Aitoa avioliittoa ei ole olemassakaan
Eri uskonnoissa ja jopa kirkoissa on monenlaisia näkemyksiä siitä, mikä avioliitto on ja keitä siihen vihitään, muistuttaa piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen.
Keskustelu avioliitosta on kirkossa kapeaa, arvioi piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Hänen mukaansa sekä ne, jotka puolustavat miehen ja naisen välistä avioliittoa aitona avioliittona, että ne, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, määrittelevät avioliiton pitkälti samoin.
Molempien osapuolten kannanotoissa toistuu näkemys, että avioliitto on yksiavioinen suhde, joka on perheen perusta tai ainakin mahdollistaa perheen. Olennaisena pidetään myös puolisoiden tunnesidettä.
– Tämä on ihan ymmärrettävää suomalaisessa enemmistökulttuurissa, mutta on hyvä huomata, että maapallolla on ollut valtava määrä muunlaisia avioliittokäsityksiä.
– Historiallisesti kaikkein yleisin avioliittokäsitys on ollut monivaimoisuus. Edelleen kuutisenkymmentä valtiota, pääsääntöisesti Afrikassa tai islamin vaikutuspiirissä, sallii sen, Komulainen sanoo.
Hän muistuttaa, että avioliitto käsitteenä viittaa moninaiseen ja muuttuvaan instituutioon, jossa eri uskontojen piirissä ja eri kulttuureissa on ollut erilaisia malleja. Yhtä aitoa avioliittoa ei ole.
Papin aamentakaan ei tarvita
Myös kristillisten kirkkojen piirissä avioliittoa on tulkittu eri tavoin. Ortodoksisissa kirkoissa ja katolisessa kirkossa luostarikutsumus nähdään korkeammaksi tieksi kuin avioliitto, sillä selibaatti mahdollistaa sellaisten hengellisten harjoitteiden suorittamisen tai elämänmuodon, jotka voivat johtaa pelastukseen.
Nykyinen avoliitto olisi keskiajan katolisen tulkinnan mukaan avioliitto.
Toisaalta nämä samat kirkot opettavat avioliiton pyhyyttä. Avioliitto on sakramentti, minkä ortodoksit ja katolilaiset johtavat Uuden testamentin Efesolaiskirjeestä. Siinä miehen ja naisen avioliittoa verrataan Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen.
– Kiinnostavaa on, miten avioliitto solmitaan. Katolisessa kirkossa on ajateltu keskiajalta asti, että puolisot toimittavat sen toinen toiselleen. Papin aamenta ei periaatteessa tarvita, vaan riittää, että puolisot lupautuvat toisilleen ja yhtyvät fyysisesti.
Tässä mielessä esimerkiksi nykyinen suomalainen avoliitto olisi keskiajan kanonisen lain valossa arvioituna avioliitto, Komulainen kertoo.
Miten Lutheria luetaan?
Luterilaisessa kirkossa avioliitto ei ole sakramentti, mutta Jyri Komulainen on huomannut viimeaikaisessa avioliittokeskustelussa sellaisia puheenvuoroja, joissa luterilaista traditiota tulkitaan siihen suuntaan.
Toisaalla taas Lutheria on tulkittu niin, että avioliitto oli hänelle puhtaasti maallinen instituutio. Tällöin maallisen avioliittolain muuttuessa kirkkokin voisi muuttaa avioliittokantaansa.
Tulkintaeroissa näkyy Komulaisen mukaan selvä kirkkopoliittinen jakolinja.
– Itse uskaltaisin väittää, että Lutherin avioliittokäsitys oli näiden välillä. Siksi avioliittokysymys on luterilaiselle kirkolle niin vaikea.
Komulainen huomauttaa, että jos Lutherin tekstejä lukee, on selvää, että hän piti avioliittoa biologiaan perustuvana, miehen ja naisen välisenä instituutiona.
– Toinen kysymys sitten on, pitääkö Lutheria lukea kirjaimellisesti vai pitääkö meidän soveltaa häntä. Siitä nämä keskustelut johtuvatkin.
Heteronormatiivinen historia
Jyri Komulainen on kirjoittanut Kirkon tutkimuskeskuksen hiljattain julkaisemaan Perhe ja avioliitto muutoksessa -kirjaan artikkelin, jossa hän tarkastelee eri uskontojen käsityksiä seksuaalisuudesta ja avioliitosta.
– Yksi uskontohistoriallisesti selvä johtopäätös tutkimassani aineistossa on se, että valtavirta uskonnoista näkee avioliiton eli sosiaalisesti säädellyn sukupuolisuhteen aivan yksiselitteisesti naisen ja miehen välisenä. Historia on siis heteronormatiivista, Komulainen sanoo.
Valtavirta uskonnoista näkee avioliiton yksiselitteisesti miehen ja naisen välisenä.
Tällä hetkellä samaa sukupuolta olevia pareja vihitään avioliittoon joissakin juutalaisissa yhteisöissä ja joissakin protestanttisissa kirkoissa kuten Ruotsin, Norjan ja Tanskan luterilaisissa kirkoissa.
Komulainen lisää, että vaikka samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen avioliittoon on uskontojen piirissä harvinaista, monessa perinteisessä kulttuurissa on kuitenkin ollut tilaa standardeista poikkeavalle seksuaalisuudelle.
– Heteronormatiivisessa valtavirrassa on kuitenkin liukumia ja murtumia. Homoseksuaalisuus on ollut yllättävän sallittua, mikäli se on liittynyt johonkin tiettyyn rooliin tai elämänkaaren vaiheeseen tai sitä on harjoittanut poikkeusyksilö, esimerkiksi samaani. Usein siihen on liittynyt jonkinlainen sukupuolirajojen ylittäminen, kuten naiseksi pukeutuminen.
Sitä, mihin kirkko lopulta avioliittokysymyksessä päätyy, Komulainen ei halua veikkailla.
Niille, jotka ovat tuskastuneita päätöksenteon hitauteen, Komulainen huomauttaa, että perhe-elämää koskevat muutokset ovat viime vuosikymmeninä olleet valtavia ja nopeita.
– Viime aikoina meidän kirkossamme on pantu hyvin paljon energiaa niin hallinnossa kuin kansalaiskeskustelussakin sen pohtimiseen, mikä on samaa sukupuolta olevien parien asema. Samaan aikaan muista seksuaalisuuden sosiologisista muutoksista, jotka koskevat heteroseksuaalisen enemmistön elämismaailmaa, on keskusteltu paljon vähemmän. Avioliitolla on niin iso symboliarvo.
Jaa tämä artikkeli:
