Kari Mäkinen jää eläkkeelle – arkkipiispan vaalit ensi keväänä
Arkkipiispa Kari Mäkinen esiintyi Helsingin kirjamessuilla vuonna 2015.

Arkkipiispa Kari Mäkinen esiintyi Helsingin kirjamessuilla vuonna 2015.

Kari Mäkinen jää eläkkeelle – arkkipiispan vaalit ensi keväänä

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti tänään uusista vaaleista. Tarjolla on kirkon aitiopaikka.

Haluatko päästä näkyvään virkaan? Nyt siihen on oiva tilaisuus.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle kesäkuun alussa 2018. Hän on toiminut silloin tehtävässään kahdeksan vuotta. Mäkinen saavuttaa eläkeiän ensi keväänä.

Uudeksi arkkipiispaksi ei voi hakea kuka tahansa. Ehdokkaan on oltava Suomen evankelisluterilaisen kirkon vihitty pappi. Arkkipiispaksi haluavan täytyy olla myös sosiaalinen, sillä ehdokkaan voi asettaa vähintään 30 äänioikeutetun valitsijayhdistys.

Arkkipiispan vaaleissa äänioikeus on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikoilla. Äänioikeus on myös kirkolliskokousedustajilla, hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenillä. Yhteensä äänioikeutettuja on 1 525.

Liberaali arkkipiispa

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli käsitteli Mäkisen ilmoituksen tämänpäiväisessä kokouksessaan. Uuden arkkipiispan vaali päätettiin pitää helmikuussa 2018. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuussa.

Mäkinen on tullut tutuksi liberaalina arkkipiispana. Hän on ottanut näkyvästi kantaa turvapaikanhakijoiden ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta.

Hän on työurallaan toiminut muun muassa seurakuntapastorina, kirkkoherrana ja apulaisprofessorina. Koulutukseltaan hän on teologian tohtori.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi vuonna 2014 Mäkiselle Suomen Leijonan suurristin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi