Arkkipiispa Kari Mäkinen on kirkolliskokouksen puheenjohtaja.
Arkkipiispa Kari Mäkinen: Jumalan läsnäolon välittäminen on kirkon ydin
Kirkko on olemassa, jotta Jumalan läsnäolo tuntuisi maailmassa vahvemmin kuin Jumalan poissaolo. Kirkko auttaa siellä, missä apua tarvitaan, sanoo arkkipiispa Kari Mäkinen.
Arkkipiispa Kari Mäkinen otti kirkolliskokouksen avauspuheenvuorossa Turussa kantaa siihen, mikä on kirkon olemuksen ydin, luovuttamattomin tehtävä. Se on hänen mukaansa Jumalan läsnäolon välittäminen maailmassa, jossa kokemus Jumalan kauhistuttavasta poissaolosta kasvaa. Tähän liittyy myös ajankohtainen keskustelu kirkon ja valtion suhteesta ja turvapaikanhakijoista.
Arkkipiispa, joka on suuri kirjallisuuden ystävä, otti puheensa alussa esille ruotsalaisen kirjailijan Sven Westerbergin dekkarin Jumalan kauhistuttava poissaolo. Hänen mukaansa Westerberg kuvaa romaanissaan länsimaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, joka on tehokas, toimiva, sivistynyt ja hyvin järjestynyt: viranomaiset ovat luotettavia ja lainrikkojia rangaistaan.
Pahuus on kuitenkin jotain muuta kuin moraalisen järjestyksen ja laillisuuden rikkomista. Se asuu sivistyneen kulttuurin pinnan alla. Romaanin maailmassa kyse on Jumalan kauhistuttavasta poissaolosta, syvyyden ja viimekätisen arviointiperustan puuttumisesta.
– Jumalan kauhistuttava poissaolo, siksi kirkko täällä on, Jumalan takia, Jumalan läsnäolon takia. Siksi kokoonnutaan jumalanpalvelukseen, kastetaan lapset, polvistutaan ehtoollispöytään, siunataan vainajat. Jumalan läsnäolossa on kirkon olemuksen ydin, sanoi Mäkinen.
Jos apua tarvitaan, ihmistä autetaan, oli kyse kantasuomalaisesta tai muualta tulleesta.
Kirkko menee tyhjyyden keskelle
Jumalan läsnäolon välittäminen, kirkon olemus Kristuksen kirkkona, on kirkon tehtävistä tärkein myös yhteiskunnan kannalta, vaikka valtiovalta ei ole kirkolle sellaista tehtävää antanut. Ei kuulukaan antaa, sillä uskonnonvapauteen kuuluu, ettei valtio määrittele kirkon tehtävää, muistutti Mäkinen.
Mäkisen mukaan valtio on ottanut huolehtiakseen monista kirkon aiemmin hoitamista tehtävistä, kuten opetus- ja sosiaalitoimesta. Uskonto on sekä vetäytynyt että ohjattukin omalle rajatulle elämänalueelleen. Todellisuus ei kuitenkaan noudata niin tiukkoja rajoja. Uskonto rikkoo yhteiskunnallisia ja kulttuurisia raja-aitoja ja työntyy julkiseen keskusteluun etenkin silloin, kun on kyse ihmisiä ja yhteiskuntaa syvästi koskettavista asioista. Jumala ei pysy hänelle osoitetussa paikassa.
Mäkinen muistutti, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa näkyy kultaisen säännön eetos: perus- ja ihmisoikeudet, sosiaaliturva, kaikille kuuluva koulutus, sananvapaus ja uskonnonvapaus, demokratia, yhdenvertaisuuden takaava oikeusjärjestelmä, keskinäinen luottamus. Kun pintaa raapaisee, voi silti paljastua kohtia, joissa syntyy kokemus Jumalan kauhistuttavasta poissaolosta.
– Kun luottamus ihmisiin ja yhteisen elämän oikeudenmukaisuuteen horjuu, kokemus Jumalan poissaolosta kasvaa. Juuri ne kohdat yhteiskunnassa Jeesuksen seuraajien on syytä tunnistaa, juuri sinne mennä, epävarmuuden, epäluottamuksen ja tyhjyyden keskelle. Niin Jeesus teki: toi läsnäolollaan Jumalan sinne, missä oltiin yhteisesti jaetun hyvän ulkopuolella.
Avun tarpeessa olevia ihmisiä autetaan
Mäkinen otti puheessaan kantaa viimeaikaiseen keskusteluun turvapaikanhakijoista ja kirkon ja valtiovallan rooleista siinä. Mäkisen mukaan ei ole ihme, että kirkon rooli yhteiskunnassa on noussut esille juuri keskustelussa turvapaikanhakijoiden tilanteesta.
– Siinä on kysymys asiasta, joka aiheuttaa säröjä yhteiskunnan rauhalliselle pinnalle. Keskustelu on poikkeuksellisen kiihkeää. Siinä purkautuu maailman sietämättömän epävarmuuden ja arvaamattomuuden kokemusta. Luottamus murenee. Emme tiedä, minkä edessä olemme. Se on maailmanluokan kysymys, totesi Mäkinen.
Mäkinen nosti esille ensi viikolla Namibiassa alkavan Luterilaisen maailmanliiton kokouksen. Sinne tulee luterilaisia kirkkoja, joiden kotimaissa pakolaisten määrä lähentelee puolta kantaväestöstä. Maailmanliitto syntyi tilanteessa, jossa toisen maailmansodan pakolaiskriisi oli Euroopassa ja ihmisillä oli sodassa syntynyt kokemus Jumalan poissaolosta. Kirkot halusivat rakentaa siltoja ja toimia yhdessä, jotta Jumalan läsnäolo olisi vahvempi.
– Seurakunnille turvapaikanhakijoissa ja pakolaisissa ei ole kyse uhasta, jolta pitäisi suojautua, ei häiriöstä, joka pitäisi korjata. Kyse on seurakuntien perustyöstä, Jumalan läsnäolon välittämisestä sinne, missä sitä erityisesti tarvitaan. Tässä ei ole eroa sillä, mikä on ihmisen tausta tai status. Jos apua tarvitaan, ihmistä autetaan, oli kyse kantasuomalaisesta tai muualta tulleesta.
Tietoa kristityistä vähemmistöistä on syytä kuunnella
Hyvä ja toimiva yhteistyö viranomaisten kanssa on tärkeää ja kaikkien etu. Yhteistyöhön kuitenkin kuuluu, että kunnioitetaan seurakunnan työn luottamuksellisuutta ja työntekijöiden vaitiolovelvollisuutta.
– Ihminen on tärkein. Yhteys viranomaisiin tapahtuu avuntarvitsijan tarpeista ja hänen suostumuksellaan, korosti Mäkinen kirkon toiminnan peruslähtökohtaa.
Tällä Mäkinen ilmeisesti viittasi näkemyksiin, joiden mukaan kirkon pitäisi ilmiantaa siltä apua hakevat ihmiset. Yhteistyötä tehdään avoimesti, mutta apua hakevan on pystyttävä luottamaan kirkkoon.
Mäkinen nosti esille myös kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden tilanteen. Hänen mukaansa on viranomaisten ja oikeuslaitoksen, ei seurakuntien, tehtävä tutkia kansainvälisen suojelun edellytykset.
– Kohtuullista kuitenkin on, että kirkkojen ja seurakuntien lausuntoihin kristityksi kääntymisen perusteista luotetaan. Niin ikään on toivottavaa, että eri maiden turvallisuusarvioissa otetaan huomioon kirkkojen omien verkostojensa kautta saama tieto kristittyjen vähemmistöjen tilanteesta eri maissa, sanoi Mäkinen ja viittasi Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Maahanmuuttoviraston asiassa tekemään yhteistyöhön.
Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat, jotka eivät uskalla vapaaehtoisesti palata ja joita ei voida palauttaa, ovat Mäkisen mukaan erityisen haavoittuvassa tilanteessa.
– Hekin sairastavat, tarvitsevat ruokaa ja katon päänsä päälle. Hekin tarvitsevat toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Helsingin Diakonissalaitos on vastikään julkaissut hyvän raportin uuspaperittomien tilanteesta ja esittänyt toimintasuosituksia, joihin soisi tartuttavan, ehdotti Mäkinen.
Diakonissalaitoksella on raportissaan viisi toimenpide-ehdotusta: paperittomien palvelut olisi hyvä saada samasta paikasta, perus- ja ihmisoikeudet pitäisi taata kaikille, haavoittuvimmassa asemassa oleviin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, työmahdollisuuksia helpottaa ja myöntää niille kielteisen turvapaikan saaneille tilapäisiä oleskelulupia, jotka eivät käytännössä voi palata kotimaahansa.
Mäkinen oli huolissaan Euroopassa vahvistuneesta ilmapiiristä, jonka mukaan on tullut sallitummaksi suhtautua ihmisiin taustansa vuoksi epäluuloisesti ja korostaa turvallisuusuhkia. Arkkipiispa korosti, että kirkon näkökulmasta, Jumalan läsnäoloa vasten katsottuna, on aina kysymys ihmisistä. Tämä ei tarkoita sinisilmäisyyttä. Ihmiset voivat saada aikaa hyvää, mutta myös pahaa.
– Tarvitaan avointa, rehellistä arviointia, kipeiden ja vaikeiden asioiden esiin nostamista. On suostuttava kritiikin kohteeksi, myös kirkon ja kirkossa. Se kasvattaa luottamusta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kari Mäkinen jää eläkkeelle – arkkipiispan vaalit ensi keväänä
AjankohtaistaTurun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti tänään uusista vaaleista. Tarjolla on kirkon aitiopaikka.
