Alaston kriitikko vinkkaa: Taide ja suolentoiminta
Jos taiteen tehtävä on käsitellä elämän suuria kysymyksiä, Alma Heikkilä on asian ytimessä.
Olen ollut pienestä pitäen lukutoukka. En ole koskaan ollut käsistäni kätevä – en kiinnity niillä maailmaan kovinkaan hyvin. Koulutukseni ja työnikin ovat olleet sellaisia, että koen olevani ihminen lähinnä vain ajatusteni ja sanojeni kautta. Välillä tuntuu siltä, että kehoni on välttämätön paha, minkä vuoksi olen ollut sen suhteen varsin välinpitämätön – aina tyhmyyteen asti. Lukuun ottamatta sosiaalisuuttani olen elänyt maailmasta aivan liian erilläni.
Katselen televisiosta toisinaan Prismaa ja monenlaisia dokumentteja, joten tiedän teoreettisella tasolla edes jotain mikrobeista. Olen alkanut viisastuakin: juon mieluusti asidofilus- ja bifidobakteereja sisältävää piimää, ja korealaisesta kimchistä on tullut herkkuani.
Vielä kun kunnolla tajuaisin olevani juuri suolistoni kautta kiinnittynyt maailmaan!
"Kukkamaalauksista" on luontevaa puhua. Mutta entäpä "mikrobimaalaus"?
Onneksi on taide. Mikroskooppikuvat ovat toki kiehtovia, mutta ei niitä määräänsä enempää jaksa katsella. Hyvää taidetta jaksaa, ja sitä paitsi taiteilija kykenee ottamillaan vapauksilla tuottamaan faktojen ja väitelauseiden maailmaan sellaisia estetiikan alueelle kuuluvia lisäyhteyksiä, että banaalitkin asiat muuttuvat kiehtoviksi. Silloin kun taide ja sen aiheet uudistuvat, se tarkentaa katsettamme ensin omaan outouteensa ja sitä kautta myös muuntaa – pelkän uusintamisen sijaan – ajatteluamme siitä, mitä ja miten maailma on.
Alma Heikkilä: pollen grains, fungal spore, bacteria, mycelium, cysts, algal filament and spores, lichens, insects and their parts, plants and animal tissues and several other microorganisms (2017)
Alma Heikkilä tuotti minulle taas tämän tunteen. Hän maalaa perinteisillä tekniikoilla – muste, vesiväri, kasvivärit, akryyli – melko abstrakteja maalauksia, mutta antaa niistä samalla kasvaa esimerkiksi sienimäisiä lisukkeita. Hän kyseenalaistaa maalauksillaan ja installaatioillaan ihmisen erillisyyden ja tuo esiin voimallisesti ihmisen erottamattomuuden ympäristöstään. "Kukkamaalauksista" on luontevaa puhua. Mutta entäpä "mikrobimaalaus"? Kalla ja kurjenmiekka ovat totutusti kauniita. Entä jos tarkastelisimme lactobacillusta ja enterococcusta estetiikan termein? Heikkilän tematiikka vie katsojan tavallaan biolääketieteen alueelle, ja juuri tutkimustulokset mikrobeista avaavat tien tällaiseen.
Jos yksi taiteen tehtävistä on käsitellä elämän suuria kysymyksiä, niin eikö Heikkilän lähestymistapa ole täysin asian ytimessä?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Alaston kriitikko vinkkaa: Taiteilija veistää alitajunnan puusta
PuheenvuorotTaiteilija näkee samanlaisia unia kuin katsojat.
