Sirkku Varjonen tauottaa etätyöpäivänsä lenkkeilemällä Pepi-koiran kanssa kotinsa lähellä Raaseporissa. Työpaikka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä pääkaupungissa.
Citymaalainen Sirkku Varjonen yhdistää yli 400-neliöisen maalaistalon, luonnonrauhan ja työpaikan Helsingissä: ”Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu ei näy ihmisten arvostuksissa ja identiteeteissä niin vahvasti kuin luullaan”
Suurten kaupunkien vetovoima on laskenut. Joka viides nuori kaupunkilainen toivoo asuvansa tulevaisuudessa vakituisesti maalla, mutta myös monipaikkainen elämä kiinnostaa. Citymaalaisuus sopii hyvin esimerkiksi lapsettomille läppärityöntekijöille.
Aurinkoisina kevätaamuina Sirkku Varjonen avaa lähes satavuotiaan maalaistalon ulko-oven ja nauttii kahvin rappusilla. Monirotuinen kodinvaihtajakoira Pepi hoitaa sillä aikaa omat aamutoimensa.
Ison maatilan päärakennuksen pihalla kasvaa vanhastaan puna- ja mustaherukkaa, karviaisia ja enemmän perennoja kuin Varjonen tuntee nimeltä. Hän ei ole mikään viherpeukalo vaan valtiotieteiden tohtori ja maahanmuuttoon keskittynyt erikoistutkija, joka käy työpaikallaan Kuntoutussäätiössä Helsingissä normaaliaikoina kerran viikossa.
Luonto on erityisen vehmasta, koska talo sijaitsee Bromarvin kylän liepeillä Raaseporissa, joka kuuluu Suomen eteläisimpään vyöhykkeeseen. Täällä viihtyvät kirsikka- ja päärynäpuutkin.
Varjosen ja hänen puolisonsa asunto käsittää seitsemän huonetta yli 400-neliöisestä maalaistalosta, jossa on kaikkiaan 12 huonetta. Ikkunoista näkyy metsää ja peltoa. Siellä astelee toisinaan peuroja.
Sirkku Varjosen ja seinänaapurien yhteinen sauna sijaitsee pihan perällä.
– On luksusta keskittyä omassa työhuoneessa ja katsoa, kuinka sumu ikkunan takana kiemurtelee kohti. Voin rytmittää työpäivää kävelemällä Pepin kanssa metsässä ja lämmittämällä taloa.
Koti lämpiää pääasiassa puu-uunilla, jonne nakellaan metrisiä halkoja. Talon asukkaat ja halukkaat kaupunkivieraat tekevät niitä kesäisin talkoilla. Ensin ostetaan puuta, pätkitään sitä moottorisahalla ja lopuksi pienitään traktorikäyttöisellä klapikoneella, jota talon omistaja lainaa. Talossa on myös ilmalämpöpumppu.
Varjonen ja hänen puolisonsa ovat talon päävuokralaiset. Talossa on myös kaksi muuta asuntoa, joissa molemmissa asuu yksi alivuokralainen. Sauna, vierashuone ja aula ovat yhteisiä tiloja.
– Koronapandemian aikana on tuntunut niin etuoikeutetulta asua täällä, että en kehtaa edes hehkuttaa. Pystyn eristäytymään, mutta seinät eivät kaadu päälle, koska ne ovat etäällä ja voin nähdä puolison lisäksi seinänaapureita.
Hipsteriys, artesaanimeininki ja hyvinvointitrendi vetävät maalle
Koronapandemia on saanut monet kaipaamaan ympärilleen väljyyttä ja polkuja, joita ei tarvitse tallata jonossa.
– Suurin osa suomalaisista asuu kaupungissa, mutta moni heistä ei koe olevansa kaupunkilainen, Sirkku Varjonen sanoo.
Sirkku Varjonen rakastaa Helsinkiä.
Suuret kaupungit hävisivät muuttotilastoissa koronavuonna 2020. Helsinki oli vielä vuotta aiemmin kaikkein vetovoimaisin kunta, mutta enää se ja Espoo eivät yllä 20 suosituimman kunnan listalle, jonne nousivat uusina ympäryskunnat Kirkkonummi ja Kerava. Vantaa oli toiseksi muuttovetovoimaisin. Helsingin kehyskuntien omakotitalojen kysyntä on kasvanut.
Maaseutubarometri 2020 kertoo monipaikkaisuuden vahvistumisesta: joka neljäs kaupunkilainen viettää maaseudulla aikaa kuukaudesta puoleen vuoteen.
Varjonen erottaa maaseutuhaaveiden taustalta monta trendiä: hyvinvointiin keskittymisen, kaipuun luontoon, lähiruoan ja käsityökulttuurin arvonnousun sekä digitaalisuuden, joka mahdollistaa monelle etätyön ja jonka vastapainoksi toisaalta kaivataan käsillä tekemistä.
– Osalla citymaalaisuuteen liittyy hipsteriys, artesaanimeininki ja pienpanimotrendi. Maalla on tilaa toteuttaa itseään.
– Meillä on ollut useampi loma-ajan alivuokralainen, joka onkin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, kun koira on ollut niin onnellinen kulkiessaan metsissä, Sirkku Varjonen kertoo.
Maaseutubarometrin mukaan maaseutu on hyvän elämän paikka 61 prosentille kaikista suomalaisista. Nuorista kaupunkilaisistakin 20 prosenttia toivoisi asuvansa tulevaisuudessa vakituisesti maaseudulla, ja 37 prosenttia uskoo omistavansa sieltä vapaa-ajan asunnon kymmenen vuoden päästä.
– Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu ei näy ihmisten arvostuksissa ja identiteeteissä niin vahvasti kuin luullaan. Sitä vain tuotetaan voimakkaasti mediassa ja politiikassa, Varjonen toteaa.
Barometrin aineisto kerättiin ennen korona-aikaa, joten maaseutumyönteisyys saattaa olla nyt vieläkin suurempaa.
Varjonen, Pauliina Seppälä ja Heli Mäenpää ovat citymaalaisuudesta innostuneet ystävykset, jotka kokoavat kaupunki- ja maaseutuelämän yhdistäjiä ja siitä haaveilevia Facebook-sivuille Citymaalaiset ja Citymaalaisten olohuone sekä Instagram-tilille Mecitymaalaiset. Kunnat ja hankkeet ovat ostaneet kolmikolta myös kyselyitä ja puheenvuoroja.
Kaupunkitukikohta voi olla monen yhteinen miniasunto
Puolitoista tuntia autolla. Sen verran Sirkku Varjoselta kestää päästä Helsinkiin. Hän ajaa kuitenkin usein kolme varttia Karjaalle, josta on vajaan tunnin junamatka Helsinkiin. Junassa matkustaminen on ekologisempaa, ja työt pääsee aloittamaan jo matkalla.
– Kahden tunnin etäisyys kaupungista vaikuttaa olevan monelle citymaalaiselle kipuraja, Varjonen kertoo.
Maalla neliöt ovat edullisia, mutta Varjonen neuvoo laskemaan asumisen hintaan myös lämmityksen, matkakulut kaupunkiin ja siellä majoittumisen, jos tarkoituksena on elää kahdessa paikassa.
Varjosella on ollut vuosien varrella monenlaisia kaupunkitukikohtia. Hän on esimerkiksi vuokrannut kahden tuttavansa kanssa pientä kaupunkiasuntoa, jossa vuokralaiset majoittuivat vuorotellen. Jotkut vuokraavat kaupunkiasuntoaan Airbnb:ssä. Toisten kaupunkiasunto on huone, jollaista voi etsiä vaikkapa Facebook-ryhmästä Yhteisöasuminen – kommuunit koolle.
– Yhteisöasuminen, vuokraaminen, kimppakyydit ja erilaiset väliaikaiset ratkaisut mahdollistavat citymaalaisuuden useille. Kalleimmassa ja epäekologisimmassa mallissa perheellä on kaksi autoa ja omistusasunto sekä maalla että kaupungissa.
Varjonen ei ole laskenut, paljonko nykyinen elämä maksaa verrattuna 11 vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin hän asui alle 20 neliön yksiössä Fredrikinkadulla Kampissa. Urbaani vilinä alkoi heti ulko-oven takaa.
– Olin täysin tyytyväinen helsinkiläinen, en ollut haaveillut maaseudusta enkä edes mökkeilystä. Muutin Bromarvin taloon, koska aloin seurustella siellä asuvan miehen kanssa. Hämmästyksekseni viihdyin heti. Kuulostaa kliseiseltä, mutta rauha, hiljaisuus ja tila viehättävät.
Varjonen on huomannut, että monessa paikassa asuminen soveltuu erityisesti lapsettomille luovan luokan edustajille ja eläkeläisille. Tiettyyn paikkaan sidottu työ ja kouluikäiset lapset ovat iso este elämäntavalle.
Isoon taloon voi kutsua paljon vieraita yökylään
Onko maalla yksinäistä? Pääseekö muualta muuttanut ikinä sisään kyläyhteisöön? Voiko maalla harrastaa? Esimerkiksi tällaiset asiat epäilyttivät vastaajia, kun Yle kysyi viime marraskuussa, mitä maalle muutto edellyttäisi.
Bomarvin kylän venesatama on keväällä hiljainen. Sirkku Varjonen on asunut kylässä jo 11 vuotta. Tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin hän hakee tilaamansa tuoreet leivät ja leivonnaiset kyläleipurilta.– Silloin tuntuu melkein kuin olisin Ranskassa!
Sirkku Varjonen on yhteydessä ystäviensä kanssa päivittäin. Välillä useampi lähtee yhtä aikaa lenkille, ja joku osallistuu WhatsApp-ryhmäpuheluun Helsingin Arabianrannasta, toinen Kalasatamasta ja kolmas Espoosta. Ennen korona-aikaa ystävät myös kyläilivät.
– Isoon taloon voi kutsua paljon vieraita, joiden kanssa pystyy viettämään kerralla päiviä. Saa kokkailla ja syödä yhdessä, ja silti kaikilla on mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan.
Kyläyhteisön ruotsinkielisyys on hidastanut vain hieman suomenkielisen Varjosen juurtumista sinne. Hän on huomannut, että pienellä paikkakunnalla on häkellyttävän helppo vaikuttaa asioihin.
Esimerkiksi viime syksynä Varjonen kurkkasi, olisiko Bromarvin merenrantakahvila auki. Ei ollut, mutta paikalle sattunut omistaja keitti silti Varjoselle kupin teetä.
– Juttelin kahvilanpitäjälle, että olisipa mahtavaa, jos Bromarvissa pääsisi merenrantasaunaan, ja avantouintikin kiinnostaa. Hän kertoi sataman vuokrattavasta saunasta ja kysyi, kaipaisinko sinne myös yleisövuoroja. Sitten hän tilasi pumpun ja portaat avantoon paikalliselta tekijältä.
Bomarvin kylän uusi talviuintipaikka.
Varjonen onkin tänä talvena kokeillut avantouintia. Ennen koronatilanteen pahenemista hän harrasti pilatesta kyläkoululla, mikä toimi myös ruotsin kielikylpynä, ja kävi leffassa puolen tunnin ajomatkan päässä Tammisaaressa.
– Siellä on Suomen vanhin toiminnassa oleva elokuvateatteri, johon olen ihastunut.
Osa harrastuksista on sijainnut Helsingissä. Varjonen on saattanut ottaa vaikkapa Helsingin työväenopistosta kolmen viikonlopun kokkauskurssin. Lisäksi hän on kokoontunut kaupunkiystäviensä kanssa lukupiiriin.
– Bromarvissa saan usein parissa päivässä lähikirjastoon uutuuskirjan, jota sadat jonottavat pääkaupunkiseudun kirjastoissa.
Kohti kaksoiskuntalaisuutta?
Poliittisessa keskustelussa nousee säännöllisin väliajoin esiin kaksoiskuntalaisuus. Ideana on, että jos ihminen käytännössä asuu osa-aikaisesti mökillään tai muussa toisessa asunnossaan ja käyttää myös toisen kunnan palveluja, hän saisi vastapainoksi tuoda sinne veroeuroja ja vaikuttaa kunnan asioihin.
Nykyään suomalainen voi äänestää ja maksaa veroja vain yhteen kotikuntaan. Asiantuntijat ovat pelänneet veroshoppailua, jos olisi mahdollista valita itse, minkä asumansa kunnan kassaa kartuttaa.
Elävään maaseutuun pyrkivä keskusta on ottanut kaksoiskuntalaisuuden toistuvasti esille kuluvalla hallituskaudella, mutta pääministeri Sanna Marin (sd) on ilmoittanut, ettei hänen hallituksensa valmistele asiaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Solekko tulla! – Helsingissä järjestetään toista kertaa meänkielinen messu
Ajankohtaista HengellisyysHaagan seurakunnassa työskentelevän papin Satu Kreivi-Palosaaren juuret ovat tukevasti Pellossa. Omalla kielellä kuultu Jumalan sana koskettaa aivan erityisellä tavalla.
