Eero Huovinen uskoo, että Jumala kuulee myös arjen keskeltä nousevat kohteettomat huokaukset – ”Emme saisi asettaa rukouksen kynnystä liian korkeaksi”
Eero Huovisen mukaan rukous elää rakkauden ja ahdistuksen välisessä jännitteessä, joka on tuttu jokaiselle ihmiselle.
Piispa Eero Huovinen arvelee, ettei ihminen aina osaa sanoa, kenelle hän osoittaa rukouksensa. Tällaiset kohteettomat rukoukset nousevat arkielämän ahdistuksista ja iloista.
– Kohteettomaan rukoukseen kuuluu aina jonkinlainen epävarmuus, joka voi tulla ilmi esimerkiksi sanoissa ”jos sinä Jumala olet olemassa, niin kuule minua”.
Rukoukset voivat Huovisen mukaan olla myös sanattomia, kuin sielun huokauksia. Hän tunnistaa rukouksessa jotain samankaltaista kuin hengityksessä. Kummassakin kuuluu se, mikä rasittaa ihmistä tai mistä hän on kiitollinen.
– Kun ihminen on levoton eikä tiedä miten selviytyy, sen voi kuulla jo hengityksen äänestä. Huokaus on kertomus jonkinlaisesta ahdistuksesta, ja kun ihminen hihkaisee, se on kertomus ilosta, Huovinen sanoo.
– Ajattelen, että jokaisella on oikeus näihin rukoushuokauksiin ja myönteisiin kiitoshuudahduksiin. Emme saisi asettaa rukouksen kynnystä liian korkeaksi.
Jos tunnen suurta yksinäisyyttä, pyydän ”Hyvä Jumala, älä hylkää minua”.
Huovisen henkilökohtaiset rukoukset ovat usein lyhyitä huokauksia, joissa ei ole juurikaan sanoja. Huovinen saattaa tehdä esimerkiksi pienen ristinmerkin ja huokaista hiljaa ”Herra armahda” tai ”Kristus armahda”. Tällainen rukous ei sisällä minkäänlaista ”ostoslistaa Jumalalle”, vaan pyynnön siitä, että Jumala olisi lähellä.
– En yleensä suunnittele kaikkein sisimpiä rukouksiani, vaan ne nousevat kulloisestakin elämäntilanteesta. Jos tunnen suurta yksinäisyyttä, pyydän ”Hyvä Jumala, älä hylkää minua”.
Rukouksen vaikeuteen ei kannata etsiä helppoa vastausta
Kuuleeko Jumala todella rukouksen? Tämä on Eero Huovisen mukaan monelle rukoilijalle iso ja vaikea kysymys, johon ei pidä etsiä nopeaa ja helppoa vastausta. Vaikeus nousee hänen mukaansa siitä, että Jumala tuntuu vaikenevan ja hänen vastauksensa viipyy.
Silloin ihmiselle syntyy epävarma olo siitä, kuullaanko hänen rukouksensa vai ei.
– Tämä on varmaan rukouksen kaikkein vaikein puoli: kuinka jaksaa huutaa Jumalalle, joka tuntuu hyljänneen minut? Huovinen sanoo.
– Jos katsoo Raamatun psalmeja, ne ovat täynnä tätä epävarmuutta. Ihminen kokee Jumalan vaikenevan ja samaan aikaan kuitenkin huutaa rukouksia sille Jumalalle, joka tuntuu kääntäneen hänelle selkänsä.
Maailman ”hurjin” rukous oli Huovisen mielestä Jeesuksen huuto ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Tuossa huudossa rukouksen sisäinen jännite, ahdistus ja toivo, on hänen mukaansa kaikkein koettelevimmillaan.
Helsingin hiippakunnan emerituspiispa kiinnittää huomiota siihen, että Jeesus ei kysynyt, hylkäsitkö minut, vaan oli hylkäämisestä täysin vakuuttunut. Jeesus ei tuntunut ymmärtävän, miksi hänet hylättiin. Silti hän uskalsi hädän hetkellä kutsua Jumalaa omaksi Jumalakseen.
– Eikö ole erikoista, että joku rukoilee omaa Jumalaansa ja kysyy samaan aikaan tältä, miksi hylkäsit minut? Kun Jeesus tekee näin, hän ilmaisee luottavansa siihen, että Jumalalla on jokin tarkoitus, jota hän ei itse ymmärrä.
Jeesuksen huutaman rukouksen alkuosa on Eero Huovisen mukaan suuri rakkaudentunnustus ja jälkiosa suuri ahdistuksen myöntäminen. Hän uskoo, että tällainen jännite on jokaiselle ihmiselle tuttu.
– Ei tarvitse olla uskovainen eikä kristitty ymmärtääkseen, että elämä eletään rakkauden ja ahdistuksen välimaastossa.
Lapsen iltarukouksessa läheisten nimistä tuli eräänlaisia mantroja tai rukousluetteloita.
Raamatun ja kirkon perinteen valmiista rukouksista Huovinen on kiintynyt erityisesti Jeesuksen opettamaan Isä meidän -rukoukseen. Siinä Jeesus varoittaa oppilaitaan itsetehdystä hurskaudesta, johon kuuluvat monisanaiset rukoukset ja näytteille asettuminen.
– Tällaista hurskautta vastaan hän asettaa rukouksen, jossa ei ole paljon sanoja. Kaikki Isä meidän -rukouksen erilliset pyynnöt ovat hyvin lyhykäisiä: Tapahtukoon sinun tahtosi, pyhitetty olkoon sinun nimesi, Huovinen sanoo.
Äidin kuoleman jälkeen isä lisäsi iltarukoukseen pyynnön
Eero Huovisen lapsuuskodin tärkeimpiä rukouksia olivat äidin opettama iltarukous sekä ruokarukous ja matkarukous, joka sanottiin matkalle lähdettäessä joko kotiovella tai autossa.
Perheen iltarukouksessa lueteltiin kaikkien perheenjäsenten lisäksi isovanhempien, serkkujen, tätien ja setien nimet. Huovisen mukaan lapset pitivät tarkan huolen, että ketään ei saanut unohtaa. Viime vuosina Huovinen on rukoillut samanlaisia iltarukouksia silloin kun lastenlapset ovat yökylässä.
– Lapsen iltarukouksessa läheisten nimistä tuli eräänlaisia mantroja tai rukousluetteloita. Nimeltä mainitseminen on rakkaiden ihmisten muistamista ja sitä, että toivoo heille hyvää. Tällaiset rukousluettelot olivat ensimmäinen tuntemani esirukouksen muoto, vaikka en lapsena sitä vielä sellaiseksi ymmärtänyt.
Huovisen äiti kuoli vuonna 1954, kun Huovinen oli yhdeksänvuotias. Sen jälkeen hänen isänsä lisäsi iltarukouksen loppuun pyynnön: ”Vie meidät kaikki kerran taivaan kotiin, missä rakas äitikin jo on.”
Huovinen täyttää tällä viikolla kahdeksankymmentä vuotta. Merkkipäivän johdosta järjestetään tulevana maanantaina 28.10. Helsingin tuomiokirkon kryptassa avoin rukoushetki. Päivänsankari ei pidä pappistyttärensä Laura Huovisen toimittamassa rukoushetkessä puhetta, mutta päättää tämän haastattelun toistamalla elämänsä lyhimmän julkisen puheen. Sen hän piti kirkon strategiaa käsittelevässä kirkolliskokouksen istunnossa.
– Kirkon tärkein toimintamuoto on äidin iltarukous.
Piispa Eero Huovisen 80-vuotispäivän avoin iltarukoushetki ma 28.10. klo 18 Helsingin Tuomiokirkon kryptassa. Ovet avataan klo 17. Iltarukouksen jälkeen tarjolla iltateetä ja vapaata seurustelua. Ei puheita eikä lahjoja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ikivanhoja rukouksia meditoidaan nyt seikkailupelin maailmassa
HengellisyysKirkko ja kaupungin uuteen video- ja audiosarjaan on valittu toivoa tuovia tekstejä uudesta Psalmit 2024 -suomennoksesta.