Billy Grahamin hautajaisiin on kutsuttu kaikki USA:n presidentit, ja arkku on esillä kongressin talossa
Billi Clinton ja Billy Graham. Baptistipappi, saarnaaja ja evankelista tunsi kaikki presidentit Harry S. Trumanista alkaen. Häntä on kutsuttu

Billi Clinton ja Billy Graham. Baptistipappi, saarnaaja ja evankelista tunsi kaikki presidentit Harry S. Trumanista alkaen. Häntä on kutsuttu "Amerikan pastoriksi".

Billy Grahamin hautajaisiin on kutsuttu kaikki USA:n presidentit, ja arkku on esillä kongressin talossa

Suomessa harva tajuaa, miten iso merkitys Billy Grahamilla oli Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Hänen arkkunsa seisoo kaksi päivää kunniavartiossa Yhdysvaltain kongressin Capitol-rakennuksessa.

21. helmikuuta kuollut Billy Graham muistetaan Suomessa erityisesti vuoden 1987 Missio Helsingistä, joka veti olympiastadionin täyteen väkeä ja keräsi myös kritiikkiä.

Maailmalla hänen kuolemansa on noteerattu suurimmissa medioissa ja häntä on kiitetty yli kirkkokuntarajojen. Grahamia on pidetty yhtenä viimeisen sadan vuoden merkittävimmistä uskonnollisista johtajista, ja verrattu Martin Luther Kingiin ja paavi Johannes Paavali II:een.

Yhdysvalloissa Grahamin arvostusta osoittaa, että hän saa kuoltuaan harvinaisen valtiollisen kunnianosoituksen. Hän on ensimmäinen uskonnollinen johtaja ja neljäs yksityinen kansalainen, jonka arkku tuodaan nähtäväksi Yhdysvaltain kongressin United States Capitol-rakennuksen suureen kupolihalliin eli rotundaan. Siellä arkun vieressä seisoo sotilaista koostuva kunniavartiosto.

Tällainen kunnianosoitus on tavallisesti varattu Yhdysvaltain presidenteille, sotilasjohtajille, kongressin ja korkeimman oikeuden jäsenille sekä sodissa kaatuneille tuntemattomille sotilaille.

Vuonna 1998 alkoi kuitenkin uusi käytäntö, jossa myös ansioituneille kansalaisille voidaan osoittaa sama kunnia, joskin kunniavartio muodostuu kongressin vartijoina toimivista poliiseista.

Vuonna 1998 kaksi poliisia eli Jacob Chestnut ja John Gibson saivat surmansa virantoimituksessa, kun Russell Weston -niminen mies yritti tunkeutua aseen kanssa Capitolin rakennukseen. Heidän hautajaisiinsa osallistui presidentti Bill Clinton, ja arkut olivat esillä kunniavartiossa kupolihallissa.

Vuonna 2005 samanlaisen kunnianosoituksen sai rotuerottelua vastaan taistellut Rosa Parks. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen symboli, kun hän kieltäytyi joulukuussa 1955 luovuttamassa linja-autossa istumapaikkaansa valkoiselle miehelle. Parks tuomittiin häiriköinnistä, mutta hän valitti tuomiosta. Tämän seurauksena Yhdysvaltain korkein oikeus totesi rotuerottelun linja-autossa perustuslain vastaiseksi.

Arkun ovat tehneet uskon elämänsä voimavaraksi löytäneet, murhasta tuomitut vangit.

Hautajaiset pidetään ”telttakatedraalissa”

Nyt ”Amerikan pastoriksi” ja ”presidenttien pastoriksi” kutsuttu evankelista saa saman kunnianosoituksen. Arkku seisoo Capitol-rakennuksessa yleisön nähtävänä 28.2.–1.3. Tämän jälkeen Grahamin arkku kuljetetaan hänen syntymäkaupunkiinsa Charlotteen Pohjois-Carolinassa.

Hautajaiset pidetään perjantaina 2.3. Billy Graham -kirjaston pihalle pystytettävässä ”telttakatedraalissa” eli samantapaisessa teltassa, jossa Graham aloitti uransa saarnamiehenä. Yksinkertainen mäntyvanerista tehty arkku on valmistettu Lousianan Angolan vankilassa.

Arkun ovat tehneet uskon elämänsä voimavaraksi löytäneet, murhasta tuomitut vangit. Alunperin vangit tekivät arkkuja itselleen. Grahamin poika Franklin vieraili puhumassa vankilassa, näki arkut ja tilasi sellaiset vanhemmilleen. Arkku on odottanut Billy Grahamia vuodesta 2006. Hänen vaimonsa Ruth kuoli vuonna 2007 ja on haudattu samanlaisessa arkussa.

Hautakiveensä Billy Graham halusi tittelikseen kaiverruksen saarnaaja.

Hautajaisiin on kutsuttu kaikki Yhdysvaltain nykyiset elossa olevat presidentit, ja kaikkien kuuden odotetaan osallistuvan niihin. Graham haudataan kirjaston puistoon, lähelle hänen lapsuudenkotiaan.

Grahamia ovat muistaneet eri kirkkokuntien johtajat laidasta laitaan. Häntä ovat surreet niin Yhdysvaltain katoliset piispat kuin anglikaanisen kirkon johtajat, kuten kirkon päämies, Canterburyn arkkipiispa John Welby. Tämä on osoitus siitä, että Graham onnistui ylittämään rajoja harvinaisella tavalla.

– Graham, joka itse oli presbyteerikodista, mutta liittyi etelän baptisteihin, on aivan oma lukunsa amerikkalaista mielenmaisemaa, amerikkalaisuuden ikoni. Hänellä oli hyvät suhteet vanhoihin kirkkoihin. Katolilaiset osallistuivat jo 1960-luvulta lähtien hänen kampanjoihinsa. Varsinkin fundamentalistikristityille roomalaiskatolisuus oli kirosana, mutta Graham ajatteli toisin. Hän teki yhteistyötä myös liberaalien kristittyjen kanssa, mikä myös herätti kritiikkiä tiukimmissa evankelikaaleissa, kertoo Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Timo Pokki.

Graham ei ajatellut, että hän itse voisi käännyttää ihmisiä.

– Dosentti Timo Pokki

Yhden sanoman mies

Pokki teki väitöskirjansa Grahamin teologiasta. Kipinän aiheeseen hän sai, kun Graham saarnasi olympiastadionilla ja hänestä virisi laaja, kriittinen keskustelu. Pokki halusi selvittää, millaista teologiaa Graham edusti. Hänen mukaansa Grahamilla oli vahva evankelistan kutsumus, jonka keskiössä oli ihmisen kääntymys ja pelastus. Hänellä oli aina sama sanoma: että kuulija ottaisi Kristuksen elämäänsä.

– Suomessakin käytiin keskustelua ”ratkaisukristillisyydestä” ja tahdonvapaudesta ihmisen uskoontulossa ja sitä pidettiin epäluterilaisena. Grahamin teologiassa on kuitenkin kiinnostavaa se, että hän edusti samaa kantaa kuin klassinen roomalaiskatolinen oppi. Eli ihminen voi ottaa evankeliumin vastaan, kun Pyhä Henki avaa ihmisen sydämen evankeliumille, sanoo Pokki.

Pokin mukaan Graham ei ajatellut, että hän itse voisi käännyttää ihmisiä. Hänen tehtävänsä oli rohkaista ihmisiä myönteiseen ratkaisuun, kun ihmiset kokivat Jumalan heitä kutsuvan. Graham ei myöskään jättänyt asiaa siihen, vaan hänelle oli tärkeää, että ihminen hoiti uskoaan ja löysi seurakuntayhteyden. Sillä, mihin kirkkokuntaan ihminen kuului, ei ollut merkitystä, kunhan siellä julistettiin Kristusta syntien sovittajana.

Graham itse koki hengellisen herätyksen 16-vuotiaana telttakokouksessa ja sai saarnaajan kutsumuksen pari vuotta myöhemmin. Hän tuli kuuluisaksi Los Angelesissa vuonna 1949 pitämänsä mammuttimaisen kokoussarjan jälkeen, kun lehtikeisari William Randolp Hearst ihastui hänen sanomaansa. Tosin ei niinkään ”kadu syntejäsi ja ota vastaan pelastus” -viestiin, vaan hänen tiukkaan kommunisminvastaisuuteensa.

– Nuoruudessa hänen saarnoissaan oli helvetillä ja kommunismilla pelottelua, mutta sittemmin nämä väistyivät. Sekä tuomio että armo, Jumalan pyhyys ja rakkaus, olivat julistuksessa läsnä, mutta hän kehittyi julistajana sekä sisällöllisesti että retorisesti. Hän halusi julistaa Jumalan sanaa niin, että kaikki sen ymmärtävät, halusi ottaa huomioon sen, missä puhui ja käytti huumoria. Nuorena hän riehui ympäri lavaa, mutta hän kypsyi rauhallisemmaksi ja vältti dramaattisuutta, Pokki kertoo.

Saarnasi 215 miljoonalle ihmiselle

Jos Graham olisi jatkanut 40- ja 50-lukujen taitteen tyylillään, hänestä tuskin olisi tullut evankelistaa, jonka lasketaan saarnanneen kuuden vuosikymmenen ajan noin 215 miljoonalle ihmiselle. Hänen puheitaan on kuunneltu yli 185 maassa niin teltoissa, stadioneilla kuin radion, television ja satelliittien kautta. Graham käytti ennakkoluulottomasti uutta tekniikkaa. Hän myös kirjoitti 33 kirjaa ja perusti kaksi lehteä. Evankelista lähetysnäkyä edistämään hän perusti maailmanlaajuisen Lausannen liikkeen 1974.

– Graham ei tehnyt kaikkea itse, vaan hänellä oli kyky kerätä ympärilleen toimiva tiimi. Hänellä oli myös neuvonantajia liike-elämän ja politiikan huipulta. Hänen kykynsä verkostoitua monien kanssa Yhdysvaltain presidenttejä myöten lienee evankelistojen joukossa ainutlaatuinen. Kaikki hänen toiminnassaan oli suunnattu palvelemaan evankeliumin julistamista. Hän ei rönsyillyt asiassa, Timo Pokki kuvailee.

Toisin kuin jotkut talousrikoksiin tai seksiskandaaleihin sortuneet mega-evankelistat, Graham teki kovasti työtä pitääkseen itsensä ja järjestönsä nuhteettomana. Pokin mukaan hän oli rehellinen ja suoraselkäinen, välttyi skandaaleilta ja piti organisaationsa taloustiedot avoimena.

– Hän keräsi tästä paljon arvostusta Yhdysvalloissa. Hänet on valittu monta kertaa suosituimmaksi amerikkalaiseksi. Vuonna 2017 Gallup Poll teki Yhdysvalloissa kyselyn maailman ihailluimmista ihmisistä. Graham sijoittui 98-vuotiaana listalla neljänneksi, kertoo Pokki.

Graham pysytteli yleensä päivänpolitiikan ulkopuolella eikä ottanut kantaa puoluepolitiikkaan.

Presidenttien hengellinen neuvonantaja

Graham osasi hyödyntää julkisuutta, joka avasi hänelle ovet Yhdysvaltain presidenttien luo. Hän tunsi henkilökohtaisesti kaikki presidentit Harry S. Trumanista alkaen. Lyndon B. Johnson, George W. Bush ja Bill Clinton käyttivät häntä hengellisenä neuvonantajanaan. Hän puhui Clintonin virkaanasettajaisissa. Bush nuorempi kertoi, että hän lopetti nuorena juomisen ja tunsi uskonsa vahvistuneen tavattuaan Grahamin. Barack Obama vieraili Grahamin kotona. Donald Trumpin hän ehti tavata 95-vuotispäivillään.

Läheisin suhde Grahamilla oli Richard Nixoniin, ja siinä hän ylitti itselleen asettamansa rajat. Graham pysytteli yleensä päivänpolitiikan ulkopuolella eikä ottanut kantaa puoluepolitiikkaan, koska hän halusi puhutella ihmisiä sanomallaan yli puoluerajojen. Hänen poikansa Franklin Graham ja monet näkyvät valkoiset evankelikaalien johtajat ovat toimineet toisin ja asettuneet republikaanien tueksi.

Nixonia Graham kuitenkin tuki avoimesti ja kannatti häntä presidentinvaaleissa ja tämän toimiessa presidenttinä. Hän seisoi Nixonin rinnalla myös Watergate-skandaalissa, mutta kertoi myöhemmin kauhistuneensa siitä, mitä valkoisessa talossa todella tapahtui Nixonin aikana. Tämän jälkeen Graham otti etäisyyttä politiikkaan ja suhde presidentteihin oli Pokin mukaan hengellisen mentorin suhde ja ystävyyttä.

Graham ylitti myös toisenlaisia rajoja. Hän vieraili Neuvostoliitossa ja itäblokin maissa rautaesiripun aikana, kävi Kiinassa ja tapasi Pohjois-Korean johtajan Kim Il-Sungin. Hän halusi viedä evankeliumin mahdottomiin paikkoihin, sellaisiinkin, joissa uskonnollinen toiminta oli kiellettyä.

– Grahamin kyky ystävystyä ihmisten kanssa – ja pitää yllä ystävyyssuhteita suuren joukon kanssa – hakee vertaistaan. Esimerkiksi 1950-luvulla hän kävi New Yorkissa vieraillessaan usein tapaamassa Dag Hammarsköldiä, YK:n pääsihteeriä, joka kuului hänen ystäväpiiriinsä, tietää Pokki.

Grahamilla oli jonkinlainen vaikutus myös Yhdysvaltain kansalaisoikeustaisteluun, vaikka hän on itse ollut sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt tehdä paljon enemmän rotuerottelua vastaan. Vielä 1950-luvulla monet herätyssaarnaajat pitivät teltoissaan erillisiä paikkoja mustille ja valkoisille, mutta Grahamin mielestä Jeesus oli sama kaikille. Hän ei hyväksynyt rotuerottelua tilaisuuksissaan, ja pyysi Martin Luther Kingiä rukoilemaan hänen vuoden 1957 kampanjassaan ja puhumaan Yhdysvaltain tilanteesta tiimilleen.

Kingin kerrotaan sanoneen, että ilman hyvän ystävänsä Grahamin työtä hänen työnsä kansalaisoikeusliikkeessä olisi ollut paljon vaikeampaa. Graham kuitenkin kieltäytyi osallistumasta Kingin mielenosoituksiin ja kansalaisoikeusliikkeen marssiin Washingtoniin. Grahamin elämäkerran kirjoittaja William Martin arvioi, että hänen oli joskus vaikea sovittaa yhteen velvollisuutta puhua rotuerottelua vastaan ja kutsumustaan vedota yksinkertaisella sanomalla laajoihin kansanjoukkoihin.

Missio Helsinki keräsi väkeä olympiastadionille

Entä Suomi? Grahamin Missio Helsinki keräsi vuonna 1987 olympiastadionille kuuden päivän aikana noin 183 000 kuulijaa, mutta se herätti myös kritiikkiä, miksi?

– Suomalaisessa kirkollisessa ajattelussa uskoon tulemista on vierastettu. Monien mielestä oli varmaan yllättävää, että sitä lähdettiin järjestämään niin laajapohjaisesti piispa Samuel Lehtosen johdolla ja arkkipiispa Mikko Juvan puolustamana. Se tuntui monista vanhojen herätysliikkeiden, herännäisyyden, evankelisuuden, lestadiolaisuuden ja rukoilevaisuuden, edustajista vieraalta teologialta. Myös hengellisen tapahtuman laajaa markkinointia oudoksuttiin, arvioi Pokki.

Timo Pokin mukaan Billy Graham pyrki kuitenkin puheissaan ottamaan huomioon Suomen uskonnollisen tilanteen, kuten sen, että 90 prosenttia suomalaisista kuului kirkkoon. Monille Missio Helsinki oli omassa uskonelämässä merkittävä tapahtuma, vaikka osalle sen sanoma tuntui ahdistavalta.

– Se kritiikki, että kyse olisi ollut laskevasta amerikkalaistähdestä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Graham oli vaikuttava persoona, joka itse vilpittömästi uskoi siihen, mistä saarnasi, toteaa Pokki.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi