikata eikä opintotukea heikennetä, mutta toisin kuitenkin tehtiin. Tietysti poliitikot usein lupaavat enemmän kuin toimittavat, mutta koulutuslupaus paljasti minulle, että osa heistä on täysin valmiita valehtelemaan pokkana ja vielä hymyillen. Opiskelin tuohon aikaan mainonnan suunnittelua Turussa. Osallistuin Turun yliopiston valtaukseen ja lähdin sitten bussikuljetuksella Helsinkiin vastustamaan koulutusleikkauksia.
– Toimimme äidin kanssa yksilöinä, mutta olemme usein eksyneet samoihin paikkoihin. Menin Elokapinaan mukaan alkuvuodesta 2019. Toiminta oli silloin vasta aluillaan. Kutsuin äidin ja siskon uusien iltaan. Äiti tuli toimintaan mukaan jo saman vuoden lopulla.
Raili: Minut herätti toden teolla kansainvälinen ilmastoraportti vuonna 2018. Jeminan esimerkistä lähdin mukaan Elokapinaan jo seuraavana vuonna. Olen ollut aiemmin mukana kunnallispolitiikassa, mutta se oli minulle liian hidas tapa vaikuttaa asioihin. Olen pitänyt oikeudenmukaisuuden puolustamista ja epäkohtien korjaamista aina tärkeänä.
Jemina: Itse asiassa olimme äidin kanssa ensimmäisen kerran samassa mielenosoituksessa jo vuonna 2012, jolloin osallistuimme Salon synnytyssairaalan puolustamiseen. Olin muuttanut pois kotoa, ja törmäsimme äidin kanssa toisiimme mielenosoituksessa. Olin silloin 17-vuotias lukiolainen.
Raili: Sillä kerralla Salon synnytyssairaalaa ei ajettu alas. Sittemmin se on lakkautettu.
– Kun Jemina oli lapsi, asuimme talossa, jonka toisessa kerroksessa oli meidän kotimme ja alakerrassa yhdistys, jossa työskentelin. Yhdistys pyrki tukemaan haastavissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Elimme arkeamme hyvin yhteisöllisesti.
Jemina: Muistan, että lapsena tuntui hassulta, kun esimerkiksi jouluja ei vietetty vain oman perheen kanssa. Myöhemmin ymmärsin, miten tärkeää on, että jokaisella on tilanteestaan riippumatta mahdollisuus yhdessä vietettyyn juhlaan.
Jeminan maalaama taulu.
Mitä aktivismilla on saavutettu?
Raili: Olen saanut yhteisöllisestä toiminnasta voimaa jaksaa, ja toivoni on lisääntynyt. Esimerkiksi Elokapinan Äitikapina-ryhmä on antanut väyliä tunteiden käsittelylle. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki kasvattajat riippumatta sukupuolesta tai siitä, onko omia lapsia. Kaikki eivät halua osallistua äänekkäisiin mielenosoituksiin. Olemme järjestäneet kadulla riitinomaisia suruhetkiä Palestiinan tapettujen ja kärsivien lasten puolesta. Niissä on ollut tilaa itkeä yhdessä. Kuka tahansa ohikulkija on voinut liittyä suremaan.
– Syksyllä 2023 olin mukana estämässä hakkuita Laajasalossa Stansvikissa, jossa puolustimme muun muassa vesilailla rauhoitettua noroa. Olin muiden aktivistien kanssa kertomassa poliiseille, että täällä tehdään rikosta. Käräjäoikeus asettui asiassa aktivistien puolelle, mikä on merkittävä ennakkotapaus.
– Pääsiäisen aikaan vuonna 2022 olin Hangossa pysäyttämässä venäläistä hiilijunaa Elokapinan ja Greenpeacen vaatiessa, että Suomen kautta kulkevat Venäjän hiilikuljetukset on lopetettava välittömästi. Hiilijunan pysäytys sai medianäkyvyyttä ulkomaita myöten. Asialleen saivat tukea myös paikalliset luonnonsuojelijat, jotka olivat vuosia yrittäneet kertoa noista junista pelloille leviävästä kivihiilestä.
Jemina: Aktivismi ei ole vain mielenosoituksia, vaan yhteisiä tavoitteita kohti kuljetaan niin järjestökentällä, eduskunnassa, kansalaistoiminnassa, ammattiliitoissa ja jopa kahvipöytäkeskusteluissa. Minua turhauttaa se, että aktivisteja leimataan huomionhakuisiksi ja itse asia jää sen varjoon. Elokapinan toiminnassakin mediaa kiinnostavat yleensä vain kiinniotot, ei itse syy, jonka takia ihmiset ovat valmiita kiinniotettaviksi.
– Kun Elokapina vuonna 2019 oli vielä uusi ja pieni toimija Suomessa, olin mukana sen mediatiimissä. Järjestimme tulevasta kapinaviikosta Kansalaistorilla mediatilaisuuden, jonne kutsuimme laajasti mediaa ja uutistaloja. Vain yksi median edustaja tuli paikalle. Kun sitten seuraavana päivänä blokattiin katu, mediat alkoivat soitella meille. Valitettavasti keskustelua ja näkyvyyttä ei tunnu saavan tarjoamalla tietoa vaan blokkaamalla kadun. Strategioita ja keinoja pitää käyttää ja kehittää sen mukaan, mikä toimii.
Elokapinan logolla varustetut kynsikkäät sekä tarroja ja esitteitä.
Miten sukupolvien erot näkyvät aktivismissa?
Raili: Tulevien sukupolvien kuuluu mennä vanhempien ohi. Arvostan nuorten tapaa ajatella tavoilla, joita eivät varjosta jähmeät, vanhanaikaiset rakenteet. Olen koulutukseltani kirkon nuorisotyönohjaaja ja vaikka olenkin tehnyt työurani muissa tehtävissä, niin ehkä minussa asuu ikuinen nuorisotyöntekijä. Olen kiitollinen, että saan toimia Elokapinan kaltaisessa, monimuotoisessa ”nuorisoliikkeessä”.
Jemina: En varsinaisesti huomaa toiminnassamme sukupolvien välisiä eroja. Isoin ero on varmaan se, että autan äitiä IT-tukihenkilönä. Tilanne lienee tuttu monelle nuoremmalle. Joitain äidin Elokapinan mielenosoituksissa pitämiä puheita olen kommentoinut etukäteen ja auttanut editoimaan videota.
Raili: Videoiden pätkimiseen olen saanut apua myös Jeminan siskolta. Minä puolestani autoin hiomaan tekstiä, kun Jemina kirjoitti lausunnon esitykseen, jossa haluttiin poistaa susien ympärivuotinen suojelu. Autamme toisiamme puolin ja toisin.
Jemina: Jos jostain kinastelemme, niin hyvin arkisista asioista. Toimimme molemmat oikeudentajumme mukaan. Siitä olen äidissä ylpeä. Jaan välillä Instagramissa tarinaani kuvia äidistä tekemässä hienoja juttuja ”My mum is cooler than u” -tekstillä.
Raili: En ole Instagramissa. En tiedä näistä mitään.
Jemina: Ne ovat äitiarvostusta.
Valokuva Railista mielenosoituksessa.
Mikä antaa sinulle toivoa?
Jemina: Toivoa on niin kauan kuin toimimme sen eteen, minkä uskomme oikeaksi. Toivo tulee yhdessä toimimisesta.
– Toivottomuuttakin tietysti on. Toivottomuus tulee, kun on yksin eikä usko voivansa vaikuttaa. Ympäristönsuojelusta iso osa jätetään yksilön vastuulle. Muovisilla pilleillä ei ole paljon väliä, jos samaan aikaan öljytankit vuotavat mereen ja elintärkeät hiilinielumme hakataan alas.
− Kun katsoo kännykästä kuvia Palestiinan kansanmurhasta tai lähettää päättäjille sähköposteja, joihin ei saa vastauksia, olisi helppo vaipua epätoivoon. Aktivismi tarjoaa kanavan toimia, ja yhdessä tekeminen voimaannuttaa.
Raili: Kun lähdin mukaan ilmastoaktivismiin kuusi vuotta sitten, ajattelin, että ilmastotoimet etenisivät merkittävästi. Jos silloin olisi alettu toimia päättäväisesti, meillä voisi olla nyt hiilivapaa yhteiskunta. En suunnitellut, että olisin loppuelämäni aktivisti. Kuvittelin, että olisin toiminnassa mukana ehkä pari vuotta. Päättäjät eivät kuitenkaan ole toimineet, joten minun pitää jatkaa.
Jemina: Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät jaksa tehdä mitään. Kannustaisin kuitenkin jokaista valitsemaan edes yhden asian, joka on itselle tärkeä, ja tekemään sen hyväksi jotain. Toimia voi vaikka Suomen Punaisessa Ristissä tai Mieli ry:ssä. On helpompi olla, kun toimii.
Raili: Toiminta auttaa epätoivoon. Minulla on siitä omakohtainen kokemus. Kansalaistoiminta on tuonut elämääni ihmisiä, joista on tullut rakkaita, mutta jotka myös haastavat mielipiteitäni.
– Elokapinassa olen ollut tarjoamassa ihmisille pullaa ja samalla mahdollisuuden keskustella ilmastokriisistä. Jotkut ohikulkijat ovat huudelleet ja kritisoineet. Me kuitenkin toimimme, jotta elämä säilyisi maapallolla. Ajattelen, että olemme pelastamassa ihan kaikkia, myös huutelijoita ja heitä, jotka eivät jaksa toimia.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Jeesuskin istuisi tänään Mannerheimintiellä
PuheenvuorotToistaiseksi mikään vaikuttamiskeino ei ole toiminut, ja Elokapina saa sentään nostettua ilmastohätätilan otsikoihin, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
