Bisnesantropologi: Uskoisitko, että bensan hinnannousuun voi kuolla?
Polttoaineen hinta liittyy identiteetteihin ja syvätarinoihin, jotka selittävät yhteiskuntaa paljon paremmin kuin perinteinen luokka-ajattelu.
Kun Perussuomalaiset vuoden 2011 eduskuntavaaleissa saivat suuren äänisaaliin, maassamme julkiseen keskusteluun nousi uusi termi: kunkin oma kupla. Omassa kuplassa elämisellä selitettiin, miksi suoranainen yhteiskunnallinen poliittinen murros oli saattanut jäädä kokonaan huomaamatta jopa yhteiskunnan muutosta työkseen seuraavilta. 2011 useissa vaalivalvojaisissa skumppa saattoikin poistua kehosta myös nenän kautta.
On osuvaa, että viestinnän professori Anu Kantola työryhmineen valitsi juuri ilmestyneen kirjansa nimeksi Kahdeksan kuplan Suomi. Kirja kuvaa talouden murroksen silmässä elävien ihmisten kokemuksia itsestään ja yhteiskunnasta kahdeksan eri tavoin ajattelevan ja omalla tavallaan todellisuuden kokevan suomalaisten ryhmän kautta. Ryhmiä voisi kutsua jopa luokiksi, jos hyväksyy, että yhteiskuntaluokkia parhaiten kuvaavat erilaiset syvätarinat, joilla ihmisryhmät yrittävät muuttuvassa maailmassa selittää, kuka minä oikein olen. Totuus on, että tunnemme toistemme syvätarinoita todella huonosti.
30 paikkakunnalla tehtyihin 350 haastatteluun perustuva kirja esittelee kahdeksan syvätarinaa. Ne erottelevat kansaamme aina kaupunkien hyvätuloisista yritysjohtajista palvelualan duunareihin, itsensä varassa elävistä yrittäjistä autioituvan maaseudun viimeisiä valoja sammuttaviin, lähiöiden pienituloisiin ja maahanmuuttajiin. Ja juuri keskittyessään näiden erojen kuvaamiseen kirja tekee jotain ihmeellistä: se ei arvota tarinoita, ainoastaan avaa ne lukijalle ymmärrettäväksi.
Sosiaalisissa medioissa moni vaikuttaa puhuvan omasta kuplastaan edelleen ylpeydellä.
Voisimme ottaa Kantolasta ja hänen työryhmästään oppia, kun debatoimme juuri nyt esimerkiksi bensan hinnasta. Bensan hinnassahan ei oikeastaan ole mitään debatoitavaa siinä mielessä, onko hinta nyt absoluuttisen ”oikeasti” liian kallis vai edelleen liian halpa. Silti kiivasta puhetta polttoaineista käydään juuri tällä tasolla, koska bensan hintakin liittyy keskeisesti erilaisiin syvätarinoihin.
Yhdelle ryhmälle se on esimerkiksi keskeinen komponentti vaikeassa henkilökohtaisessa taloudellisessa palapelissä, jossa työn ja elämän monipaikkaisuus ei ole mikään elämäntapavalinta, sillä työ oikeasti karkaa yhä kauemmas niistä ainoista paikoista, jotka tunnetaan kotina; kotina, josta ei myydessä enää ole mahdollisuutta saada euroakaan. Näissä yhtälöissä yhden keskeisen komponentin hallitsematon hinnannousu voi romuttaa talouden, terveyden ja jopa halun elää.
Toiselle ryhmälle fossiiliset polttoaineet saattavat edustaa paljon suuremmassa kuvassa koko elonpiirin hidasta itsemurhaa: niiden käyttäminen mihin hintaan hyvänsä on hulluutta, joka tappaa lopulta meidät kaikki.
Keskustelu, jossa vastapuoli ei tunnista syvätarinaani, loukkaa identiteettiäni eikä voi johtaa minkäänlaiseen syvempään yhteisymmärrykseen. Minua hämmentääkin, että sosiaalisissa medioissa moni vaikuttaa puhuvan omasta kuplastaan edelleen myös ylpeydellä: ikään kuin tiiviiseen vertaisten joukkoon kuuluminen olisi jonkinlainen menestyksen tunnusmerkki. Tynnyrissä kasvamisessa ei ole mitään jaloa.
Kirjoittaja on strategiakonsultti, rahoitustieteilijä ja teologi, jolta on ilmestynyt teos bisnesantropologiasta. Hän kirjoittaa rahan, talouden ja työelämän uskonvaraisista elementeistä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Bisnesantropologi: Suomalaiset haluavat kompastuneen johtajan jäävän maahan makaamaan
PuheenvuorotMe emme usko uusiin mahdollisuuksiin. Irtisanominen, johtoryhmästä putoaminen ja konkurssi ovat meille stigmoja, jotka ennustavat uran lopun.
